Juutalaisuus = Talmud

Ei ole juutalaista (oik. "juudealaista") rotua. Juutalaisuus tarkoittaa "uskontoa" (Talmudia), joka puolestaan ei tarkoita uskontoa vaan elämänmuotoa, elämänohjetta ja kulttuuria ja tältä pohjalta tapahtuvaa kansanmuodostusta. Juutalaisethan pitävät itseään jumalina, joten heidän "uskontonsa" on itsepalvontaa ja muiden halveksimista ja tarpeen mukaan tapahtuvaa hävittämistä (ei-juutalaisia he pitävät ihmisen muotoisina eläiminä). Raamattukin sanoo, että fariseukset ovat isästä perkeleestä, murhaajia ja valehtelijoita, Joh. 8:44 (nykyjuutalaisuus polveutuu suoraan fariseuksista, "perinnäissäännöstä" eli Talmudista).

Tietenkin juutalaiset tarvitsevat ei-juutalaisia pettääkseen erilaisia Talmudia, holokaustihuijausta, sionismia, juutalaista johtoa tms. muka vastustavia ryhmiä (petoksiin heidän on ryhdyttävä, koska ovat vähemmistössä). Tämähän on juuri tuota perkeleestä sikiävää valehtelua, jonka yksi alalaji on huijaaminen. Todellisuudessa juutalaiset ovat yksi ainoa blokki, Talmud (ks. kirjoitus "Juutalaisuuden opinkappaleet"), ja siitä johtuva itsensä ja kansansa korottaminen jumalaksi. Tämän blokin yhdenmukaisuutta valvovat raudanlujalla otteella rabbit, ja jos joku yrittää todellisesti poiketa talmudjuutalaisuudesta, hän on ansainnut kuoleman (tappoivat myös Jeesuksen, Jumalan). Joka ikinen juutalainen kasvatetaan pienestä pitäen talmudjuutalaisuuteen; se imetään jo äidinmaidossa. Juutalainen kontrolli pitää juutalaisia tiukasti koossa yhtenä blokkina, ja siksi talmudjuutalainen kansa on säilynyt yhtenäisenä pitkiäkin aikoja.

Raamatun ajan juutalaisten (oik. "juudealaisten") kanssa nykyjuutalaisilla ei ole mitään tekemistä. 95% nykyjuutalaisista on ent. Kasarian valtakunnan turkkilaisia, jotka n. 700 jKr. kääntyivät juutalaisuuteen poliittisista syistä. Heitä kutsutaan ashkenaasijuutalaisiksi. Loput 5% ovat sefardeja, jotka ovat myös käännynnäisiä, Pohjois-Afrikan berberejä, jotka siirtyivät Espanjaan ja sieltä nykyisille sijoilleen. Kaikki nykyjuutalaiset polveutuvat käännynnäisistä.

Sanalla "juutalainen" huijataan kaikkialla. "Juutalainen" voi tarkoittaa nykyjuutalaisia, jotka siis ovat Kristusta ja kristinuskoa vastustavia talmudjuutalaisia eli fariseuksia. Tällöin nimitys tarkoittaa uskontoa. "Juutalainen" voi tarkoittaa myös Jeesuksen aikana eläneitä juutalaisia (oik. juudealaisia). Tällöin nimitys tarkoittaa Juudeassa asunutta kansaa ja on maantieteellinen nimitys. Siksi on helppo huijata sanomalla, että "Jeesus oli juutalainen". Jeesus oli juudealaista ("juutalaista") verta ja lihaa , mutta hän ei ollut uskonnoltaan juutalainen (fariseus). Selvennyksenä on todettava, että kristinusko on ollut olemassa heti syntiinlankeemuksen jälkeisestä ajasta lähtien (ei tietenkään "kristinuskon" nimellä mutta asiallisesti). Heti syntiinlankeemuksen jälkeen Jumala lupasi Jeesuksen Kristuksen, "vaimon siemenen", joka polkee rikki käärmeen (perkeleen) pään (viittaa Jeesuksen ristintyöhön), 1. Moos. 3:15. Uskoessaan tämän lupauksen Aadam ja Eeva olivat ensimmäiset kristityt: he uskoivat syntien anteeksiantamukseen "vaimon siemenessä". Vanhan testamentin ajan kristityt uskoivat luvattuun Kristukseen, ja Uuden testamentin ajan kristityt uskovat jo tulleeseen Kristukseen, mutta usko on aivan sama pelastava usko: usko syntien anteeksiantamukseen, kristinusko.

Vanhan testamentin aikana oli siis olemassa kristillinen kirkko (ei tämän nimisenä mutta asiallisesti), ja Mooses ja Aabraham olivat kristittyjä (= Jumalan lupaamaan syntien anteeksiantamukseen uskovia), Mooseksesta ks. 1. Moos. 3:15; 5. Moos. 18:15, 18; Luuk. 24:27; Joh. 5:39, 46; ja Aabrahamista ks. Room. 4:9-13; Joh. 8:39-40, 56. Aivan kuten nykyisissäkin kirkoissa, Vanhan testamentin ajan kristillisessä kirkossa oli uskosta osattomia teeskentelijöitä ja ulkokultailijoita. Fariseukset olivat juuri noita napisijoita ja tahtoivat korvata uskon Jumalan antamaan lupaukseen omilla teoillaan. Fariseukset olivat Vanhan testamentin aikana, ja ovat edelleen, Jumalan oppia vastustava ryhmä, harhaoppisten ja luopuneiden ryhmä. Kautta historian perkele on noussut vastustamaan "vaimon siementä" eli Jeesusta Kristusta (luvattuna tai jo tulleena), ja siksi perkeleen ohjauksessa (perkeleen orjana) oleva epäuskoinen joukko, joihin fariseukset ja heidän perillisensä nykyjuutalaiset kuuluvat, myös vastustaa Jeesusta. Perkele on niin pimittänyt heidän järkensä, että he viimeiseen asti vastustavat omaa pelastumistaan.

Perkele siis viime kädessä sitoo nykyjuutalaiset yhdeksi blokiksi: yhteisenä asiana Jumalan vastustaminen ja sen vuoksi Jeesuksen Kristuksen vastustaminen (Jeesus Kristus on tie Jumalan yhteyteen). Juutalaiset itse todistavat olevansa yksi blokki, Jumalan sanaa ja Kristusta vastustava Talmud-blokki. Siteeraan seuraavassa kirjoitustani "Juutalaisuuden opinkappaleet" (linkki yllä):

Talmudin arvovallasta ja merkityksestä Talmud ja muut rabbiiniset kirjoitukset toteavat seuraavaa:

312. Aboth 1.1: Jumala antoi suullisen rabbiinisen lain (= Talmudin) Moosekselle Siinain vuorella.

313. Gittin 60b: Jumala teki liiton Israelin kanssa vain suullisen lain (= Talmudin) nojalla.

314. Sanhedrin 88b: Talmud tärkeämpi kuin Raamattu: "Rabbien opetukset ovat sitovampia kuin Tooran opetukset, niin että Raamatun lakeja voidaan rikkoa."

315. Mizbeah V: Mikään ei ole Talmudin yläpuolella.

317. Jebamoth 20a: Raamattu sanoo, että rabbien päätöksiä täytyy noudattaa.

318. Jebamoth 20a: Ne, jotka tottelevat rabbeja, ovat pyhiä; ne, jotka eivät tottele, ovat pahoja.

319. Sabbath 40a: Se, joka ei ole kuuliainen rabbeille, on rikollinen Israelissa.

320. Rosh Hashanah 25a: Rabbineuvoston säädöksiä ei saa kyseenalaistaa, ja niillä on yhtä suuri auktoriteetti kuin Mooseksen säädöksillä.

322. Soferim XV, 7: Pyhä kirjoitus (Vanha Testamentti) on kuin vettä, Mishna kuin viiniä ja Gemara kuin aromaattinen viini.

324. Baba Bathra 12a: Rabbit ovat suurempia kuin (Raamatun) profeetat.

328. Erubin 21b: Rabbien käskyt ovat tärkeämpiä kuin Raamatun käskyt. Se, joka rikkoo rabbien käskyjä vastaan, on ansainnut kuoleman ja häntä rangaistaan helvetissä keittämällä häntä kiehuvassa ulosteessa.

329. Berakoth 8b (Jerus. Talmud): Rabbien sanat ovat tärkeämpiä kuin profeettojen sanat.

330. Berakoth 4b: Rabbien käskyjen rikkomisesta seuraa kuolemanrangaistus.

333. Baba Bathra 75a: Ne, jotka pilkkaavat rabbeja, ovat hulluja, jotka ansaitsevat kuoleman.

Sitten siteerauksia, jotka osoittavat, että Talmud on juutalaisille Jumalan sanaa ja että nykyjuutalaiset ovat Talmudin tuote, yksi blokki:

Lazarus Goldschmidt, Talmudin saksantaja, sanoo käännöksensä esipuheessa: ”’Suullinen oppi’ (Talmud) on Kaikkivaltiaan Isän suusta tullut.” Hänen mukaansa Talmudia käytetään kouluissa ja kodeissa, ja se on juutalaisen kansan elinhermo.

Rabbi Yeckiel Eckstein: ”Nykyjuutalaisuudessa juutalaisten käsitykset kirjoitetusta sanasta määräytyvät ja muodostuvat suullisen tradition mukaan, joka kehittyi vuosisatojen ajan ja joka on koottu Talmudiin ja jota myöhemmät rabbit ovat selittäneet. - - Juutalainen elämä nykyisin juontuu farisealaisesta traditiosta (Talmudista) ja saa keskeiset uskonnolliset puitteensa siitä.

Jewish Encyclopedia 1905: Farisealaisuus (Talmud) on muovannut juutalaisuuden ja juutalaisen elämän ja ajatustavan vuodesta 70 j.Kr. lähtien tähän päivään asti.

Juutalainen Herman Wouk kirjassaan: ”Talmud on nykyisin juutalaisen uskonnon sydänveri. Mitä tahansa lakia, tapaa tai seremoniaa noudatammekaan - olimmepa ortodokseja, konservatiiveja, reformijuutalaisia tai kiihkeämielisiä sentimentalisteja - me noudatamme Talmudia. Se on yhteinen lakimme.”

Rabbi Adin Steinholtz: ”Talmud on se keskeinen tukipylväs, joka pitää pystyssä juutalaista hengellistä ja älyllistä elämää.

Kirjassa "The History of the Talmud" M. Rodkinson ja I. M. Wise: “Nykyajan juutalainen on Talmudin tuote.”

Lopuksi on todettava: Koska Talmud on rikoslakiemme vastainen kirja (viittaan kirjoitukseeni "Juutalaisuuden opinkappaleet"), nykyjuutalaiset ovat rikolliskansa. Ja koska nykyjuutalaiset ovat yksi blokki, he ovat tiukasti järjestäytynyt kansainvälisen rikollisuuden ryhmä, joka kansainvälisenä oikeusviranomaisten yhteistyönä tulee saattaa kuriin. Kaikki siteet juutalaiseen kansaan tulee katkaista, kunnes luopuvat rikollisuudestaan (jumalanvastaisesta Talmudistaan).

24.2.2012