Ursula Haverbeck: Mikä on holokausti?

Ensimmäinen virallinen tarkistus, mitä holokausti ei ole
Die deutsche Gesellschaft für Osteuropakunde (Saksalainen Itä-Euroopan tutkimuksen seura), jonka presidentti prof. Rita Süßmuth on, on tuonut ensimmäisen epävarmaksi tekevän asian tavalla, jota ei voi sivuuttaa. Osteuropa-lehtensä vuoden 2002 toukokuun numerossa se julkaisi erään johtavan Der Spiegel-lehden toimittajan kirjoituksen, jonka otsikko on ”Die Zahlen der Opfer von Auschwitz” (”Auschwitzin uhriluvut”). Siinä esitetään löytyneiden uusien dokumenttien valossa täysin muuttunut kuva Auschwitzin tapahtumista toisen maailmansodan aikana.

Koska sen takana on huomattavia tiedemiehiä ja koska myöskään saksalaiset syyttäjät eivät ole nähneet tämän artikkelin julkaisemisessa ja levittämisessä mitään rangaistavaa, varsinkaan rikkomusta lakipykälää § 130 StGB vastaan, siitä on tullut uusi tosiasia Saksan sodanjälkeiseen historiaan [§ 130 StGB on laki kansankiihotusta vastaan; löytyy saksaksi: http://dejure.org/gesetze/StGB/130.html; VL]. Fritjof Meyer, kyseinen Spiegel-toimittaja, todistaa tällä artikkelillaan,

a) että tri Wilhelm Stäglich on ollut oikeassa kirjassaan ”Der Auschwitz Mythos” (”Auschwitz-myytti”);

b) että kaikkia niitä on rangaistu aiheetta, jotka ovat julkisesti epäilleet kuuden miljoonan kaasutetun juutalaisen lukumäärää;

c) että Fred Leuchter ja Germar Rudolf ovat oikeutetusti asettaneet kyseenalaiseksi Kremat kaasutusten suorittamisen paikkoina (Kremalla tarkoitetaan koko rakennusta, jossa sijaitsevat krematorio, ”kaasukammioksi” väitetty ruumishuone ja muut tilat; VL);

d) että kidutuksella leirin komentaja Hößiltä saatuja lausuntoja ei voi pitää uskottavana oikeusperusteena;

e) että yhä edelleen lukumäärä- ja paikkatiedoissa on epävarmuutta. Sanoohan Meyer nimenomaan, että ”luultavasti 510 000 kuolemaa on todettu”, näistä ”todennäköisesti 356 000 kaasulla murhattuja” (em. lehti, s. 641). Moskovassa säilytettävät Auschwitzin kuolinkirjat ilmoittavat Auschwitzissa kuolleitten määräksi noin 76 000. Paikkatietojen suhteen sitaatti Fritjof Meyerilta:
Todellisuudessa suoritettu kansanmurha tapahtui todennäköisesti pääasiassa kahdessa muunnetussa maalaistalossa leirin ulkopuolella; ensimmäisestä, "valkoisesta talosta" eli bunkkeri I:stä, löydettiin vasta hiljattain perustukset (em. lehti, s. 632).
Muitakin holokaustin tunnusmerkkejä pyyhitty pois
Lukuisissa viimeisen kolmen vuoden aikana käydyissä holokaustioikeudenkäynneissä tuomarit ja yleiset syyttäjät ovat luopuneet muistakin kriteereistä, joita tähän asti on pidetty holokaustille tunnusomaisina.

Eräässä Deutschlandfunkin 5.2.2007 esittämässä haastattelussa kuultiin (ja nähtiin; haastattelun tärkeimmät lausunnot julkaistiin helmikuun 7. päivänä eräässä dpa-tiedonannossa [dpa = Deutsche Presse-Agentur, Saksan uutistoimisto]; VL) jopa Saksan oikeusministerin sanovan:
… jos joku jossakin keskustelussa sanoo, ettei hän usko siihen, että miljoonia juutalaisia murhattiin, silloin se ei ole rangaistavaa, siitä voidaan keskustella.
Erääseen Saksan oikeusministerille lähetettyyn kirjeeseen, jossa häneltä pyydettiin, voisiko hän ystävällisesti helposti ymmärrettävällä tavalla selittää, mikä holokausti on, ei ole tähän päivään mennessä saatu vastausta. Olisi kuitenkin voinut odottaa, että ministeriöstä, jossa työskentelee useita työntekijöitä, olisi usean kuukauden kuluessa saatu vastaus näin räjähdysherkässä asiassa.

Ministerin vaikenemisesta voidaan tehdä vain yksi johtopäätös: Hänkään ei kykene määrittelemään, mitä holokaustilla itse asiassa tarkoitetaan. Tätä ei ole voitu selvittää myöskään monissa kansankiihotuspykälän 130 StGB pohjalta käydyissä oikeudenkäynneissä, ei edes Germar Rudolfia ja Ernst Zündeliä vastaan Mannheimissa käydyissä oikeudenkäynneissä.

Olemme siis kaikki suuren arvoituksen edessä. Asiaa, josta ei ole määritelmää, jolla ei ole sisältöä eikä paikkaa, ei kuitenkaan voida kieltää;

a) se (so. holokausti) ei voi olla enää Auschwitz – ks. suuresti pienentyneet uhriluvut;

b) se ei voi olla myöskään kaasukammiot, joita näytetään – ks. Fritjof Meyer;

c) se ei voi olla kansanmurha;

d) se ei voi olla myöskään kuusi miljoonaa kaasutettua juutalaista, koska oikeudessa todettiin, ettei se riipu luvuista;

e) oikeusministeri selittää jopa, että miljoonista murhatuista juutalaisista voidaan keskustella.

Näistä kriteereistä on siis virallisesti luovuttu. Siitä huolimatta holokausti katsotaan kaikille itsestään selväksi asiaksi, tai, kuten nykyisin sanotaan, tosiasioihin perustuvaksi käsitykseksi.

Mutta mikä on kaikille itsestään selvää; mikä on tämä tosiasia?

Se (so. holokausti) ei ole myöskään keskitysleirit, sillä niitä oli ja on monessa paikassa: ensimmäisenä Etelä-Afrikassa, jonne englantilaiset pystyttivät niitä buureja varten, sitten kommunistisen vallankumouksen myötä bolshevistisessa Neuvostoliitossa, Puolassa ja nyt 11.9.2001 jälkeen annetun Patriot Actin myötä myös USA:ssa. Saksan NS-keskitysleirit eivät siis olleet ainutlaatuisia. Tämän kaiken me olemme tulleet tietämään. Mikä on holokausti?

Erityisesti juutalaisten ja saksalaisten täytyy nyt vaatia, että tämä niin raskauttava kysymys tutkitaan ja selvitetään. Niin kauan kuin tätä ei ole tehty, on välttämätöntä, että kaikki ne, jotka pykälän 130 StGB nojalla on suljettu vankilaan tällä haavaa selvästi määrittelemättömän holokaustin kieltämisen vuoksi, päästetään pois vankilasta. Tämä on ehdottoman välttämätöntä erityisesti niiden kohdalla, jotka tietämyksensä ja tieteellisen työnsä vuoksi voivat osaltaan olla mukana selvittämässä tätä asiaa.

Kukaan suuriin sakkoihin tai jopa vankeuteen tuomittu niin sanottu holokaustin kieltäjä ei ole koskaan kieltänyt, että oli olemassa saksalaisia keskitysleirejä, että niissä kuoli monia ihmisiä tai että yksittäisten leirikomentajien kohdalla tapahtui myös mielivaltaisuuksia ja julmuuksia.

Tästä ei ole kyse – näin sanotaan oikeudessa. Kysymys on kaikille itsestään selvän holokaustin kieltämisestä. Kuitenkaan sitä, mitä se on, ei määritellä, sitä ei määritellä uudelleen uuden tietämyksen pohjalta.

Kuitenkin vähintä, mitä syytetty voi odottaa, on, että hänelle yksiselitteisesti selitetään, minkä kaikille itsestään selvän tosiasian hänen katsotaan rangaistuksen arvoisesti kieltävän.

Juristit eivät myöskään voi vedota siihen ja piiloutua sen taakse, että lain pykälä 130 StGB on heille sitova. Näin asia ei ole missään tapauksessa. Siellä viitataan yksiselitteisesti kansallissosialistien suorittamiin rangaistaviin tekoihin. Mutta tästä juuri kiistellään. Kuinka, koska ja missä on jokin holokausti tapahtunut? Nämä kysymykset ovat yhä selvemmin nousseet esiin lukuisissa tämän pykälän perusteella käydyissä oikeudenkäynneissä. Tässä suhteessa näillä oikeudenkäynneillä on ollut suuri merkitys.
Ratkaisevat uudet tiedot
Pykälä 130 StGB on säädetty holokaustin vahvistamiseksi tosiasiaksi, jokaisen sitä vastaan esitetyn epäilyksen estämiseksi rangaistuksen uhalla. Jokaisen holokaustin kieltämisen vuoksi nostettavilla syytteillä lainsäätäjät arvelivat voivansa tehdä tästä uskosta lopullisen, niin ettei sitä voi pyyhkiä enää pois historiasta.

Asia on kuitenkin täsmälleen päinvastoin. Jokaisessa oikeusprosessissa esiintyy yhä enemmän ristiriitaisuuksia, kaikki anomukset saada esittää totuuden löytämiseen tähtääviä todisteita hylätään ja tuomioiden perustelut tulevat yhä sekavammiksi ja epäuskottavammiksi, jopa niin, että tri Meinertzhagen sinkosi suuren juutalaisen kirouksen Ernst Zündeliä vastaan, ja tällöin jokaisen oikeudenkäyntiä seuraavan hämmennys ja epävarmuus vain kasvaa.

Revisionistien argumentit eivät ole asiaperustein kumottavissa. On vain sana sanaa vastaan. Vaikka tiedotusvälineet eivät kerro oikeudenkäyntien sisällöstä juuri mitään, jokaisella syytetyllä on kuitenkin suuri henkilökohtainen lähipiiri, joka osallistuu ja saa tietoa näistä avoimista ristiriitaisuuksista, niin että se tulee aiemmissa mielipiteissään yhä epävarmemmaksi. Tämän epävarmuuden vuoksi yhä useammat kansalaiset alkavat esittää kriittisiä kysymyksiä, mikä selittää sen, että pykälän 130 StGB perusteella käytyjen oikeudenkäyntien määrä lisääntyy. Rangaistusoikeudenkäynnit äärioikeistolaisia vastaan, ja lähes yksinomaan ns. propagandarikoksia vastaan, ovat viimeisen neljän vuoden aikana lähes kaksinkertaistuneet.

Holokaustia koskevan yleisen epävarmuuden syynä eivät siis ole niinkään revisionistit itse tai heidän kirjansa vaan revisionisteja vastaan käydyt oikeudenkäynnit, jotka tähän mennessä eivät ole missään auttaneet selvittämään lukuisia avoimia kysymyksiä.

Nämä uudet 2000-luvun alun tiedot edellyttävät ehdottomasti, että kaikki nämä oikeudenkäynnit otetaan uudelleen esiin. Lukijoidemme keskuudessa olevat juristit edesauttakoot tässä. On lopultakin helposti ymmärrettävällä tavalla ja yksiselitteisesti selvitettävä, mikä on tämä kaikkien aikojen suurin ja ainutlaatuinen rikos. Mikä on holokausti?

Mielipide, uskominen, kaikkia koskeva itsestäänselvyys ja tosiasioihin perustuva käsitys ovat avuttomassa jankutuksessaan jäänteitä menneisyydestä. Uusi sivu lähihistorian kirjassa avautuu nyt. Ottakaamme todesta prof., tri Raul Hilbergin muutama kuukausi ennen kuolemaansa jättämä testamentti, että vasta 20% on tutkittu. Pankaamme mieleemme myös, mitä juutalainen holokaustitutkija Hilberg sanoo revisionisteista:
Heiltä voi jopa oppia. He sanovat lasten tavoin: "Todista se". Ja meidän täytyy todistaa se (Standard-haastattelu 9.6.2006).
Juuri näin on; se ei kuitenkaan ole tuomarien tehtävä vaan historioitsijoiden tehtävä.

Mikä on tämä holokausti, jonka kieltäminen on rangaistava teko?

30.6.2009