Juutalainen ”holokaustiasiantuntija” Robert
van Pelt kertoo kanadalaisessa The Star -lehdessä 27.12.2009
julkaistussa haastattelussaan, että tulevaisuudessa holokaustista
saadaan tietää ”perityn tietämyksen” nojalla, jolla hän tarkoittaa
”kirjallisuutta” ja ”silminnäkijöiden todistuksia”. Mitään erityistä
materiaalista todistusaineistoa ei kuulemma tarvitse hankkia, joten
esimerkiksi Birkenaun Kremojen II ja III väitettyjen kaasukammioiden
seinämistä (ovat edelleen olemassa raunioina) ei tarvitse järjestää
virallista puolueetonta tutkimusta, jossa tutkittaisiin, löytyykö
seinämistä Zyklon B-kaasun käytön osoittavaa berliininsineä vai ei
(berliininsini on Zyklon B-kaasun sisältämästä syaanivedystä seinämiin
jäävä pitkäaikainen reaktiojäämä). van Peltin mukaan paikka voidaan
hävittää eristämällä se ja päästämällä se luonnontilaan (jolloin
tietenkin tutkiminen estyy, varsinkin jos rauniot poistetaan):
Waterloon yliopiston professori van Pelt ehdottaa, että museo harkitsisi Birkenaun kuolemanleirin eristämistä (sealing off) - - ja sen päästämistä luonnontilaan. - - ”Yhdeksänkymmentäyhdeksän prosenttia siitä, mitä (historiasta) tiedämme, on itse asiassa vailla fysikaalista todistusaineistoa; siitä on tullut osa perittyä tietämystämme. En usko, että holokausti on poikkeustapaus tässä suhteessa. Tulevaisuudessa me holokaustia muistaessamme toimimme samalla tavalla kuin me muistamme useimpia muitakin menneisyyden asioita. Saamme tietää siitä kirjallisuudesta ja silminnäkijöiden todistuksista; kykenemme sillä tavoin erittäin hyvin muistamaan menneisyyttä. - - Jos holokausti asetetaan johonkin erilliseen kategoriaan ja vaaditaan, että sen on oltava siinä – vaaditaan, että meillä on oltava enemmän materiaalista todistusaineistoa -, se itse asiassa merkitsisi, että jollakin tavoin antaisimme perään holokaustin kieltäjille hankkimalla jonkinlaista erityistä todistusaineistoa. - - Ehkä ei ole ollenkaan paha asia, jos tämä paikka hävitetään (erase).”
Kuten
asioita tutkineet revisionistit tietävät, van Peltin mainitsema
”holokaustikirjallisuus” on valhepropagandaa alusta loppuun. Ei
tapahtunut mitään ”holokaustia”, juutalaisten kansanmurhaa, joten siitä
ei voi olla ”kirjallisuuttakaan”. ”Silminnäkijätodistukset” ovat samasta
syystä valhetta (kuulopuheita, juoruja, fantasioita, keksittyjä
tarinoita, itsekorostusta, vihapropagandaa jne.). Eikä
silminnäkijätodistuksilla muutenkaan sellaisinaan ole oikeudellista
todistusarvoa; ne saavat todistusarvon vasta kun niillä on tukenaan aito
dokumentaarinen tai rikostekninen todistusaineisto. Sellaista
”holokaustilla” ei ole; kaikki esitetty on väärennöstä.
Otan tähän van Peltin haastattelun kokonaisuudessaan, että lukija saisi kuvan kontekstista:
Auschwitz halutaan takaisin luonnontilaan.Äskettäinen Auschwitzin portilla olevan pahamaineisen ”Arbeit macht frei” (”Työ tekee vapaaksi”) -kyltin varastaminen ja takaisinsaanti on herättänyt jälleen keskustelun siitä, mitä tulisi tehdä ihmiskunnan eräästä pimeimmästä hetkestä todistavalle synkälle monumentille.Viime viikolla Puolan kulttuuriministeri lupasi 100 000 euroa vastaavan summan turvallisuuden parantamiseksi tässä paikassa, jossa yli miljoona ihmistä kuoli holokaustin aikana. Mutta arkkitehtuurin historian asiantuntija ja johtava Auschwitz-ekspertti Robert Jan van Pelt sanoo, että ehkä on tullut aika harkita muita strategioita tämän paikan suhteen, joka jakautuu kahteen leiriin, Auschwitziin ja Birkenauhun. Niiden pinta-ala on lähes 200 hehtaaria. Waterloon yliopiston professori van Pelt ehdottaa, että museo harkitsisi Birkenaun kuolemanleirin eristämistä, leirin, jossa 95 prosenttia murhista tapahtui, ja sen päästämistä luonnontilaan. Pyysimme häntä selittämään asiaa.Haastattelija: Miksi olette esittänyt, että Birkenau tulisi sulkea ja jättää luonnon haltuun?van Pelt: Esillä on nykyisin Auschwitzin suojelu, paikan, joka on itse asiassa hyvin säilynyt – se on se paikka, jossa museo sijaitsee. Mutta parin kilometrin päässä sijaitseva Birkenau, jossa murhat tapahtuivat, on rapistumassa. Se leiri rakennettiin hyvin kiireesti. Rakennukset rakennettiin kestämään kaksi tai kolme vuotta. Ne rakennettiin kierrätetyistä tiilistä. Kun heiltä loppuivat kierrätettävät tiilet, SS osti Saksan armeijalta elementtirakenteisia hevostalleja. Kun sota vuonna 1945 loppui, nämä hevostallit olivat sangen arvokkaita, koska ne tarjosivat jonkinlaisen nopean majoituksen sellaiselle, joka tarvitsi sitä. Niinpä ihmiset saivat ajatuksen, että parasta, mitä he voisivat tehdä, oli käydä hakemassa kaikki nämä hevostallit – ja niitä oli noin 500 -, purkaa ne osiin, lastata ne juniin ja lähettää ne Varsovaan. Vuonna 1948 kaikki Birkenaun tiiliparakit olivat jo hajoamassa.Vanhoissa hevostalleissa oli kussakin sisällä kaksi uunia, ja niistä lähti kaksi savupiippua, joita ei viety Varsovaan. Niin syntyi tämä hyvin outo maisema – ja se on olemassa edelleen -, jossa nämä pienet primitiiviset tiilisavupiiput nousevat kolme metriä maanpinnan yläpuolelle. Niillä ei ole mitään tukea, ja jos tulee myrsky, ne sortuvat.Mutta tietenkin piiput itsessään – yhteensä niitä on satoja – luovat hyvin vaikuttavan symbolisen maiseman, koska yhdistämme Birkenaun krematorioiden piippuihin. Noita krematorioita ei enää ole, saksalaiset räjäyttivät ne ja yhden räjäyttivät vangit vuonna 1944. Niinpä koska krematorioista on jäljellä vain nämä rauniot ja koska ihmiset odottavat näkevänsä savupiippuja jollakin tavoin, tuo parakeista säilyneiden pienten savupiippujen kenttä luo sentapaisen maiseman, jonka ihmiset jollakin tavoin yhdistävät tappamiseen ja uhrien ruumiiden polttamiseen.Haastattelija: Jos jätämme paikan luonnon haltuun, otammeko sen riskin, että ihmiskunta unohtaa, mitä tapahtui, ja valmistamme tietä holokaustin epäilemiselle tulevaisuudessa?van Pelt: Yhdeksänkymmentäyhdeksän prosenttia siitä, mitä tiedämme, on itse asiassa vailla fysikaalista todistusaineistoa; siitä on tullut osa perittyä tietämystämme. En usko, että holokausti on poikkeustapaus tässä suhteessa. Tulevaisuudessa me holokaustia muistaessamme toimimme samalla tavalla kuin me muistamme useimpia muitakin menneisyyden asioita. Saamme tietää siitä kirjallisuudesta ja silminnäkijöiden todistuksista; kykenemme sillä tavoin erittäin hyvin muistamaan menneisyyttä. Siten me tiedämme, että Caesar surmattiin Idus-päivänä (15. pv.) maaliskuussa. Jos holokausti asetetaan johonkin erilliseen kategoriaan ja vaaditaan, että sen on oltava siinä – vaaditaan, että meillä on oltava enemmän materiaalista todistusaineistoa -, se itse asiassa merkitsisi, että jollakin tavoin antaisimme perään holokaustin kieltäjille hankkimalla jonkinlaista erityistä todistusaineistoa.Haastattelija: Miksei paikkaa ole jo suljettu?van Pelt: Vuonna 1959 ehdotettiin, että leiri jätetään luonnon haltuun. Museo halusi sulkea portit ja antaa kaiken rappeutua. Ajateltiin, että tämä paikka oli paikka, jossa ihmiskunta epäonnistui niin monumentaalisella tavalla, ettei velvollisuutemme ole säilyttää sitä.Tuohon aikaan eloonjääneet vastustivat tuota ehdotusta. He sanoivat: "Ette voi lukita meitä oman kokemuksemme ulkopuolelle. Me kärsimme täällä; meillä on oltava mahdollisuus palata paikkaan, jossa me kärsimme.”Viisikymmentä vuotta myöhemmin eloonjääneiden aika – todistajien aika - on päättymässä, ja mielestäni kun holokaustin viimeinen eloonjäänyt on kuollut, kun tuo lähes äänetön poistuminen tapahtuu, meidän sivistyneenä maailmana tai lajina on pantava tämä merkille.Ja mitä jos kukaan ei aio antaa varoja tämän paikan säilyttämiseen? Vastaukseni tähän haasteeseen on: ”Entä sitten? Ehkä ei ole ollenkaan paha asia, jos tämä paikka hävitetään.” Mutta jos todella koittaa aika, jolloin voimme jättää tämän paikan luonnon haltuun, emme voi tehdä sitä ennen kuin viimeinen eloonjäänyt kuolee.Haastattelija: Kansainvälisen Auschwitz-neuvoston puheenjohtaja sanoo, että päätös tulisi jättää niille, jotka kuolivat Auschwitzissa. Onko meillä mitään käsitystä – uhrien ennen kuolemaansa antamia ja muistiin merkittyjä lausuntoja -, mitä he halusivat tehtävän tämän paikan suhteen?van Pelt: Ei ole. Niinpä kun tahdotaan kääntyä uhrien puoleen saadaksemme jonkinlaista viitettä siitä, mitä tässä paikassa tapahtui, voimme puhua vain eloonjääneistä. Mutta voivatko eloonjääneet todella edustaa niitä, jotka kuolivat? Tietyssä määrin eloonjääneet voivat tehdä niin, mutta kun he ovat kuolleet, mielestäni ei ole meidän asiamme tulkita. Tämä on päätös, joka meidän on tehtävä elävinä henkilöinä. Maa kuuluu eläville. Elävien henkilöiden on tehtävä vaikeat päätökset.Minulle sopii hyvin, jos me elävät henkilöt päätämme, että tämä paikka tulee säilyttää ja me haluamme käyttää enemmän rahaa tämän paikan ylläpitämiseen asianmukaisella tavalla – tämä jollakin tavoin jättää paikan arvon koskemattomaksi. En halua riidellä tästä. Mutta tämä merkitsee sitä, että me maailmanlaajana yhteisönä todella otamme vastuun tästä paikasta – ja annamme siinä tarkoituksessa rahavaroja käyttöön.
van
Peltin lausunnot herättävät kysymysmerkkejä. Jos tulevaisuudessa
holokaustista tiedetään vain ”kirjallisuuden” ja
”silminnäkijätodistusten” avulla, niin kuinka van Pelt sitten nyt
”tietää” holokaustin tapahtuneen? Hänhän hylkää ajatuksen siitä, että
”holokaustista” kerättäisiin materiaalista todistusaineistoa, ja antaa
lisäksi ymmärtää, että tulevaisuudessakin ”holokausti” on vailla
fysikaalista todistusaineistoa! Jos van Peltillä ei ole dokumentaarista
(hän ei mainitse sellaista) tai fysikaalista todistusaineistoa, hänen
tietämyksensä täytyy perustua todistusarvoa vailla oleviin
”silminnäkijätodistuksiin”, ja silloin hänen tietämyksellään ei ole
mitään pohjaa. Jos nykyisin olisi olemassa fysikaalista
todistusaineistoa tai aitoja dokumentteja holokaustista, niin totta kai
silloin tieto siirrettäisiin niistä luotettavalla tavalla jälkipolville.
Nyt kuitenkin holokaustikirjallisuus on pelkkää valhetta vailla
ensimmäistäkään pitävää todistetta. Miksei van Pelt halua fysikaalista
todistusaineistoa? Tietääkö hän, että sellainen kumoaisi
holokaustikirjallisuuden, silminnäkijätodistukset ja koko holokaustin?
Totta kai van Pelt kokoaisi mahdollisimman paljon fysikaalista
todistusaineistoa, jos hän tahtoisi kumota revisionistiset väitteet
siitä, ettei holokaustia lainkaan tapahtunut. van Pelt tietää, ettei
olemattomalla tapahtumalla ole todistusaineistoa, ja siksi sellaista on
turha lähteä kokoamaan. On luotettava valehteluun - valheellisiin
sepustuksiin ja epäluotettaviin silminnäkijälausuntoihin. Asiallisesti
ottaen van Peltin lausunto on siis se, ettei holokaustista ole olemassa
fysikaalista todistusaineistoa.
van
Pelt myös vääristelee historian luonnetta. Ei historia ole koskaan
"perittyä tietämystä" ("kirjallisuutta" ja "silminnäkijätodistuksia")!
Historia perustuu aina dokumentointiin, ja oikeat historioitsijat
tietävät, että jos ei ole dokumenttia, ei ole historiaakaan ("no
document, no history"). Vailla dokumentointia historiaa ei voi
kirjoittaa. Juutalainen historia tietenkin on toinen asia, sillä se on
suuressa määrin mielikuvitusta, juoruilua, kuulopuhetta,
tarinaniskentää, huijausta, valehtelua, eksyttämistä ja väärennöksiä
vailla ensimmäistäkään todellista todistetta. Hyvä esimerkki
juutalaisesta huuhaa-historiasta on juuri "holokausti", josta ei ole
olemassa ainoatakaan todistetta.
Birkenau, jossa MURHAT tapahtuivat - - maiseman, jonka ihmiset jollakin tavoin yhdistävät TAPPAMISEEN - - HOLOKAUSTIA muistaessamme - - paikka, jossa IHMISKUNTA EPÄONNISTUI niin MONUMENTAALISELLA TAVALLA.
Kuinka
hän voi tietää, että tapahtui ”murhia”, ”tappamisia”, ”holokausti” ja
”ihmiskunnan monumentaalinen epäonnistuminen”? Ei hän voi mitenkään
sellaista tietää. Hän valehtelee. Hän huijaa ei-juutalaisia.
Holokausti
on kokonaan todistamaton ja olematon asia, mutta se ei van Peltiä
haittaa. Holokaustia on vain ryhdyttävä ”muistamaan kuten muitakin
menneisyyden asioita”! Sillähän se on selvä; jos holokaustia aletaan
muistaa, niin toki kaikki ajattelevat, että kaipa sellainen sitten on
tapahtunut, kun kerran ”muistetaan”. Näin syntyy juutalainen ”peritty
tietämys”. Olemattomasta tehdään todellinen pelkästään teeskentelemällä,
että se on todellinen. Kyseessä on huijaus. Ja jos joku änkyrä alkaa
esittää kiusallisia kysymyksiä ”holokaustin” todellisuudesta, niin sitä
varten on kehitetty tuo ”kirjallisuuden” ja ”silminnäkijätodistusten”
suuri valhearsenaali; hänet voidaan ohjata tutkimaan sitä. van Pelt
toteaa nimenomaan, että tietoa holokaustista saa tuosta
huijausmateriaalista - se kuulemma riittää erinomaisesti.
Kun
van Pelt hylkää materiaalisen todistusaineiston hankkimisen
Auschwitz-Birkenausta, hän epäsuorasti myöntää, ettei holokaustista ole
olemassa fysikaalista todistusaineistoa. Kun hän nimenomaan tahtoo
hävittää Birkenaun eristämällä se ja päästämällä se luonnontilaan, hän
tahtoo estää Birkenaun ja sen ”kaasukammioiden” rikosteknisen
tutkimuksen. Väitettyä ihmiskunnan suurinta joukkomurhaa ei saa tutkia!
Alue on eristettävä!
van
Peltin pelon aihe on selvä. Fred Leuchter ja Germar Rudolf ovat
tutkimuksissaan osoittaneet tieteellisin keinoin (Rudolf on kemisti
koulutukseltaan; Leuchter syaanivetyteloitusten asiantuntija USA:ssa),
ettei noissa väitetyissä kaasukammioissa ole voitu käyttää Zyklon B:tä,
koska syaanivedystä ei ole jäänyt pysyviä reaktiojäämiä (berliininsineä
eli preussinsineä) niiden seinämiin. Jos olisi käytetty, jäämiä olisi
ehdottomasti jäänyt. van Pelt pelkää, että virallisessa tutkimuksessa
päädytään samoihin tuloksiin. Siksi enempi pääsy ”kaasukammioiden”
raunioihin on estettävä ja alue eristettävä!
Auschwitzin
kantaleirissä ja Birkenaussa (= Auschwitz II) on kiistämättömät
todisteet siitä, että Zyklon B:n käytöstä todella jää rakennusten
seinämiin berliininsineä, joka on havaittavissa vielä nykyisin
(berliininsini on pysyvä yhdiste). Saksalaiset näet hävittivät tappavaa
pilkkukuumetta levittäviä täitä vaatteista ja varusteista ns.
täikaapeissa tai täikammioissa, joissa käytettiin hyönteismyrkky Zyklon
B:tä tai kuumailmaa. Zyklon B on jättänyt selvät värilliset
berliininsinijäljet näihin täikaappeihin ja täikammioihin. Sekä
Leuchter että Rudolf ottivat kontrollinäytteet näistä täikaapeista, ja
niissä oli huimat määrät berliininsineä. Jos Zyklon B:llä olisi surmattu
ihmisiä Birkenaun väitetyissä kaasukammioissa, niidenkin seinämiin
olisi jäänyt suuret määrät berliininsinijäämiä, mutta koska jäämiä ei
löydy, ei tapahtunut kaasutuksiakaan. Tämän totuuden van Pelt haluaa
pimittää virallisilta oikeudellisilta tutkimuksilta.
Birkenaussa
on siis olemassa fysikaaliset todisteet siitä, että siellä EI
suoritettu juutalaisten joukkokaasutuksia. TÄSTÄ TODELLA ON OLEMASSA
FYSIKAALISET TODISTEET, ja siksi ne halutaan peittää tutkimuksilta. Nämä
fysikaaliset todisteet odottavat vain virallista kansainvälistä
tutkimusta, jonka avulla saataisiin todistettua rikosteknisesti, ettei
holokaustia tapahtunut. Sen van Pelt tahtoo estää.
Ainoastaan
Auschwitzin kantaleirin (Auschwitz I:n) rakennukset van Pelt haluaisi
säilyttää. Syykin on selvä: siellä ei tapahtunut kaasutuksia. Kirjassaan
”Auschwitz 1270 bis heute” (”Auschwitz vuodesta 1270 tähän päivään”)
van Pelt myöntää, ettei tuossa kantaleirissä tapahtunut kaasutuksia.
Kirjansa sivuilla 363 s. hän kertoo, ettei kantaleirissä ollut
kaasukammioita. Se, mitä nykyään kantaleirissä turisteille kaasukammiona
esitellään, on hänen mukaansa sodanjälkeinen huijausrakennelma
(Nachkriegs-Irreführung). Sodan jälkeen ”historia haluttiin keskittää
leirikompleksin yhteen komponenttiin”, kantaleiriin (Birkenau on neljän
kilometrin päässä), ja siksi kantaleirin tavallinen krematoriorakennus
muunnettiin kuvaamaan Birkenaun ”tappamiskrematorioita”: rakennettiin
savupiippu (ei yhteyttä uuneihin), kattoon väsättiin reikiä muka
osoittamaan Zyklon B:n annostelureittejä ja kaksi polttouunia
rekonstruoitiin alkuperäisosista. Yksikään kyltti ei ole kertomassa
turisteille, että kyseessä on sodanjälkeinen muunnosrakennelma, ja
turistien annetaan ymmärtää, että kantaleirissä todella olisi surmattu
juutalaisia kaasulla. Kyseessä on juutalainen huijaus. Seuraavassa
kyseinen van Peltin kirjan kohta alkuperäisenä:
http://www.vho.org/VffG/1997/4/Buecher4.html
Die Architektur zur Durchführung der Metamorphose von Mensch zu Untermensch war bei der Befreiung des Lagers durch die Sowjets 1945 noch intakt. Alle Spuren wurden erst danach beseitigt. Der offizielle Lagerführer erwähnt das Gebäude [der Gaskammern im Lager Auschwitz, Krematorium I] überhaupt nicht. Vielleicht konnten die Männer und Frauen, die das Museum geschaffen haben, dies mit ihrer Ideologie des Widerstandes, eine Ideologie, die der ungerechten Behandlung total widersprach, nicht in Einklang bringen. Vielleicht war es auch einfach nur eine Frage der Mittel und die Notwendigkeit einer touristischen Dienstleistung. Ob aus doktrinären oder praktischen Gründen, die Zerstörung der Originalbaulichkeit innerhalb des derzeitigen Besucher-Empfangs-Zentrums stellt sowohl eine bewußte Nachkriegs-Irreführung als auch einen Verlust dar.
In dem Lager, das die Russen 1945 vorfanden, wurde Neues dazugebaut und Altes abgetragen. Und der Abbau des ehemaligen Häftlings-Aufnahmegebäudes paßt zum rekonstruierten Krematorium I außerhalb der nordöstlichen Umkreises des derzeitigen Lagermuseums. Mit seinem Kamin und seiner Gaskammer sorgt das Krematorium für einen besinnlichen Abschluß einer jeden Lagertour. Die Besucher erfahren nicht, daß es sich bei dem von ihnen besichtigten Krematorium weitestgehend um eine Nachkriegsrekonstruktion handelt.
Als Auschwitz nach dem Krieg in ein Museum verwandelt wurde, wollte man die Geschichte auf eine Komponente des Lagerkomplexes konzentrieren. Die berüchtigten Krematorien, wo die Massenmorde stattfanden, befinden sich als Ruinen im ca. vier Kilometer entfernten Birkenau. Das Komitee war der Meinung, daß am Ende einer jeden Gedenktour durch das Lager ein Krematorium besichtigt werden sollte. Und so wurde Krematorium I rekonstruiert, das die Geschichte der Verbrennungsöfen von Birkenau erzählen sollte.
Dieses Programm der unrechtmäßigen Aneignung war recht genau. Es entstand ein Kamin als herausragendes Symbol für Birkenau, vier abdeckbare Öffnungen auf dem Dach, die das Einfüllen von Zyklon B in die darunterliegende Gaskammer suggerieren sollten, und zwei der drei Einäscherungsöfen mit Originalteilen. Bis heute gibt es keine Schilder, die auf diese Nachkriegsentstehung hinweisen. Lagerführer bleiben still, wenn Touristen davon sprechen, daß es in diesem Bau geschah.
http://www.vho.org/VffG/1997/4/Buecher4.html
Jo
1960-luvun alkupuolella käydyissä Auschwitz-oikeudenkäynneissä oikeus
joutui toteamaan, ettei sillä ollut tuomioidensa tueksi minkäänlaista
empiiristä todistusaineistoa:
Oikeudelta puuttuivat lähes kaikki keinot, joita normaalisti käytetään murhaoikeudenkäynneissä kuvan saamiseksi siitä, mitä murhan aikana tosiasiallisesti tapahtui. Ei ollut uhrien ruumiita, ei ruumiinavauskertomuksia, ei asiantuntijoiden lausuntoja kuolemien syistä ja ajankohdista, ei johtolankoja murhaajista, ei murha-aseita jne. (Auschwitz-Urteil 50/Ks 2/63, s. 109).
Tässä siis oikeus sanoo, ettei Auschwitzissa ollut kaasukammioita (murha-aseita).
Samassa päätöksessään oikeus totesi silminnäkijätodistuksista:
Eräs vaikeus oli se, että todistajat – ymmärrettävästi – vain harvoin pystyivät antamaan yksittäisissä tapauksissa tarkkoja tietoja paikasta ja ajankohdasta - - Todistajanlausuntojen tutkiminen oli vain harvoissa tapauksissa mahdollista.
Auschwitz-oikeus totesi siis van Peltin ylistämät silminnäkijäkertomukset epätarkoiksi ja epäluotettaviksi, eikä niitä voitu vahvistaa.
Kuitenkin Auschwitz-oikeus teki päätöksensä näiden täysin arvottomien silminnäkijätodistusten pohjalta. Maailmalle siis todistettiin Auschwitzin ”holokausti” yleisillä, epätarkoilla, epäluotettavilla ja vahvistamattomilla todistajanlausunnoilla, ja samalla todettiin, ettei rikosteknistä todistusaineistoa ollut lainkaan.
van Pelt on vihkimässä ”holokaustia” puhtaaksi uskonnoksi, koska todisteita hänellä ei ole. Holokausti onkin ollut aina uskon asia, tai ehkä paremminkin aivopesun asia. Holokaustiin uskovat eivät koskaan katso tarpeelliseksi esittää todistusaineistoa, ja jos sellaista vaaditaan, he loukkaantuvat. Joukkotuhosta esimerkiksi Sobiborin, Treblinkan, Belzecin, Chelmnon tai Babi Jarin kohdalla ei ole olemassa minkäänlaista empiiristä todistusaineistoa. Joukkomurhat on ”todistettu” ammattivalehtelijoilla ja väärennetyillä dokumenteilla, ja sitten niillä on tiedotusvälineiden kautta aivopesty maailman kansat. Toisen maailmansodan voittajilla, ennen kaikkea juutalaisilla, on ollut poliittinen valta ja siten avoin valtakirja aivopesun suorittamiseen, ja nyt, kun valtakirjan mahti on alkanut horjua, juutalaisten tuhoaminen todistetaan enää poliisin pakkokeinoin.
”Jumalan kansaksi” itsensä nimittäneiden valehtelijoiden holokaustiprofeetta Elie Wiesel on kirjoittanut v. 1983:
Auschwitz on mielikuvituksen ja käsityskyvyn tuolla puolen; se on tavoitettavissa vain muistilla. Kirjoitan vain tuomitakseni kirjoittamisen. Kerron siitä mahdottomuudesta, johon törmää se, joka yrittää kertoa tämän tarinan.
Auschwitz-tarina voidaan vahvistaa vain muistilla, koska todistusaineistoa ei ole. van Peltin mainostamaa holokaustikirjallisuutta lienee ainakin pari tuhatta nidettä, ja silminnäkijäkertomuksia on yhtä paljon kuin on palkattuja ammattitodistajia, jotka kertovat ja keksivät, mitä halutaan. Raul Hilbergin holokaustiteoksen ”The Destruction of the European Jews” vuoden 1985 laitos on jo ristitty lopulliseksi holokaustiraamatuksi - vailla ensimmäistäkään todistetta!
van Peltillä olisi kuitenkin ollut käytettävissään tarkkaa tietoa. Saksalaiset olivat tunnontarkkoja kirjanpitäjiä. Myös Auschwitzin kuolleista pidettiin tarkkaa kirjaa. Kirjanpito kertoo, että Auschwitzissa eivät tappaneet saksalaiset vaan epidemiat, joista kauheimpia olivat pilkkukuume-epidemiat (joita torjuttiin Zyklon B:llä, joka tuhosi pilkkukuumetta levittävät täit vaatteista, järjestämällä vangeille mahdollisuus peseytyä suihkuissa, leikkaamalla tukka, eristämällä sairastuneet karanteeniin ja hävittämällä kuolleiden ruumiit hygieenisesti krematorioissa).
Kirjanpito Auschwitzin kuolleista löytyy keskitysleirien tarkastusviraston päällikkö Richard Glücksin tilastoista. Niiden mukaan Auschwitzissa kuoli 109 233 ihmistä, näistä 60 421 juutalaisia. Epidemioihin kuoli näistä 103 447, näistä juutalaisia 58 240.
Joulukuussa 2005 Germar Rudolf toi julkisuuteen nämä kansallissosialistisen Saksan viralliset tilastot kaikista Auschwitzin keskitysleirin internoiduista. Tilastot on mikrofilmattu ja sijaitsevat tällä hetkellä Venäjän Federaation Valtionarkistossa (GARF; ent. Venäjän neuvostotasavallan keskusvaltionarkisto; No 187603, Rolls 281-286 [Auschwitz]). Saksan Valtionarkistosta löytyneet Saksan Valtionrautateiden kuljetustilastot vastaavat Rudolfin mukaan tarkoin Venäjän arkistoista löytyneitä tietoja (internoituja kuljetettiin Auschwitziin ja sieltä pois rautateitse):
http://www.tbrnews.org/Archives/a2037.htm
tai:
http://www.heretical.com/miscella/rudolf.html.
Tilastoista käy ilmi:
Juutalaisia tuotiin Auschwitziin koko aikana 173 000
Juutalaisia siirrettiin Auschwitzista muihin leireihin 100 743
Juutalaisia kuoli pilkkukuumeeseen 58 240
Juutalaisia kuoli muista luonnollisista syistä 2 064
Juutalaisia teloitettiin hallinnollisena toimena (kurinpitosyistä) 117
Juutalaisia loppuvaiheessa Auschwitz-kompleksissa 11 836
Kaikki internoidut yhteensä (sis. juutalaiset):
Auschwitziin tuli koko aikana 334 685 internoitua
Auschwitzista siirrettiin muihin leireihin 121 453 internoitua
Auschwitzissa kuoli pilkkukuumeeseen yhteensä 103 447 internoitua
Auschwitzissa kuoli muista luonnollisista syistä 4 140 internoitua
Auschwitzissa teloitettiin kurinpitosyistä yhteensä 1 646 internoitua (näistä puolalaisia 1 485, juutalaisia 117, mustalaisia 20, venäläisiä 19 ja tsekkejä 5; olen korjannut yhteenlaskuvirheet).
Internoituja loppuvaiheessa Auschwitz-kompleksissa 103 999
Yhteenveto: Auschwitzissa kuoli 60 421 juutalaista, näistä epidemioihin (varsinkin pilkkukuume-epidemioihin) 58 240. Kaiken kaikkiaan leirissä kuoli 109 233 internoitua, näistä 103 447 epidemioihin.
Tässä on, Birkenaun ”kaasukammioiden” seinämien kemiallisten tutkimusten ohella, toinen todiste siitä, ettei Auschwitzissa tapahtunut mitään juutalaisten joukkomurhaa.
National Journal on myös käsitellyt van Peltin haastattelua:
http://globalfire.tv/nj/10de/zeitgeschichte/keine_beweise_vergasungen.htm (saks.)
http://globalfire.tv/nj/10en/history/99pct_a_lie.htm (engl.).
24.2.2010
