Tämä toinen
tapaus on tarkemmalta nimeltään ”Historia: Hitlerin kätyrit. Hitlerin
juutalaiset”, ja sen Yle Teema lähetti 1.11.2011 ja 4.11.2011. Tämäkin tapaus on
juutalaista valhepropagandaa. Ensimmäisen tapauksen tavoin tämäkin tapaus on
tuotettu WMR Productionin ja IMG Entertainmentin yhteistuotantona,
tuottaja-ohjaajana tässä kuitenkin Martin J. O. Hughes. Tässäkin on lähteinä
käytetty myös USA:n sionistista holokaustimuseota ja Jerusalemissa sijaitsevaa
valehtelijoiden pääpesää Yad Vashemia.
Katsottuani tämän toisen tapauksen tulin vakuuttuneeksi
siitä, että koko ohjelmasarja on viha-, valhe- ja kauhupropagandaa, jollaista
kansalle voi tarjota vain vihollista palveleva maan johto. Ohjelmasarja
paljastaa suoraan maan johdon olevan maanpettureita ja Suomen kansan vihollisia.
Tämä Hitlerin juutalaisia käsittelevä osa on
nähtävillä 1.12.2011 klo 22.50:een asti, joten halukkaat ehtivät vielä tarkistamaan
dokumenttiohjelmasta itsestään sen, mitä alla tuon esiin.
Dokumenttiohjelma löytyy täältä:
Jo ohjelman ”kansikuva”, kuva, joka avautuu, kun
ohjelmaan vievää linkkiä klikataan, on huijauskuva. Kuvassa on etualalla
sotilas, hänen takanaan maassa makaavia ihmisiä ja näiden takana seisoo ihmisiä
katselemassa. Kuva on julkaistu holokaustihuijareiden erityisessä
huijauskirjassa nimeltä ”’Schöne Zeiten’ - Judenmord aus der Sicht der Täter
und Gaffer” (toimittajina Ernst Klee, Willi Dressen ja Volker Riess), 3. painos
1988, sivu 17. Kirjassa kuvan sanotaan olevan puolalaisen Olkuszin (saksaksi Ilkenau)
kaupungin torilta 31.7.1940, ja kuvasta syntyy vaikutelma, että maassa makaavat
ihmiset (kuulemma juutalaisia) ovat kuolleita. Kirja kuitenkin selittää, että
ihmiset oli vain pakotettu maahan makuulle ja sitten heitä muka pahoinpideltiin
siinä. Asiasta kuulemma ei ole dokumentteja, on vain valokuvia (huijauskuvia
siis). Jos jollakulla on Gerhard Schoenbernerin kirja ”Der gelbe Stern”, 1991,
niin kuva löytyy sivulta 59.
Udo Walendy on käsitellyt tätä kuvaa lehtensä
Historische Tatsachen nro 43 sivuilla 39 ja 40 (lehti katsottavissa TÄÄLLÄ
tai TÄÄLLÄ;
löytyy myös TÄÄLTÄ).
Walendy toteaa kuvan primitiiviseksi maalaukseksi, johon on etualalle lisätty
sotilaan hahmo. Kuvan fotomontaasiksi osoittaa jo se, että etualan sotilas on
suhteettoman suuri verrattuna maassa makaaviin. Katselijoiden kasvot ovat
epämääräisiä läiskiä. Lehden sivulla 40 Walendy esittää toisenkin kuvan tästä
väitetystä tapahtumasta, ja kuvien vertailu myös paljastaa kuvat
fotomontaaseiksi. Ylen ohjelman kuvassa maassa makaavat ihmiset ovat
huomattavasti pienempiä kuin tässä toisessa kuvassa, vaikka perspektiivi on
sama. Ylen kuvassa katselijoiden päät ulottuvat yli taustan rakennusten ikkunoiden,
toisessa kuvassa paljon pienempinä näkyvien katselijoiden päät eivät ulotu edes
ikkunoiden puoliväliin. Ylen kuva on puhdas fotomontaasi, osin ehkä maalaus. Edes
kaikki tämänkaltaiset tapahtumat rekisteröinyt ”Zentralkommission zur Untersuchung
der deutschen Verbrechen in Polen” (”Saksalaisten Puolassa suorittamien
rikosten keskustutkimuskomissio”) ei Walendyn mukaan tunne kirjassaan ”German
Crimes in Poland” tällaista Olkuszin tapausta.
Ylen dokumenttiohjelma on kokonaisuudessaan hyvin värittynyt.
Sitä on hyvin vastenmielistä katsella. Ohjelman alku kertoo
kansallissosialistisen Saksan juutalaisvastaisista toimista 1930-luvulla
mainitsematta lainkaan toimien syitä. Kansallissosialistit oli valinnut Saksan
johtoon demokraattisesti Saksan kansa. Juutalaisvastaisten toimien syynä oli
juutalainen rikollisuus ja maan moraalinen turmeleminen. Juutalaiset haluttiin
sen vuoksi pois Saksasta, ja siksi juutalaisten maastamuuttoa edistettiin (myöhemmin
sodan sytyttyä maastamuutto tuli vähitellen mahdottomaksi ja tilalle tulivat
juutalaisten pakkosiirrot itään; lopullinen juutalaisten siirtäminen pois
Euroopasta oli tarkoitus toteuttaa sodan jälkeen kansainvälisenä yhteistyönä;
tätä tarkoitti juutalaiskysymyksen ”lopullinen ratkaisu”). Kaiken kaikkiaan
vuosien 1933 ja 1942 välillä Hitler valtuutti yli miljoonan juutalaisen muuton
pois Saksan kontrolloimilta alueilta (Saksa, Itävalta, sudeettialueet,
Protektoraatti, Kenraalikuvernementti ja itäiset alueet).
Juutalaisista suuri osa oli kommunisteja, jotka
halusivat tuhota Saksan kansallisvaltion juutalaiskommunistisen maailmanvaltion
tieltä. Saksan valtion perustuksia horjutettiin, ja kommunismi kaappausyrityksineen
ja levottomuuksineen oli tuolloin suuri uhka Saksalle. Oli välttämätöntä ryhtyä
toimiin kommunismin kitkemiseksi pois Saksasta. Kyseessä oli siis poliisitoimi
Saksan suojelemiseksi. Juutalaiset olivat myös raha- ja
pankkijärjestelmällään tuhonneet Saksan talouden ja saksalaiset olivat
menettäneet kaikki säästönsä (niitä yritettiin myöhemmin saada takaisin
takavarikoimalla juutalaisilta omaisuutta). Saksaa kuristivat kuoliaaksi myös
ensimmäisen maailmansodan päättäneen Versailles’n rauhansopimuksen ehdot (Saksa
petettiin), ja Saksassa oli jo 7 miljoonaa työtöntä ja maa oli luhistumassa
taloudellisesti ja moraalisesti. Versailles’ssa saksalaisten vastapuolten
delegaatiot muodostuivat pääosin juuri juutalaisista. Juutalaiset olivat myös olleet
ensimmäisen maailmansodan takana ja siten heidän omallatunnollaan oli sodassa
kuolleiden saksalaisten henki.
Juutalaiset
olivat myös heti Hitlerin astuttua valtaan vuonna 1933 julistaneet Saksalle
maailmanlaajan poliittisen, taloudellisen ja finanssialaa koskevan sodan (”pyhän sodan”) boikotteineen,
mikä teki juutalaisista Saksan suoria vihollisia. Asiasta uutisoi tuolloin mm. Daily Express 24.3.1933
(myös TÄÄLLÄ), ja
”pyhän sodan” Saksaa vastaan vahvisti 6.8.1933 vielä World Jewish Economic
Federationin presidentti Samuel Untermeyer radiopuheessaan [WABC]; puheen
julkaisi seuraavana päivänä the New York
Times [myös TÄÄLLÄ
ja TÄÄLLÄ]). Saksalaiset
tuotteet asetettiin maailmanlaajaan boikottiin, laivojen purkamisia estettiin
jne., ja tavoitteena oli Saksan tuhoaminen taloudellisesti.
Myöhemmin
1930-luvulla maailman juutalaisväestö uudisti sodanjulistuksensa Saksalle. Juutalaisen
”Kansainvälisen antisemitismin vastaisen liiton” (LICA) presidentti Bernhard Lecache
julisti 9.11.1938 lehdessä Droit de
Vivre (myös TÄÄLLÄ):
Päämääränämme on julistaa Saksaa, vihollista nro 1, vastaan säälimätön sota. Ja varmaa on, että tulemme käymään tätä sotaa, kunnes Grünspanien ei tarvitse enää juosta asekauppiaan luokse antaakseen verikoston siitä onnettomuudesta, että on juutalainen! (juutalainen Grünspan oli juuri ampunut Pariisissa Saksan lähetystön virkailijan Ernst von Rathin).
Sodanjulistus Saksaa vastaan uusittiin vielä 5.9.1939 (kaksi
päivää aiemmin, 3.9.1939, Englanti ja Ranska olivat julistaneet Saksalle
sodan), kun Sionistiorganisaation presidentti Chaim Weizmann koko maailman
juutalaisväestön nimissä ilmoitti kirjeessään Ison-Britannian pääministeri
Chamberlainille:
...juutalaiset seisovat Ison-Britannian rinnalla ja tahtovat taistella demokratioiden puolella. - - Jewish Agency on valmis ryhtymään välittömiin järjestelyihin juutalaisen työvoiman, teknisen taidon, varojen jne. ottamiseksi käyttöön (julkaistu lehdessä The Jewish Chronicle 8.9.1939, siteerattuna mm. TÄÄLLÄ ja TÄÄLLÄ).
Weizmann siis julisti, että myös Saksan juutalaiset
ovat Saksan vihollisia, jotka taistelevat Saksaa vastaan.
Kaikesta tästä sionistinen Yle vaikenee ohjelmassaan.
Sen sijaan Yle julistaa ohjelman alussa: ”Kuvitelkaa: Paikka, jossa perheenne
on elänyt rauhassa vuosikymmeniä, julistaa teidät yhtäkkiä valtion
vihollisiksi. Teiltä riistetään kansalaisoikeudet. Teitä uhkaillaan. Teidät
ajetaan kodeistanne. Niin kävi juutalaisille 1930-luvulla Saksassa, kiitos
rotuopin, jonka takana oli yksi mies, Adolf Hitler.”
Tässä Yle valehtelee karkealla tavalla. Kuinka voidaan
sanoa, että Saksalle sodan julistaneet juutalaiset ovat eläneet Saksassa ”rauhassa”?
Kuinka voidaan sanoa, että yllä lueteltujen juutalaisten rikosten sijaan syynä
juutalaisvastaisiin toimiin olikin ”Hitlerin rotuoppi”? Miksi Yle sivuuttaa
kokonaan juutalaisten syyllisyyden?
Yllä esitetty antaa kuvan siitä, kuinka värittynyt
Ylen dokumenttiohjelma kokonaisuudessaan on. Sen perusta on kokonaan
valheellinen, ja tämä tulee ilmi lähes joka lauseessa. Seuraavassa käyn läpi
ohjelmaa poimimalla sieltä silmiinpistävimpiä valheita ja huijauksia.
Dokumenttifilmin kohdassa 2:20 puhutaan
”verenhimoisesta SS:stä” (kohdassa 38:50 - 38:57 sanotaan myös: ”SS-miehiä
pidettiin armottomina sotureina, vankien ja siviilien kylmäverisinä surmaajina”).
SS ei ollut verenhimoinen, ei myöskään Saksan armeija (Wehrmacht). Saksa
pakotettiin sotaan käyttämällä Puolaa liipaisimena. ”Verenhimo” nimenomaan oli
saksalaisilta kielletty. Jos joku saksalainen syyllistyi yhden tai useamman
juutalaisen, saati kenen tahansa vangin tai siviilin, tappamiseen, häntä rangaistiin.
Saksalaiset rankaisivat niitä omiaan, jotka kajosivat juutalaisiin. Professori
Faurisson kirjoittaa:
Haluaisin mielelläni nähdä tutkimuksen niistä saksalaisista, jotka saksalaiset teloittivat sen vuoksi, että nämä olivat tappaneet juutalaisia. Kyllä, Marinkassa Venäjällä kaupungin (saksalainen) pormestari tappoi erään juutalaisen naisen. Saksan armeija vei hänet sotaoikeuteen, tuomitsi hänet kuolemaan ja teloitti hänet. Tunnen monia tällaisia esimerkkejä. Sotamarsalkat List, von Küchler, von Manstein, kenraali Otto Dessloch, sotamarsalkka von Kleist, kenraali Kittel: jokainen näistä miehistä määräsi saksalaisen sotilaan, upseerin tai siviilityöntekijän teloitettavaksi, koska tämä oli surmannut yhden tai useamman juutalaisen. Kuinka tämä oli mahdollista, jos tarkoituksena oli tuhota juutalaiset fyysisesti? Mielestäni juutalaisten pitäisi istuttaa puita von Mansteinille, Listille, von Küchlerille, von Kleistille ja Kittelille Oikeamielisten pakanoiden bulevardille Jerusalemiin. Ja miksei Adolf Hitlerille? Hitler määräsi teloitettaviksi sellaiset henkilöt, jotka olivat tappaneet juutalaisia. Tämäntapaisia asioita revisionistien pitäisi tutkia.
Tiedetään myös, että Buchenwaldin
ensimmäinen komentaja Karl Koch oli brutaali henkilö, joka ryösti ja tappoi
joitakin internoituja. Leirin lääkäri Hoven, joka toimi yhdessä suurta valtaa
pitävien kommunistiluottovankien kanssa, oli mukana tappamassa näitä
internoituja injektioillaan. Kuinka heille kävi? SS pidätti Kochin v. 1943, ja
SS-tuomari Konrad totesi Kochin syylliseksi ja tämä ammuttiin. Myös Hoven
tuomittiin murhista kuolemaan, mutta koska lääkäreitä tarvittiin kipeästi, hän
oli vain 1,5 vuotta vankilassa. Amerikkalaiset teloittivat hänet v. 1948.
”Verenhimoisia” olivat
juutalaiset, jotka olivat julistaneet Saksalle pyhän sodan.
Kohdassa 2:30 - 2:35
sanotaan Hitlerin joukoissa taistelleista juutalaisista: ”Kuinka he saattoivat
taistella miehen puolella, joka tavoitteli heidän tuhoaan?” (myöhemmin kohdassa
47:04 - 47:13 todetaan myös: ”Heidän [eloonjääneiden Hitlerin juutalaisten]
merkillisenä kohtalonaan oli taistella valtion puolesta, jonka tavoitteena oli
tuhota heidät”).
Hitler ei tavoitellut
juutalaisten tuhoa. Kuten sanottu, hän vain tahtoi siirtää juutalaiset pois
Saksasta (ja myöhemmin koko Euroopasta) poliisitoimena Saksan (ja myöhemmin
koko Euroopan) suojelemiseksi. Hitler hävisi sodan, ja nyt nähdään, kuinka
valtaan nousseet ja valtaan nostetut juutalaiset tuhoavat Saksaa ja koko Eurooppaa
(myös Suomea). Sen Hitler tahtoi estää. Hitler totesi puheessaan 30.1.1939:
Tänään ryhdyn taas profeetaksi: Jos Euroopassa tai Euroopan ulkopuolella toimivat kansainväliset juutalaiset rahoittajat onnistuisivat työntämään kansat jälleen kerran maailmansotaan, tuloksena ei ole maapallon bolshevisointi ja siten juutalaisuuden voitto vaan juutalaisen rodun kukistuminen Euroopassa, sillä aika, jolloin ei-juutalaiset kansat olivat suojattomia propagandan edessä, on päättymässä. Kansallissosialistisella Saksalla ja fasistisella Italialla on instituutiot, jotka, jos on tarpeen, voivat selittää maailmalle ongelman luonteen, ongelman, josta monet ihmiset ovat vaistonvaraisesti tietoisia mutta joka kuitenkin on heille epäselvä tieteellisesti.
”Juutalaisen rodun kukistuminen” tarkoitti siis
juutalaisen propagandan tekemistä tyhjäksi siten, että Saksa ja Italia
selittävät ei-juutalaisille kansoille juutalaisongelman luonteen, jolloin nämä
osaavat puolustautua mm. lainsäädännöllisin keinoin. Tästä käy ilmi, että
Hitler ymmärsi juutalaisen vaikutusvallan perustuvan propagandaan (so.
valheisiin, huijauksiin), jonka edessä ei-juutalaiset kansat ovat
tietämättömyytensä ja ymmärtämättömyytensä vuoksi suojattomia (kuten nyt).
Viimeisessä kirjeessään Hitler kirjoittaa juutalaisten
rankaisemisesta rikosten vuoksi ”inhimillisellä tavalla” (kirje 29.4.1945;
Nürnberg-dokumentti PS-3569):
Ei pidä paikkaansa, että minä tai kukaan muukaan Saksassa olisimme halunneet sotaa v. 1939. Sitä halusivat ja lietsoivat yksinomaan ne kansainväliset poliitikot, jotka joko olivat juutalaista syntyperää tai toimivat juutalaisten päämäärien hyväksi. Olen tehnyt liian monta tarjousta asevarustelun kontrolloimiseksi ja rajoittamiseksi - mitä jälkipolvet eivät ikuisesti voi jättää huomioon ottamatta -, että vastuu tämän sodan syttymisestä voitaisiin panna minun päälleni. En myöskään ole koskaan toivonut, että ensimmäisen tuhoisan maailmansodan jälkeen syttyisi toinen Englantia tai edes Amerikkaa vastaan. Vuosisadat kuluvat, mutta kaupunkiemme ja monumenttiemme raunioista on nouseva viha niitä vastaan, jotka viime kädessä ovat vastuussa ja joita meidän täytyy kiittää kaikesta, viha kansainvälistä juutalaisuutta ja sen apureita vastaan.Tein myös täysin selväksi, että jos Euroopan kansoja taas kerran pidetään pelkkänä tavarana, jota nämä kansainväliset raha- ja finanssivehkeilijät ostavat ja myyvät, silloin vastuu tullaan asettamaan tuon juutalaisrodun niskoille, rodun, joka on tämän kauhean taistelun todellinen rikollinen. Tein kaikille myös selväksi, että tällä kertaa eivät ainoastaan Euroopan arjalaisten kansojen miljoonat lapset kuolisi nälkään, eivät ainoastaan miljoonat aikuiset miehet kärsisi kuolemaa eivätkä ainoastaan sadat tuhannet naiset ja lapset tulisi poltetuiksi ja pommitetuiksi kuoliaiksi kaupungeissa, vaan myös todellisen rikollisen täytyisi hyvittää rikoksensa, vaikkakin inhimillisemmällä tavalla.
Näistä sitaateista nähdään, että Hitlerin Saksa
käsitti ”kansainväliset juutalaiset rahoittajat” juutalaisen kommunismin
ajajiksi, rikollisiksi, jotka pitivät Euroopan kansoja kauppatavarana, jota he
voivat ostaa ja myydä, ja jotka aiheuttamissaan sodissa tappavat miljoonia
eurooppalaisia miehiä, naisia ja lapsia. Koska tämä täytyi ehdottomasti estää,
Saksa päätti siirtää juutalaiset pois Euroopasta, tosin ”inhimillisemmällä
tavalla” (kuten Hitler sanoo), siis vain siirtämällä juutalaiset pois, ei
tuhoamalla heitä fyysisesti.
Ei ole olemassa ainuttakaan saksalaista dokumenttia,
jossa puhuttaisiin juutalaisten tuhoamisesta tai sellaisen suunnittelemisesta.
Artikkelissaan ”My Life as a Revisionist” prof. Faurisson kirjoittaa, ettei
yksikään saksalainen tai liittoutuneiden dokumentti viittaa mihinkään ”tuhoamiseen”:
1. Ei ole olemassa määräystä tuhota juutalaisia.2. Ei ole suunnitelmaa sellaisen tuhoamisen suorittamisesta.3. Ei ole keskusorganisaatiota, joka koordinoisi sellaisen suunnitelman toimeenpanon.4. Ei ole budjettia; mitään ei kuitenkaan voida tehdä ilman rahaa tai luottoja.5. Ei ole kontrollielintä; kuitenkin sodassa olevassa maassa kaikkea täytyy kontrolloida.6. Ei ole asetta, sillä ei ole olemassa asiantuntijatutkimusta rikoksessa käytetystä aseesta, teloituskaasukammiosta tai teloituskaasuautosta.7. Ei ole ruumista, sillä kenelläkään ei ole ruumiinavauskertomusta, joka todistaisi, että joku on tapettu myrkkykaasulla.8. Ei ole todistusta rikoksen uudelleen lavastamisesta, vaikka Ranskassa murhan selvittämiseen liittyy tavallisesti uudelleenlavastus rikoksen tapahtumapaikalla.9. Ei ole todistajaa, joka kykenisi kestämään ristikuulustelun rikoksen varsinaisista materiaalisista näkökohdista, koska Toronton oikeudenkäynnissä, jossa joku ensimmäistä kertaa uskalsi suorittaa sellaisen ristikuulustelun, paras "todistaja" joutui häpeään.10. Ei ole vahvistettua tunnustusta, koska Gersteinin ja Rudolf Hössin tunnustusten, kun niitä lopullisesti on analysoitu, on osoitettu olevan vailla arvoa eikä niitä ole mahdollista puolustaa (ei edes sellainen kuin Raul Hilberg).
Sen sijaan juutalaiset tavoittelivat saksalaisten
tuhoamista. Juutalaisilla oli jo ennen toista maailmansotaa lukuisia
suunnitelmia Saksan kansan murhaamiseksi. Ison-Britannian Churchill (äiti
juutalainen) sanoi v. 1936: "Saksa on tullut liian vahvaksi. Meidän on
tuhottava se". Juutalaisten johtaman Neuvostoliiton juutalainen propagandisti
Ehrenburg vaati myös ennen sotaa saksalaisten siviilien murhaamista. USA:n
presidentti Rooseveltin kannattaman Morgenthau-suunnitelman (myös Morgenthau
oli juutalainen) mukaan saksalaiset siviilit tuli tappaa nälkään tuhoamalla
Saksan talous (suunnitelma toteutettiin osaksi). Eräs juutalaisten suunnitelma
oli murhata Saksan yläluokka. Hootonin suunnitelman mukaan kaikki saksalaiset
miehet tuli viedä ulkomaille orjiksi ja tilalle tuli tuoda ulkomaalaisia miehiä
saksalaisnaisten miehiksi, jotta kuviteltu "sotageeni" - Harvardin
yliopiston tutkijoiden huijauskeksintö - saadaan eliminoitua. Kaufman-suunnitelma (myös Kaufman oli juutalainen) vaati Saksan kansan hävittämistä siten,
että kaikki hedelmälliset miehet, naiset ja lapset steriloidaan.
Saksaa vastaan taistelleet liittoutuneet (NL, USA,
Ranska, Britannia) olivat juutalaisten kontrollissa, siis juutalaisten
käsikassaroita, ja herroiksi juutalaiset olivat päässeet väkisin
velkaannuttavan ja orjuuttavan rahajärjestelmänsä turvin (kuten nykyisin).
Liittoutuneiden avulla kansainvälinen juutalaisuus kukisti Saksan ja alisti
valtaansa koko Euroopan.
Kansanmurhaa nämä juutalaisen finanssieliitin
ohjailemat liittoutuneet toteuttivat estottomasti. Ison-Britannian Churchillin
ja USA:n Rooseveltin (molemmat juutalaista sukujuurta) toteuttamissa Saksan
kaupunkien ilmapommituksissa murhattiin 0,6 - 1 miljoonaa saksalaista siviiliä,
joukossa ainakin 100 000 lasta. Nämä ilmapommitukset olivat sotilaallisesti
merkityksettömiä. Toisen maailmansodan päätyttyä (ja osin jo sodan aikana)
liittoutuneet murhasivat nälkään näännyttämällä 1-1,5 miljoonaa saksalaista
sotavankia sotavankileireillään. Lisäksi sodan jälkeen liittoutuneet murhasivat
Saksassa nälkään näännyttämällä 5,7 miljoonaa saksalaista siviiliä (James
Bacque; "Verschwiegene Schuld", s. 126-129). Neuvostoliittolaiset ja
heidän kontrolloimansa puolalaiset ja tsekit karkottivat sodan jälkeen
Sleesiasta, Tsekkoslovakian sudeettialueilta, Baltiasta ja muilta
itäeurooppalaisilta alueilta 15 miljoonaa etnistä saksalaista, joista Saksan
entisen liittokanslerin Konrad Adenauerin mukaan kuusi miljoonaa ”hävisi maan
päältä”, murhattiin siis tai muuten päästettiin päiviltä karkotuksissa. Heidät
kaikki ryöstettiin ja lähes kaikki naiset ja tytöt raiskattiin (Adenauer:
Erinnerungen 1945-1953, s. 186; James Bacquen kirjassa Verschwiegene Schuld
[engl. Crimes and Mercies] ko. Adenauerin lausunto on esitetty sivuilla
125-126). Siitä, kuinka juutalaiset kiduttivat ja murhasivat saksalaisia
siviilejä sodan jälkeen Puolassa, on kertonut juutalainen John Sack kirjassaan An Eye for an Eye.
Tapahtui siis hirvittävä saksalaisten kansanmurha. Varsinainen
tekijä maailman juutalaisväestö uskontonsa velvoittamana. Juutalaisten kansanmurhaa ei tapahtunut.
Kun siis ohjelman kohdassa 4:33 juutalaisten kätyri
(konsultoiva historioitsija) Bryan Rigg puhuu ”Hitlerin holokaustista”, hän
valehtelee. Ei tapahtunut holokaustia (eikä sellaisesta siis voi olla todisteitakaan,
mikä pakottaa huijarit tehtailemaan vääriä todisteita).
Kohdasta 16:00 eteenpäin puhutaan marraskuussa 1938
tapahtuneesta ”kristalliyöstä” ja väitetään: ”Kansallissosialistien
yllytyksestä eri puolilla Saksaa puhkesi väkivaltaisuuksia juutalaisia vastaan.”
Kristalliyö oli kuitenkin sionistijuutalaisten itsensä
masinoima tapahtuma, joka järkytti Saksan johtoa. Totuuden kristalliyöstä olen
kertonut kirjoituksessani ”Kristalliyö”.
Kohdassa 31:27 - 31:37 todetaan: ”Syksyllä 1941 Saksan
täysjuutalaisia alettiin siirtää ghettoihin Itä-Eurooppaan ja sieltä edelleen
tuhoamisleireille” (myös kohdassa 41:21 - 41:25 puhutaan ”tuhoamisleireistä;
lisäksi kohdissa 35:49 - 35:52, 38:58 - 39:02 ja 45:20 - 45:25 puhutaan ”kuolemanleireistä”).
Saksalaisilla ei kuitenkaan ollut mitään ”tuhoamisleirejä” tai ”kuolemanleirejä”,
leirit olivat keskitys-, työ- ja kauttakulkuleirejä. Olen käsitellyt näitä
leirejä muissa kirjoituksissani, ja pyydän kiinnostuneita perehtymään
kirjoituksiini ”Belzec”,
”Sobibor”, ”Treblinka”, ”Chelmno”, ”Majdanek”, ”Mauthausen” ja ”Mattogno:
Birkenaun leirin synty ja tehtävät”. Koska Auschwitz-Birkenauta
mainostetaan kaikkein pahamaineisimpana ”tuhoamisleirinä”, siteeraan viimeisen
linkin lopussa olevaa Carlo Mattognon yhteenvetoa Birkenaun leirin todellisista
tehtävistä:
Birkenaun leiri syntyi lokakuussa 1941 sotavankileirinä ”Generalplan Ostin” palvelukseen. Syyskuusta 1942 lähtien siitä tuli juutalaisen työvoiman valikointi- ja kokoamiskeskus Auschwitzin alueella jo olemassa olevaa tai suunniteltua saksalaista teollisuutta varten ja samaan aikaan itävaelluksen (Ostwanderung) puitteissa pakkosiirrettyjen työkyvyttömien juutalaisten kauttakulkuleiri. Toukokuusta 1943 lähtien laaja ohjelma ”Erikoistoimenpiteet hygieenisten laitosten parantamiseksi” ja suunnitelma rakentaa valtava sairaalaleiri työssä käytettävien juutalaisten ylläpitämiseksi ja hoitamiseksi korostivat tätä funktiota. Toukokuussa 1944 Birkenausta tuli lisäksi ”kauttakulkuleiri” juutalaisen työvoiman lajittelemiseksi muihin keskitysleireihin. Tässä uudessa historiallisessa perspektiivissä väitetylle juutalaisten tuhoamiselle ei jää enää sijaa.
Kohdassa 32:18 - 32:42 todetaan: ”Marraskuussa 1941
monet Saksasta tuodut juutalaiset surmattiin Riiassa heti junan saavuttua
määränpäähänsä. Minskissä Valko-Venäjällä Saksan juutalaiset kokivat vastaavan
kohtalon. Neljännesjuutalaisista sotilaista hämmästyttävän harva tuntuu
tietäneen natsi-Saksan suunnitelmista heidän sukulaistensa suhteen.”
Ohjelmassa ei esitetä surmaamisväitteille todisteita.
Riiassa ja Minskissä ei juutalaisia tuhottu; molemmissa oli suuri ghetto.
Carlo Mattogno ja Jürgen Graf siteeraavat kirjassaan ”Treblinka”
(s. 229-230) Einsatz-joukko A:n yleisraportin 16.10.1941 – 31.1.1942 (RGVA,
500-4-92, s. 64) lukua ”Saksan valtakunnan alueelta tulleet juutalaiset”:
Joulukuusta 1941 lähtien juutalaiskuljetuksia saapui Saksan valtakunnan alueelta tihein väliajoin. Näistä 20 000 juutalaista ohjattiin Riikaan ja 7000 Minskiin. Ensimmäiset 10 000 Riikaan evakuoitua juutalaista majoitettiin osaksi väliaikaiseen vastaanottoleiriin, osaksi hiljattain perustettuun parakkileiriin Riian läheisyydessä. Muut kuljetukset lähetettiin ensin erilliselle alueelle Riian ghetossa. Parakkileiriä rakennetaan käyttämällä kaikkia työkykyisiä juutalaisia, niin että keväällä kaikki pakkosiirretyt juutalaiset, jotka elävät talven yli, voidaan lähettää tähän leiriin. Saksan valtakunnan alueelta tulleista juutalaisista vain pieni osa on työkykyisiä. Noin 70 – 80% on naisia, lapsia ja työkyvyttömiä vanhuksia. Kuolleisuusluvut nousevat koko ajan, myös epätavallisen kovan talven vuoksi. Saksan valtakunnan alueelta tulevien työkykyisten juutalaisten määrä on tyydyttävä. Työvoimana he ovat toivottavampia kuin venäläiset juutalaiset, koska he puhuvat saksaa ja ovat suhteellisesti siistimpiä. Juutalaisilla on huomattavan suuri sopeutumiskyky heidän yrittäessään muovata elämäänsä olosuhteittensa mukaiseksi.
Juutalaisia ei surmattu.
Myös valtakunnankomissaari Lohsen
Standartenführer Siegertille (RSHA) 21.7.1942 lähettämä kirje toteaa Latvian
”työhönvalmennusleiristä” (RGVA, 504-2-8, s. 192):
Saksan valtakunnan alueelta evakuoiduista juutalaisista on tällä hetkellä vielä leirissä 400, ja he työskentelevät kuljetus- ja kaivuutöissä. Muut Riikaan pakkosiirretyt juutalaiset on majoitettu muualle.
9.11.1941 tri Leibbrand, Rosenbergin ministeriön
virastopäällikkö, lähetti Ostlandin (Ostland = Baltia + Valko-Venäjä)
valtakunnankomissaari Lohselle sähkeen, jossa hän sanoo, että juutalaiset ovat
tulossa kauemmaksi itään. Riian ja Minskin leirit ovat vain välivaiheita.
Juutalaisia ei siis surmata Riiassa. Marraskuussa 1941 heidän siirtämistään
kauemmas itään suunnitellaan.
Sveitsissä ilmestyvä ”Israelitisches Wochenblatt für
die Schweitz” (”Sveitsin israelilainen viikkolehti”) kertoo eräässä
artikkelissaan 16.10.1942:
Jo jonkin aikaa Puolan ghettoja on pyritty lakkauttamaan. Näin tapahtui Lublinissa, sitten Varsovassa. Ei tiedetä, kuinka pitkälle suunnitelma on jo toteutettu. Ghettojen entiset asukkaat menevät kauemmaksi itään venäläisiltä vallatuille alueille; Saksan juutalaisia tuotiin ghettoon osaksi korvaamaan heitä - - Hiljattain Riiassa havaittiin juutalaiskuljetuksia Belgiasta ja muista Länsi-Euroopan maista, mutta ne jatkoivat välittömästi matkaa kohti tuntematonta määränpäätä.
Kesällä 1944 Kaunasista ja Riiasta kuljetettiin n. 25
000 juutalaista Stutthofin leiriin lähelle Danzigia. Kuljetuksia oli Kaunasista
kymmenen ja Riiasta kuusi. Koska Kaunasissa ja Riiassa oli kesällä 1944
tuollainen määrä juutalaisia, väite, että saksalaiset olisivat surmanneet
juutalaisia idässä, ei pidä paikkaansa.
Väestötieteilijä Eugene Kulischer julkaisi v. 1943
kirjan ”The Displacement of Population in Europa”, ja siinä hän toteaa (s. 110
ss.), että Puolan ghetot eivät olleet viimeinen määränpää, johon juutalaisia
siirrettiin. Hän kertoo, että 20.11.1941 kenraalikuvernööri Hans Frank
ilmoitti, että juutalaiset tullaan siirtämään kauemmaksi itään. Kulischerilla
oli käyttämiensä yhteyksien kautta mahdollisuus saada tapahtumista ensi käden
tietoa, ja hän totesi, että monet pakkosiirretyt oli siirretty Venäjälle
rintaman läheisiin työleireihin; toiset oli siirretty töihin Pinskin
marskimaille tai Baltian, Valko-Venäjän ja Ukrainan ghettoihin. Kirjeitä ja postikortteja
saapui pakkosiirrettyjen omaisille Bialystokista, Pinskistä, Bobruiskista,
Brzeszistä, Smolenskista, Brest Litovskista ja Minskistä. Jos Minskistä saapui
juutalaisten postikortteja, juutalaisia ei tuhottu Minskissä.
Valko-Venäjän valtakunnankomissaari Wilhelm Kube
lähetti 31.7.1942 Ostlandin valtakunnankomissaari Heinrich Lohselle sähkeen,
jossa hän toteaa, että Minskiin on tullut Varsovasta työhön tuhat juutalaista,
ja pyytää, ettei enempää tulisi, koska juutalaisten tuonnin myötä kulkutautien
ja partisaanitoiminnan vaara kasvaa. Jos juutalaiset olisi surmattu Minskissä, he
eivät olisi muodostaneet kulkutautien ja partisaanitoiminnan vaaraa. Sähke
löytyy Mattognon ja Grafin Treblinka-kirjan sivulta 336.
Samoin Minskin komissaari Janetzke oli huolissaan
siitä, että Minskiin oli tulossa Saksasta yli 50 000 juutalaista (hän otti
suoraan yhteyttä Rosenbergiin 5.1.1942). Kaupungissa oli hänen mukaansa jo 100
000 asukasta, ja kaupunki oli ”raunioina”, lisäksi 7000 Saksan juutalaista ja
15 000-18 000 Venäjän juutalaista vankeina, ja jos tulisi lisää väkeä,
syntyisi majoitusongelmia ja ravinnonsaanti vaarantuisi. Janetzke pyysi, ettei
Minskiin lähetettäisi enää juutalaisia (GARF 7445-2-145, pp. 65 f.). Ongelmia
ei olisi syntynyt, jos Minskiin saapuneet juutalaiset olisi surmattu.
Saksalaisten toimenpiteiden laatu Valko-Venäjällä (ja
siis Minskissä) oli seuraava: Jotta juutalaiset saataisiin tehokkaaseen
valvontaan, palkattiin juutalaisia vanhinten neuvostoja, jotka olivat vastuussa
turvallisuuspoliisille ja SD:lle rotutovereittensa asenteista. Lisäksi
aloitettiin juutalaisten rekisteröinti ja heidän sijoittamisensa ghettoihin.
Juutalaisten oli myös käytettävä keltaista merkkiä edessä ja takana.
Juutalaiset kävivät yksityisessä työssä ja heitä oli myös siivoustöissä
(Meldungen aus den besetzten Ostgebieten Nr. 9, Berliini, 26.6.1942, RGVA,
500-1-755, p. 190).
Mitä tulee dokumenttiohjelman toteamukseen siitä, että
Saksan joukoissa sotineet neljännesjuutalaiset eivät tienneet ”natsi-Saksan
suunnitelmista heidän sukulaistensa suhteen” (tarkoitetaan tietenkin mainittuja
”surmaamisia”), niin selitys tietämättömyydelle on tietenkin se, ettei
surmaamisia tapahtunut.
Ohjelman kohdassa 32:44 - 34:35 kerrotaan eräästä
todistajaksi haalitusta sekaverisestä juutalaisesta: ”Fritz Steinwasser joutui
kauhistuttavan tapahtuman todistajaksi palvellessaan Daugavpilsissä Latviassa.
Hän näki omin silmin juutalaisten joukkotuhon täytäntöönpanon.” Sitten
esitetään Steinwasserin oma kertomus.
On harhaanjohtavaa todistaa asioita ”silminnäkijätodistuksilla”,
jotka monestakin syystä voivat olla virheellisiä tai vääriä. Oikeudessa
silminnäkijätodistuksilla ei sen vuoksi ole itsenäistä todistusarvoa.
Todistusarvon ne saavat vasta sitten, kun niiden tukena on aitoa
dokumentaarista tai rikosteknistä todistusaineistoa. Steinwasserin todistuksen
tukena ei ole tällaista todistusaineistoa. Juutalaisten sodanjälkeisillä
silminnäkijätodistuksilla ei tunnetusti ole mitään arvoa; ne ovat lähes kaikki
vääriä. Se, mitä Steinwasser ohjelmassa esittää, on siis täysin vailla
todistusarvoa. On säälittävää, että Yle turvautuu tällaisiin temppuihin. Ja
miksi Yle puhuu Daugavpilsistä, kun sillä on suomenkielinenkin nimi:
Väinänlinna?
Steinwasserin kertomus ohjelmassa on tällainen: ”Seisoin
sillalla. Siitä avautui näkymä vankilaan. Vankilarakennuksen vieressä seisoi
SS-miehiä rivissä piiskat ja kepit käsissään. Ihmisparat hätisteltiin
alastomina (tässä kohdassa [33:30] Yle esittää kuvan ryhmästä naisia, jotka
seisovat vähissä vaatteissa; tästä alla) ikään katsomatta kujaa pitkin iskujen
saattelemina. Heidät pakotettiin polvilleen. Sitten heitä ammuttiin päähän
(tässä kohdassa [33:43 - 33:48] Yle esittää teloituskuvan, jossa joukko
sotilaita teloittaa kivääreillä kaivannon reunalla polvillaan olevia henkilöitä,
ja toisen kuvan [33:49] kaivannosta, jonka pohjalla on ihmishahmoja; näistä
alla). Muutamat miehet hyppäsivät kaivantoon ja asettelivat ruumiit siististi
vieri viereen. Näky oli kauhea. Parrakas vanha mies piti kädestä noin
5-vuotiasta poikaa. Poika itki, ja vanhus yritti lohduttaa häntä. En tiedä,
mitä hän sanoi. Hän jutteli pojalle. Poika hymyili ja katsoi isoisäänsä.
Sydämeni särkyi.”
Tällainen tunteisiin vetoava lavertelu on tyypillistä
juutalaista valhepropagandaa. Kuten yllä todettiin, saksalaisilta oli kielletty
juutalaisiin kajoaminen. Jos joku tappoi juutalaisia, hänet teloitettiin. Jo
tämä osoittaa Steinwasserin kertomuksen saduksi. Hän ei mitenkään pyri
todistamaan kertomustaan. Ja on epärealistista kuvitella, että sillalta saattoi
nähdä jopa kaivannon pohjalle ja ihmisten itkemisen ja juttelemisen. Ja mistä
Steinwasser muka tiesi, että vanhus oli pojan isoisä? Voin hyvin kuvitella,
että Steinwasser on saanut hyvät rahat valhetarinastaan.
Ylen ohjelmassa Steinwasserin kertomukseen liitetyt
kuvat eivät ole Väinänlinnasta. Eikä ensimmäinen kuva (ryhmä naisia) edes ole mikään
aito kuva. Udo Walendy on käsitellyt kuvaa kirjassaan ”Forged War Crimes malign
the German Nation” (1989, s. 26-27). Hän esittää kuvasta kaksi erilaista versiota.
Ensimmäinen versio on ilmestynyt K. Zentnerin kirjassa ”Illustrierte Geschichte
des Zweiten Weltkrieges” (s. 490). Kuvatekstissä sanotaan, että Gestapo toi
naiset ammuttaviksi. Toinen versio on ilmestynyt teoksessa ”Verbrecherische
Ziele - verbrechrische Mittel”, Moskova 1963, sivulla 132 (kirjan julkaisija ”Institut
für Marzismus-Leninismus beim ZK der KPdSU”). Kuvateksti ilmoittaa, että
kuvassa on ryhmä naisia ennen ampumista. Kuvan sanotaan olevan peräisin
Liepajan Gestapon päällikkö Karl Schrotilta, päivämäärä 15.12.1941. Kuvan
paikka on siis tämän mukaan Liepaja. Ensimmäinen versio löytyy myös kirjan ”Der
gelbe Stern” (ks. yllä) sivulta 134 ja kirjan ”Schöne Zeiten” (ks. yllä)
sivulta 127 (yläkuva). Se löytyy myös Udo Walendyn lehden ”Historische
Tatsachen” numeron 63 sivulta 38 (klikkaa TÄSTÄ;
keskimmäinen kuvaajaan päin katsova naisryhmä) ja numeron 108 sivulta 19.
Walendy kertoo em. kirjassaan, että näissä kahdessa
versioissa kaikilla naisilla on päällään jotain erilaista. Kaula-aukot ovat
erilaisia. Vasemmanpuoleisella naisella on toisessa versiossa alushousut,
toisessa hame, jonka lieve on ylhäällä. Taustalla olevilla sotilailla on
erilainen vaatetus, ja sotilaiden koko on liian vaihteleva sopiakseen
perspektiiviin (kyseessä on siis maalaus tai fotomontaasi). Kuvat antavat
täysin epärealistisen vaikutelman. Naiset näyttävät täysin rauhallisilta
poseeratessaan kuvaajalle, ja tämä ei sovi teloitustilanteeseen (taustalla
kuvissa on jonkinlaista röpelöä, jonka kaiketi on tarkoitus kuvata
ruumiskasaa). Naiset ovat vähissä pukeissa ja avojaloin, ja tämä ei sovi yhteen
ajankohdan kanssa (joulukuun 15. päivä).
Mitä tulee teloituskuvaan, jossa joukko sotilaita
teloittaa kivääreillä kaivannon reunalla polvillaan olevia henkilöitä
(ohjelmassa sama kuva esitetään myös kohdassa 47:43 - 47:58), niin USA:n
holokaustimuseo USHMM ilmoittaa, että kuvassa tunnistamaton yksikkö teloittaa
neuvostoliittolaisia siviilejä kesällä 1941 Kraigonevissa Neuvostoliitossa.
Juutalaisista ei puhuta mitään. Kuvan on julkaissut kirjassaan ”Holokausti -
Tapahtumat ja tulkinnat” (s. 95) Antero Holmila. Kirjoittaessani arvostelua
Holmilan kirjasta kuva löytyi vielä USHMM:stä ja annoin siihen linkin, mutta
linkki ei enää toimi enkä löydä kuvaa USHMM:stä. Kuva löytyy kuitenkin codoh.com:n
keskusteluista TÄÄLLÄ,
ja mukana on alkuperäinen USHMM:n kuvateksti, joka kuuluu seuraavasti: ”Men with an unidentified unit execute a
group of Soviet civilians kneeling by the side of a mass grave. Date: Jun 22, 1941 - Sep 1941 Locale: Kraigonev, USSR Photographer:
Unknown Credit: National Archives, courtesy of USHMM Photo Archives Copyright:
Public Domain.”
Kyseessä on todennäköisesti
laillinen partisaanien teloitus.
Kolmannesta kuvasta, jossa
on kaivannon pohjalla ihmishahmoja, ei voi sanoa mitään varmaa. Ihmishahmot
joka tapauksessa näyttävät epämääräiseltä maalaukselta. Syvyydestä päätellen
kaivanto ei ole sama kuin ampumiskuvassa. Epäselväksi jää, jos kuva on aito,
mihin tilanteeseen kuva liittyy.
Kohdassa 35:18 - 35:40
kerrotaan, että Rolf von Sydowin isoisä ”vietiin evakuoitavaksi, kuten sanonta
kuului. Isoisä kuoli sairaalassa muutamaa päivää myöhemmin.” Ei juutalaisten
pakkosiirto ollut mikään ”sanonta”! Ja jos isoisä kuoli sairaalassa, häntä ei
ainakaan yritetty tuhota vaan parantaa sairaudesta.
Kohdassa 41:15 - 41:30 todetaan: ”(henkilötietonsa
valehdellut) Löwy väitti aina, että hänen asetovereillaan oli täysi työ
taistella neuvostojoukkoja vastaan eivätkä nämä tienneet tuhoamisleireistä tai
juutalaisten joukkosurmasta. Löwy piti heitä ystävinään.” Tämä, etteivät
saksalaiset joukot tienneet ”juutalaisten tuhoamisesta” tai ”tuhoamisleireistä”
mitään, osoittaa, ettei juutalaisia tuhottu ja ettei ollut olemassa tuhoamisleirejä.
Kohdassa 41:33 - 41:55 juutalaisten konsulttikätyri
Bryan Rigg sanoo Löwystä: ”Hän pystyi mukautumaan äärettömän
juutalaisvastaiseen eliittiyksikköön ja selviytyi hengissä. - - Jos he olisivat
tienneet Löwyn olevan juutalainen, hänet olisi hirtetty lähimpään puuhun.” Yllä
jo todettiin, etteivät saksalaiset saaneet tuolla tavalla laittomasti kajota
juutalaisiin. Se oli jyrkästi kiellettyä. Rigg valehtelee.
Niin valehtelee myös Yle ja sen takana oleva
valtionjohto.
29.11.2011
29.11.2011
