Virallinen suositus talousvaikeuksiemme hoitamiseksi

Maksuhäiriöiden määrä on maassamme kasvanut, ja sen vuoksi työ- ja elinkeinoministeriö on ryhtynyt toimiin kuluttajien oman talouden hallinnan lisäämiseksi. Yle.fi uutisoi asiasta tänään 16.9.2009 näin: 

Työ- ja elinkeinoministeriö pyrkii lisäämään kuluttajien kykyä hallita velkojaan. Ministeriön vetämällä talousneuvontahankkeella halutaan lisätä kuluttajien oman talouden hallintaa ja ohjata heitä hakemaan ajoissa apua velkaongelmaansa. Tarkoituksena on saada kuluttajat pohtimaan rahankäyttöään ja velkaantumistaan sekä hakemaan ajoissa apua. Ministeriön mukaan lisääntyneet valintamahdollisuudet ja tekniikan kehittyminen edellyttävät kuluttajilta entistä parempia taloudenhallinnan taitoja. TEM sanoo, että mitä aiemmin rahankäyttö- ja velkaantumisongelmiin haetaan apua, sitä paremmin tilanteesta selvitään. Talousvaikeuksien vuoksi yksityishenkilöiden maksuhäiriöt ovat kasvaneet tämän vuoden alkupuoliskolla 17 prosenttia edellisvuodesta. Samalla velkaneuvontaan pääsyn jonotusajat ovat pidentyneet ja kuluttajien velkaongelmat syventyneet ja monimutkaistuneet. Hankkeessa ovat mukana Kuluttajaliitto, Martat, Maa- ja kotitalousnaisten keskus, Takuu-Säätiö, Lukiolaisten liitto ja Kotka-Kymin seurakuntayhtymä. Hankkeen verkkosivut löytyvät osoitteesta: www.raha-asiat.fi.

Suomalaisten rahankäyttö- ja velkaantumisongelmat ja talousvaikeudet ovat viime aikoina pahentuneet. Työ- ja elinkeinoministeriö on päättänyt ottaa härkää sarvista. Talousvaikeudet halutaan poistaa lisäämällä kuluttajien kykyä hallita velkojaan ja saamalla heidät pohtimaan rahankäyttöään ja velkaantumistaan, ja siinä tarkoituksessa on perustettu talousneuvontahanke. Virallinen syy talousvaikeuksille on siis huono kyky hallita omaa taloutta ja kevytmielisyys rahankäytön ja velkaantumisen suhteen.

Talousvaikeudet johtuvat kuitenkin raha- ja pankkijärjestelmästämme itsestään, sillä se on rikollinen pyramidihuijaus, joka velkaannuttaa automaattisesti koko yhteiskunnan kaikilla tasoilla. Jo raha itse on rahajärjestelmässämme velkaa. Raha tulee liikenteeseen vain lainana, lainaamalla sitä pankeista. Liikenteessä on siis rahaa niin paljon kuin sitä on otettu pankeista lainaksi, ja jos kaikki maksaisivat pankkivelkansa pois yhtaikaa, mihinkään ei jäisi rahaa. Pankit perivät lainoilleen kuitenkin korkoa, mikä johtaa siihen, että koko ajan pankeille on takaisin maksettavaa (so. velka + korko) enemmän kuin rahaa on olemassakaan (so. vain velan verran), mikä taas pakottaa yhteiskunnan (kokonaisuutena katsoen) jatkuvaan lisälainaamiseen lainanhoitokuluista selviämiseksi. Tällainen järjestelmä on pyramidihuijaus. Yhteiskunta ei kokonaisuutena katsoen pysty koskaan maksamaan velkojaan pois. Rahajärjestelmämme pakottaa automaattisesti velkaantumiseen yhä kiihtyvässä velkakierteessä, ja lopulta yhteiskunta tuhoutuu ja joutuu lainanantajien (ylin kontrolli on kansainvälisillä juutalaisilla pankkiireilla) orjuuteen. Rahajärjestelmämme johtaa kaiken menettämiseen. Viittaan rahaa käsitteleviin kirjoituksiini, jotka löytyvät klikkaamalla TÄSTÄ.

Suomalaiset ovat siis ottaneet rahajärjestelmäkseen väkisin velkaannuttavan ja ongelmiin johtavan rahajärjestelmän. Samat suomalaiset haluavat ratkaista nämä ongelmansa perustamalla itselleen talousneuvontahankkeen ja suosittelemalla itselleen parempaa velkojenhallintakykyä ja rahankäyttönsä ja velkaantumisensa pohtimista. Ongelma on juutalainen raha- ja pankkijärjestelmä, mutta ratkaisu ei ole juutalaisesta raha- ja pankkijärjestelmästä luopuminen vaan siihen paremmin sopeutuminen, ja sopeutuakseen paremmin suomalaiset piiskaavat itseään neuvontahankkeella, lisäämällä taloudenhallinnan taitojaan ja pohtimalla talousasioita.

Jos suomalaiset todella tahtoisivat päästä velka- ja talousongelmistaan, he poistaisivat tietenkin niiden syyn. Syy ei ole suomalaisissa ja heidän taloudellisessa hallintakyvyssään vaan juutalaisessa rikollisessa raha- ja pankkijärjestelmässämme. Siitä pitäisi päästä eroon.

Koska suomalaiset haluavat vain neuvontahankkeita, hallintakykynsä parantamista ja pohdintaa, he eivät halua poistaa ongelmien syytä. Suomalaiset haluavat parhaansa mukaan sopeuttaa itsensä ongelmien syyhyn ja sen luomaan todellisuuteen. Suunnitellut toimet niin ollen vain pahentavat tilannetta radikaalilla tavalla, ja suomalaiset hukkuvat suohon yhä syvemmälle ja todennäköisesti tuhoutuvat varsin pian.

Tässä tilanteen radikaalissa pahentamisessa ovat mukana työ- ja elinkeinoministeriön (siis maan hallituksen) lisäksi Kuluttajaliitto, Martat, Maa- ja kotitalousnaisten keskus, Takuu-Säätiö, Lukiolaisten liitto ja Kotka-Kymin seurakuntayhtymä. Nähtäväksi jää, lähteekö koko Suomen kansa mukaan tähän projektiin, ja se, mikä riemu siitä syntyy.

16.9.2009