Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen on antanut HS:lle haastattelun, joka löytyy videona TÄÄLTÄ (myös TÄÄLTÄ ja TÄÄLTÄ).
Muiden asioiden ohessa hän toteaa, että tänne tulee kaiken maailman
muslimeja hillumaan ja että pian minareeteista kuuluu huutoja jo aamulla
klo 5. Iltalehden haastattelussa (löytyy TÄÄLTÄ) hän täydentää tätä lausuntoaan näin (korostukset minun):
Haastattelija: Mitä ajattelet muslimeista?
Teuvo Hakkarainen: Sen
näkee, mitä maailmalla tehdään. Pommit räjähtelevät ja MURHIA TEHDÄÄN.
Me olemme täällä suvaitsemassa kaikkea, mutta HE TUOVAT OMAN
SUVAITSEMATTOMUUTENSA TÄNNE. EIVÄT HYVÄKSY MITÄÄN. En ymmärrä sellaista.
Haastattelija: Sanoit HS:n videolla, että täällä on kohta minareetteja?
Teuvo Hakkarainen: Onko
se mukavaa herätä aamulla viiden aikaan, kun ukko minareetissa huutaa
kauhealla äänellä. Minä haluan herättää lapset ja lähteä töihin, ettei
joku ukko minareetissa herättele.
Hakkarainen
on siis huolissaan vieraan uskonnon tuomisesta maahan ja sen
aiheuttamista häiriöistä. Häntä huolettaa islamin väkivaltaisuus,
suvaitsemattomuus ja sopeutumattomuus.
Hakkarainen on oikeassa, ongelmia tulee väkisin, todennäköisesti jopa väkivaltaisia yhteenottoja.
Maatamme
tyrannisoivat naiset ovat kyvyttöminä hahmottamaan todellisuutta (tai
silkasta myrkynsylkemisen halusta tai kansainvälisiä toimeksiantajiaan
palvellakseen, kyseessähän on maahanmuutolla Suomen tuhoamiseen
tähtäävästä Coudenhove-Kalergi-ohjelmasta, jota maamme johto ajaa)
tarttuneet Teuvo Hakkaraisen täysin loogiseen ja oikeaan mielipiteeseen.
Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet on kääntynyt valtakunnansyyttäjän
puoleen, koska hänen mielestään Hakkaraisen lausunnot loukkaavat syvästi
tiettyjä kansanryhmiä ja ovat rasistisia, ihmisarvoa loukkaavia,
panettelevia, solvaavia ja harhaanjohtavia, ks. yle.fi:n artikkeli TÄÄLTÄ.
Miten
on, loukkaako, panetteleeko ja solvaako Hakkarainen muslimeja ja ovatko
hänen sanansa harhaanjohtavia, rasistisia ja ihmisarvoa loukkaavia?
Vai
loukkaako, panetteleeko ja solvaako islam Hakkaraista? Onko islam
rasistinen Hakkaraista kohtaan ja loukkaako islam Hakkaraisen
ihmisarvoa?
Onko siis maatamme tyrannisoivan naisjengin edustaja (Biaudet) oikeassa vai väärässä?
Asia ratkeaa tutkimalla islamin pyhää kirjaa Koraania [1]:
Suura
2:190, 191, 193: Taistelkaa Jumalan tiellä niitä vastaan, jotka
taistelevat teitä vastaan - - Surmatkaa heidät, missä heitä
kohtaattekin, ja ajakaa heidät pois sieltä, mistä he ajoivat teidät
pois, sillä epäjumalanpalvelus on pahempi synti kuin tappaminen - -
Taistelkaa heitä vastaan, kunnes epäjumalia ei enää palvota vaan yksin
Jumalaa, mutta jos he herkeävät, teidän tulee ahdistaa vain
pahantekijöitä.
Suura
2:216-218, 244: Vaikka te ette pidäkään taistelemisesta, on se määrätty
teille - - Epäjumalanpalvelus on suurempi synti kuin tappaminen - - Ne,
jotka uskovat ja jättävät kotinsa kamppaillakseen Jumalan tiellä,
voivat toivoa Jumalan armoa - - Taistelkaa Jumalan tiellä.
Suura
4:74, 76, 84, 104: Ne, jotka haluavat vaihtaa tämän elämän
tuonpuoleiseen, taistelkoot Jumalan tiellä. Me annamme heille suuren
palkan, saavatpa he sitten voiton tai tulevat surmatuiksi - - Uskovaiset
taistelevat Jumalan tiellä - - Taistelkaa saatanoiden ystäviä vastaan -
- Taistele siis Jumalan tiellä! Sinä olet vastuussa vain itsestäsi.
Rohkaise uskovia taisteluun - - Käykää väsymättä vihollistenne kimppuun.
Suura 4:89: Älkää ottako heitä (uskottomia ja teeskentelijöitä) ystäviksenne ennen kuin he ovat lähteneet Jumalan tielle.
Suura 4:151: Uskottomille me olemme valmistaneet nöyryyttävän rangaistuksen.
Suura
4:156-158: He (Kirjan ihmiset eli Raamatun ihmiset) eivät uskoneet vaan
puhuivat Mariasta hirvittäviä valheita ja sanoivat: ”Me tapoimme
Messiaan, Jeesuksen, Marian pojan, Jumalan lähettilään” - mutta eivät he
ristiinnaulinneet häntä. Heistä vain näytti siltä. Ne, jotka
kiistelevät Jeesuksesta, eivät tiedä varmasti eikä heillä ole tietoa
hänestä, vaan he vain arvailevat. Eivät he häntä tappaneet, vaan Jumala
korotti hänet luokseen.
Suura
4:171: Te, joilla on Kirja, älkää menkö liian pitkälle väitteissänne
älkääkä puhuko Jumalasta muuta kuin totta. Messias, Jeesus, Marian
poika, oli Jumalan lähettiläs ja Hänen Sanansa, jonka hän antoi
Marialle, ja Henki Hänen luotansa. Uskokaa Jumalaan ja Hänen
lähettiläisiinsä älkääkä sanoko: ”Heitä on kolme”, vaan lopettakaa, se
on parasta teille. Jumala on yksi Jumala. Jumala meitä varjelkoon!
Hänelläkö olisi lapsia?
Suura 5:17: Ne, jotka sanovat: ”Messias, Marian poika, on Jumala”, ovat luopuneet uskosta.
Suura
5:72, 75: Ne, jotka sanovat: ”Messias, Marian poika, on Jumala”, eivät
ole uskovia - - Messias, Marian poika, oli vain lähettiläs.
Suura 6:101: Hän (Jumala) on taivaan ja maan luoja. Kuinka Hänellä olisi lapsia, vaikka Hänellä ei ole puolisoa?
Suura
8:15, 17: Uskovaiset, kun kohtaatte uskottomia taistelun
tiimellyksessä, älkää kääntäkö heille selkäänne - - Ette te heitä
surmanneet vaan Jumala. Kun sinä ammuit nuolen, ei ampuja ollut sinä
vaan Jumala!
Suura
8:39, 65: Taistelkaa heitä (uskottomia) vastaan, kunnes epäjumalia ei
enää palvota. - - Profeetta, rohkaise uskovia taisteluun.
Suura
9:5: Kun rauhoitetut kuukaudet ovat kuluneet, taistelkaa uskottomia
vastaan (vanhempi suomennos: surmatkaa monijumalaiset) missä heitä
tapaattekin, vangitkaa ja saartakaa heidät ja väijykää heitä kaikkialla.
Suura
9:12, 14: Jos he (uskottomat) sopimuksen tehtyään rikkovat valansa ja
panettelevat uskontoanne, niin taistelkaa uskottomien johtajia vastaan.
He eivät pidä valaansa. Taistelkaa, jotta he herkeäisivät. - -
Taistelkaa heitä vastaan, niin Jumala rankaisee heitä teidän kättenne
kautta.
Suura
9:20: Ne, jotka uskovat ja ovat lähteneet kodeistaan kamppaillakseen
Jumalan tiellä omaisuutensa ja henkensä uhalla, ovat Jumalan edessä
ylhäisempiä kuin uskottomat (vanhempi käännös: ovat korkeammalla
asteella Jumalan tykönä ja juuri he ovat autuaita).
Suura
9:29-31: Taistelkaa niitä Kirjan (Raamatun) ihmisiä vastaan, jotka
eivät usko Jumalaan eivätkä viimeiseen päivään, eivät pidä kiellettynä
sitä, minkä Jumala ja hänen profeettansa ovat kieltäneet, eivätkä ota
uskonnokseen totuuden uskontoa. Taistelkaa heitä vastaan, kunnes he
maksavat nöyrinä veronsa. Juutalaiset sanovat: ”Uzair on Jumalan poika”,
ja kristityt sanovat: ”Messias on Jumalan poika.” Näin he puhuvat kuin
uskottomat ennen heitä. Jumala kirotkoon heidät, kuinka he valehtelevat!
He ovat ottaneet oppineensa, munkkinsa ja Messiaan, Marian pojan,
herroikseen Jumalan asemasta, vaikka heidän on käsketty palvoa vain yhtä
Jumalaa.
Suura
9:36, 39, 41: Taistelkaa kaikkia uskottomia vastaan (vanhempi käännös:
Taistelkaa kaikkia monijumalaisia vastaan). - - Jos ette kiiruhda, Hän
rankaisee teitä tuskallisesti (vanhempi käännös: Jos ette lähde
taisteluun, hän rankaisee teitä tuskallisella rangaistuksella). - -
Kiiruhtakaa kevein tai raskain mielin ja kamppailkaa Jumalan tiellä
omaisuutenne ja henkenne uhalla.
Suura 9:73: Profeetta, taistele uskottomia ja teeskentelijöitä vastaan ja ole heille kova. He saavat sijansa Helvetistä.
Suura
9:88: Mutta profeetta ja ne, jotka uskovat hänen kanssaan, kamppailevat
omaisuutensa ja henkensä uhalla. Kaikki hyvät palkkiot kuuluvat heille,
ja he menestyvät.
Suura
9:111: Jumala ostaa uskovilta heidän omaisuutensa ja heidät itsensä
Paratiisin hinnalla. He taistelevat Jumalan tiellä, surmaavat ja tulevat
surmatuiksi. Tämä on Hänen tosi lupauksensa Toorassa, Evankeliumissa ja
Koraanissa.
Suura 9:123: Uskovaiset, taistelkaa niitä uskottomia vastaan, jotka asuvat teitä lähellä, ja huomatkoot he teidät lujiksi.
Suura
47:4, 8: Kun kohtaatte uskottomia, taistelkaa heitä vastaan (vanhempi
käännös: Kun tapaatte niitä, jotka eivät usko, niin lyökää niskaan,
kunnes panette aikamoisen verilöylyn heidän keskuudessaan toimeen!). - -
Tuhoutukoot uskottomat!
Suura
48:13: Sille, joka ei usko Jumalaan ja Hänen lähettilääseensä, ja
muille uskottomille me olemme valmistaneet hehkuvan tulen.
Suura
48:28: Hän (Jumala) on lähettänyt lähettiläänsä tuomaan johdatuksen ja
toden uskonnon, jotta Hän saisi sen voittamaan kaikki muut uskonnot.
Jumala on riittävä todistaja. Muhammad on Jumalan lähettiläs, ja ne,
jotka seuraavat häntä, ovat ankaria uskottomille mutta armeliaita
toisilleen.
Suura 60:1: Uskovaiset, älkää ottako ystäviksenne Minun ja itsenne vihollisia.
Suura
61:4: Jumala rakastaa niitä, jotka taistelevat Hänen tiellään
vierekkäin, aivan kuin he olisivat vankka muuri (vanhempi käännös:
Totisesti, Jumala rakastaa niitä, jotka hänen asiansa puolesta
taistelevat taistelurintamassa niin kuin muodostaisivat lujasti salvatun
rakennuksen).
Suura
61:9: Jumala on lähettänyt lähettiläänsä tuomaan johdatuksen ja oikean
uskonnon, jotta se voittaisi kaikki muut uskonnot, vaikka monijumalaiset
sitä inhoaisivatkin (loppu vanhemman käännöksen mukaan: vaikka
epäjumalanpalvelijat olisivat vihoissaan).
Suura 66:9: Profeetta, kamppaile uskottomia ja teeskentelijöitä vastaan ja ole heille ankara.
Voidaan
todeta, että maatamme tyrannisoivan naisjengin edustaja (Biaudet) on
väärässä ja kansanedustaja Teuvo Hakkarainen oikeassa. Islam on uskonto,
jonka edustajat (muslimit) taistelevat yhtenä muurina ei-muslimeja
(esim. kristittyjä tai myös muita, esim. ateisteja) vastaan kiroten
heidät, rangaisten heitä tuskallisesti ja surmaten heitä. Muslimien
tavoitteena on hävittää kristinusko maailmasta. Kristusta halvennetaan,
ja hänen jumaluutensa kielletään. Suomeen tulevat muslimit eivät
Koraanin mukaan saa olla ystäviä sellaisten suomalaisten kanssa, jotka
eivät omaksu islamia. Tänne tulevat muslimit ovat siis jo uskontonsa
velvoittamina suomalaisten vihollisia, joiden tehtävänä on taistella
suomalaisia vastaan.
Jos
oletetaan, että kansanedustaja Hakkarainen on kristitty, silloin puheet
muslimien maahan tuomisesta loukkaavat, panettelevat ja solvaavat
häntä. Hänen uskontoaan loukataan, samoin hänen ihmisarvoaan (kelpaa
vain surmattavaksi). Samalla islam on äärirasistinen, kaikkia
ei-muslimeja syvästi loukkaava uskonto. Ja vaikka kansanedustaja
Hakkarainen ei olisikaan kristitty, silti hänet ei-muslimina kuuluisi
surmata, ellei hän omaksu islamia.
Biaudet,
kuten koko maatamme tyrannisoiva naisjengi, on erotettava epäpätevänä
ja vahinkoa tuottavana, jopa maatamme tuhoavana. Nämä naiset ovat maamme
ja kansamme vihollisia, maanpettureita ja maansa myyjiä.
Tuoda nyt vihollisia maahan ja suojella heitä!
Viite
[1]. Koraani, 2005 Basam Books Oy, suomentanut Jaakko Hämeen-Anttila.
Suluissa paikoitellen vanhemman suomennoksen mukaisia ilmauksia (Aro,
Salonen, Tallqvist: Koraani, 1957, löytyy esimerkiksi Helsingin
yliopiston teologisen tiedekunnan kirjastosta).
30.4.2011
30.4.2011