Presidentti Halonen tuomiolle?

Jos presidentti Halonen eilisessä puheessaan sen ohella, että hän vaatii juutalaisen vaikutuksen lopettamista Suomessa rasismina (klikkaa TÄSTÄ, päivityksenä oleva loppuosa), tarkoittaa rasismin vastustamisella sitä, että suomalaiset eivät saa vastustaa massiivista järjestettyä (kyseessä on eliitin, mm. Halosen itsensä, projekti kansojen identiteetin tuhoamiseksi) vieraiden maiden kansalaisten maahanmuuttoa Suomeen suomalaisten asuinsijoille, hän syyllistyy suomalaisten kansanmurhaan, suomalaisten kansanmurhan valmisteluun ja kiihottamiseen suomalaista kansanryhmää vastaan ja kuuluu lain mukaan vankilaan.

Suomen rikoslain 11. luvussa säädetään kansanmurhasta eli joukkotuhonnasta (6 §), joukkotuhonnan valmistelusta (7 §) ja kansanryhmää vastaan kiihottamisesta (8 §) näin (korostukset minun):

6 §. Joka jonkin kansallisen, rodullisen, etnisen tai uskonnollisen ryhmän taikka niihin rinnastettavan kansanryhmän hävittämiseksi kokonaan tai osittain 

1) surmaa ryhmän jäseniä,

2) aiheuttaa ryhmän jäsenille vaikeita ruumiillisia tai henkisiä sairauksia tai vammoja,

3) ryhtyy pakkotoimiin syntyvyyden ehkäisemiseksi ryhmän piirissä,

4) pakolla siirtää lapsia ryhmästä toiseen tai

5) muulla vastaavalla tavalla olennaisesti huonontaa ryhmän elinehtoja,

on tuomittava joukkotuhonnasta vankeuteen vähintään neljäksi vuodeksi tai elinkaudeksi.

Yritys on rangaistava.

7 §. Joka 6 §:ssä mainitussa tarkoituksessa

1) sopii toisen kanssa joukkotuhonnan tekemisestä tai

2) laatii joukkotuhontasuunnitelman,

on tuomittava joukkotuhonnan valmistelusta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.

8 §. Joka yleisön keskuuteen levittää lausuntoja tai muita tiedonantoja, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin kansallista, rodullista, etnistä tai uskonnollista ryhmää taikka niihin rinnastettavaa kansanryhmää, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Kun Suomen johto, presidentti Halonen mukaan luettuna, tuhoaa suomalaisten kansallista, rodullista, etnistä ja uskonnollista identiteettiä järjestämällään massiivisella vieraiden ihmisten maahanmuutolla Suomeen, se toteuttaa suomalaisten kansanmurhaa. Kun kansallinen identiteetti tuhotaan, tuhotaan kansa. Suomalaisen yhtenäisyydentunteen, suomalaisen hengen, tarkoituksellinen ja suunnitelmallinen tuhoaminen ja vesittäminen on aiheuttanut suunnattomia henkisiä vammoja paitsi lukemattomille yksittäisille kansalaisille myös kansakunnalle kokonaisuudessaan. Moni on menettänyt elämän tarkoituksen ja moni on sairastunut fyysisesti ja häiriintynyt sielussaan. Koko kansaa on vakavasti haavoitettu. Myös lukemattomien suomalaisten elinehdot ovat olennaisesti huonontuneet, kun maahan tuodaan suuret määrät vieraita ihmisiä vieraista kulttuureista ja vieraista uskonnoista. Kansan sekoittaminen vieraisiin kansoihin on suora aggressio kansaa vastaan, suoranainen hävittämissota. Uskontoamme (kristinuskoa) on vakavasti lyöty ja vesitetty, ja tämä on äärettömän vakava asia, koska kristinusko on Jumalan oma ilmoitus ihmiskunnalle, armon ja syntien anteeksiantamuksen sanoma Jeesuksen Kristuksen lunastusteon pohjalta ja sen vuoksi ikuisen elämän sanoma. Vain kristinusko on Jumalalta. Vain kristinusko on armon oppi, muut uskonnot ovat kaikki ihmisten keksimiä tekojen oppeja, jotka ovat pelastumisen kannalta täysin hyödyttömiä. Kun Suomesta hävitetään kristinuskoa tuomalla tänne vieraita pakanallisia uskontoja, suomalaisia työnnetään ikuiseen kadotukseen, mikä on hirvittävä rikos.

Paitsi maahanmuutolla, Suomen johto, presidentti Halonen mukaan luettuna, suorittaa Suomen kansan kansanmurhaa käyttöön ottamallaan yksityisellä kansainvälisellä raha- ja pankkijärjestelmällä, joka on pyramidihuijaus ja tuhoaa sen käyttöön ottaneet yhteiskunnat automaattisesti, tuosta järjestelmästä itsestään johtuen. Raha siinä on korollista velkaa, mikä tekee takaisin maksamisen mahdottomaksi (korkoon ei erikseen luoda rahaa) ja pakottaa lisävelkaantumiseen ja lopulta tuhoutumiseen (klikkaa TÄSTÄ). Presidentti Halosen valtuutuksella Suomen kansaa tuhotaan kyseisellä rahajärjestelmällä hyvin raa’alla tavalla.

Suomen johto suorittaa siis Suomen kansan kansanmurhaa monella tasolla. Lain mukaan presidentti Halonen on tuomittava joukkotuhonnasta vankeuteen vähintään neljäksi vuodeksi tai elinkaudeksi. Oman kansan tuhoaminen on vakava rikos.

Koska Suomeen suuntautuva massiivinen maahanmuutto on suunnitelmallisesti järjestettyä (jo juutalaisen pankkieliitin nukkeorganisaatio YK puhui siitä vuoden 2000 loppupuolella lehdissä; kuulemma Eurooppaan on tuotava 50 vuodessa 650 miljoonaa siirtolaista Afrikasta ja Aasiasta), siitä on tehty poliittinen päätös Suomessa ja siitä on laadittu suunnitelma tai ainakin suunnitelmaa koko ajan muotoillaan. Myös yllä mainitun tuhoisan rahajärjestelmän käyttöönotosta on sovittu maan johdon kesken, ja maan talouden tuhoamista sillä toteutetaan suunnitelmallisesti koko ajan. Tällöin Suomen johto, presidentti Halonen mukaan luettuna, on syyllistynyt, ja syyllistyy koko ajan, rikoslain 11. luvun 7 §:n tarkoittamaan suomalaisten joukkotuhonnasta sopimiseen ja suomalaisten joukkotuhonnan valmisteluun. Lain mukaan presidentti Halonen on tuomittava joukkotuhonnan valmistelusta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi. Oman kansan tuhoamisesta sopiminen ja oman kansan tuhoamisen suunnittelu ovat vakavia rikoksia.

Alussa mainitussa puheessaan presidentti Halonen uhkailee Suomen kansaa hallituksen toimilla, jos Suomen kansa ryhtyy vastustamaan suurten vieraiden ihmismassojen tuomista asuinsijoilleen eli ilmaisemaan ”rasismia”, ”muukalaisvihamielisyyttä” ja ”vihaa”. Tämä on vakava uhkaus, koska sen esittää maan presidentti ja sen toteuttajaksi ilmoitetaan maan hallitus. Toimet voivat olla siis sangen voimakkaita ja Suomen kansaa syvästi sortavia. Presidentti Halonen myös panettelee ja solvaa Suomen kansaa kutsumalla Suomen kansan oikeutettuja huolenilmaisuja ja suuttumisia ”vihatoimintamuodoiksi” ja ”vihatekijöiksi”. Tällöin presidentti Halonen syyllistyy rikoslain 11. luvun 8 §:n tarkoittamaan kiihottamiseen kansanryhmää (suomalaisia) vastaan. Puheellaan hän uhkaa, panettelee ja solvaa suomalaisia, jotka tahtovat puolustautua tuhoamista ja tuhoutumista vastaan. Lain mukaan presidentti Halonen on tuomittava kansanryhmää vastaan kiihottamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. Omaa kansaa vastaan kiihottaminen on alhainen ja rikollinen teko.

On toivottavaa, että maan johdon vihapuheet ja vihatoimet Suomen kansaa vastaan loppuvat.

29.5.2011