Birkenau-kokemuksistaan Rogerie on kertonut kirjassaan ”Vivre c’est vaincre” (”Elämä, se on voittamista”; ilm. 1946), ja Reynouard esittää kirjasessaan otteita tästä kirjasta. Saapuessaan Auschwitz-Birkenauhun Rogerie painoi kertomansa mukaan noin 40 kg. Kertomus jatkuu seuraavasti:
Raitapukuisia vankeja on siellä vastaanottamassa meitä. Se on erikoiskommando. Useimmat heistä ovat hyvin ystävällisiä ja auttavat meitä astumaan alas vaunuista ja nousemaan kuorma-autoihin. Olemme hyvin väsyneitä ja heikkoja (joukko sairaita ihmisiä), ja heidän meille antamaansa apua pidetään suuressa arvossa (s. 63).
André Rogerie viedään desinfioitavaksi (täidentorjuntalaitokseen) ja sitten karanteenirakennukseen. Viiden viikon päästä hän painaa 43 kg. Lääkäri lähettää hänet leirin sairaalaan:
He sijoittavat meidät hyvin miellyttävään rakennukseen, siellä on puulattia, siellä on ikkunat, siellä on tilaa sänkyjen välillä, ja huovat ovat hyviä. Saamme runsaasti keittoa, ja ensimmäisen kerran pitkään aikaan saan sitä riittävästi (s. 69).
Rogeriella havaitaan syyhy, ja hänet lähetetään rakennukseen 15, joka on varattu ihotaudeille (s. 70):
Joka päivä kaikkein aliravituimmille on ylimääräisiä annoksia keittoa, ja asetun aina jonoon uutta annosta varten - - Muutaman päivän päästä painan taas 50 kg. Tohtori Landemannin voiteen ansiosta ihoni on parantunut täydellisesti (s. 70-71).
Kun hänet on määrä päästää pois sairaalasta ja sijoittaa töihin, häneen nousee kuume:
Lääkärit tutkivat minua vuoronperään ja epäilevät minun sairastuneen malariaan. Tohtori Herz ottaa verinäytteen laboratoriotutkimuksia varten - - Laboratorio vastaa seuraavana päivänä, että malariaa ei ole löytynyt. Minulla on hyvin puhdas veri - - Pysyn edelleen rakennuksessa 15 viikon kestävän kuumeeni kanssa - - Vähitellen, kiitos Piccosin hyvän hoidon, painoni nousee, ja jo heinäkuussa olen päässyt 56 kiloon (s. 72).
Sitten, kaiken tuon lisäksi, päänahkaani iskee sairaus, ja sitä hoidetaan leikkaamalla pois tukkani. On välttämätöntä poistaa jokainen hius. Sen vuoksi minut siirretään naisten leiriin, jossa minua voidaan hoitaa röntgenlaitteella, sillä täältä Birkenausta ei puutu mitään (s. 74).
Pian tämän jälkeen Rogerie voidaan siirtää työkommandoon.
Myös ranskalainen professori Faurisson on kertonut André Rogeriesta (artikkeli “Impact and Future of Holocaust Revisionism”, klikkaa TÄSTÄ). Hän kertoo, että kirjansa vuoden 1946 painoksessa Rogerie kirjoitti vain kuulleensa “kaasukammioista” mutta vuoden 1988 painoksessa esitti - Georges Wellersin vaikutuksesta - itsensä jo ”holokaustin todistajaksi”. Vuonna 1996 (Le Figaro 15.5.1996, s. 2) Rogerie ilmoitti “nähneensä holokaustin Birkenaussa.” Faurisson ilmoittaa Rogerien ryhtyneen valehtelemaan ajan mittaan (hän esittää myös Rogerien kirjan vuoden 1988 painoksen [s. 75] mahdottomia kuvauksia “kaasukammioista” ja ”sähköisistä uuneista”).
Faurisson toteaa myös, että Rogerie on itse kertonut olleensa Auschwitz-Birkenaussa etuoikeutetussa asemassa. Hän asui ”päällikköjen” parakissa ja oli ”kuninkaallisen mukavassa asemassa”, josta hänellä on ”miellyttäviä muistoja”. Hän söi pannukakkuja ja hilloa ja pelasi bridgeä. Kun hän lähti Birkenausta, hänellä oli ajatus:
Toisin kuin monet muut, olen voinut täällä paremmin kuin missään muualla.
Nämä maininnat löytyvät Rogerien kirjan sivuilta 70, 82-85, 87.
Birkenaun sairaaloista lisää kirjoituksessani ”Mattogno: Birkenaun leirin synty ja tehtävät.”
Tekstit
