Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on lausuttu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä luterilaisissa tunnustuskirjoissa. Kirkon tunnustus ilmaistaan lähemmin kirkkojärjestyksessä (KL, I osa, 1. luku, 1§ Tunnustus).Kirkkojärjestys sanoo:
Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä kristillistä uskoa, joka perustuu Jumalan pyhään sanaan, Vanhan ja Uuden testamentin profeetallisiin ja apostolisiin kirjoihin, ja joka on ilmaistu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä muuttamattomassa Augsburgin tunnustuksessa ja muissa luterilaisen kirkon Yksimielisyyden kirjaan otetuissa tunnustuskirjoissa. Kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan (KJ, I osa, 1. luku, 1§: Kirkon tunnustus ja jäsenet).Suomen evankelis-luterilaisen kirkko perustuu siis Raamattuun, joka on Jumalan sana.
Mitä siis Raamattu sanoo naispappeudesta?
1. Kor. 14:33-37: "Niin kuin kaikissa pyhien seurakunnissa, olkoot vaimot vaiti teidänkin seurakunnankokouksissanne, sillä heidän ei ole lupa puhua, vaan olkoot alamaisia, niinkuin lakikin sanoo. Mutta jos he tahtovat tietoa jostakin, niin kysykööt kotonaan omilta miehiltään, sillä häpeällistä on naisen puhua seurakunnassa. Vai teistäkö Jumalan sana on lähtenyt? Vai ainoastaan teidänkö tykönne se on tullut? Jos joku luulee olevansa profeetta tai hengellinen, niin tietäköön, että mitä minä kirjoitan teille, se on Herran käsky."
1. Tim. 2:11-15: "Oppikoon nainen hiljaisuudessa, kaikin puolin alistuvaisena; mutta minä en salli, että vaimo opettaa, enkä että hän vallitsee miestänsä, vaan eläköön hän hiljaisuudessa. Sillä Aadam luotiin ensin, sitten Eeva; eikä Aadamia petetty, vaan nainen petettiin ja joutui rikkomukseen. Mutta hän on pelastuva lastensynnyttämisen kautta, jos hän pysyy uskossa ja rakkaudessa ja pyhityksessä ynnä siveydessä."
1. Tim. 3:2: "Niin tulee siis seurakunnan kaitsijan olla nuhteeton, yhden vaimon mies."
1. Tim. 3:12: "Seurakuntapalvelija olkoon yhden vaimon mies, lapsensa ja kotinsa hyvin hallitseva."
2. Tim. 2:2: "Ja minkä olet kuullut minulta (Paavalilta) ja minkä monet ovat todistaneet, usko se luotettaville miehille, jotka sitten ovat soveliaita muitakin opettamaan."
Kristillisessä kirkossa siis papin tulee olla mies. Naisilla on Jumalan sanan mukaan julkinen puhe- ja opetuskielto kristillisissä kirkoissa. Naisen tulee olla alamainen ja hiljaa. Kyseessä on Herran nimenomainen käsky. Luonnollisesti naisilta on kielletty myös seurakuntavaaleihin ja muihin kirkollisiin vaaleihin osallistuminen, koska ne nimenomaan ovat äänen lausumista ja auktoriteetin harjoittamista.
Raamattu antaa kaksi perusteluakin (1. Tim. 2:13-14): 1) Aadam luotiin ensin, sitten Eeva, ja 2) nainen petettiin ja joutui rikkomukseen (nainen siis toi synnin maailmaan).
Perustelu 1) sanoo, että nainen oli mieheen nähden alisteinen jo luomisjärjestyksen mukaan ennen syntiinlankeemusta. Asian vahvistaa luomiskertomus, joka sanoo, että nainen luotiin miehelle ”avuksi” (1. Moos. 2:18). Uuden testamentin puolella asia vahvistetaan: ”…eikä miestä luotu vaimoa varten vaan vaimo miestä varten” (1. Kor. 11:9; ks. myös yllä oleva 1. Tim. 2:11-15).
Aadamin ”ensimmäisenä” oleminen ei tarkoita pelkkää järjestystä vaan enemmän: se merkitsee mm. suurinta vastuuta. Aadamin olisi tullut pitää Eeva kurissa ja estää tätä tekemästä syntiä, mitä Aadam ei tehnyt. Siksi, vaikka Eeva toi synnin maailmaan, Jumala laski ensimmäisenä vastuun Aadamille.
Perustelu 2) sanoo, että nainen toi synnin maailmaan. Aadamin synti oli se, että hän kuuli vaimoaan ja otti vaimon tarjoaman kielletyn hedelmän (”Koska kuulit vaimoasi”, 1. Moos. 3:17).
Naisen on siis elettävä miehelle alistettuna sekä luomisjärjestyksen mukaan että sen vuoksi, että nainen toi synnin maailmaan. Julkinen puhe- ja opetustoimi on naisilta kielletty.
Tämä, ettei nainen saa nousta opettamaan miestä ja asettua miehen herraksi, käy ilmi Raamatun muistakin määräyksistä, joissa nainen määrätään mieheen nähden alisteiseen asemaan:
1. Kor. 11:3: ”Mies on vaimon pää.”
1. Moos. 3:16 (Jumala sanoo vaimolle): ”Hän (mies) on sinua vallitseva.”
Ef. 5:22-24: ”Vaimot, olkaa omille miehillenne alamaiset niin kuin Herralle; sillä mies on vaimon pää, niin kuin myös Kristus on seurakunnan pää, hän, ruumiin vapahtaja. Mutta niin kuin seurakunta on Kristukselle alamainen, niin olkoot vaimotkin miehillensä kaikessa alamaiset.”
Kol. 3:18: ”Vaimot, olkaa miehillenne alamaiset, niin kuin sopii Herrassa.”
1. Piet. 3:1-6: ”Samoin te, vaimot, olkaa alamaiset miehillenne, että nekin, jotka ehkä eivät ole sanalle kuuliaisia, vaimojen vaelluksen kautta sanoittakin voitettaisiin, kun he katselevat, kuinka te vaellatte puhtaina ja pelossa. Älköön teidän kaunistuksenne olko ulkonaista, ei hiusten palmikoimista eikä kultien ympärillenne ripustamista eikä koreihin vaatteisiin pukeutumista, vaan se olkoon salassa oleva sydämen ihminen, hiljaisen ja rauhaisan hengen katoamattomuudessa; tämä on Jumalan silmissä kallis. Sillä näin myös muinoin pyhät vaimot, jotka panivat toivonsa Jumalaan, kaunistivat itsensä ja olivat miehillensä alamaiset; niin oli Saara kuuliainen Aabrahamille, kutsuen häntä herraksi; ja hänen lapsikseen te olette tulleet, kun teette sitä, mikä hyvää on, ettekä anna minkään itseänne peljättää.”
Tiit. 2:3-5: ”(vanhojen naisten tulee) ohjata nuoria vaimoja rakastamaan miehiänsä ja lapsiansa, olemaan siveitä, puhtaita, kotinsa hoitajia, hyviä, miehilleen alamaisia, ettei Jumalan sana pilkatuksi tulisi.”
Naisten tulee olla siis kaikessa miehilleen alamaiset. Viimeisestä raamatunkohdasta käy ilmi myös, että naisen toimintapiiri on koti ja että nykyinen feminismi ja naisten ”vapautusliike” on Jumalan sanan pilkkaa, siis jumalanpilkkaa. Kodin naisen toimintapiiriksi sanoo myös 1. Tim. 5:14, jonka mukaan nuorten leskien on mentävä naimisiin, synnytettävä lapsia ja hoidettava kotia.
Miehellä ja naisella on siis Jumalan sanan mukaan eri toimintapiirit. Kotona naissukupuoli on ihmissuvun äiti ja kasvattaja, itse asiassa ihmissuvun merkittävin opettaja. Kun naiset siirtyvät toimimaan kodin ulkopuolella, he menettävät tämän tehtävän ja seuraukset ovat kaikille ikävät.
Koska kirkkomme nimen osa ”luterilainen” tulee uskonpuhdistaja Martti Lutherista, on syytä katsoa, mitä hän asiaan sanoo. Seuraavista lausunnoista käy ilmi Lutherin raamatunmukainen kanta:
”Naissukupuolta Jumala ei ole säätänyt hallitsemaan, ei kirkossa eikä muutenkaan maallisissa viroissa” (St. L. II, 687; WA 44, 44).
”Pyhä Henki on jättänyt naiset osattomiksi hallitsemisesta kirkossa” (St. L. XVI, 2280; WA 56, 33).
”Kuten Jumala on luonut miehen ja naisen sukupuolisesti erilaisiksi, on hän myös kummallekin määrännyt eri toiminnan piirit.” (St. L. V, 1517).
Luther ylistää sellaisten jumalaapelkäävien kotiäitien suurta ja hyödyllistä esimerkkiä kristillisessä seurakunnassa, jotka rukoilevat, kiittävät Jumalaa, hoitavat kotiaan, toivovat lapsia ja ovat kuuliaisia miehilleen (St. L. II, 540; WA 43, 656 s.).
Nainen ei siis, Jumalan ja Lutherin mukaan, saa hallita kirkossa eikä maallisissa viroissa. Jos yhteiskuntamme olisi kristillinen ja jumalaapelkääväinen, meillä ei olisi naispresidenttiä, naispääministeriä, naisministereitä, naiskansanedustajia, naisjohtajia, naisvirkamiehiä, naispappeja eikä naispiispoja. Koska meillä näitä kuitenkin on, on se todistus siitä, että yhteiskuntamme on jumalaton, Jumalan ulkopuolella, vailla siunausta, vailla varjelusta ja vailla johdatusta. Se on todistus myös siitä, ettei kansankirkkomme ole kristillinen Jumalan kirkko.
Tämä siis naisen tehtävistä ja velvollisuuksista, Jumalan järjestyksistä. Kokonaan toinen asia on Jeesuksen Kristuksen yhtäläinen siunaus miehille ja naisille uskossa hänen sijaissovitukseensa (hän kuoli puolestamme ja kantoi syntimme eli avasi meille tien Jumalan yhteyteen). Tämä sisäinen armo ja siunaus on yhtäläinen miehille ja naisille ja kaikille, jotka uskossa Jeesuksen sijaissovitukseen ovat pelastuneet. Naisille kuuluu siis aivan sama autuus, onni ja ikuinen elämä uskossa Jeesukseen Kristukseen kuin miehille. Raamattu sanoo:
”Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa. Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet. Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa” (Gal. 3:26-28).
”Mutta en minä (Jeesus) rukoile ainoastaan näiden (opetuslasten) edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt” (Joh. 17:20-21).
Ei siis maallista ”tasa-arvoa” vaan ykseys Kristuksessa. Naisella ja miehellä on yhtäläinen ilo ja autuus uskossa sijaissovitukseen.
Nämä uskon ja syntien anteeksiantamuksen lahjat eivät, kuten yllä mainituista raamatunkohdista käy ilmi, kumoa Jumalan järjestyksiä. Kristityn naisen yksi tuntomerkki on, että hän sydämen halusta ja riemumielin on miehelleen alamainen ja hoitaa kotia. Vain jumalaton, synneissään elävä nainen ryhtyy kapinoimaan.
Naispappeutta on yritetty puolustella muutamalla harvalla Raamatun maininnalla ”naisprofeetoista”. Nämä ovat kuitenkin poikkeuksia ja liittyvät aikoihin, jolloin Jumalasta oli luovuttu ja palveltiin vieraita jumalia eivätkä miehet olleet kykeneviä kantamaan vastuutaan Jumalan edessä. Tällöin Jumala lähetti naisprofeettoja miesten häväistykseksi. Esimerkiksi Jesaja huudahtaa Jerusalemin rappion aikana (Jes. 3:12): ”Minun kansani käskijät ovat lapsia, ja naiset sitä hallitsevat. Kansani, sinun johtajasi ovat eksyttäjiä, he ovat hämmentäneet sinun polkujesi suunnan.”
Vanha testamentti mainitsee mm. naisprofeetat Mirjam, Debora ja Hulda.
Mirjam (2. Moos. 15:20-21 ja 4. Moos. 12. luku) oli naisprofeetta, joka profetoi Israelin naisille vaskirummuin, karkeloinnein ja lauluin. Mirjam kadehti Moosesta tämän viran vuoksi ja puhui tätä vastaan, että Herran tulisi puhua hänen ja Aaronin kautta eikä Mooseksen kautta. Silloin Herran viha syttyi, ja Mirjam sai vähäksi aikaa pitaalin rangaistukseksi. Mirjam sai ankaramman rangaistuksen kuin Aaron, koska hän nousi miesauktoriteettia vastaan (4. Moos. 12:14). Sanan ”profetointi” merkityksestä mainittakoon myös, että 1. Aikak. 25:1 kuvaa profetointipalvelun tapahtuvan ”kantelein, harpuin ja kymbaalein”, musikaalisesti siis.
Debora (Tuomarien kirja 4. ja 5. luku) oli naisprofeetta ja tuomari, joka jumalaapelkääväisenä naisena ei halunnut toimia kansan johdossa ja pyysi Baarakia siihen asemaan. Kyse oli sotaanlähdöstä kuningas Jaabinia ja tämän sotapäällikkö Siiseraa vastaan. Baarak pyysi kuitenkin Deboraa lähtemään mukaan, ja Debora lopulta suostui mutta sanoi, että ansio voitosta menisi naiselle eikä Baarakille. Eräs nainen, jonka luokse Siisera oli paennut, murskasikin Siiseran pään vaarnalla. Kunnia ei tullut Baarakille. Tuolloin, Deboran aikoihin, elettiin rappion aikaa: tehtiin sitä, mikä oli pahaa Herran silmissä, ja palveltiin baaleja (Tuom. 2:10-11). Israel oli johtoa vailla ja siellä palveltiin muita jumalia (Tuom. 5:7-8). Debora tuli naisprofeetaksi miesten rangaistukseksi.
Hulda (2. Kun. 22:14-20 ) oli naisprofeetta, joka esiintyi aikana, jolloin kansan isät eivät olleet noudattaneet Jumalan lakia. Kuningas lähetti pappi Hilkian ja eräitä muita kysymään häneltä neuvoa. Hulda ennusti Jerusalemia kohtaavasta onnettomuudesta.
Kukaan näistä kolmesta, Mirjamista, Deborasta ja Huldasta, ei harjoittanut julkista papinvirkaa eikä auktoriteettia yli miesten, joten he eivät kelpaa naispappeuden puolustukseksi.
On myös huomattava, että Vanhan testamentin pappeus oli rajattu Aaronin miespuolisiin jälkeläisiin (2. Moos. 29:29), joten Vanhan testamentin aikana ei ollut ainoatakaan naispappia.
Uusi testamentti puolestaan luettelee lukuisia naisia (esim. Priskilla, Lyydia, Eudoia, Syntyke) Jeesuksen, apostolien ja opetuslasten avustajina, mutta he eivät toimineet papin virassa eivätkä harjoittaneet auktoriteettia miesten yli. He toimivat auttajina. Opetuslapsikseen Jeesus valitsi vain miehiä.
Luuk. 8:2-3 kertoo, että Jeesuksen ja opetuslasten mukana kulki joitakin parannettuja naisia, jotka palvelivat heitä varoillaan.
Room. 16:7:ssä mainittu Junias oli miespuolinen, ei naispuolinen (käy ilmi maskuliinimuodoista).
Room. 16:1:ssä mainittu Foibe oli ”seurakunnan palvelija” (diakonissa), mutta tämä ei tarkoittanut varsinaista seurakuntapalvelijan virkaa, johon nimitettiin vain miehiä (1. Tim. 3:12).
Ap. t. 21:9:ssä mainitut evankelista Filippuksen ”neljä tytärtä, joilla oli profetoimisen lahja”, Luuk. 2:36:ssa mainittu naisprofeetta Hanna ja 1. Kor. 11:5:ssä mainitut ”rukoilevat ja profetoivat vaimot” olivat kaikki profeetta Jooelin (Jooel 2:28) ennustuksen täyttymys: ”Näitten jälkeen minä olen vuodattava Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat…”. Kyseessä oli erityinen armolahja, joka kuului vain tuohon aikaan.
Mitä piispoihin tulee, Paavali määräsi asetettaviksi piispan virkaan miehiä (Tiit. 1:5-6).
Myöskään Uusi testamentti ei siis kerro, että papin tai piispan viroissa olisi toiminut naisia. Uudesta testamentista ei löydy vahvistusta naispapin viralle. Naispapin virka on niin ollen vastoin Raamattua. Silloin se on myös vastoin Kirkkolakia ja Kirkkojärjestystä. Voimme odottaa vain Kaikkivaltiaan tuomiota.
Loppuun sopii Ef. 5:33: ”Mutta myös teistä kukin kohdaltaan rakastakoon vaimoaan niin kuin itseänsä; mutta vaimo kunnioittakoon miestänsä.” Kristityssä perheessä mies ja vaimo täydentävät toisiaan. Se, että mies on vaimon pää, ei tarkoita mitään diktatuuria vaan auktoriteetin lisäksi myös vastuuta.
Snl. 31:10-12: ”Kelpo vaimon kuka löytää? Sellaisen arvo on helmiä paljon kalliimpi. Hänen miehensä sydän häneen luottaa, eikä siltä mieheltä riistaa puutu. Hän tekee miehellensä hyvää, ei pahaa, kaikkina elinpäivinänsä.”
Voidaan myös päätellä (esimerkkinä Aadam), että mies tekee syntiä, jos hän antaa naiselle auktoriteetin ylitseen.
12.9.2010
