Uusiseelantilainen lehti The Gisborne Herald julkaisi 23.1.2009 juutalaisen Gilad Atzmonin haastattelun, jonka otsikkona oli ”Pakko puhua - israelilainen muusikko ’ylpeä itseään vihaava juutalainen’.” Seuraavassa esitän haastattelun suomennettuna (huom. Gilad Atzmonin lausunnot natseista eivät vastaa omia käsityksiäni):
Nykyisin Lontoossa asuva Gilad Atzmon on maailmankuulu saksofonisti ja 22 kielelle käännetyn kahden novellin kirjoittaja.
Hän lähti Israelista vuonna 1994 sen jälkeen kun palvelu Israelin armeijassa oli tehnyt hänet vakuuttuneeksi, että Israelista oli tullut rasistinen, militarisoitunut valtio, joka oli uhka maailmanrauhalle.
”Synnyin paikassa, joka sattuu olemaan strategisesti hyvin tärkeä melko monelle valtakunnalle, ja minut opetettiin ottamaan osaa näihin idioottimaisiin sotiin ja lopulta onnistuin pakenemaan. Ollessani siellä aloin nähdä sen mittakaavan, jossa israelilaiset tekevät kauhutekoja minun hyväkseni Israelin valtion nimissä ympäri maailmaa asuvien juutalaisten tuella.
”Silloin tällöin kuullaan yhdestä juutalaisesta siellä ja yhdestä juutalaisesta täällä, joka on sitä vastaan, mutta institutionaalisesti maailman juutalaiset tukevat tätä sotaa täydellisesti.”
Vaikka hän uskoo, että ihmiset ottavat riskin puhuessaan Israelia vastaan, Gilad Atzmon sanoo, ettei hänellä ole vaihtoehtoja.
“Uskon, että olemme vakavassa vaarassa. Taistelemme tämän planeetan mahtavimpia ihmisiä vastaan. Näyttää siltä, että tämä kansallisvaltio on todistanut viimeisen parin viikon aikana, ettei murhaaminen huoleta heitä lainkaan, joten meillä on täysi syy pelätä tai olla varuillamme, mutta tahdon kertoa teille jotakin - tämä planeetta on tällä hetkellä hävitetyssä tilassa. Minulla on kaksi lasta, joita rakastan paljon, ja tämä on heidän planeettansa. Olen täällä vielä 20 vuotta, 30 vuotta, ehkä huomenna olen poissa. Mutta he jäävät tänne.
“Mossad (Israelin salainen palvelu) ehkä ymmärtää, ettei saksofonistin ampuminen tuo heille hyvää mainetta. En tunne itsemurhahaluja, ja jos kuulette, että olen pudonnut jyrkänteeltä, tiedätte, kuka sen teki.”
Atzmon on yritetty hiljentää monia kertoja, esimerkiksi niillä väistämättömillä syytöksillä, että hän on antisemitisti, vaikka hän on itse juutalainen.
“Toivon, että voisin vaieta ja olla välittämättä, mutta joka kerta kun joku yrittää vaientaa minut, tiedän, että sen täytyy johtua siitä, että sanon oikean asian, osoitan pahaan, pahan ytimeen.
”He yrittävät kutsua minua antisemitistiksi; en ole antisemitisti. Minulla ei ole mitään juutalaisia ihmisiä vastaan, minulla ei ole mitään ihmisiä vastaan - olen juutalaisuutta vastaan, en juutalaisia vastaan.
“Mielestäni juutalainen ideologia ajaa planeettaamme katastrofiin, ja meidän täytyy pysähtyä.”
Kun kasvat Israelissa, Gina Hughesin esittämät arabien vastaiset mielipiteet, palestiinalaisten vastaiset mielipiteet, ovat tavallisia, hän sanoo.
”Tunnen nämä mielipiteet, ja minun mielipiteeni on kokonaan toisenlainen. Minun mielipiteeni saattaa olla hieman kiinnostavampi, mutta meitä on paljon vähemmän emmekä me toimi poliittisena yhteisönä.
“Ero minun ja tällä planeetalla olevista juutalaisista 99 prosentin kanssa on se, että en usko heillä olevan oikeutta valtioon.
”Kun otetaan huomioon ne rikokset, jotka he ovat tehneet valtion syntymisen jälkeen, ja viime viikkojen väkivaltainen näytelmä, he eivät ainoastaan ole vailla oikeutta valtioon, valtio tulisi heti lakkauttaa ennen kuin he muuttavat planeettamme tulipalloksi.”
Atzmon sanoo, että Israelissa näkemämme raakuus, joka tuo mieleen natsit, on syntynyt pelkästä logiikan puutteesta.
”Yksi niistä asioista, joita meille tapahtui, oli se, että me typerästi tulkitsimme natsien tappion oikeutukseksi juutalaiselle ideologialle ja juutalaiselle kansalle.
“Natsit todella olivat . . . pahoja. He tekivät asioita, jotka olivat tuhoisalla tavalla epäinhimillisiä ja vastenmielisiä. Mutta tämä ei merkitse, että juutalainen ideologia on oikein, koska itse asiassa juutalainen ideologia ja natsi-ideologia olivat hyvin samanlaisia.”
Meillä on vähemmän oikeutta istua kädet ristissä kuin saksalaisilla toisessa maailmansodassa, koska vaikea tilanne Lähi-Idässä kasvaa jatkuvasti brutaalimmaksi, hän sanoo.
“He itse olivat tyrannian uhri, ja silti me parjaamme kaikkia heitä, vaikka juuri Amerikan ja Britannian demokratiat hyökkäsivät laittomasti Irakiin ja aiheuttivat kahden miljoonan irakilaisen kuoleman.
“Israelissa 80-93 prosenttia kansasta tukee tätä Palestiinan kansan kansanmurhaa, ja, ohimennen sanottuna, Israelin valtio on teologinen valtio, joten se on juutalaisen kansan nimissä - olemme tekemisissä tässä merkittävän rikollisen, poliittisen identiteetin kanssa.
“Se on hämmentävää - odottaisi, että kaiken sen jälkeen, mitä juutalainen kansa oli kokenut, sen jälkeen kun he olivat ymmärtäneet, että Euroopan kansat, eivät vain saksalaiset, vaan ranskalaiset, ukrainalaiset, romanialaiset ja puolalaiset, sylkäisivät heidät ulos, odottaisi, että he aloittaisivat uudelta sivulta, niin että he olisivat hyvin harkitsevaisia ja hyvin, hyvin varovaisia.
”Jotkut juutalaiset filosofit olivat täysin varmoja, että näin tulisi käymään; eräs filosofi, Emanuel Levinas, sanoi: ’Nyt meidän täytyy olla rasisminvastaisen taistelun eturintamassa. Meidän on varmistettava, ettei tällaista tapahdu enää koskaan’.
”Ei ainoastaan näin jäänyt käymättä vaan kolme vuotta Auschwitzin vapauttamisen jälkeen he olivat etnisesti puhdistamassa väestöä Palestiinasta, ja heidän raakuutensa on nyt paljon ilmeisempää, näkyvämpää ja kuuluisampaa.
”He elävät ghetossa Lähi-Idässä. He uhkaavat koko aluetta idioottimaisilla ydinpommeillaan. He heittävät valkoista fosforiaan siviilien päälle.
“Gaza näyttää paikalta, johon on pudotettu ydinpommi, ja nämä ovat se kansa, jonka pitäisi olla uhri ja ihmiskunnan henkivartija.”
Kasvaessaan Atzmon ei koskaan voinut ymmärtää ihmisten vihaa Israelia kohtaan, mutta nyt hän voi - Israelin toimet kylvävät vihan siemeniä kaikkialla maailmassa, hän sanoo.
“Se, mitä he tekevät, synnyttää hyvin paljon raivoa hyvin monissa ihmisissä, myös minussa. En ole koskaan tuntenut vihaa tai raivoa ketään muuta kohtaan kuin omaa kansaani kohtaan. Niinpä uskon, että jos minä tunnen sitä, eikö arabi tai muslimi tai henkilö, joka on etnisistä syistä siirretty muualle, tai joku, jonka naapurit tai lapset on pyyhitty pois maan päältä? He eivät tule antamaan anteeksi.
“He ovat todella viemässä meitä sellaisen väkivallan tasolle, jollaista tämä maailma ei ole koskaan nähnyt. Kyseessä on sen laatu, sen olemus, mitä he tekevät. Se on voimakkain armeija maailmassa viattomia siviilejä vastaan.
“Näemme heidän ajavan panssarivaunuilla viattomien ihmisten yli, näemme heidän hajottavan heidän talonsa. Näemme pikkulasten takertuvan päiväkausiksi kuolleisiin äiteihinsä, koska Israelin asevoimat eivät salli YK:n tulla ja pelastaa heitä, ja nämäkö olisivat se kansa, jonka oli tarkoitus olla ihmiskunnan vartija? Ei. He ehdottomasti pitävät yllä pahuutta.”
Kun syytös antisemitismistä ei sovi sionismia arvosteleviin juutalaisiin, se korvataan leimalla ”itseään vihaava juutalainen”, mutta se ei häiritse Gilad Atzmonia.
”En ole ainoastaan itseään vihaava juutalainen, olen ylpeä itseään vihaava juutalainen!
”Kun yrität ajatella kaikkein suurinta humanistia, Spinoza, Marx ja Kristus olivat pohjimmiltaan myös ylpeitä itseään vihaavia juutalaisia.
”Miksi? Koska he kasvoivat tällaisessa rasistisessa, nationalistisessa, tribalistisessa, kansalliskiihkoisessa ja paremmuuteensa uskovassa yhteiskunnassa - ja juuri tätä he vastustivat.”
Vaikka hän haluaa välttää vertaamasta itseään näihin miehiin, hän ajattelee kuten he, hän sanoo.
“Enhän toki ole mikään Messias, mutta minun täytyy myöntää, että kun aloin lukea Kristuksesta, se oli kuin tarina minun elämästäni - henkilöstä, joka on opetettu vihaan mutta löytää tavan alkaa rakastaa.
“Koska kykenin näkemään jotain valoa ja hyvyyttä, ajattelin jonkin aikaa itsekseni, että kaikki veljeni kykenisivät näkemään sitä, mutta en tiedä, kuinka saisin sen perille.
”Monet ihmiset kyselevät minulta rauhasta ja minä sanon, ettei voi olla rauhaa ihmisten kanssa, jotka eivät sisäistä ajatusta ’rakasta lähimmäistäsi.’ Tämä on lähes paradoksi, koska jos he rakastavat lähimmäistään, he lakkaavat olemasta mitä ovat.
”Mikä on juutalaisten ja kristittyjen ero teoreettisesti? Kristityt ovat pohjimmiltaan juutalaisia, jotka rakastavat lähimmäisiään, ja tällöin he näkevät ihmiskunnan yleismaailmallisena asiana, kun taas juutalaisuus on heimokulttuuri.”
Sana ”juutalaiskristillinen” on keinotekoinen ajatusrakennelma, hän sanoo.
”Se on vitsi. Vitsi. Se on nähtävästi poliittinen kampanja, jonka avulla yritetään saada amerikkalaiset voimat mukaan taistelemaan juutalaisten vihollisia vastaan, koska jos amerikkalaiset ovat vakuuttuneita siitä, että on olemassa juutalaiskristillinen, niin silloin vihollisia ovat muslimit.”
Israeliin lähetetyt raketit eivät anna oikeutusta sille, että viime viikkojen aikana Gazassa on tapettu 1000 palestiinalaista, hän sanoo.
”Käsitykseni näistä raketeista on hyvin, hyvin yksinkertainen. Palestiinan kansa on joutunut kokemaan etnisen puhdistuksen. Enemmistö Gazassa olevista ihmisistä on etnisistä syistä siirretty pois Palestiinasta, paikasta, jotka tällä hetkellä kutsutaan Israeliksi.
”Raketit tuskin ovat vaarallisia. Luulen, että kahdeksan vuoden aikana he ovat onnistuneet tappamaan kuusi ihmistä, vai kuinka?
”Raketit ovat aivan kuin israelilaisille toimitettu viesti, joka sanoo heille: ’Siltä varalta ettette tajua sitä vielä, te asutte minulta varastetulla maalla’.
”Voit lähettää viestin pullossa ja voit lähettää viestin raketissa, mutta israelilaiset eivät ole vielä valmiita tunnustamaan, että alueella ei tule olemaan rauhaa niin kauan kuin he istuvat palestiinalaisella varastetulla maalla.
”Jos juutalaiset olisivat älykkäitä - ja kovasti he väittävätkin olevansa älykkäitä ja valittuja - he pitäisivät huolta siitä, että Gaza ja Länsiranta kukoistavat. Mutta he eivät ainoastaan ole jättäneet tätä tekemättä - he ovat näännyttäneet heitä nälkään! He ovat pitäneet heitä nälässä! Mitä he odottavat ihmisten tekevän? Ja kuka tulee sorrettujen avuksi? Ei Amerikka, ei Britannia, ei Ranska - Ahmadinejad (Iranin johtaja)! Monet iranilaiset eivät ole iloisia tästä, mutta hän on humanisti, ja niin on Hugo Chavez.
”On hyvin mielenkiintoista, että humanistit eivät nykyisin ole läntisessä maailmassa, jonka pakkomielteenä on vain hegemonia ja energiavarat.”
Vaikka juuri valitun Amerikan presidentin, Barack Obaman, on täytynyt tuoda julki sionistiset suosituksensa ja hänen varapresidenttinsä Joe Biden julisti “olen sionisti”, on olemassa jonkin verran toivoa, hän sanoo.
”Tunnen melkoista painetta arvostella Obamaa. Hän on tehnyt melkoisesti asioita, jotka ovat saaneet minut epäilemään häntä - mutta haluan antaa hänelle mahdollisuuden.
”Saatoin nähdä, että israelilaiset olivat todella huolissaan ja evakuoivat nopeasti joukkonsa ennen kuin hän astui virkaan.
”Heillä on jo paljon ihmisiä hänen ympärillään, ja luettuaan israelilaisia sanomalehtiä he tietävät jotakin siitä, että tämä mies on eettisesti kantaa ottava, ja tämä on jotakin, mitä ei ole tapahtunut Amerikassa moneen vuoteen.
”Hän tahtoo korjata niitä vahinkoja, joita ovat aiheuttaneet nuo juutalaiset poliittiset strategiat, sellaiset kuin uuskonservatismi, sellaiset kuin subprime-kriisi, jota johti Alan Greenspan, joka ei ole aivan rastafari. ”
Talousromahdus on vain osa ohjelmaa, hän sanoo.
”Mielestäni se ei ollut luottolama, mielestäni se oli sionistinen nyrkinisku.
”Tällä Irakin-sodalla saattaa olla jotakin tekemistä energian kanssa, mutta suureksi osaksi siinä Amerikka oli Israelin puolesta retkellä taistelemassa viimeisiä vastarintapesäkkeitä vastaan, ja sitä johtivat taktisesti uuskonservatiivit ja Federal Reserve (USA:n keskuspankki).
”Alan Greenspanin tehtävänä oli luoda taloudellinen noususuhdanne niin etteivät amerikkalaiset puutu Lähi-Idässä käytettyyn taktiikkaan.
”Sen piti toimia, mutta se ei toiminut, koska täysamerikkalainen noususuhdanne tehtiin kaikkein köyhimpien amerikkalaisten kustannuksella, eivätkä he yksinkertaisesti voineet maksaa kiinnityslainojaan, jolloin kaikki romahti.
”Kyseessä eivät myöskään ole pelkät juutalaiset, jotka ovat omaksuneet tämän maailmankatsomuksen. Bush käyttäytyi juutalaisella tavalla (ideologisesti) - hän on paremmuudenpuolustaja, hän oli tribalisti, mutta hän ei ole juutalainen sikäli kuin tiedän.
”Jopa kristikunnassa tämä taipumus mennä Vanhaan testamenttiin - tribalismiin, paremmuudenuskoon, väkivaltaan, kauhuun ja pelkoon… Tämä on jotakin, jota vastaan meidän täytyy taistella.”
http://www.gisborneherald.co.nz/article/?id=8879
Koska linkit saattavat häipyä, annan tässä vielä haastattelutekstin alkuperäisenä, jotta jokainen voi itse tarkistaa, mitä on sanottu:
No choice but to speak out - Israeli musician ‘a proud self-hating Jew’
Friday, January 23, 2009 • Martin Gibson
Now a resident of London, Gilad Atzmon is a world-renowned saxophonist and the author of two novels, which have been translated into 22 languages.
He left Israel in 1994 after service in the Israeli military convinced him Israel had become a racist, militarised state that was a danger to world peace.
"I was born in a place that happens to be very strategically crucial to quite a few empires, and I was indoctrinated to take part in these idiotic wars and I managed to escape eventually. When I was there I started to see the scale of the atrocities that are committed on my behalf by the Israelis in the name of the Israeli state, with the support of the Jewish people around the world.
"Now and then you hear about one Jew here and one Jew there who is against it, but institutionally this war is supported by world Jewry inside-out."
While he believes people run a risk speaking out against Israel, Gilad Atzmon says he has no choice.
"I think we are under severe danger. We are fighting against the most powerful people on this planet. Seemingly the national state has proved in the last couple of weeks that murdering is not any concern to them, so we have good reason to be afraid or be aware, but I want to tell you something - this planet is at the moment in a devastated state. I have two kids who I love a lot and this is their planet. I'll be here another 20 years, 30 years, maybe tomorrow I'm gone. But they are going to stay here.
"Mossad (the Israeli secret service) probably realise that shooting a saxophonist would not reflect well on them. I don't feel suicidal and if you hear I fell off a cliff you know who did it."
There have been numerous attempts to silence Mr Atzmon, including inevitable charges that he is anti-Semitic, although he is Jewish himself.
"I wish I could shut myself up and not care, but every time somebody tries to silence me, I know it must be because I'm saying the right thing, pointing on evil, on the core of evil.
"They try to call me an anti-Semite, I'm not an anti-Semite. I've got nothing against the Semite people, I don't have anything against people - I'm anti-Jewish, not anti-Jews.
"I think Jewish ideology is driving our planet into a catastrophe and we must stop."
When you grow up in Israel, the anti-Arab, and anti-Palestinian sentiments expressed by Gina Hughes are common, he says.
"I'm familiar with the voice, and my voice is much different. My voice may be slightly more interesting, but we are far fewer and we are not operating as a political collective.
"The difference between me and 99 percent of Jews on this planet is that I do not believe they have the right to a state.
"Considering the crimes they committed since the state was born, along with the murderous extravaganza of the past weeks, not only do they not have the right to a state, the state should be dismantled immediately before they turn our planet into a fireball."
Mr Atzmon says the brutality we see in Israel, that is reminiscent of the Nazis, has arisen through a simple failure of logic.
"One of the things that happened to us was that stupidly we interpreted the Nazi defeat as a vindication of the Jewish ideology and the Jewish people.
"The Nazis were indeed . . . evil. They did things that were disastrously inhuman and unacceptable. But this doesn't mean the Jewish ideology is correct, because in fact Jewish ideology and Nazi ideology were very similar."
There is less excuse for our sitting idly by while the mess in the Middle East grows progressively more brutal than for Germans in World War 2, he says.
"They themselves were a victim of tyranny, and still we vilify all of them, while it is democracies from America and Britain that launched an illegal invasion of Iraq which has killed two million Iraqis.
"In Israel, 80 to 93 percent of people support this genocide of the Palestinian people, and by the way, the Israeli state is a theological state so it is in the name of the Jewish people - we are dealing here with a major criminal, political identity."
"It is perplexing - you would expect that after what the Jewish people had gone through, after it was very clear to them that the European nations, not just the Germans, but the French, the Ukrainians the Romanians and the Poles spat them out, you would expect they would start a new page where they would be very reflective and very, very careful.
"Some Jewish philosophers were completely sure this was what was going to happen; one philosopher, Emanuel Levinas, said: 'Now we must be at the forefront of the fight against racism. We must make sure this never happens again'.
"Not only was this not the case, but three years after the liberation of Auschwitz they were ethnically cleansing the population from Palestine and their brutality is now far more obvious, manifested, celebrated.
"They're living in a ghetto in the Middle East. They're threatening the entire region with their idiotic nuclear bombs. They're throwing their white phosphorus on civilians.
"Gaza looks like a place that was nuked, and these are the people who are supposed to be the victim, and the bodyguard of humanity?"
Growing up, Mr Atzmon could never work out the anger of people towards Israel, but now he can - the actions of Israel are sowing seeds of hatred throughout the world, he says.
"What they are doing brings so much rage in so many people, including myself. I never felt any anger or rage towards anyone except my people. So I think if I feel it, an Arab or Muslim or person who was ethnically cleansed, or someone whose neighbours or kids have been wiped out? They are not going to forgive.
"They are really dragging us into a level of violence that this world has never seen. It's the quality, the essence of what they're doing. It is the strongest army in the world against innocent civilians.
"To drive with tanks over innocent people, to see their houses demolished. To see babies cling for days to their dead mothers because Israeli armed forces don't allow the UN to come and rescue them, and these were the people who were meant to be the guards of humanity? No. They definitely maintained evil."
Where a charge of anti-Semitism will not stick to Jewish people who criticise Zionism, it is replaced by the label of "self-hating Jew", but this does not bother Gilad Atzmon.
"I'm not only a self-hating Jew, I'm a proud self-hating Jew!
"When you try to think of the biggest humanists ever, Spinoza Marx and Christ were basically proud self-hating Jews also.
"Why? Because of growing up in this kind of racist, nationalist, tribalist, chauvinist, supremacist society - and this is exactly what they stood up against."
While anxious to avoid comparing himself to these men, he thinks like them, he says.
"You know, I am not exactly the Messiah, but I must admit that when I started to read about Christ, you know, it was the story of my life - about a person who is indoctrinated into hatred and finds a way to start to love.
"Because I could see some light and goodness, I thought to myself for a while all my brothers would be able to see it, but I don't know how to deliver it.
"Many people ask me about peace and I say you cannot have peace with people who do not internalise the concept of 'love thy neighbour'. This is almost a paradox, because if they love their neighbour, they cease to be who they are.
"What is the difference between Jews and Christians theoretically? Christians are basically Jews who love their neighbour, so they are committed to the universal concept of humanity, whereas Judaism is tribalism."
The word Judeo-Christian is an artificial construct, he says.
"It's a joke. A joke. It's obviously a political campaign to try to unite the power of America to fight the Jewish enemies, because if the Americans are convinced that there is Judeo-Christian, so then the enemies are the Muslims."
The rockets launched into Israel do not justify the killing of 1000 Palestinians in Gaza over the past few weeks, he says.
"My view on the rockets is very, very simple. The Palestinian people are ethnically cleansed. The majority of people living in Gaza were ethnically cleansed from Palestine, the place that is now momentarily called Israel.
"The rockets are hardly dangerous. I think in eight years they have managed to kill six people, yeah?
"The rockets are almost a peaceful message to the Israelis telling them: 'In case you don't realise it yet, you are living on my stolen land'.
"You can send a message in a bottle, and you can send a message in a rocket, but the Israelis are not yet ready to acknowledge there won't be peace in the region as long as they are sitting on Palestinian stolen land.
"If the Jewish people were clever, and they do claim to be so clever and chosen, they would make sure that Gaza and the West Bank were flourishing. But not only did they not do that - they starved them! They starved them! What do they expect anyone to do? And who is the one who comes to the aid of the oppressed? Not America, not Britain, not France - (Iranian leader) Ahmadinejad. There are plenty of Iranians who are not happy about this, but he is a humanist, and so is Hugo Chavez.
"It is very interesting that the humanists are now not in the Western world, which is just obsessed with hegemony and control of energy resources."
Although newly-elected American President Barack Obama has had to proclaim his Zionist credentials, and his vice-president Joe Biden proclaimed "I am a Zionist", there is some cause for hope, he says.
"There is a lot of pressure on me to denounce Obama. He has done quite a few things that have made me suspicious of him - but I want to give him a chance.
"I could see that the Israelis were really concerned and were quick to evacuate their forces before he took office.
"They have a lot of people around him already and reading the Israeli press they know something about this man being ethically concerned, and this is something that didn't happen in America for many years.
"He wants to amend the damage caused by those Jewish political strategies such as Neoconservatism, such as the sub-prime mortgage crisis that was led by Alan Greenspan, who is not exactly a Rasta."
The financial meltdown is all just part of the programme, he says.
"I don't think it was a credit crunch, I think it was a Zionist punch.
"This war in Iraq may have something to do with energy but largely it was America acting as an Israeli mission for fighting the last pockets of resistance, led tactically by Neoconservatives and the Federal Reserve.
"Alan Greenspan's job was to create a financial boom so America's people were not concerned with the tactics used in the Middle East.
"It should have worked but it didn't work because the all-American boom was done at the expense of the most deprived Americans, and they just couldn't pay the mortgages so it all collapsed.
"It's not only Jews that have adopted this world view either. Bush behaved Jewishly (ideologically) - he is a supremacist, he was a tribalist, but he is not a Jew as far as I'm aware.
"Even in Christianity, this tendency to go Old Testament - into tribalism, into supremacy, into violence, into shock and awe . . . . This is something we have to fight against."
29.1.2009