Israelin
entinen päärabbi ja hallituspuolue Shasin perustaja ja hengellinen neuvonantaja
Ovadia Yosef ilmoitti viime viikolla sapattipuheessaan, että ei-juutalaisten
ainoa tarkoitus on palvella juutalaisia ja että ilman tätä tehtävää
ei-juutalaisilla ei ole paikkaa maailmassa, klikkaa TÄSTÄ,
TÄSTÄ,
TÄSTÄ
ja TÄSTÄ. Israelissa
asuviin ei-juutalaisiin kuolemalla ei hänen mukaansa ole ehdotonta ylivaltaa.
Näiden ei-juutalaisten on toki kuitenkin kuoltava, mutta Jumala antaa heille
pitkän elämän, koska juutalaiset tarvitsevat heitä aaseikseen, joita ilman
juutalainen menettää rahansa. Ei-juutalaisia tarvitaan tekemään työtä, kyntämään
ja korjaamaan satoa juutalaisille, että juutalaiset saavat istua herroina ja
syödä. Ei-juutalaiset ovat juutalaisten aaseja, kuormajuhtia.
Juutalaisten
pyhä kirja Talmud vahvistaa nämä ei-juutalaisia koskevat lausunnot, klikkaa TÄSTÄ.
Juutalaisten virallinen oppi on, että ei-juutalaiset, esimerkiksi suomalaiset,
ovat eläimiä (aivan todellisesti!). Ero juutalaisen ja ei-juutalaisen välillä
on heidän mukaansa suurempi kuin ero ihmisten ja eläinten välillä. Vain
juutalaisia pidetään ihmisinä.
Ja näinhän
asia onkin. Suomen kansa palvelee juutalaisia kaikin yhteiskunnastaan ja
elämästään irtoavin voimin sopeuttamalla itsensä ja yhteiskuntansa juutalaiseen
raha- ja pankkijärjestelmäämme, joka on automaattisesti velkaannuttava,
orjuuttava ja lopulta tuhoava pyramidihuijaus, klikkaa TÄSTÄ. Raha on
juutalaisessa järjestelmässä velkaa, joka tulee kiertoon lainaa pankeista
ottamalla, mutta pankit imevät takaisin enemmän kuin rahaa on kiertoon
tullutkaan: pankit syöttävät kiertoon rahaa (velkaa) sen verran kuin sitä on
lainaksi otettu mutta imevät takaisin saman summan (velan pääoman) plus koron! Tässä
on pyramidihuijaus. Tämä systeemi pakottaa yhteiskunnan (kokonaisuutena
katsoen) ottamaan koko ajan lisää lainaa, että velkojen ja korkojen maksuista
selvittäisiin. Syntyy automaattisesti velkakierre, velkaorjuus ja tuho.
YHTEISKUNTA TUHOUTUU VÄKISIN tässä juutalaisessa rahajärjestelmässä, joka ei
varsinaisesti ole rahajärjestelmä lainkaan vaan velka- ja orjuutusjärjestelmä;
siinä vain velkaa sanotaan ”rahaksi”. Juutalaiset pankkien omistajat ja heidän
kauttaan koko juutalainen kansa saavat raha- ja pankkijärjestelmällään a)
mahtavat voitot, jatkuvan ilmaisen rahavirran itselleen (ei-juutalaiset
yhteiskunnat sen sijaan kuihtuvat kokonaan), ja b) vallan ja herruuden yli
ei-juutalaisten, joista tulee surkeita orjia (kuten Euroopan tilanne nykyisin
osoittaa). Järjestelmällään juutalaiset nousevat maailmanherruuteen väkisin
(vain tuosta järjestelmästä irtautuminen antaa ei-juutalaisille mahdollisuuden
selviytyä; jos järjestelmässä pysytään, tuho on varma). Joka hallitsee rahaa,
hallitsee kaikkea. Voidaan myös sanoa, että juutalainen raha- ja
pankkijärjestelmä on ase, jolla ei-juutalaiset tuhotaan maan päältä (vain
välttämättömät orjat, ”aasit”, jätetään).
Täydellisen
orjuuden juutalaisista osoittaa myös nykyinen koko kansan homoseksuaaliseksi
tulo (suomalaiset ovat lähes kokonaan joko itse homoseksuaaleja tai hyväksyvät
homoseksuaalisuuden). Homoseksuaalisuus on juutalaisten ajama ohjelma (yksi
niistä) ei-juutalaisten lisääntymisen vähentämiseksi; hyvin julkea ja irstas
ohjelma. Kuuliaisesti kansa taipuu tähänkin propagandailjettävyyteen pappeja ja
piispoja myöten. Ehkä juutalaiset pian julistavat suomalaiset maailman
parhaaksi kansaksi avaran homoseksuaalisen maailmankatsomuksen ja kuuliaisesti
orjan virkaan asettumisen vuoksi.
19.10.2010
19.10.2010