Vääristä murhadokumenteista
Eräs holokaustitahojen edustaja tahtoi todistaa juutalaisten kansanmurhan seuraavan 5-kohtaisen dokumenttilistan avulla. Saatesanoiksi hän esitti:
Alla joitakin asiakirjoja, ensin kirjeenvaihtoa itäisen komissariaatin ja ministeriön välillä, perässä ote SS-tuomioistuimen tuomiosta, jossa todetaan, että juutalaiset täytyy surmata. Eikö esimerkiksi jo näistä kirjeistä käy kiistattomasti selville, että oli annettu määräys tuhota juutalaisia ikään, sukupuoleen tai taloudellisiin seikkoihin katsomatta, eli että kyseessä oli suunnitelmallinen kansanmurha?Hän esitti listansa englanninkielisenä, kaksi kohtaa lisäksi saksaksi, mutta esitän kohdat ensin suomenkielisinä, ja alle laitan tekstit vieraskielisinä.
Lista oli seuraava:
Dokumentti yksi. Tämän dokumentin väitetään olevan Ostlandin (Ostland = Baltia + Valko-Venäjä) valtakunnankomissaari Lohsen vallattujen itäisten alueiden ministerille 15.11.1941 lähettämä salainen kirje, ja asiana siinä on ”Juutalaisten teloitus”:
Olen kieltänyt villit juutalaisteloitukset Liepajassa, koska suoritustavaltaan ne eivät olleet hyväksyttävissä. Pyydän ilmoittamaan minulle, onko 31.10. esittämänne tiedustelu tulkittava käskyksi likvidoida kaikki juutalaiset Ostlandissa. Tuleeko tämän tapahtua ottamatta huomioon ikää, sukupuolta tai taloudellisia intressejä (esimerkiksi Wehrmachtin intressiä saada asetehtaisiin ammattityöntekijöitä)? Tietenkin Ostlandin puhdistaminen juutalaisista on kiireellinen tehtävä, mutta sen toteuttaminen täytyy sopeuttaa sotatalouden tarpeisiin.Englanninkielinen teksti:
… Will you please inform me whether your inquiry of 31.October should be interpreted as a directive to liquidate all the Jews in Ostland? Is this to be done regardless of age, sex, and economic requirements (for instance, the Wehrmacht’s demand for skilled workers in the armament industry)? Of course the cleansing of Ostland of Jews is a most important task; its solution, however, must be in accord with the requirements of war production…Saksankielinen teksti (alussa listan esittäjän toteamus: ”Lohse käyttää rinnan termejä Judenexekution ja Liquidierung, vaikka puhuukin myös itäalueitten ’puhdistamisesta’, joten sikälikään asiassa ei pitäisi olla epäselvyyttä”):
Ich habe die wilden Judenexekutionen in Libau untersagt, weil sie in der Art ihrer Durchführung nicht zu verantworten waren. Ich bitte mich zu unterrichten, ob ihre Anfrage vom 31.10. als dahingehende Weisung aufzufassen ist, dass alle Juden im Ostland liquidiert werden sollen. Soll dies ohne Rücksicht auf Alter und Geschlecht und wirtschaftliche Interessen (z.B. der der Wehrmacht an Facharbeitern in Rüstungsbetrieben) geschehen? Selbstverständlich ist die Reinigung des Ostlandes von Juden eine vordringliche Aufgabe; ihre Lösung muss aber mit den Notwendigkeiten der Kriegswirtschaft in Einklang gebracht werden.Dokumentti kaksi. Tämän dokumentin väitetään olevan vallattujen itäisten alueiden ministeriön edustajan, Bräutigamin, Ostlandin valtakunnankomissaarille 18.12.1941 lähettämä kirje, ja asiana siinä on ”Juutalaiskysymys”:
Juutalaiskysymystä on oletettavasti tällä välin selvitetty suullisesti. Periaatteessa taloudellisia näkökohtia ei tule ottaa huomioon ongelman ratkaisemisessa. Mahdolliset kysymykset pyydetään esittämään suoraan ylemmälle SS- ja poliisijohtajalle.Englanninkielinen teksti:
The Jewish question has presumably been clarified meanwhile by means of verbal discussion. In principle, economic considerations are not to be taken into account in the settlement of the problem. It is further requested that any questions that arise be settled directly with the Higher SS and Police Leader.Dokumentti kolme. Tämän dokumentin väitetään olevan Ostlandin valtakunnankomissaari Lohsen ylemmälle SS- ja poliisijohtajalle joulukuussa 1941 lähettämä kirje:
Pyydän painokkaasti, että niiden Wehrmachtin asetehtaissa ja korjauspajoissa työskentelevien juutalaisten ammattityöntekijöiden likvidointi estetään, joita ei tällä hetkellä voida korvata paikallisella henkilökunnalla. - - On varauduttava niin nopeasti kuin mahdollista sopivan paikallisen henkilökunnan kouluttamiseen ammattityöntekijöiksi.Englanninkielinen teksti:
I request most emphatically that the liquidation of Jews employed as skilled workers in armament plants and repair workshops of the Wehrmacht who cannot be replaced at present by local personnel be prevented. - - Provision is to be made as quickly as possible for the training of suitable local personnel as skilled workers.Dokumentti neljä. Tämän dokumentin väitetään olevan Valko-Venäjän kenraalikomissaari Wilhelm Kuben Ostlandin valtakunnankomissaarille 16.12.1941 lähettämä kirje:
Tahdon pyytää Teiltä henkilökohtaisesti virallista direktiivi siviilihallinnon suhtautumisesta Saksasta Valko-Venäjälle pakkosiirrettyihin juutalaisiin. Näiden juutalaisten joukossa on miehiä, jotka ovat taistelleet rintamalla ja saaneet ensimmäisen ja toisen luokan Rautaristejä, sotainvalideja, puoliarjalaisia, jopa kolmeneljäsosa-arjalaisia - - Nämä juutalaiset todennäköisesti kuolevat kylmyyteen tai nälkään tulevina viikkoina - - Omalla vastuullani en anna SD:lle (turvallisuuspalvelulle, VL) mitään ohjeita näiden ihmisten kohtelusta - - Olen varmasti kova ja valmis auttamaan juutalaiskysymyksen ratkaisemisessa, mutta ihmiset, jotka tulevat omasta kulttuuripiiristämme, ovat kuitenkin jotain muuta kuin nämä eläimelliset joukot täällä. Tuleeko verilöylyn suorittaminen antaa liettualaisille ja latvialaisille, jotka itse ovat tulleet täkäläisen väestön torjumiksi? Minä en voisi tehdä sitä. Pyydän Teitä antamaan selvät ohjeet, Valtakuntamme ja puolueemme hyvän maineen huomioiden, jotta välttämätön toimenpide voidaan suorittaa kaikkein inhimillisimmällä tavalla. Heil Hitler!Englanninkielinen teksti:
I wish to ask you personally for an official directive for the conduct of the civilian administration towards the Jews deported from Germany to Byelorussia. Among these Jews are men who fought at the Front and have the Iron Cross, First and Second Class, war invalids, half-Aryans, even three- quarter Aryans - - These Jews will probably freeze or starve to death in the coming weeks - - On my own responsibility I will not give the SD any instructions with regard to the treatment of these people - - I am certainly a hard [man] and willing to help solve the Jewish question, but people who come from our own cultural sphere just are not the same as the brutish hordes in this place. Is the slaughter to be carried out by the Lithuanians and Letts, who are themselves rejected by the population here? I couldn’t do it. I beg you to give clear directives [in this matter,] with due consideration for the good name of our Reich and our Party, in order that the necessary action can be taken in the most humane manner. Heil Hitler!Saksankielinen teksti (alussa listan esittäjän toteamus: ”Kube käyttää termiä Abschlachtung, joka kääntyy suomeksi jotakuinkin vastaavaa juurta olevalla sanalla ’lahtaus’"):
Ich bin gewiss hart und bereit, die Judenfrage mit lösen zu helfen, aber Menschen, die aus unserem Kulturkreis kommen, sind doch etwas anderes als die bodenständigen vertierten Horden. Soll man die Litauer und Letten, die hier auch von der Bevölkerung abgelehnt werden, mit der Abschlachtung beauftragen?Dokumentti viisi. Tämän dokumentin väitetään olevan SS-vänrikki Max Täubneria vastaan v. 1943 käydyn SS-oikeudenkäynnin oikeudenkäyntikertomus:
http://www.nizkor.org/ftp.cgi/…verdict-ad
Juutalaistoimenpiteen vuoksi sellaisenaan syytettyä ei rangaista. Juutalaiset täytyy tuhota, yhtäkään tapettua juutalaista ei tule sääliä.Englanninkielinen teksti:
Wegen der Judenaktion als solcher soll der Angeklagte nicht bestraft werden. Die Juden müssen vernichtet werden, es ist um keinen der getöteten Juden schade.Listan esittäjä kommentoi lopuksi:
Viimeinen edellä esitetty sitaatti ei tarvinne sen kummempia selityksiä, kun siinä selkeästi rinnastetaan Vernichtung (’tuhoaminen’) ja Tötung (’tappaminen’). Vastaavaa aineistoa on tietenkin runsaasti enemmän, hieman sikälikin hämmästyttää se, että näiden osalta vastaukseksi saadaan jonkinlaista semanttista kikkailua.
Esitettyjen dokumenttien kumoaminen.
Dokumentit ovat väärennöksiä, eivätkä ne sen vuoksi todista juutalaisten kansanmurhaa.
Neljä ensimmäistä dokumenttia ovat Nürnbergin oikeudenkäyntejä varten kerättyjä dokumentteja (PS-3663, PS-3664, PS-3665 ja PS-3666), ja kaikki ne olivat kulkeneet New Yorkissa sijaitsevan Juutalaisen tiedeinstituutin (Yiddish Scientific Institute, YIVO) kautta ennen kuin ne toimitettiin Nürnbergiin (lähde: Arthur Butz: ”The Hoax of the Twentieth Century”, 1976, 3. painos 2003, s. 244-246). Ne ovat siis joutuneet juutalaisen käsittelyn kohteiksi, tai sitten ko. juutalainen instituutti yksinkertaisesti on tehtaillut niitä tyhjästä. Dokumenttien sanotaan löytyneen Alfred Rosenbergin ministeriöstä Berliinistä syyskuussa 1945 (siis sodan jälkeen), ja löytäjäksi ilmoitetaan USA:n 82. laskuvarjodivisioonan kersantti Szajko Frydman. Kuitenkin tämä Frydman oli sekä ennen armeijapalvelustaan että sen jälkeen YIVO:n henkilökunnan jäsen. Tämä heittää varjon koko tarinan uskottavuuden ylle. Kaikki nuo kirjeet ovat kopioita, eikä kukaan tiedä, missä mahdolliset alkuperäiset dokumentit ovat tai onko sellaisia olemassakaan.
Dokumentti yksi. Tämä Ostlandin valtakunnankomissaari Lohsen kirjoittamaksi väitetty kirje (PS-3663) on kirjoitettu Rosenbergin itäisten alueiden ministeriöstä saapuneen selvityspyynnön (lähettäjä Leibbrand 31.10.1941; allekirjoitus koneella kirjoitettu) kääntöpuolelle käsin (!), ja sitten tämä vastauksella varustettu kirje kuulemma lähetettiin takaisin ministeriöön. Lohsen käsinkirjoitetun vastauksen on merkintöjen mukaan kirjoittanut Trampedach, ja Lohse sitten kuulemma on lisännyt alle nimensä alkukirjaimen L:n. Kirjeessä ei siis ole allekirjoitusta. Lisäksi kirjeen on kirjoittanut kaksi eri henkilöä (kaksi eri käsialaa). Sisältö kertoo Lohsen ”vastustaneen likvidointien toteutustapaa” ja siksi ”kieltäneen likvidoinnit”, joten sodan jälkeen Lohsella ei ollut mitään syytä kieltää kirjeen autenttisuutta, koska hänen henkensä (tai ainakin vapautensa) oli sen varassa. Epäilyksiä herättää myös se, ettei Lohsea haastettu Nürnbergin oikeudenkäyntiin (oikeuteen hän joutui vasta 1948 ja vapautui vankilasta 1951).
Karkeaksi väärennökseksi kirjeen osoittaa se, että saksalaiseen ministeriöön muka lähetettiin käsin kahdella eri käsialalla ministeriön tiedustelukirjeen taakse kirjoitettu allekirjoittamaton viesti viralliseksi selvitykseksi. Tällainen ei käynyt päinsä Saksassa.
Lohsen kirje on myös mieletön, sillä 3000 miehen Einsatz-joukot eivät kykenisi ”likvidoimaan” kaikkia Ostlandin juutalaisia. Einsatz-joukkojen tehtäviin kuului taistelu partisaaneja vastaan, eikä niillä olisi ollut mahdollisuuksia ryhtyä mihinkään ”kansanmurhaan” tuon tehtävänsä ulkopuolella. Ei myöskään ollut olemassa määräystä ”likvidoida” juutalaiset.
Sodan jälkeisessä oikeudenkäynnissään Alfred Rosenberg (itäisten alueiden ministeri) ei tuntenut tuota Lohsen kirjettä, eikä hän tiennyt, kehen kirjeessä oleva ”L” viittaa. Hän ei myöskään ymmärtänyt kirjeen sisältöä. Hän kertoi, että kun likvidointeja suoritettiin, ne olivat laillisia (silloisten kansainvälisten lakien mukaisia) repressaaleja eli kostotoimenpiteitä.
Dokumentti kaksi. Mitä Bräutigamin kirjeeseen (PS-3666) tulee, sekin on olemassa vain kopiona eikä alkuperäisestä kirjeestä ole mitään tietoa. Dokumentin mukana kulkevassa kuvauksessa kerrotaan, että alkuperäisen dokumentin sijaintipaikkaa ei tunneta ja että käytettävissä on vain "Photostat"-kopio eli valokuvakopio. Mainittu Arthur Butzin kirja toteaa:
Dokumenttien [sarja 3660-PS – 3669-PS] tekijöiksi sanotaan erilaisia ihmisiä, esimerkiksi Kube ja Gewecke, ja jokaisessa tapauksessa dokumenttia seuraava kuvaileva materiaali ilmoittaa, että originaalin sijaintipaikka on tuntematon ja että vain photostaatti on käytettävissä.Englanninkielisenä:
The documents [3660-PS – 3669-PS] are attributed to various people, e.g. Kube and Gewecke, and in every case the descriptive material accompanying the document specifies that the location of the original is unknown and that only a photostat is available.Kopiossa on peräti kaksi "Salainen valtionasia" –ilmoitusta, ja allekirjoitus vaikuttaa jälkeenpäin lisätyltä, joten jo päällisin puolin kopio näyttää epäilyttävältä. Kopioinnin yhteydessä voidaan teknisin keinoin poistaa ja lisätä mitä vain, vaikka kirjeen koko teksti, ja siksi vain alkuperäisellä dokumentilla on todistusarvoa. Eikä täysin julkinen "juutalaiskysymys" ja sen täysin julkinen "ratkaiseminen" (evakuointi) ollut, varsinaisesti, mitenkään "salainen valtionasia", joten usea ”salainen”-merkintä on sekin epäilyttävä piirre.
Alfred Rosenberg ilmoittaa em. oikeudenkäynnissään, ettei hän tunne tuollaista kirjettä (ks. yllä oleva oikeudenkäyntilinkki; Rosenberg vastaa kysymykseen, onko hän nähnyt tätä kirjettä aikaisemmin: "Nein, den habe ich nicht gesehen" ["Ei, en ole nähnyt sitä"]). Hän ei tunnusta myöskään dokumentissa olevaa "R"-kirjainta omakseen (kuten syyttäjä epäili).
Dokumentit kolme ja neljä. Myös nämä dokumentit, Lohsen pyyntökirje (PS- 3664) ja Kuben kirje (PS-3665), ovat olemassa vain kopioina, eikä alkuperäisten olemassaolosta ole tietoa. Kuben kirjeen maininta siitä, että liettualaiset ja latvialaiset muka haluavat suorittaa ”lahtauksen”, vaikuttaa tietoiselta propagandalta. Ja jos juutalaiset ”kuolevat kylmyyteen tai nälkään lähiviikkoina”, miksi heitä pitäisi ”lahdata”?
Carlos Porter Nürnberg-dokumenteista yleisesti. Yllä mainitut neljä kirjettä ovat, kuten sanottu, Nürnberg-dokumentteja, jotka kulkivat juutalaisinstituutin käsittelyn kautta. Carlos Porter on tarkemmin tutkinut Nürnberg-oikeudenkäyntien dokumenttien laatua, ja on käynyt ilmi, että lähes kaikki syyttäjien Nürnbergissä esittämät dokumentit olivat jotakin muuta kuin alkuperäisiä oikeita dokumentteja. Muutamaa harvaa ja merkityksetöntä poikkeusta lukuun ottamatta esitetyt dokumentit olivat ”kopioita”, eikä alkuperäisiä dokumentteja ehkä ollut lainkaan olemassa.
Seuraavassa kolme Porterin havaintoja koskevaa sitaattia. Ensimmäinen (1) on hänen kirjastaan tehdystä kirja-arvostelusta, ja kaksi muuta (2 ja 3) ovat suoria sitaatteja hänen kirjoituksistaan (ensin suomennos, sitten alkuperäinen englantilainen teksti):
1. Syyttäjä esitti lähes säännöllisesti ”valokopioita” ja ”jäljennöksiä” todistusaineistoksi alkuperäisten saksalaisten dokumenttien sijaan, jotka monissa tapauksissa näyttävät nykyisin hävinneen.Näyttää siis siltä, ettei Nürnbergissä ollut juuri lainkaan aitoja, oikeita saksalaisia dokumentteja. Tämä viittaa siihen, ettei saksalaisia syyllistäviä dokumentteja ollut olemassakaan, ja siksi niitä piti tehtailla väärentämällä.
1. ”Photocopies” and ”transcripts” were almost invariably submitted in evidence by the prosecution instead of the original German documents, which in very many cases seem today to have disappeared;
http://www.ihr.org/jhr/v09/v09p-89_OKeefe.html
2. Nürnbergin oikeudenkäynnin dokumenteista ei ole originaaleja muutamaa harvaa, enemmän tai vähemmän merkityksetöntä dokumenttia lukuun ottamatta. Myös arkistokappaleet ovat valokopioita. - - Epäilen, että alkuperäiset Nürnbergin oikeudenkäynnin dokumentit ovat hävinneet, koska dokumentit olivat enimmäkseen väärennöksiä jo alun alkaen, mutta ne ovat saattaneet hävitä jostain muustakin syystä. - - Yleensä originaaleja ei ole, varsinkaan Nürnbergin oikeudenkäynnin originaaleja, tai vain hyvin harvoja. Ei myöskään ole todistussääntöjä, todistusketjuja. Alkuperäisten dokumenttien esittämistä ei vaadita. - - Olen sitä mieltä, että useimmat Nürnbergin dokumentit tuotettiin tällä tavalla: muuttamalla yksittäinen sana tai liittämällä mukaan jokin kappale tai sivu tai joskus koko teksti, jättäen jäljelle otsikot, jos niitäkään. Koko dokumentin väärentäminen ei ole helppoa, mutta muuttaminen on lasten leikkiä. - - Tällä tavalla, jos tarvitaan, sinulla on viitteet, kaikki, niin että se mahtuu autenttisten dokumenttien kokonaisarkistoon, jos on tarpeen, eikä sitä ehkä koskaan huomata, varsinkaan jos originaaleja ei koskaan tutkita.
2. There are no originals of any Nuremberg trial documents, except for a few, more or less insignificant documents. Even the "file copies" are photocopies. Many people have remarked that nobody knows where these documents are. - - I suspect that the original Nuremberg Trial documents have vanished because the documents were mostly forgeries to start with, but they may have vanished for some other reason - - There are no originals, as a rule, especially, no Nuremberg Trial originals, or very few. And no rules of evidence, no chain of evidence. No requirement that original documents be presented - - I think this is the way most of the Nuremberg documents were produced: by altering a single word or inserting a paragraph or page or occasionally an entire text, retaining the headings, if any. Faking an entire document is far from easy, but alteration is child's play - - That way, if necessary, you have the references, everything, so it fits into an entire file of authentic documents, if necessary, and may never be noticed, especially if the originals are never examined;
http://www.cwporter.com/letter25.htm
3. Nürnbergissä todistusaineistona käytetyt dokumentit olivat suureksi osaksi “kopioiden” “valokopioita”. Monet näistä alkuperäisistä dokumenteista olivat tuntemattomien henkilöiden tavalliselle paperille kirjoittamia, eikä niissä ollut minkäänlaisia käsin kirjoitettuja merkintöjä. Joskus on jonkun enemmän tai vähemmän tuntemattoman henkilön epäselvä nimikirjain tai allekirjoitus vahvistamassa dokumentin ”oikeaksi jäljennökseksi”. - - Washingtonin Kansallisarkisto (ks. Telford Taylorin ”Kaapattujen saksalaisten ja niihin läheisesti liittyvien dokumenttien käyttö”, Kansallisarkiston konferenssi) väittää, että alkuperäiset dokumentit ovat Haagissa. Haag väittää, että alkuperäiset dokumentit ovat Kansallisarkistossa. Myöskään Nürnbergin kaupunginarkistolla ja Koblenzin valtionarkistolla ei ole alkuperäisiä dokumentteja, ja molemmat sanovat, että alkuperäiset dokumentit ovat Washingtonissa. Koska originaalit ovat useimmissa tapauksissa ”kopioita”, usein ei ole mitään todistetta siitä, että kyseisiä dokumentteja olisi koskaan ollut olemassa. - - ”Alkuperästä dokumenttia” – siis alkuperäistä allekirjoittamatonta ”kopiota” – pidettiin säilössä dokumenttikeskuksessa (II 195 [224], 256-258 [289-292]). Sitten tästä ”kopiosta” valmistettiin kaksi ”valokopiota” (V 21 [29]) tai kuusi valokopiota (II 251-253 [284-286]), ja ne tuotiin oikeuteen. Kaikki muut kopiot kirjoitettiin uudelleen koneella monistuskoneelle (mimeografiin) konekirjoitusvahasta (stensiiliä) käyttäen (IX 504 [558-559]). Jäljennöksessä sanaa ”alkuperäinen” käytetään tarkoittamaan ”valokopiota” (II 249-250 [283-284]; XIII 200 [223], 508 [560], 519 [573], XV 43 [53], 169 [189], 171 [191], 327 [359]) valokopioiden erottamiseksi mimeografikopioista (IV 245-246 [273-274]).
3. The documents used in evidence at Nuremberg consisted largely of "photocopies" of "copies". Many of these original documents were written entirely on plain paper without handwritten markings of any kind, by unknown persons. Occasionally, there is an illegible initial or signature of a more or less unknown person certifying the document as a 'true copy'. - - The National Archives in Washington (see Telford Taylor's Use of Captured German and Related Documents, A National Archive Conference) claim that the original documents are in The Hague. The Hague claims the original documents are in the National Archives. The Stadtarchiv Nürnberg and the Bundesarchiv Koblenz also have no original documents, and both say the original documents are in Washington. Since the originals are, in most cases, 'copies', there is often no proof that the documents in question ever existed. - - The "original document" - that is, the original unsigned "copy" - was kept in a safe in the Document Centre (II 195 [224], 256-258 [289-292]). Then, 2 "photocopies" of the "copy" (V 21[29]) or 6 photocopies (II 251-253 [284-286]) were prepared and brought to court. All other copies were re-typed on a mimeograph using a stencil (IX 504 [558-559]). In the transcript, the word "original" is used to mean "photocopy" (II 249-250 [283-284]; XIII 200 [223], 508 [560], 519 [573], XV 43 [53], 169 [189] 171 [191] 327 [359]), to distinguish the photocopies from the mimeograph copies (IV 245-246 [273-274]);
http://www.cwporter.com/innocent.htm
Yllä mainittujen neljän YIVO-kirjeen alkuperä on epäselvä, eikä niitä voida vahvistaa autenttisiksi dokumenteiksi. Arthur Butz kutsuu (s. 245) niitä ja Einsatz-raportteja ”väärennöksiksi” ja Reitlinger monia niistä ”amatöörimäisiksi esseiksi” (Reitlinger: The Final Solution, 1968, s. 213-214).
Ei myöskään ole olemassa joukkohautoja, jotka osoittaisivat kirjeissä väitetyt ”likvidoinnit” ja ”lahtaukset”, tai yllämainitun listan esittäjän väitteen ”kansanmurhasta”, tosiksi.
Kirjeiltä puuttuu kokonaan vahvistus.
Lisäksi kirjeet ovat ristiriidassa Saksan virallisen juutalaispolitiikan kanssa. Saksalaiset eivät pyrkineet tuhoamaan juutalaisia fyysisesti, päinvastoin, juutalaisiin kajoaminen oli ankarasti kiellettyä! Saksa vei oikeuteen ne omansa, jotka kohtelivat huonosti juutalaisia. Juutalaiset pyrittiin ainoastaan siirtämään kokonaan Euroopan ulkopuolelle, koska he olivat saaneet täällä aikaan paljon tuhoa.
On myös huomattava, että vaikka sana ”likvidoida” saattoi joskus merkitä fyysistä tuhoamista (esim. kansainvälisten lakien vastaisesti sotivien juutalaispartisaanien laillisia teloituksia), se merkitsi tuolloisessa saksalaisessa retoriikassa (mm. Goebbelsillä) myös juutalaisten poliittisen, taloudellisen ja kulttuurisen vaikutusvallan ”tuhoamista” (maastamuuton ja pakkosiirtojen avulla). Näin Hitler ja Himmler käyttivät sanoja ”ausrotten” (juuria pois, raivata pois tieltä) ja ”vernichten” (mitätöidä, tuhota). Yllä mainitussa oikeudenkäynnissään myös Alfred Rosenberg kuvasi sanan ”ausrotten” tarkoittavan ”voittamista” (überwinden). Kun juutalaisuus ”voitetaan” poliittisesti, sen tuhoisasta vaikutusvallasta tehdään loppu. Saksa piti juutalaista vaikutusvaltaa rikollisuutena, ja nuo termit kuvaavat sitä, kuinka rikollisuutta kitkettiin pois. Koko sen prosessin tarkoitus, jossa juutalaiset tahdottiin siirtää Euroopan ulkopuolelle, oli poistaa täältä tuhoisa juutalainen rikollisuus, joka oli luhistamassa Euroopan.
Kun Alfred Rosenbergiltä tiukattiin hänen oikeudenkäynnissään, oliko hän suositellut juutalaisten murhaamista, kun hän oli suositellut sadan juutalaisen teloittamista Ranskassa, Rosenberg joutui oikaisemaan syyttäjän vääriä käsityksiä ja toteamaan, että kyseessä olivat täysin lailliset repressaalit, joissa oli tarkoitus suorittaa kostotoimi sen vuoksi, että juutalaiset olivat tehneet sabotaasitekoja ja murhanneet saksalaisia sotilaita. Kun tässä siis käytettiin sanaa ”juutalaiset”, ei tarkoitettu juutalaisia juutalaisina vaan juutalaisia rikosten tekijöinä, murhaajina ja sabotoijina. On tarkoin pidettävä mielessä, että silloin kun saksalaiset suorittivat partisaanien, juutalaisten, sabotoijien, vakoilijoiden, murhaajien jne. teloituksia, ne tapahtuivat aina oikeuden päätöksellä. Tämä seikka osoittaa ehdottomasti yllä esitetyt kirjeet väärennöksiksi, koska niissä mainituilta teloituksilta puuttuu oikeuden päätös ja saksalaiset vain on tahdottu kuvata villeiksi murhaajiksi. Saksalaiset teloitukset olivat laillisia, kansainvälisten säädösten mukaisia, ja päätökset niistä teki aina sotaoikeus.
Kun kyseisen dokumenttilistan esittänyt henkilö saattelee niitä sellaisin ilmauksin kuin ”käy kiistattomasti selville”, ”sikälikään asiassa ei pitäisi olla epäselvyyttä”, ”ei tarvitse sen kummempia selityksiä”, ”selvästi”, ”tietenkin” ja ”hieman sikälikin hämmästyttää se, että näiden osalta vastaukseksi saadaan jonkinlaista semanttista kikkailua”, niin käy selville selvä agenda: tässä on tarkoitus tietoisesti harhauttaa epämääräisillä ja vahvistamattomilla dokumenteilla, jotka ovat väärennöksiä, ja kun niin toimitaan, silloin lukijoita pidetään pilkkana. Tässä yritetään väen vängällä syöttää ihmisille pajunköyttä epämääräisillä dokumenteilla. Esitetyillä dokumenteilla ei ole vahvistusta, ja siksi ne ovat vailla todistusarvoa. Todistusarvon puuttumista ei voi korvata tyrkyttämisellä.
Dokumentti viisi. Mitä väitettyyn SS-vänrikki Max Täubnerin oikeudenkäyntikertomukseen tulee, sekin on väärennös. Kyseinen kertomus on julkaistu kirjassa Ernst Klee, Willi Dressen, Volker Riess: ”Schöne Zeiten”, s. 184-192, mutta alkuperäistä oikeudenkäyntikertomusta ei löydy mistään. Kertomus näyttää sen vuoksi sepitetyltä. Lisäksi mainittu kirja on kauttaaltaan karkea propagandakirja, ja siinä on runsaasti väärennettyjä ja manipuloituja kuvia.
Täubnerin oikeudenkäynnissä on kyse SS:n ”salaisesta” oikeudenkäynnistä (v. 1943) omaa SS-miestä vastaan toimivallan ylityksistä, tarpeettomasta raakuudesta, valokuvien ottamisesta vastoin määräyksiä, ukrainalaisen poliisipäällikön ampumisesta pelkän epäilyn vuoksi, että tällä on yhteyksiä kommunisteihin, ja vaimon yllyttämisestä aborttiin.
Tämä SS-vänrikki oli jonkinlaisen korjausmiesryhmän (Werkstattzug) päällikkö, ja hänen kerrotaan vuonna 1941 teloittaneen itäisillä vallatuilla alueilla ilman valtuuksia kolmessa eri paikassa yhteensä 969 juutalaista. Teloitukset olisivat oikeudenkäyntikertomuksen mukaan kuuluneet sitä varten perustetulle kommandolle, mutta Täubner innokkuudessaan ryhtyi toimimaan omin päin. Kyseessä olivat kertomuksen mukaan repressaalit, kostotoimenpiteet, ja ensimmäisessä tapauksessa eräs pormestari pyysi Täubneria ampumaan vankilassa olleet 319 juutalaista, toisessa tapauksessa Täubner omin valtuuksin teloitti 191 juutalaista, koska nämä kuulemma aikoivat sytyttää tulipaloja ja olivat asettaneet miinoja, joihin ihmisiä oli kuollut, ja kolmannessa tapauksessa hän teloitti brutaalilla tavalla 459 juutalaista sen vuoksi, että nämä olivat pakoilleet pakkosiirtoja ja koska hän lisäksi oli kuullut, että juutalaiset myrkyttävät kaivoja. Järjestämästään brutaalista verilöylystä (viimeinen tapaus) Täubner kuulemma otti valokuvia ja näytteli niitä sitten tutuilleen ja sukulaisilleen. Täubner määrättiin ”luonnevikaisena” 10 vuodeksi kuritushuoneeseen, mutta hän vapautui kärsittyään rangaistuksestaan puolitoista vuotta.
Kertomuksessa on lukuisia naurettavuuksia, jotka paljastavat tarinan keksityksi. Ei ole uskottavaa, että pakkosiirtojen välttäminen ja pelkkä epäily kaivojen myrkyttämisestä riittävät teloituksen syiksi. Kerrotaan myös, että kesken brutaalia ja raakaa verilöylyä Täubner haki harmonikan ja soitti sillä erään laulun. Sitten hän jatkoi teloitusta. Mieletön on oikeuden toteamus, että Täubner olisi pannut juutalaiset purkamaan erästä puurakennusta mutta järjestänyt niin, että talo sortui heidän päälleen ja peitti heidät alleen. On myös epätodennäköistä, että Saksan Ukrainassa toimiva työpalvelu olisi suostunut, kuten oikeudenkäyntikertomuksessa todetaan, kaivamaan haudan laittoman teloituksen uhreille, vieläpä sellaisen haudan, joka sijaitsi pusikossa, ettei kukaan näkisi. Kertomuksessa todetaan, että syytetyn hyväksi on luettava se, että hän katsoi oikeaksi osallistua juutalaisuuden (sanaa ”juutalaisten” ei käytetä) tuhoamiseen. Erikseen kehutaan syytetyn ”todellista juutalaisvihaa”. Tappaa siis saa, mutta ei saa olla brutaali! Eikä oikeuden kuulu sanoa: ”Juutalaiset täytyy tuhota” tai ”Ei tapettuja juutalaisia tule sääliä”! Sotaoikeudelle ei kuulu myöskään vaimon abortti; tällainen siviiliasia kuuluu siviilioikeudelle.
Kirjan kirjoittaja Ernst Klee on tunnettu lukuisista väärennöksistään, ja useimmat hänen juttunsa ovat peräisin suoraan neuvostoliittolaisista propagandalehtisistä. Selvää joka tapauksessa on, ettei alkuperäistä oikeudenkäyntikertomusta ole löytynyt mistään (monet ovat etsineet, mutta eivät ole löytäneet), joten tätä kertomusta ja sen toteamuksia täytyy pitää satuna. Myöskään haudoista ei ole kaivettu Täubnerin väitettyjä uhreja todisteeksi, vaikka normaalissa murhaoikeudenkäynnissä se olisi välttämätöntä.
Oikeista murhaajista
Laitonta itäisillä alueilla eivät siis olleet saksalaisten suorittamat teloitukset. Laitonta siellä oli neuvostopartisaanien saksalaisia vastaan käymä villi ja kansainvälisten lakien vastainen partisaanisota. Partisaanit esiintyivät siviiliasuissa vailla taistelijan tunnuksia, eikä kukaan pidä siitä, että joku siviiliasuinen hiipii selän taakse, ampuu ja livistää sitten tiehensä. Tällaisen toiminnan edessä kaikki hallitukset ovat aina ryhtyneet kostotoimenpiteisiin, repressaaleihin, ja ne on lailla hyväksytty. Neuvostopartisaanit olivat siis rikollisia. 3.7.1941 Stalin määräsi Neuvostoliiton koko siviiliväestön tällaiseen rikolliseen partisaanitoimintaan: koko kansan tuli ryhtyä saksalaisia vastaan terroritekoihin, sabotointeihin, murhiin ja sissisodankäyntiin. Juutalaiset olivat erityisen innokkaita tässä rikollisessa toiminnassa, ja siksi he usein myös joutuivat teloitettaviksi. Kansanvälisten säädösten mukaan ilman sotilasasua sotineet taistelijat voitiin teloittaa. Näistä teloituksista kuitenkin on onnistuttu vääntämään ”holokausti”. Kuitenkin juutalaiset itse olivat ansainneet itselleen nuo teloitukset. Asiasta on kirjoittanut Fritz Becker, ja otan tässä esiin joitakin kohtia hänen artikkelistaan ”Stalins Völkerrechtswidriger Partisanenkrieg” (”Stalinin kansainoikeudenvastainen partisaanisota”; ei ole suora käännös, referoin vain joitakin kohtia omin sanoin):
Sotilaallinen ero Saksan Wehrmachtin ja Neuvostoliiton puna-armeijan välillä oli siinä, että jo rauhanaikana puna-armeija itse koulutettiin käymään partisaanisotaa ja/tai harjoittamaan yhteistoimintaa partisaaniryhmien kanssa. Saksan Wehrmacht ei harjoittanut sellaista sotarosvotoimintaa, joka oli vastoin Haagin maasodankäyntiä koskevia säädöksiä (HLKO 1899 ja 1907 IV sopimus).
Vieläpä sodan lopussa, tappion häämöttäessä, perustetut saksalaiset Volkssturm-joukot (Kansallisjoukot; värvättiin niitä 16-60-vuotiaita miehiä, jotka eivät vielä olleet sotapalveluksessa) merkittiin tunnuksin aseita kantaviksi taistelijoiksi (Neuvostoliiton partisaanit kulkivat siviiliasuisina, tunnistamattomina). Kun nämä Kansallisjoukkojen jäsenet joutuivat Neuvostoliiton sotavangeiksi, Neuvostoliitto siis tiesi, että nämä olivat asein varustautuneita taistelijoita, joita suojasivat kansainväliset sotavankien kohtelua koskevat säädökset. Silti puna-armeija murhasi kylmäverisesti näitä sotavankeja juutalaisen Ilja Ehrenburgin ja Shukovin murhakehotusten kannustamina. On huomattava, että Neuvostoliitto oli Venäjän juutalaismiehitys; se oli juutalaisten kontrollissa, joten kun tässä puhutaan NL:n toiminnasta, tulee ymmärtää, että kyseessä oli oleellisesti juutalainen toiminta.
Neuvostoliitto oli täysin tietoinen siitä, että sen partisaanitoiminta oli kansainoikeuden vastaista. Se esimerkiksi esitti uhkauksen sodan loppuessa 9.5.1945 sellaisille saksalaisille sotilaille, jotka eivät luopuisi aseista, että heitä kohdeltaisiin partisaaneina, ts. heidät teloitettaisiin sotaoikeuden mukaisesti. Se siis tunsi säädökset. Silti Neuvostoliitossa ja vielä Venäjälläkin näitä siviiliasussa asein taistelleita partisaaneja pidetään kansallissankareina (vaikka ovat sotarikollisia kansainoikeiden mukaan). Kun Saksa sitten pikasotaoikeudenkäynneissä kansainoikeuden ja Haagin maasotaa koskevien säädösten mukaisesti tuomitsi näitä partisaaneja kuolemaan, Neuvostoliitto/Venäjä sanoo näitä laillisesti teloitettuja ”saksalaisten maahantunkeutujien murhaamiksi”.
Saksassa on pidetty näyttelyitä, joissa on esillä kuvia (tosin usein ilman lähdetietoja) näistä siviiliasuisista partisaaneista roikkumassa hirressä, ja näin annetaan ymmärtää, että Saksa muka olisi mielivaltaisesti teloittanut siviilejä. Asia käännetään päälaelleen. Kaikki nämä teloitukset tapahtuivat todellisuudessa sotaoikeuden laillisten tuomioiden nojalla, eikä niissä ole mitään rikollista. Salamurhaajina, sala-ampujina, sabotoijina jne. esiintyvät tunnuksettomat partisaanit sen sijaan toimivat kansainoikeuden vastaisesti eli rikollisesti, ja sellaisina heidät sai laillisesti teloittaa.
Koska kansainoikeudellisten säädösten mukaan sotivien osapuolten tulee erilaisten tunnusten avulla antaa vastapuolelle taistelijoistaan tiedoksi, että kyseessä ovat toisen osapuolen sotivat jäsenet, joita vastaan tulee taistella, niin siitä seuraa, että vastapuolen aseettomat siviilit, miehet, naiset ja lapset, ovat taistelijoille tabu! Siviileihin ei saa koskea! Saksa aina noudatti tätä kansainoikeuden periaatetta Neuvostoliitossa, kuten käy ilmi jo saksalaisille joukoille annetuista määräyksistä. Jos rikkomuksia tapahtui, Saksa rankaisi omiaan. Neuvostoliitto sen sijaan ei noudattanut tätä kansainoikeuden periaatetta.
Millaista satoa nämä kansainoikeuden vastaisesti sotivat partisaanit, joista suuri osa oli juutalaisia, saivat aikaan? Boris S. Telpuchovski (ent. neuvostoliittolainen yleisesikuntaupseeri ja sotahistorioitsija) kertoo kirjassaan ”Die Geschichte des grossen vaterländischen Krieges 1941-1945” (”Vuosien 1941-1945 suuren isänmaallisen sodan historia”; v. 1961), s. 284, seuraavaa:
Kolmen sotavuoden aikana valkovenäläiset partisaanit tappoivat noin puoli miljoonaa saksalaista sotilasta ja 47 kenraalia, räjäyttivät 17 000 vihollisen sotilaskuljetusta ja 32 panssarijunaa, tuhosivat 300 000 ratakiskoa, 16 804 ”Kramahr-kalustoa” ja suuren määrän muuta sotamateriaalia.Myös Punaisen Ristin sairaalajunia partisaanit räjäyttivät.
Puna-armeijan johdon (Stawkan) ja Stalinin itsensä alaisuudessa toimi tällaisia partisaaniprikaateja. Maaperään oli jo rauhan aikana kätketty suuret määrät aseita ja ammuksia, ja osa asevelvollisista ei liittynyt puna-armeijaan vaan odotti siviilissä mobilisointia (neuvostovaltahan pyrki laajenemaan maailmanlaajaksi), jolloin he ryhtyisivät partisaanitoimintaan. Saksa antoikin varoituksen joukoilleen tällaisesta salakavalasta toiminnasta.
Neljäsosa Neuvostoliiton ilmavoimista oli varattu partisaaniprikaatien huoltoa varten. Moskovan itäpuolisilta alueilta oli olemassa säännölliset lentolinjat partisaaneja varten (Becker luettelee joukon näitä Stalinin/Stawkan partisaanilentolinjoja artikkelissaan). Tästä seuraa, että Neuvostoliiton johto on suorassa vastuussa partisaanijoukkojen tekemistä sotarikoksista. Tämän vahvistaa se, että partisaanijoukkojen komissaarit tiedottivat radioteitse Moskovaan (Stawkaan) saaliistaan ja tuhoamistoiminnastaan, varsinkin saksalaisten sotilaiden tappamisista. Tuhannet partisaanit kantavat Neuvostoliitossa mitaleja, ja osaa kutsutaan ”Neuvostoliiton sankareiksi”, joten heillä oli virallinen tuki takanaan.
Pelkästään Valko-Venäjällä oli 300 000 miehen partisaaniarmeija. Koska Valko-Venäjällä partisaanit tappoivat (lähinnä salamurhina) puoli miljoonaa saksalaista sotilasta, Becker arvioi koko Neuvostoliiton alueella partisaanien tappamiksi tulleiden saksalaisten määräksi vähintään 0,75 miljoonaa.
Kun saksalaiset teloittivat näitä kansainoikeuden vastaisesti sotivia murhapartisaaneja, se ei ole mikään rikos!
Varsinaisessa sodankäynnissä sai surmansa monta miljoonaa saksalaista sotilasta. Partisaanit tuhosivat siis lisäksi 0,75 miljoonaa saksalaista. Kaksi miljoonaa saksalaista sotavankia kuoli Neuvostoliiton sotavankeudessa. Puna-armeijan toimeenpanemissa saksalaisen väestön (siviilejä) karkotuksissa kuoli 2,7 miljoonaa saksalaista. Puna-armeija raiskasi sodan lopussa 1945 Saksassa ainakin 2 miljoonaa naista Stalinin kehotuksesta. Elben itäpuolisilla alueilla puna-armeija ja sen komissaarit surmasivat ainakin 600 000 saksalaista. Leningradissa tuomittiin tammikuussa 1946 kymmenen saksalaista sotavankia Katynin murhista, ja seitsemän heistä teloitettiin, vaikka Katynin murhat suoritti Neuvostoliitto ja sen johto itse. Länsiliittoutuneet olivat täydessä liittosuhteessa Neuvostoliiton kanssa.
27.4.2010
