Unkarin juutalaiset

Unkarin juutalaiset ja Suomen virallinen historiankirjoitus

Suomen virallisen historiankirjoituksen kanta siihen, mitä Unkarin juutalaisille tapahtui toisen maailmansodan aikana, käy ilmi Suomen Opetushallituksen koulujen oppikirjaksi ja opetuksen taustamateriaaliksi v. 2001 (kolmas painos v. 2008) julkaisemasta holokaustin historiankirjasta ”Kertokaa siitä lapsillenne – Kirja juutalaisten joukkotuhosta Euroopassa 1933-1945” (julkaistu alun perin Ruotsissa, tekijät Stéphane Bruchfeld ja Paul A. Levine).

Kansikuvansa aiheeksi kirja on valinnut juuri Unkarin juutalaiset. Kuvassa joukko Unkarin juutalaisia odottaa jotakin Birkenaun (= Auschwitz II:n) metsikössä. Takakannen kuvateksti kuuluu:

Naisia, lapsia ja vanhuksia odottamassa metsikössä, 100 metrin päässä yhdestä Auschwitz-Birkenaun tuhoamisleirin kaasukammiosta. He odottavat riisuutumista. Sen jälkeen he menevät huoneeseen, jossa heidät kaasutetaan hengiltä, ja sitten heidät poltetaan krematorion uuneissa, samassa rakennuksessa. Kuvassa olevat ihmiset ovat juutalaisia, jotka on kuljetettu junalla Unkarista Auschwitziin touko-kesäkuun vaihteessa 1944. Kuva on peräisin albumista, joka kertoo, mitä leirille saapuneille vangeille tapahtui.

Kuvatekstin mainitsemasta albumista (myös täällä) on lisäksi kirjan sivuilla 100 ja 101 kaksi kuvaa. Ensimmäinen niistä kuvaa Unkarin juutalaisten jaottelua ryhmiin Birkenaun asemalla, toisessa on ryhmä heitä Birkenaun tiellä.

Ensimmäinen kuvateksti kuuluu:

Valikointi. Yksi monista kuvista laiturilla tapahtuvasta valikoinnista Birkenaussa. Monet henkiin jääneet todistavat, miten tämä hetki merkitsi heidän perheidensä loppua. Saksalaiset SS-lääkärit ja muut upseerit valikoivat, ketkä otettiin leirille töihin. Kuvan yläosassa näkyy kolonna kelvottomiksi katsottuja ihmisiä, enimmäkseen lapsia, naisia ja vanhuksia, matkalla krematorio 2:n kaasukammioon.

Toinen kuvateksti kuuluu:

Kelvottomiksi katsotut seisoskelemassa krematorio 2:n portin ulkopuolella. Heidän elämästään on jäljellä ehkä tunti. Ennen kuin päivä on päättynyt, nämä naiset ja lapset on tukehdutettu hengiltä ja muutettu tuhkaksi suunnitelmallisessa, teollisessa prosessissa. Tältä paikalta he siirtyvät pienen puutarhan ohitse muutamia porrasaskelmia alas pukuhuoneeseen. Riisuutumisen jälkeen he menevät viereiseen kaasukammioon, jonne mahtuu jopa 2000 ihmistä. Jykevät ovet suljetaan, valot sammutetaan ja kammioon päästetään syaanivetyä kehittävät Zyklon B-kiteet. Kaasun poistuulettamisen jälkeen juutalaiset ”Sonderkommandovangit” kuljettavat ruumiit krematoriouuneihin poltettaviksi. Koko tämä prosessi vei usein vain tunnin tai kaksi.

Sivujen 100 ja 101 varsinainen teksti on seuraava (otsikkona "200 kuvaa Birkenausta"):

"Juutalaiskysymyksen lopullisen ratkaisun" valokuvaaminen oli kielletty. Mutta monet rikkoivat kieltoa, ennen kaikkea joukkoteloituksissa. Yksittäiset sotilaat ottivat kuvia, joita he lähettivät kotiin tai näyttivät ystävilleen ja tuttavilleen lomillaan. Tuhoamisleireiltä on säilynyt erittäin vähän kuvia. 

"Umsiedlung der Juden aus Ungarn" (Juutalaisten siirtäminen Unkarista) onkin sen vuoksi ainutlaatuinen dokumentti, joka löytyi sodan lopussa keskitysleiriltä. Kuvat on todennäköisesti otettu toukokuun lopussa tai kesäkuun alussa 1944, jolloin unkarinjuutalaisten kuljetukset Auschwitz-Birkenauhun pyörivät täyttä vauhtia.

Miksi valokuvat otettiin ja kuka ne otti, on edelleen arvoitus. Valokuvat on järjestetty aikajärjestykseen ja sijoitettu kaunokirjoitettujen otsikoiden alle. Ensimmäinen otsikko on "Kuljetusjuna saapuu". Sen jälkeen seuraavat järjestyksessä "Valikointi", "Vielä käyttökelpoisia miehiä", "Vielä käyttökelpoisia naisia", "Ei enää käyttökelpoisia miehiä", "Ei enää käyttökelpoisia naisia ja lapsia", "Siirto työleiriin" ja lopuksi "Tavaroita". Viimeksi mainitun otsikon alla on kuvia matkatavararöykkiöistä ja pinotuista kengistä jne. ja lopuksi kaksi kuvaa krematoriosta pieneltä keskitysleiriltä. "Käyttökelpoiset" naiset ja miehet ovat nuoria ja vahvoja, "käyttökelvottomat" vanhoja, vammaisia ja naisia lapsineen. Nämä vanhat, vammaiset ja naiset lapsineen vietiin suoraan kaasukammioihin. Kansikuvassa, tällä ja seuraavilla sivuilla näemme kuvia, jotka on sijoitettu otsikoiden "Valikointi" ja "Ei enää käyttökelpoisia naisia ja lapsia" alle.

Sivulla 48 kirja sanoo:

Unkari oli liittoutunut natsi-Saksan kanssa sodan aikana. Tästä huolimatta sen suuri, lähes miljoona henkeä käsittävä juutalaisväestö, mukaan lukien pakolaiset muista maista, säilyi turvassa vuoteen 1944 saakka. Vaikka Unkarissa säädettiinkin juutalaisvastaisia lakeja, maan johto kykeni vastustamaan saksalaisten painostusta karkottaa juutalaiset tuhoamisleireille. Tilanne muuttui, kun Saksan armeija miehitti Unkarin maaliskuussa 1944. Toukokuun puolivälissä 1944 alkoivat juutalaisten kuljetukset Auschwitziin. Yli 420 000 unkarinjuutalaista karkotettiin 42 päivän aikana suoraan Auschwitz-Birkenauhun. Jopa 12 000 henkeä kaasutettiin hengiltä päivittäin koko maailman silmien edessä.

Heinäkuun alussa 1944 Unkarin pääministeri Miklos Horthy antoi käskyn karkotusten keskeyttämisestä. Koska toimet juutalaisia vastaan edellyttivät unkarilaisten apua, tämä päätös pelasti 300 000 juutalaisen hengen Budapestissa. He saivat myös apua puolueettomien Ruotsin, Sveitsin ja Vatikaanin diplomaateilta. Mutta vuoden 1944 lopulla jopa 30 000 juutalaista menetti henkensä, joko "kuolemanmarsseilla" Itävallan rajalle tai unkarilaisten natsien (nuoliristiläisten) murhaamina.

Ehkä on syytä todeta heti alkuun, etteivät valokuvissa näkyvät Unkarin juutalaiset ole menossa mihinkään krematorioihin ja ”kaasukammioihin” vaan Birkenaun keskussaunaan, jossa heidän oli epidemioiden välttämiseksi tarkoitus peseytyä ja jossa myös heidän vaatteensa puhdistettiin vaarallista pilkkukuumetta levittävistä täistä (keskussauna oli suuri täidentuhoamislaitos, jossa ihmisten puhdistamisen lisäksi puhdistettiin myös heidän vaatteensa kuumailmalla). Tie rautatieasemalta kulki keskussaunaan krematorioiden 2 ja 3 välistä. Tie näkyy ilmakuvissa.

Prof. Robert Faurisson kirjoittaa tästä asiasta artikkelissaan ”The Zündel Trials (1985 and 1988)” (JHR 4/1988) näin:

Ken Wilson, ilmakuvaspesialisti, oli osoittanut, ettei Auschwitzin ja Birkenaun "murhakaasukammioissa" ollut kaasunpoistopiippuja, mikä olisi ollut välttämätöntä. Hän myös osoitti, että olin ollut oikeassa syyttäessäni Serge Klarsfeldiä ja Jean-Claude Pressacia Auschwitz Albumissa (Seuil Publishers, 1983, s. 42) olevan Birkenaun kartan väärentämisestä. Saadakseen lukijat uskomaan, että valokuvaajan tallentamat juutalaisnaisten ja -lasten ryhmät Kremojen II ja III välissä eivät ole voineet kulkea kauemmaksi ja olivat siten kulkemassa kohti "kaasukammioita" ja noita krematorioita, nämä kirjoittajat olivat yksinkertaisesti poistaneet kartasta tien, joka todellisuudessa johti keskussaunaan, suureen suihkulaitokseen (joka sijaitsi krematorioalueen takana), jonne nuo naiset ja lapset itse asiassa olivat menossa.

Faurissonin mainitsema "Auschwitz Album" on juuri tuo albumi "Umsiedlung der Juden aus Ungarn", josta Opetushallituksen kirja kertoo.

Wikipedian artikkelin mukaan albumissa on 56 sivua ja 193 valokuvaa, mutta alun perin kuvia on ollut enemmän. Osa valokuvista on siis poistettu. Tiettävästi kuvat on otettu 26.5.1944.

Kuvista voidaan tässä tehdä joitakin havaintoja. Silmiin pistää ensinnäkin se, ettei yhdenkään krematorion savupiipusta nouse savua (krematoriot eivät siis ole toiminnassa), vaikka holokaustitahojen mukaan juutalaisten tuhoamisen olisi tuolloin pitänyt olla huipussaan. Yhdessäkään kuvassa ihmiset eivät myöskään ole krematorion pihalla.

Kuvista näkyy myös, että työkykyisiksi luokitellut joutuivat luovuttamaan matkatavaransa kun taas työkyvyttömillä (naisilla, lapsilla, vanhuksilla, vammaisilla jne.) on mukanaan reppunsa ja pussinsa ja kattilansa. Näiden oli siis määrä jatkaa matkaa joko heti tai joidenkin päivien tai viikkojen kuluttua.

Tuhoamista vastaan puhuu juutalaisten ilmiselvä levollisuus. Ainoa, mitä heidän kasvoistaan erityisesti voidaan lukea, on odotus; joidenkin kasvoilta näkyy myös matkaväsymys. Lapset ovat täysin rauhallisia. Näiden juutalaisten korviin ei siis, 26.5.1944 mennessä, ollut kantautunut huhuja Auschwitz-Birkenaun "kauheuksista". Jos juutalaisia olisi murhattu Auschwitz-Birkenaussa, tieto siitä olisi levinnyt maailmalle helposti, sillä Auschwitzista oli sen olemassaolon aikana vapautettu ainakin 1500 ihmistä ja lisäksi leirissä oli töissä siviilityöntekijöitä, joiden välityksellä tieto ”kauheuksista” olisi levinnyt. Unkarin juutalaisista ei näy, että he olisivat huolissaan hengestään tai lapsiensa hengestä. Kuvat ovat osoitus siitä, ettei Auschwitz-Birkenaussa tuhottu ihmisiä.

Epäselväksi jää, millä perusteilla suomalainen virallinen historiankirjoitus ja Suomen Opetushallitus puhuvat näiden kuvien yhteydessä "tuhoamisleiristä", "kaasukammioista", "kaasutuksista" ja "tuhkaksi muuttamisesta". Kuvissa ei ole sellaisiin pienintäkään viitettä.

Birkenaun kauttakulkuleiri 

Opetushallituksen kirjan mukaan yli 420 000 Unkarin juutalaista karkotettiin kesällä 1944 "suoraan Auschwitz-Birkenauhun, jossa jopa 12 000 henkeä kaasutettiin hengiltä päivittäin." Koska kirja sanoo Auschwitz-Birkenaun olleen "tuhoamisleiri", jossa siis kaikki tuhottiin, niin silloin kaikkien noiden yli 420 000 Unkarin juutalaisen matka Auschwitz-Birkenauhun päättyi kuolemaan. Unkarissa oli tuolloin 725 000-900 000 juutalaista, joten jos 420 000 heistä "kaasutettiin" ja 300 000 pelastui Budapestissa, niin silloin lähes kaikki Unkarin juutalaiset Budapestin ulkopuolelta tuhottiin.

Tässä kuitenkin jätetään huomiotta, että jo syyskuusta 1942 Auschwitz-Birkenaun leiri oli toiminut paitsi keskitys- ja työleirinä myös kauttakulkuleirinä juutalaisten itään siirtämisessä (ns. "Generalplan Ostin" puitteissa). Euroopan juutalaisia siirrettiin itään paitsi Treblinkan, Belzecin, Sobiborin, Chelmnon ja Majdanekin leirien kautta myös Auschwitz-Birkenaun leirin kautta. Asiaa on selvittänyt Carlo Mattogno. Artikkelissaan "Origins and Functions of the Birkenau Camp" (Birkenaun leirin synty ja tehtävät) hän kirjoittaa, kerrottuaan ensin Auschwitzin leirin laajentamisohjelmasta:

Tämä ohjelma oli osa laajempaa suunnitelmaa, josta Speer ja Pohl olivat keskustelleet samana päivänä 15.9.1942. Seuraavana päivänä Pohl laati siitä seikkaperäisen raportin Himmlerille. Keskustelu jakautui neljään kohtaan, joista ensimmäinen oli “Auschwitzin parakkileirin laajentaminen itään suuntautuvan vaelluksen vuoksi” (Vergrösserung Barackenlager Auschwitz infolge Ostwanderung). Tästä kohdasta Pohl ilmoitti:

”Valtakunnanministeri prof. Speer on hyväksynyt Auschwitzin parakkileirin laajentamisen koko laajuudessaan ja varannut 13,7 miljoonaa Saksan markkaa Auschwitzin lisärakennusvolyymiä varten. Tämä rakennusvolyymi käsittää noin 300 parakin pystyttämisen tarvittavine huolto- ja täydennystiloineen. Tarvittavat materiaalit toimitetaan vuoden 1942 viimeisellä neljänneksellä ja vuoden 1943 kolmella ensimmäisellä neljänneksellä. Kun tämä lisärakennusohjelma on valmis, Auschwitziin voidaan majoittaa yhteensä 132 000 miestä. - -

”Valtakunnanministeri prof. Speer tahtoo tällä tavalla lyhyellä varoitusajalla taata ensi alkuun 50 000 työkykyistä juutalaista suljettuihin olemassa oleviin teollisuuslaitoksiin, joissa on majoitusmahdollisuus.

”Tähän tarkoitukseen tarvittavan työvoiman me valikoimme ensi sijassa Auschwitzissa itään menevästä ihmisvirrasta (aus der Ostwanderung), etteivät olemassa olevien teollisuuslaitostemme tuotanto ja rakentaminen häiriintyisi jatkuvasti vaihtuvan työvoiman vuoksi.

”Itään meneviksi määrättyjen työkykyisten juutalaisten täytyy siis keskeyttää matkansa ja tehdä sotateollisuustyötä.”

Käytännössä Auschwitzin täytyi toimia pakkosiirrettyjen juutalaisten kauttakulkuleirinä itävaelluksen (Ostwanderung; pakkosiirto itään) puitteissa: työkykyiset pysähtyivät leiriin, työkyvyttömät, lapset mukaan luettuina, jatkoivat matkaansa itään.

Koska tässä yhteydessä Opetushallitus puhuu kirjansa sivulla 100 "Juutalaiskysymyksen lopullisesta ratkaisusta" juutalaisten tuhoamisena, niin otan tässä esiin, mitä Mattogno kertoo Auschwitzin leirin päällikkö Hössin tästä asiasta sanoneen:

Tämän leirin funktion muutoksen tarkoituksen selitti hyvin selvästi Höss eräässä Auschwitzissa 22.5.1943 Kammlerin ja muiden virkailijoiden läsnä ollessa pitämässä puheessa, jossa hän selosti leirin institutionaalisen tehtävän syntyä ja kehitystä:

"Auschwitzin leiri nousi, seitsemän puolalaisen kylän evakuoinnin jälkeen, Vistula- ja Sola-jokien väliin, niiden uomien muodostamaan kolmioon, vuonna 1940, kun tykistökasarmin alue laajeni ja alueelle nousi paljon lisää rakennuksia, restauroituja ja uusia, joiden rakentamisessa käytettiin purkutöissä syntynyttä sangen suurta materiaalimäärää. Se suunniteltiin alun perin karanteenileiriksi, mutta sitten siitä tuli Saksan valtakunnan leiri ja sen seurauksena se sai uuden tehtävän (Zweckbestimmung). Sen sijainti Saksan valtakunnan ja Kenraalikuvernementin välisellä rajalla osoittautui tilanteen jatkuvan pahenemisen vuoksi erityisen suotuisaksi, koska oli annettu takeet siitä, että leiri täytetään työvoimalla. Tähän tuli lisäksi hiljattain juutalaisongelman ratkaisu (die Lösung der Judenfrage), jota varten on täytynyt luoda edellytykset alkuun 60 000 asukin majoittamiselle, määrän noustessa pian 100 000:een. Leirin asukkaat on tarkoitettu pääasiassa suurteollisuutta varten, joka kehittyy lähistöllä. Leiri sisältää intressialueellaan erilaisia asetehtaita, joiden käyttöön täytyy säännöllisesti asettaa työvoimaa."

Sen vuoksi ”juutalaisongelman ratkaisu” Auschwitzissa tarkoitti yksinkertaisesti 100 000 asukkaan majoittamiseksi tarvittavia rakennustoimenpiteitä.

Unkarin juutalaisten tuloaikaan, touko-heinäkuussa 1944, juutalaisia kuljetettiin edelleen itään (varsinkin linnoitustöihin puna-armeijaa vastaan), ja tässä vaiheessa Auschwitz-Birkenausta kehittyi tärkeä kauttakulkukeskus, jossa juutalaista työvoimaa lajiteltiin muihin keskitysleireihin toimitettaviksi.

Holokaustitahot pyrkivät vaikenemaan tästä Auschwitz-Birkenaun leirin kauttakulkufunktiosta. Asia on kyllä ollut tiedossa. Tosiasia on, että toukokuusta 1944 lähtien Birkenaun keskitysleirin ohessa – kuulumatta itse keskitysleiriin – toimi suuri kauttakulkuleiri. Auschwitziin saapuneista pakkosiirretyistä vain pieni osa rekisteröitiin työhön itse Auschwitzin leirikompleksiin, suurempi osa lähetettiin joko suoraan muualle (esim. toisiin keskitys- tai työleireihin) tai sijoitettiin ”työvoimavarastoon” kauttakulkuleiriin odottamaan osoitusta eteenpäin. Perheitä ei aina hajotettu, ja perheitä lähetettiin eteenpäin kokonaisina huolimatta siitä, että enemmistö perheenjäsenistä oli työkyvyttömiä (lapsia, vanhuksia, vammaisia, sairaita jne.). Auschwitzista tuli sodan loppuvaiheissa ”työvoiman välityskeskus”, josta työvoimaa välitettiin kaikkialle Saksan hallinnassa olleille alueille.

Asiasta kertoo Carlo Mattogno artikkelissaan ”Die Deportation ungarischer Juden von Mai bis Juli 1944; eine provisorische Bilanz” (VffG 4/2001),

http://www.vho.org/VffG/2001/4/Mattogno381-395.html

Käyn läpi tätä Mattognon artikkelia. Vuonna 1987 Mattogno törmäsi ristiriitaan: Danuta Czechin ”Kalendariumin” mukaan Unkarin juutalaisten kuljetukset (junakuljetuksia) Auschwitziin tapahtuivat 91 kuljetuksessa 2.5.-18.10.1944, mutta unkarilaisen santarmiupseeri (everstiluutnantti) Laszlo Ferenczyn mukaan 147 kuljetuksessa 15.5. – 8.7.1944 (raportti 9.7.1944; samana päivänä Unkarin Horthy kielsi pakkosiirrot).

Danuta Czechin ilmoittamista kuljetuksista 33 oli päivämäärän 11.7.1944 jälkeen (viimeinen, 8.7. Unkarista lähtenyt juna saapui perille 11.7.), ja Mattogno alkoi epäillä, ettei noita 33 kuljetusta ollutkaan, oli vain ensimmäiset 58 kuljetusta. Hän tiedusteli selitystä usealta taholta.

Auschwitz-museolta hän sai selityksen: Osa Auschwitziin saapuneista juutalaisista ohjattiin rekisteröimättä ns. varastoleiriin eli kauttakulkuleiriin Birkenaussa. Osa siellä ”varastossa” olleista silloin tällöin – tarpeen mukaan – rekisteröitiin itse Auschwitzin keskitysleiriin, jolloin vasta heistä tuli Auschwitzin asukkeja. Nuo heinäkuun 11. päivän jälkeen tapahtuneet rekisteröinnit eivät viittaa kuljetuksiin vaan ovat sisäisiä siirtoja Auschwitzin kauttakulkuleiristä Auschwitzin keskitysleiriin. Danuta Czech, entinen vastarintataistelija, oli ilmoittanut väärän tiedon: nuo 33 sisäistä siirtoa muka olivat ko. päivinä saapuneita junakuljetuksia. Näin leirin luonne ja juutalaisten varsinainen kohtalo jäivät pimentoon. Vuoden 1989 Kalendarium-painoksessa Danuta Czech oli korjannut tämän asian.

Czechin Kalendariumin ensimmäisessä laitoksessa (1964) kyllä mainitaan (päivämäärän 14.7.1944 kohdalla) ”kauttakulkuleirin” olemassaolo. Vuoden 1989 laitoksessa hän kertoo, että saksalaisissa dokumenteissa se kulkee nimellä ”Durchgangslager KL Auschwitz II” (”Kauttakulkuleiri KL Auschwitz II”).

Tuo kauttakulkuleiri koostui Birkenaun leiristä B IIc, osasta leiriä B IIa (karanteenileiri), osasta leiriä IIe ja leiristä III. Tämä kehitys, että Auschwitziin alkoi (varsinkin Unkarista) virrata suuret määrät juutalaista ”kauttakulkutyövoimaa”, tuli leirin johdolle yllätyksenä, ja siksi se ei kunnolla ehtinyt varautua asiaan (esim. majoitustilojen suhteen).

Auschwitz-museo ilmoitti Mattognolle antamassaan vastauksessa myös, että rekisteröinnit, joita oli 57 kappaletta 11.7.1944 mennessä, tapahtuivat kumulatiivisesti, niin että yksi rekisteröinti saattoi viitata useampaan samana päivänä saapuneeseen kuljetukseen. Tämä merkitsi sitä, että kuljetuksia oli enemmän kuin rekisteröintejä, joten oikea tieto kuljetusten suhteen on Laszlo Ferenczyn raportin ilmoitus: Juutalaisten kuljetukset Unkarista tapahtuivat 147 junakuljetuksessa 15.5. – 8.7.1944 (tai 11.7.1944, jos tarkoitetaan saapumisajankohtaa), suurin osa näistä Auschwitzin kauttakulkuleirin kautta (osa kulki suoraan määränpäähän kulkematta Auschwitzin kautta).

Auschwitz-museo oli tiennyt totuuden Birkenaun kauttakulkuleiristä jo ennen Kalendariumin ensimmäistä painosta. Esimerkiksi jo Höss-oikeudenkäynnissä vuonna 1947 Auschwitz-museon hyvin tuntema todistaja Otto Wolken oli kertonut, että unkarilaisia juutalaisnaisia majoitettiin ensin leiriin B IIc, sitten leiriin B III, jossa heitä oli 50 000.

Jo vuonna 1946 eräässä puolalaisessa dokumenttikokoelmassa ilmestyi kopio eräästä Birkenaun hallintopäällikön keskushallinnolle osoittamasta kirjeestä, jossa todetaan, että Birkenaun leiriä B II tullaan käyttämään vastaanotto- ja kauttakulkuleirinä (Aufnahme- und Durchgangslager).

Myös se Kalendariumin toisessa laitoksessa mainittu tieto, että kauttakulkuleirissä oli 30 000 leiriin rekisteröimätöntä Unkarin juutalaista, on ollut tunnettu jo Höss-oikeudenkäynnin ajoista lähtien.

Mattogno toteaa, että tämä merkitsee sitä, että Auschwitz-museo vaikeni totuudesta niin kauan kuin se suinkin oli mahdollista.

Ja se totuus on se, että vain murto-osa Auschwitzin kauttakulkuleiriin kuljetetuista Unkarin juutalaisista otettiin sisälle Auschwitzin keskitysleiriin; lähes kaikki ohjattiin joko heti tai muutaman päivän tai viikon kuluttua muualle. ”Auschwitz” merkitsi käytännössä pelkkää kauttakulkuleiriä, väliaikaista pysähdyspaikkaa, jossa vain eroteltiin työkykyiset työkyvyttömistä ja mahdollisesti käytiin läpi täidentuhoamisprosessi (vaatteet ja varusteet tuhottiin täistä ja ihmiset itse kävivät peseytymässä suihkussa).

Tämä taas merkitsee sitä, että Unkarin juutalaisia ei tuhottu.

Myös mainitussa artikkelissaan "Origins and Functions of the Birkenau Camp" Mattogno kertoo tästä Birkenaun leirin kauttakulkufunktiosta:

Unkarin juutalaisten pakkosiirto tuli keskusrakennusvirastolle täytenä yllätyksenä ja sotki heidän sairaalaleiriä koskevia projektejaan. 

Kesäkuun alussa rakennuslohko III, vaikka se oli vielä asumiseen kelpaamaton, muutettiin (yhdessä leirin BIIc ja osan leireistä BIIa ja BIIe kanssa) "kauttakulkuleiriksi” (Durchgangslager) rekisteröimättömiä työkykyisiä juutalaisia varten, jotka oli tarkoitus siirtää muihin leireihin. Kesäkuun 2. päivänä Kammler määräsi Jothannin luovuttamaan käyttöön 14 rakennuslohko III:n parakkia näiden juutalaisten majoittamiseksi. Ensimmäinen juutalaiskuljetus lähetettiin sinne kesäkuun 9. päivänä. Kesäkuun 16. päivänä siellä oli jo 7000 juutalaista. Birkenaun kauttakulkuleirin kautta kulki peräti 98 600 juutalaista.

Saman kirjoituksensa lopussa Mattogno tekee yhteenvedon Birkenaun leirin historiasta:

Birkenaun leiri syntyi lokakuussa 1941 sotavankileirinä ”Generalplan Ostin” palvelukseen.

Syyskuusta 1942 lähtien siitä tuli juutalaisen työvoiman valikointi- ja kokoamiskeskus Auschwitzin alueella jo olemassa olevaa tai suunniteltua saksalaista teollisuutta varten ja samaan aikaan itävaelluksen (Ostwanderung) puitteissa pakkosiirrettyjen työkyvyttömien juutalaisten kauttakulkuleiri.

Toukokuusta 1943 lähtien laaja ohjelma ”Erikoistoimenpiteet hygieenisten laitosten parantamiseksi” ja suunnitelma rakentaa valtava sairaalaleiri työssä käytettävien juutalaisten ylläpitämiseksi ja hoitamiseksi korostivat tätä funktiota.

Toukokuussa 1944 Birkenausta tuli lisäksi ”kauttakulkuleiri” juutalaisen työvoiman lajittelemiseksi muihin keskitysleireihin.

Esityksensä Mattogno päättää toteamalla, että yllä sanottu huomioon ottaen "juutalaisten tuhoamiselle ei jää enää sijaa."

Miksi Unkarin juutalaisia kuljetettiin Saksaan?

Saksan käydessä epätoivoista taistelua olemassaolostaan juutalaisia tarvittiin kipeästi työvoimaksi Saksan sotateollisuuteen. Vuoden 1944 keväällä ja kesällä Unkari oli se maa, josta lisää juutalaisia oli saatavilla.

Jos saksalaiset olisivat tahtoneet tuhota juutalaiset, he olisivat voineet tehdä sen Unkarissa. Hankala, n. 500 kilometriä pitkä kuljetus yli Slovakian vuoriston olisi ollut mieletön.

Lainaan seuraavassa Carlo Mattognon artikkelia ”The Myth of the Extermination of the Jews”; the Journal of Historical Review (JHR) 2/1988,

http://www.ihr.org/jhr/v08/v08p133_Mattogno.html

Toukokuussa 1944 (itse asiassa jo huhtikuussa) Hitler määräsi 200 000 juutalaisen toimittamisen työvoimaksi kanslianeuvos Dorschin hävittäjäkone-ohjelmaan. Toukokuun 11.päivänä Himmler antoi seuraavan määräyksen vartijahenkilökunnasta: "Führer (Hitler) on määrännyt, että 10 000 Waffen-SS-miestä, mukaan lukien upseerit ja aliupseerit, määrätään valvomaan 200 000 juutalaista, jotka Reichsführer-SS (siis Himmler itse) lähettää Saksan valtakunnan keskitysleireihin työntekijöiksi Organisaatio Todtin suuriin rakennusohjelmiin ja muihin tärkeisiin sotateollisuuden projekteihin."

Unkarin entinen sisäministeri Gabor Wajna kertoi Himmlerin ilmoittaneen: "Siitä lähtien kun juutalaisia on käytetty työvoimana hävittäjäkone-ohjelmassa, tuotanto on kasvanut 40 %".

SS-WVHA:n Oranienburgissa 15.8.1944 päivätystä kirjeestä käy ilmi, että piakkoin internoidaan keskitysleireihin 612 000 henkilöä – joista 90 000 Unkari-ohjelman juutalaisia.

Juutalaisten tärkeys työvoimana käy vieläkin selvemmäksi, kun otetaan huomioon Saksan sotateollisuuden suuri työvoimantarve.

21.3.1942 Hitler nimitti Fritz Sauckelin valtuutetuksi työvoiman hankkijaksi ja palkkaajaksi. Sauckelin 27.7.1942 Hitlerille ja Göringille lähettämän raportin mukaan 5 124 000 ulkomaista työntekijää oli työssä Saksassa. Siitä huolimatta työvoiman tarve oli niin suuri, että tammikuussa 1943 Sauckel määräsi kaikki saksalaiset velvollisiksi osallistumaan sotatalouteen. 5.2.1943 Posenin aluejohtajakongressissa Sauckel ilmoitti: "Sodan tavaton ankaruus on pakottanut minut Führerin nimissä ottamaan useita miljoonia ulkomaisia työntekijöitä Saksan sotatalouteen maksimaalisen tuotannon saavuttamiseksi."

Vuoden 1944 alussa Hitler kuitenkin vaati 4 miljoonaa työntekijää lisää. Samaan aikaan keskitysleirien oloja parannettiin, jotta vankien työvoimasta saataisiin suurempi tuotos.

Mainittu 200 000 unkarinjuutalaisen siirtäminen keskitysleireihin kuitenkin takerteli alkuvaiheessa. Randolph Braham toimittaman kirjan ”The Destruction of Hungarian Jewry” (sisältää valikoiman alkuperäisiä dokumentteja) dokumentit kertovat (s. 134), että 14.4.1944 Unkari suostui siihen, että 50 000 työkykyistä juutalaista siirretään Saksaan työhön. 19.4.1944 Saksan ulkoministeriön erityisvaltuutettu Veesenmayer pyysi unkarilaisten luovuttamien 10 000 työkykyisen juutalaisen kuljettamista varten junanvaunuja, koska niiden hankkiminen oli osoittautunut hankalaksi (s. 138). Lopulta 27.4.1944 Veesenmayer raportoi piakkoin tapahtuvasta 4000 työkykyisen juutalaisen lähettämisestä Auschwitziin (s. 361). Myös Saksan Budapestin-lähettiläs Ritter raportoi 27.4.1944, että 50 000 juutalaisen pakkosiirtoa on jouduttu lykkäämään, koska rautatiekalustoa ei ole riittävästi (s. 362).

Siksi Wienissä järjestettiin 4.-5.5.1944 konferenssi, jossa kuljetusasiat pantiin kuntoon. 15.5.1944 alkaen päätettiin järjestää neljä kuljetusta päivässä.

Carlo Mattogno kirjoittaa edellä mainitussa artikkelissaan ”Die Deportation ungarischer Juden von Mai bis Juli 1944; eine provisorische Bilanz”:

2.5.1944 von Thadden (Saksan ulkoministeriön ”Inland II”-osaston virkailija) lähetti seuraavan sähkeen Saksan lähetystöön Bratislavaan: "Aikataulu suurten juutalaismäärien kuljettamiseksi Unkarista työvoimaksi itäisille alueille tulee esitettäväksi toukokuun 4. ja 5. päivänä Wienissä. Luultavasti suurin osa kuljetuksista täytyy ohjata Slovakian kautta. Mikäli tätä vastaan on vakavia vastalauseita, pyydän ilmoittamaan sähkeitse."

3.5. Saksan Bratislavan-lähettiläs Ludin vastasi: "Pyydän, etteivät suurten juutalaismäärien kuljetukset Unkarista työvoimaksi itäisille alueille tapahtuisi Slovakian alueen kautta."

5.5. von Thadden lähetti Ludinille jälleen sähkeen, jossa asiana oli "Unkarin juutalaisten kuljettaminen työvoimaksi itäisille alueille". Siinä sanotaan: "Tässä asiassa on olemassa seuraavat vaikeudet: Kuljetusten ohjaaminen Lembergin kautta on sotilaallisista syistä erittäin vaikeaa; kuljetusten johtaminen Itä-Unkarista – ja tältä alueelta kuljetukset on tarkoitus aloittaa – Budapestin-Wienin kautta aiheuttaisi huomattavaa ja tällä hetkellä ei-toivottavaa levottomuutta Budapestin väestön keskuudessa. Sen vuoksi RSHA pitää tärkeänä, että ainakin Itä-Unkarista tapahtuvat kuljetukset, sikäli kuin ne eivät voi kulkea Lembergin kautta, ohjataan Slovakian kautta - - Huom. Muuten myös RSHA on pääasiallisesti kiinnostunut ohjaamaan kuljetukset Lembergin kautta, koska se on lyhin kulkureitti. Sikäli kuin sotilasviranomaiset vapauttavat Lembergin reitin, sitä tullaan käyttämään kuljetuksissa."

Yhteenvetona: Unkarin juutalaisten pakkosiirrot oli tarkoitus aloittaa maan itäiseltä alueelta; kuljetusten tarkoituksena oli työvoiman siirtäminen; lyhin reitti aiottuun määräpaikkaan kulki Lembergin kautta. Jo pikainen vilkaisu karttaan osoittaa, että lyhin reitti Itä-Unkarista itäisille alueille todella kulki Lembergin kautta. On niin ollen selvää, että Unkarin juutalaisten pakkosiirtojen alkuperäisenä tarkoituksena oli kuljettaa työkykyisiä juutalaisia miehitetyille itäisille alueille, joilla heidän epäilemättä oli määrä rakentaa linnoituksia neuvostoliittolaisia vastaan Todt-organisaation puitteissa - - Tämä selittää sen, että Unkarin juutalaisia oli Kaunasissa ja Riiassa. Oletettavasti jotkut kuljetukset lähetettiin suoraan Unkarista Lembergin kautta Baltiaan.

Unkarin juutalaisia siirrettiin siis työvoimaksi itään, eikä tuhoamisesta puhuta mitään.

Randolph L. Braham on julkaissut kirjassaan “The Politics of Genocide: The Holocaust in Hungary” (2. osa, s. 1219-1220) Unkarin hallituksen 30.6.1944 paavin Budapestin-lähettiläälle Angelo Rottalle lähettämän kirjeen, jossa todetaan:

Suuri määrä juutalaisia työntekijöitä asetetaan Saksan hallituksen käyttöön, ja se, että heidän perheensä on lähetetty heidän mukanaan Saksaan, on seurausta päätöksestä, ettei perheitä eroteta, sillä sellaisen juutalaisen työpanos, jota perheen läsnäolo rauhoittaa, on parempi. Tässä yhteydessä huolehdimme siitä, että teollisen ja taloudellisen elämän ylläpitämiseksi välttämättömässä työvoiman säilyttämisessä etusijalle asetetaan kääntyneet juutalaiset ja heidän perheensä.

Unkarin hallitus siis ilmoittaa, että pakkosiirretyt Unkarin juutalaiset ovat Saksan hallituksen käyttöön luovutettuja työntekijöitä; heitä käytetään työvoimana eikä heitä tuhota. Kirjeestä käy ilmi sekin, ettei työkyvyttömiä tuhottu. Työntekijöiden mukana siirtyivät kokonaiset perheet.

Varusteluministeri Albert Speer kaipasi kovasti Unkarin juutalaisia hävittäjäkonetuotantoon. Aiheesta pidetyssä konferenssissa valitettiin 26.5.1944:

Tähän mennessä Auschwitzin SS-leiriin on tullut kaksi kuljetusta. Hävittäjätuotantoon käytettäviksemme annettiin vain lapsia, naisia ja vanhoja miehiä, joita emme voi käyttää. Elleivät seuraavat kuljetukset tuo työikäisiä miehiä, koko Aktionista (so. Unkarin juutalaisten pakkosiirroista) on vain vähän hyötyä.

Tämä, että Speer sai väkeä, jossa oli paljon työkyvyttömiä, osoittaa, ettei Saksalla ollut aikomusta ”kaasuttaa” työkyvyttömiä. Nämä ihmiset kulkivat – kuten Opetushallituksen kirjan albumikuvissa – Auschwitzin kauttakulkuleirin kautta eteenpäin, eikä heitä tuhottu.

Vielä voidaan mainita ulkoministeriön Inland II:n päällikkö Horst Wagnerin (von Thaddenin esimiehen) raportti ulkoministeri Ribbentropille 27.10.1944. Siinä todetaan, että Unkarissa olleista 900 000 juutalaisesta 437 402 oli lähetetty ”työhön itään” (NG-5573).

Juutalaiset Unkarin sotatyöpalvelussa

Eräs seikka, joka selittää sen, että Saksaan ja sen kontrolloimille alueille pakkosiirrettyjen Unkarin juutalaisten joukossa suuri osuus oli naisia, lapsia ja vanhuksia, on se, että juutalaiset työikäiset miehet hakeutuivat, usein pakkosiirrot välttääkseen, sotatyöpalveluun (Military Labour Force). Laki kielsi juutalaisilta asepalvelun, mutta heitä värvättiin apujoukkoihin, Unkarin sotatyöpalveluun.

Unkarin sionistijärjestön apulaisjohtaja Rudolf Kastnerin mukaan kaiken kaikkiaan 130 000 juutalaista (noin puolet työikäisistä miehistä) palveli näissä apujoukoissa, huippuaikoina vahvuus oli 80 000. Kastnerin arvion mukaan 30 000 – 40 000 juutalaista kaatui näissä joukoissa (Hilberg: ”The Destruction of European Jews”, s. 517). Encyclopedia Judaica (Vol. 8, s. 1098) ilmoittaa kuitenkin, että yksin tammikuussa 1943 surmansa sai 40 000 – 43 000 sotatyöpalvelun juutalaista, kun puna-armeija teki läpimurron Donilla. Sen vuoksi kokonaismäärän täytyy olla yli 50 000 (peräytymisvaiheessa oli muitakin taisteluita).

Budapestin juutalaisneuvoston entinen jäsen Zoltan Klar on valaehtoisessa lausunnossaan syyskuussa 1954 kertonut, että Unkarin Moskovan-lähettiläs Szekfu ilmoitti juutalaisneuvostolle 1946, että Neuvostoliiton vankiloissa oli vielä 30 000 unkarilaista sotatyöpalvelun jäsentä, näistä 90 % juutalaisia. Zoltan Klarin mukaan vain 1500 palasi. 25 500 juutalaista katosi siis jäljettömiin Neuvostoliitossa (”Treatment of Jews by the Soviet”. 17th Interim Report of Hearings before the Select Committee on Communist Aggression, House of Representatives, 83rd Congress, New York, September 22 and 23, 1954, s. 85-86).

Nuo 130 000 juutalaista miestä olivat siis pois pakkosiirroista. Heistä ainakin 75 500 (50 000 + 25 500) kuoli tai katosi sotatyöpalvelussa.

Nämä tiedot sotatyöpalvelusta löytyvät Walter N. Sanningin teoksesta ”Die Auflösung des osteuropäischen Judentums”.

http://vho.org/D/da/6.html#Ungarn

Englanniksi: “The Dissolution of Eastern European Jewry”, s. 138-144.

Unkarin juutalaisten määrä

Se Unkari, josta sodan aikana juutalaisten pakkosiirtoja tapahtui, oli suurempi kuin se Unkari, joka oli ennen sotaa ja sodan jälkeen. Vuosien 1938-1945 ”Suur-Unkarissa” oli vuoden 1941 väestölaskennan mukaan 725 007 juutalaista, joista Sanningin mukaan entisen ”Vanha-Unkarin” alueella 400 000 juutalaista. Vanha-Unkariin liitetyillä uusilla alueilla (slovakialaisalueita, Rutenia, Jugoslaviasta Banat ja Romaniasta pohjoinen Transilvania) oli siis 325 007 juutalaista.

Sionistijohtaja Kastnerin mukaan Unkarissa oli vuoden 1944 maaliskuussa 800 000 juutalaista.

Saksalaisten itsensä mukaan Unkarissa oli 900 000 – 1 000 000 juutalaista. Saksan ulkoministeriölle 26.5.1944 antamassaan raportissa von Thadden kertoo, että Unkarin hallitus on suostunut siihen, että kaikki Unkarin juutalaiset, lukuun ottamatta 80 000 työ- tai sotaprojekteihin jätettävää, siirretään itäisille alueille. Juutalaisten määräksi arvioidaan 900 000 – 1 000 000. Yllä jo mainittiin Horst Wagnerin raportti 27.10.1944, jonka mukaan Unkarissa oli ennen pakkosiirtoja 900 000 juutalaista.

Lukumäärien erilaisuudelle on luonnollinen selitys. Unkariin virtasi koko ajan juutalaisia Puolasta, Tsekkoslovakiasta ja Jugoslaviasta (etsivät turva- tai piiloutumispaikkaa), joten kun laskelmia tehdään, on huomioitava kaikki Unkarissa ko. aikaan olleet juutalaiset, siis n. 900 000.

31.1.1941 pääkaupungissa Budapestissa oli 184 453 juutalaista. Elokuussa 1944 Budapestissä oli yli 200 000 juutalaista. Tämä käy ilmi USA:n Maailman pakolaisneuvoston (puh. joht. juutalainen Morgenthau) antamista tiedoista, jotka liittyvät Saly Mayerin ja SS-eversti Kurt Becherin neuvotteluihin. Neuvotteluissa puhuttiin Budapestissa tuolloin asuneesta yli 200 000 juutalaisesta. Goebbels ilmoittaa 23.8.1944 Budapestin juutalaisten määräksi 260 000. Opetushallituksen kirjan mukaan juutalaisia oli Budapestissa 300 000.

Entä pakkosiirrettyjen määrä? Erityisvaltuutettu Edmund Veesenmayerin raporttien mukaan Unkarista pakkosiirrettiin 437 402 juutalaista, santarmiupseeri Laszlo Ferenczyn raportin mukaan 434 351 juutalaista. Luvut ovat lähes yhtenevät, joten ne on todennäköisesti saatu samasta lähteestä: Unkarin santarmilta, joka puolestaan on ainakin osittain saanut ne juutalaisneuvostoilta (Unkarin sisäisistä pakkosiirroista olivat unkarilaiset ja myös juutalaisneuvostot vastuussa).

Koska tiedot ovat santarmilta, kuljetuksista on varmasti olemassa tilastot. Niitä ei kuitenkaan ole tuotu julkisuuteen. Jürgen Graf kertoo seuraavaa:

Kun Carlo Mattogno ja minä maaliskuussa 1999 kävimme Unkarin kansallisarkistossa Budapestissa, meille ilmoitettiin, että kuljetuslistat ovat kadonneet jonkin ministeriön kellariin; eräs Unkarin johtavista "holokaustin" asiantuntijoista vahvisti tämän tiedon yksityisessä keskustelussa ja mainitsi syyksi asiakirjojen "katoamiselle" poliittiset juonittelut, joita hän ei tahtonut tarkemmin selvittää (Vierteljahreshefte für freie Geschichtsforschung [VffG] 2/2000, s. 146); 

http://www.vho.org/VffG/2000/2/Graf140-149.html

Numeerisen arvion pakkosiirrettyjen unkarinjuutalaisten määrästä vahvistaa myös kansanvalistus- ja propagandaministeri Goebbels. Hänen ministeriönsä julkaisi ”Tilanne” (”Die Lage”)-nimisen ”luottamukselliseksi” luokitellun tiedonannon 23.8.1944, jossa todetaan:

19.3. jälkeen saksalaiset ryhtyivät Unkarissa voimaperäisesti eristämään juutalaista elementtiä niin nopeasti ja niin täydellisesti kuin mahdollista. Venäjän rintaman läheisyyden vuoksi puhdistaminen aloitettiin koillisilta alueilta (Nord-Siebenbürgen ja Karpatenland), joissa oli lukumääräisesti voimakkain juutalainen elementti. Sen jälkeen muissa unkarilaisissa maakunnissa olleet juutalaiset koottiin ja kuljetettiin Saksaan tai Saksan kontrolloimille alueille.

100 000 juutalaista on jäänyt unkarilaisten käsiin työpataljoonissa käytettäviksi. Suunniteltuna ajankohtana, heinäkuun 9. päivänä, Unkarin maaseutu oli juutalaisvapaa - - Heinäkuun 9. päivään mennessä Unkarin maaseudun noin 430 000 juutalaista oli luovutettu saksalaisille viranomaisille. Vastaanotto tapahtuu Unkarin rajalla, jonne asti unkarilaiset ovat vastuussa juutalaistoimenpiteistä.

Juutalaistoimenpiteiden viimeisenä vaiheena oli tarkoitus kuljettaa juutalaiset pois Budapestista. Heitä on noin 260 000. Sillä välin oli kuitenkin paine vihamielisten ja neutraalien maiden taholta kasvanut niin suureksi, että Unkarin juutalaismieliset piirit yrittivät vaikuttaa Unkarin hallitukseen, että enemmät juutalaistoimenpiteet ja ennen kaikkea luovutus saksalaisille viranomaisille saataisiin estettyä.

Goebbelsin ministeriön mukaan Unkarista pakkosiirrettyjen juutalaisten lukumäärä oli siis noin 430 000. Samalla ministeriö vahvistaa, että 100 000 juutalaista oli jätetty unkarilaisten käyttöön. Rudolf Kastnerin yllä esittämä lukumäärä 130 000 selittyy siitä, että työpalvelussa kuolemia tapahtui paljon ja miehiä värvättiin tilalle lisää.

Laskelmissa on otettava huomioon myös ne 6000 unkarinjuutalaista pakolaista, jotka sodan jälkeen löydettiin Romaniasta.

Luvut näyttävät siis tältä: Unkarin 900 000 juutalaisesta 435 000 pakkosiirrettiin, 130 000 pestautui sotatyöpalveluun, 300 000 säilyi koskemattomana Budapestissa ja 6000 pakeni. Jäljelle jääneet 29 000 juutalaista ovat todennäköisesti maaseudulle jäljelle jääneitä, kertoohan Punaisen Ristin raportti, että vielä marraskuussa 1944 maaseudulta virtasi 100 000 juutalaista Budapestiin (ja sijoitettiin heti ghettoon). Tuo 29 000 on saattanut kasvaa 100 000:een, kun maahan tuli koko ajan juutalaisia ympäröivistä maista. Tässä esitetyt luvut eivät tietenkään ole täsmällisiä, tarkoitus on vain hahmottaa yleiskuvaa.

Unkarin juutalaisten sijoituspaikoista 

Asiaa selvitettäessä on tarkasteltava myös sitä, mihin pakkosiirretyt juutalaiset päätyivät. Unkarilainen historioitsija Szabolcs Szita luettelee kirjassaan yli 520 paikkaa (joista 386 leirejä), joissa Unkarin juutalaisia pidettiin, mukana 17 pääkeskitysleiriä, satoja satelliittileirejä ja yli sata muunlaista leiriä (Szabolcs Szita: Haláleröd: A munkaszolgálat és a hadimunka történetéhez [Kuolemanlinnake: Työpalvelun ja sotatyön historia], s. 281-287).

Koska saksalaiset eivät juurikaan kuljettaneet alle 500 hengen ryhmiä, kyseisissä paikoissa olleiden Unkarin juutalaisten yhteismäärän täytyy olla huomattava.

Szitan luettelemista satelliittileireistä Hessisch Lichtenaun leiri esimerkiksi on tunnettu Buchenwaldin alaleiri, jossa työskenteli noin 1000 unkarilaista juutalaisnaista räjähdysainetehtaassa. Osa Szitan luettelemista paikoista on sellaisia, etteivät ne olleet yhteydessä mihinkään keskitysleiriin, esimerkiksi Hannoverin lähellä sijainnut Unterlüss ja Frankfurtin lähellä sijainnut Moerfelde-Walldorf. Unterlüssissä (Rheinmetallin tehtaita) oli töissä suuret määrät unkarilaisia juutalaisnaisia, ja Moerfelde-Walldorfissa (Zueblin-yhtiö) 1700 toukokuussa Auschwitzin kautta siirrettyä unkarilaista juutalaisnaista oli rakentamassa kiitorataa.

Suuri määrä Unkarin juutalaisia sijoitettiin keskitysleirisysteemin ulkopuolelle, ja tämä on tietenkin otettava laskelmissa huomioon. Tarkan kuvan saamiseksi kaikkien näiden eri yhtiöiden arkistomateriaali on tutkittava.

Baltiassakin Szita luettelee useita keskitysleirejä ja työleirejä, joissa Unkarin juutalaisia oli: Kaunas, Klooga, Riika-Kaiserwald; lisäksi heitä oli Stutthofissa ja lukuisissa alaleireissä. Eräs tällainen alaleiri oli Dundaga, jossa työskenteli 2000 – 5000 unkarilaista juutalaisnaista, jotka heidätkin oli kuljetettu Auschwitzin kauttakulkuleirin kautta toukokuussa 1944 (Andrew Ezergailis: ”The Holocaust in Latvia 1941-1944: The missing Centre”, s. 367).

Yllä olevat tiedot löytyvät Samuel Crowellin artikkelista ”Beyond Auschwitz” (JHR 2/2001, s. 26),

http://www.ihr.org/jhr/v20/v20n2p26_Crowell.html

Myös J.-C. Pressac kertoo kirjassaan ”Die Krematorien von Auschwitz” (s. 199-200), että Encyclopaedia Judaican mukaan sodan päättyessä Unkarin juutalaisia löytyi 386 keskitys- ja työleiristä ja työkommandosta. ”Heitä oli kaikkialla, työkommandojen muutamista sadoista ’suurten’ leirien kymmeniin tuhansiin.”

Kulkivatko kaikki kuljetukset Auschwitz-Birkenaun kautta?

Yllä von Thadden ilmoittaa sähkeissään pakkosiirtojen osoitteeksi ”itäiset alueet”, ja myös Wagner mainitsee raportissaan, että Unkarin juutalaiset lähetetään ”työhön itään”. On myös olemassa saksalaisia dokumentteja, joissa määränpääksi ilmoitetaan ”Saksa”, ”Kenraalikuvernementti” tai ”Ylä-Sleesia”. Esimerkiksi Veesenmayer ilmoittaa raporteissaan määränpääksi ”Saksan”.

Tämä ei kuitenkaan sulje pois sitä, etteivätkö nämä kuljetukset olisi kulkeneet Auschwitzin kauttakulku- ja selvitysleirin kautta.

Mainittu von Thadden esimerkiksi jatkaa edellä mainittua toukokuun 26. päivän raporttiaan kertomalla, että toukokuun 15. ja 24. päivän välillä 116 000 juutalaista on kuljetettu Unkarista Kenraalikuvernementtiin 12 000 – 14 000 juutalaisen päivävauhdilla, mutta hän jatkaa:

Tähän mennessä tehtyjen havaintojen mukaan noin kolmannes kuljetettavista juutalaisista on työkykyisiä. Heti heidän saavuttuaan Auschwitzin kokoamisleiriin heidät ohjataan Gauleiter Sauckelin, Todt-organisaation jne. palvelukseen.

Kuljetukset, joiden von Thadden sanoi menevän ”itäisille alueille”, kulkivat siis Auschwitzin kauttakulkuleirin kautta.

Unkarilainen everstiluutnantti Ferenczy ilmoittaa raportissaan 29.5.1944:

Saksan turvallisuuspoliisi ehdottaa, ja se on heidän selkeä tavoitteensa, että juutalaiset tuovat mukanaan muonaa ainakin viideksi päiväksi heidän kuljetuksensa ajaksi, koska sen jälkeen kun he ovat saapuneet Auschwitziin ja heille on tehty valikointi, heidät lähetetään välittömästi junilla eri työkohteisiin.

Tässä raportissa Ferenczy kertoo myös, että näiden kuljetusten alusta toukokuun 28. päivän keskiyöhön mennessä 184 049 juutalaista on kuljetettu 58 junassa, ja kaikki kuljetukset ovat kulkeneet Auschwitzin kautta. Kiivas tahti näkyy siitä, että 31.5. mennessä oli kuljetettu jo 217 236 juutalaista 69 junassa. Kaiken kaikkiaanhan, kuten yllä todettiin, 8.7.1944 mennessä kuljetettiin 434 351 Unkarin juutalaista 147 junassa.

Lähde yllä mainituille tiedoille: Carlo Mattognon artikkeli ”The ’Gassed’ People of Auschwitz: Pressac´s New Revisions”.

http://codoh.com/gcgv/gcnewrev.html

Kuitenkin osa kuljetuksista on mennyt Auschwitzin ohi. Mattogno kertoo artikkelissaan ”Die Deportation ungarischer Juden von Mai bis Juli 1944”, että (Randolp Brahamin mukaan) 25.6.-28.6.1944 kuusi tai seitsemän junaa kuljetti 20 787 Unkarin juutalaista Strasshofiin Itävaltaan Wienin lähelle maatalous- ja teollisuustyöhön. Nämä luvut sisältyvät Veesenmayerin (ja vastaavasti Ferenczyn) lukuihin, sillä Veesenmayer mainitsee nämä kuljetukset sähkeessään 11.7.1944.

Edelleen toinen kuljetus kulki 30.6.1944 Wienin kautta (siis ohi Auschwitzin) Bergen-Belseniin mukanaan 1684 Unkarin juutalaista.

Jo toukokuussa oli ollut joitakin Unkarin juutalaisten kuljetuksia Gänserndorfiin Itävaltaan. Eräs näistä kuljetuksista lähti 26.5. Unkarista kohti Itävaltaa mukanaan 4200 Unkarin juutalaista. Kesäkuun alusta lähtien Unkarin juutalaisia oli pakkotyössä Gau Niederdonaussa.

Mattogno mainitsee myös lähellä Krakovaa sijainneessa Plaszowin työleirissä (sotateollisuutta) olleet tuhannet Unkarin juutalaiset. He olivat todennäköisesti toukokuussa 1944 saapuneet Itä-Unkarista Krakovan kautta suoraan Plaszowiin, sillä Krakovassa oli mahdollista suorittaa työkykyisten valikointi ennen Auschwitzia. Myöhemmin 6.8. tästä työleiristä saapui Auschwitzin kauttakulkuleiriin 8000 unkarilaista juutalaisnaista, joista 4000 – 5000 ohjattiin heti Stutthofiin (kuljetukset 14.8. ja 16.8.).

Edelleen Mattogno kertoo, että Stutthofiin saapui Unkarin juutalaisia a) Kaunasista Liettuasta 54 naista 19.7. ja 588 naista 4.8. ja b) Riiasta Latviasta 484 naista 9.8. ja 15 naista 1.10.1944. Yhteensä heitä siis saapui Baltiasta Stutthofiin ainakin 1141 (muissakin kuljetuksissa heitä on saattanut olla). Mattogno pitää mahdollisena, että ainakin osa näistä Unkarin juutalaisista oli kuljetettu Baltiaan linnoitustöitä varten suoraan Lembergin kautta (ohi Auschwitzin). Itä-Unkarista monet kuljetukset todella kulkivat Stryj-nimisen paikkakunnan kautta kohti Lembergiä, joten kaikki kuljetukset Itä-Unkarista eivät suinkaan kulkeneet Przemyslin kautta kohti Auschwitzia (lähteenä Mattognolla Gilbertin ”Endlösung”-kirja). Tämän vahvistaa se, että 25.5.1944 ainakin yksi kuljetus Unkarista saapui Majdanekiin, epäilemättä siis Itä-Unkarista.

Mattognon mukaan on täysin selvää, että Auschwitzin käyttäminen ”kokoamisleirinä” oli vain korvikeratkaisu, sillä suuret vankivirrat yllättivät täydellisesti leirin johdon.

Mattogno arvioi tiedossa olevien Auschwitzin ohi kulkeneiden kuljetusten määräksi n. 39 000 (Strasshofiin 21 000 ja muualle 18 000), joten Auschwitzin ”kokoamisleiriin” ei ole voinut tulla Unkarin juutalaisia yli 396 000 (435 000 – 39 000). Itse asiassa Adolf Eichmann on arvioinut Auschwitzin kautta kuljetettujen määräksi noin 350 000 (Life 49, no. 22, 28.11.1960, s. 109). Hänen mukaansa nämä pantiin töihin asetehtaisiin. Hän ilmoitti myös, että ”tuhannet ja taas tuhannet” pakenivat enemmän tai vähemmän salaa Romaniaan. Jos luku 350 000 on oikea, silloin Auschwitzin ohi kuljetettujen määrän täytyy olla suurempi kuin 39 000.

Auschwitz ja työkykyiset Unkarin juutalaiset

Unkarista pakkosiirretyistä juutalaisista rekisteröitiin Auschwitzin keskitysleiriin vain noin 29 000 juutalaista (rekisteröinnit A- ja B-sarjoista ja yksittäisiä muista sarjoista). Näistä oli raporttien ja Mattognon arvion mukaan 21.8.1944 leirissä n. 27 500.

Mattogno mainitsee erään ”Urban”-nimisen Auschwitzin salaisen vastarintaliikkeen jäsenen 21.8.1944 esittämät tilastoluvut leirin vahvuudesta. Niiden mukaan Auschwitzin keskitysleirissä (ei siis koske Auschwitzin kauttakulkuleiriä!) oli tuolloin 11 821 unkarinjuutalaista miestä ja 16 187 unkarinjuutalaista naista. Miehistä 3881 oli Auschwitzin kantaleirissä (Auschwitz I:ssä) ja 7940 Monowitzissa (Auschwitz III:ssa); naiset olivat Birkenaun (Auschwitz II:n) naistenleirissä. Mattognon mukaan tietoja voi pitää luotettavina (artikkelissaan hän esittää tarkistusmenettelynsä).

”Urban” toteaa myös, että mainittujen lisäksi Birkenaussa oli noin 30 000 rekisteröimätöntä Unkarin juutalaista, jotka oli ”määrätty kaasutettaviksi” ja joiden lukumäärä vaihteli. Lisäksi siellä oli noin 30 000 ”kauttakulkuvankia”, joiden lukumäärä samoin vaihteli. Nämä viimeksi mainitut olivat rekisteröimättöminä Auschwitzin ”kauttakulkuleirissä”, ja he olivat työkykyisiä ja odottivat osoitusta työpaikkaan.

Mitä edellä ja seuraavassa esitän, perustuu pääosin Mattognon artikkeliin ”Die Deportation ungarischer Juden von Mai bis Juli 1944” (linkki yllä).

Kun Unkarin juutalaiset saapuivat Auschwitziin, heidät jaettiin kolmeen kategoriaan: 1) työkykyiset, jotka heti saapumisen jälkeen rekisteröitiin leiriin; 2) työkykyiset, joita ei rekisteröity; ja 3) työkyvyttömät, joita ei rekisteröity.

Kohdan 2 työkykyiset tulivat Auschwitzin kauttakulkuleiriin, joka, kuten todettu, koostui tuolloin leireistä B III ja B IIc sekä osittain leireistä B IIa (karanteenileiri) ja B IIe.

Kauttakulkuleiriä koskevia menettelytapoja kuvastaa hyvin eräs Mattognon mainitsema dokumentti. 26.6.1944 Dachaun keskitysleirin johto esitti Auschwitzin johdolle valituksen sen johdosta, että Auschwitzista lähetetyt ja 15.6. Dachaun sivuleiriin Kauferlingiin saapuneet vangit oli puettu pelkkiin lumppuihin. Birkenaun vaatevaraston johtaja kirjoitti leirin johdolle puolustuksekseen 14.7.1944 kirjeen, jossa todetaan seuraavaa:

Asian valaisemiseksi kuvataan seuraavassa koko menettely unkarilaisten juutalaisvankien saapumisesta siihen saakka, kunnes heidät lastataan juniin. Tulijoiden saavuttua tähän keskitysleiriin näiltä vangeilta otetaan kaikki heidän siviilivaatteensa ja erittäin perusteellisesti suoritetun täidentuhoamisen jälkeen heidät puetaan niihin vankivaatteisiin, jotka leirin johto on asettanut käyttöön.

Sen jälkeen kun yksittäiset saapujien kuljetukset on puettu, heidät siirretään Auschwitz II:n kauttakulkuleiriin (Durchgangslager K. L. Auschwitz II), jossa heidät ottaa vastaan Uscha (Unterscharführer, kersantti) Olexius. Hän kirjoittaa vaatekappaleista, joihin tulijat on puettu, kuitin, josta näkyy, mitä vaatekappaleita vangeilla on. Tämä kuitti annetaan tarkastettavaksi.

Kauttakulkuleirissä tulijat viipyvät muutamista päivistä 2-3 viikkoon. Koska majoituspaikkoja ei ole riittävästi, parakkeihin, jotka normaalitilanteessa on tarkoitettu 300 vangille, on majoitettu 1000 – 1200 vankia. Jo tämä tilanne aiheuttaa sen, että vaatteet likaantuvat voimakkaasti. Kauttakulkuleirissä kootaan sinne majoitetuista vangeista kuljetuksia ja heidät siirretään karanteenileiriin, jossa he viipyvät useita päiviä kuljetukseen asti.

Auschwitz II:n vaatevarastot ovat 16.5.1944 lähtien tähän päivään (14.7.1944) mennessä vaatettaneet noin 57 000 vankia ja valmistaneet siirtoa varten 48 kuljetusta, joissa on ollut 45 132 vankia, ilman että tähän mennessä on esitetty minkäänlaisia valituksia.

Karanteenileiri (B IIa) toimi siis Unkarin juutalaisten kauttakulkuleirinä. Moskovan arkistoista Carlo Mattogno ja Jürgen Graf ovat löytäneet erään tätä karanteenileiriä koskevan dokumentin, joka on päivätty 26.7.1944. Otsakkeena sillä on ”HKB Ambulanz B IIa Auschwitz II. Kuukausiraportit leiriin väliaikaisesti sijoitetuista Unkarin juutalaisista”. Siinä sanotaan:

Raportointiaikana 26.6.-26.7.1944 keskimäärin 2500 Unkarin juutalaista kuljetusvalmiina leirissä 3 blokissa, viipyvät leirissä 3-10 päivää. Heille suoritettiin aina saapumisen ja poistumisen yhteydessä tarkka lääketieteellinen tutkimus ja täitarkastus. Päivittäiset kuume- ja täikontrollit, havaitut täiden kantajat puhdistettu täistä leirin omassa täidentorjuntalaitoksessa, vaatteet ja pyykki desinfioitu höyrykattilassa ja kyllästetty täidentorjunta-aineella (lauseto-imprägniert). Kontrolleissa havaitut todellisesti sairastuneet siirretty B IIf:ään tai siirretty johonkin toiseen leiriin.

1.7. saapui 450 nuorta unkarinjuutalaista B IId:stä.

Koska blokkeihin on majoitettu nykyisin liikaa vankeja - jopa 1000 yhteen parakkiin –, monien täytyi nukkua paljaalla betonilattialla tai kostealla maankamaralla, mikä aiheutti vilustumissairauksia ja ripulia. Erityiskaranteenissa blokki 12:ssa olevat nuoret eivät ole 10 viikkoon vaihtaneet puhtaita vaatteita, 8 viikkoon eivät myöskään blokin 8 unkarilaiset. Koska kumpikaan ryhmä ei kuulu itse leirivahvuuteen, heille ei myöskään ole voitu antaa saippuaa. Saippuan saaminen erittäin tarpeellista.

Lisäksi Mattogno mainitsee rakennustarkastusvirasto ”Sleesian” hygieenikon ”KGL-Bauabschnitt III”:sta (BA III:sta, siis Birkenaun rakennuslohko III:sta) 16.6.1944 laatiman raportin, jossa kuvataan tämän leirin huonoja terveysoloja. Hygieenikko kirjoittaa ensin:

Ensimmäinen vankikuljetus (ko. rakennuslohkoon) saapui 9.6.44. Tällä hetkellä rakennuslohkolla on 7000 naispuolista juutalaisvankia,

ja jatkaa sitten kertomalla karanteenitoimenpiteistä:

Koska rakennuslohko III:n vangit on nopeasti saatava työhön, varsinaista karanteenia ei toteuteta. Jotta vältettäisiin mahdollisen kulkutautiepidemian aiheuttamat laajemmat viivästymiset työvoiman saannissa, tavanomaisten karanteenitoimenpiteiden sijaan on tarpeen jakaa leiri aitauksilla neljään alueeseen. Tällä tavalla mahdollisen epidemian sattuessa ainakin yhtä osaa vangeista voidaan yhä käyttää ja siirtää eteenpäin.

Leirissä B IIc puolestaan oli 32 asuinparakkia. Jos, kuten yllä siteeratut dokumentit ilmoittavat, yhteen parakkiin oli sullottu 1000 – 1200 ihmistä, niin silloin tässä leirissä oli noin 35 000 rekisteröimätöntä unkarinjuutalaista. Leiriin ei voitu majoittaa enempää, ja siksi 7000 juutalaisnaista oli jouduttu sijoittamaan leiriin B III, jossa olosuhteet eivät olleet kovin hyvät. Birkenaussa on siis täytynyt tuolloin olla ainakin 42 000 rekisteröimätöntä unkarinjuutalaista.

Tämän vahvistaa seuraava yhteenlasku: 2.10.1944 kauttakulkuleiristä siirrettiin 17 202 juutalaisnaista leirin kirjoihin heitä kuitenkaan rekisteröimättä (heidät laskettiin erikseen ja heitä kutsuttiin ”kauttakulkujuutalaisiksi”). Toisaalta korkein rekisteröintinumero, joka tammikuussa 1945 leirin joutuessa neuvostoliittolaisten haltuun unkarilaiselta naiselta löydettiin, oli A-27841. Jos nuo 17 202 juutalaisnaista olisi rekisteröity, niin A-sarjan korkein numero olisi ollut yli 42 000.

Mattogno päättelee, että ”Urbanin” ilmoittama 30 000 rekisteröimättömän työkykyisen unkarinjuutalaisen lukumäärä kauttakulkuleirissä todella on täysin uskottava; todennäköisesti heitä oli siellä enemmänkin, ja kuten aiemmin todettiin, todistaja Otto Wolken ilmoitti lukumääräksi 50 000.

Toukokuun 17. päivästä alkaen tästä Auschwitzin kauttakulkuleiristä siirrettiin eteenpäin hyvin suuri määrä Unkarin juutalaisia. Birkenaun vaatevaraston johtaja ilmoitti, että aikavälillä 16.5.-14.7.1944 Auschwitzista oli lähtenyt eteenpäin 45 132 vankia, ja Mattognon kokoama lista osoittaa, että kyseisenä aikana lähti eteenpäin juuri tuo määrä, siitä Unkarin juutalaisia 36 599 (lista liittyy artikkeliin ”Häftlingsüberstellungen aus Auschwitz-Birkenau 1944-1945”, VffG 3/2006, s. 293-300; unkarinjuutalaisten osalta myös ”Die Deportation ungarischer Juden von Mai bis Juli 1944”, VffG 4/2001, s. 385).

21.8.1944 mennessä Auschwitzin kauttakulkuleiristä oli siirretty eteenpäin 53 778 Unkarin juutalaista (Buchenwaldiin 16 734, Mauthauseniin 14 553, Stutthofiin 10 602, Gross-Roseniin 8689, Sachsenhauseniin 2400, Dachauhun 800). Koska itse Auschwitzin keskitysleirissä oli tuolloin 27 500 Unkarin juutalaista ja Auschwitzin kauttakulkuleirissä 30 000 Unkarin juutalaista, saadaan työkykyisten unkarinjuutalaisten määräksi 111 278. Niin paljon heitä oli 21.8.1944 mennessä pakkosiirretty Unkarista Auschwitziin. Koska työkykyisiä oli kaikista pakkosiirretyistä juutalaisista kolmasosa, työkyvyttömiä pakkosiirrettyjä unkarinjuutalaisia on täytynyt olla noin 222 556. Yhteensä pakkosiirrettyjä oli tämän mukaan 333 834. Tämä on aika lähellä Eichmannin antamaa lukua 350 000.

Aiemmin todettiin, että maksimimäärä Unkarin juutalaisia, joka Auschwitziin on voinut tulla, on 396 000. Työkykyisten määrä näistä on kolmannes eli 132 000. Yllä on jäljitetty 111 278 työkykyistä, joten avoimeksi jää 20 722 työkykyistä, mikä merkitsee 62 166 Unkarin juutalaisen kokonaismäärää. Toisaalta jos Auschwitzin ohi kuljetettujen määrä olisi tuon verran suurempi, siis 101 166 (39 000 + 62 166), silloin Auschwitzin kautta kuljetut työikäiset olisi selvitetty. Nuo 62 166 Auschwitzin ohi kuljetettua olisivat silloin varmasti suoraan eri firmoille toimitettuja juutalaisia, ja heitä koskevat tiedot löytyisivät ko. firmojen arkistoista.

On myös huomattava, että kauttakulkuleirin kapasiteetti oli kesäkuussa 1944 jo 42 000 henkilöä, joten Otto Wolkenin ilmoittama 50 000:n kapasiteetti olisi 21.8.1944 ollut hyvin todennäköinen. Silloin myös nuo ”puuttuvat” 20 722 olisivat (jo mainittujen 30 000 lisäksi) olleet kauttakulkuleirissä.

Auschwitz ja työkyvyttömät Unkarin juutalaiset

Kahden yllä jo esitetyn dokumentin mukaan (Unkarin hallituksen kirje paavin lähettiläälle 30.6.1944 ja Speerin konferenssin julkilausuma 26.5.1944) Saksaan töihin pakkosiirrettävien perheet seurasivat mukana. Myös Auschwitz Albumin valokuvista käy selvästi ilmi, että Unkarista pakkosiirrettiin kaikki, sekä työkykyiset että työkyvyttömät. Yllä mainittiin myös jo von Thaddenin raportti 26.5.1944, jonka mukaan pakkosiirrettävistä keskimäärin kolmannes oli työkykyisiä, kaksi kolmasosaa työkyvyttömiä. Mattogno mainitsee myös Ernst Kaltenbrunnerin 30.6.1944 lähettämän kirjeen, joka koskee Strasshofiin lähetettyjä n. 21 000 Unkarin juutalaista ja jossa Kaltenbrunner arvioi työkykyisten osuudeksi 30%.

Vastarintaliikkeen ”Urbanin” esittämän vahvuuslistan mukaan Birkenaussa oli 21.8.1944 ”noin 30 000 rekisteröimätöntä unkarinjuutalaista, joita odotti kaasu”. Nämä olivat siis nähtävästi työkyvyttömiä.

Työkyvyttömiä ei kuitenkaan tuhottu Auschwitzissa. 26.8.1943 WVHA:n virasto D II:n päällikkö Maurer tiedusteli (Auschwitzin komentaja Hössiltä) sähkeitse Auschwitzissa olevien sellaisten työkykyisten juutalaisten ("etupäässä länsijuutalaisten"; "vornehmlich Westjuden") määrää, jotka voidaan siirtää toisiin keskitysleireihin. Auschwitzista hän sai 29.8.1943 vastauksen, että leirin 25 000 juutalaisesta vain 3581 oli työkykyisiä ja että nämä olivat jo työtehtävissä eikä heitä voitu siirtää. Maurer tiedusteli sitten 4.9.1943 vielä kirjeitse Hössiltä, mitä loput 21 500 juutalaista tekevät (kirjeen kopio kirjassa Jüdisches Historisches Institut Warschau [toim.]: "Faschismus-Getto-Massenmord", 1960, s. 365). Häntä siis ihmetytti työkyvyttömien juutalaisten suuri määrä, ja hän pyysi selvitystä. Maurerin sähke ja kirje seuraavissa osoitteissa:

http://www.ghwk.de/2006-neu/fernschreiben_hoess.jpg

http://www.fpp.co.uk/Auschwitz/images/040943.JPG

Kyseessä ei ollut vain työkykyisten "länsijuutalaisten" luku, sillä Maurer kirjoittaa kirjeessään, että hänen saamansa tiedon mukaan Auschwitzin 25 000 juutalaisesta vain 3581 oli työkykyisiä. Toki jos "länsijuutalaisia" ei ollut, Maurerille olisi tarjottu muita työkykyisiä juutalaisia, ilmoittihan hän tarvitsevansa "etupäässä" länsijuutalaisia (jos ei siis länsijuutalaisia niin sitten muita).

SS:n WVHA:n päällikkö Oswald Pohl ilmoitti salaisessa Auschwitzin turvallisuustoimenpiteitä koskevassa raportissaan Heinrich Himmlerille 5.4.1944, että koko Auschwitz-kompleksissa oli 67 000 asukkia, ja näistä 18 000 oli pysyvästi sairaita tai invalideja. Birkenaussa (Auschwitz II:ssa) oli 36 000 asukkia (naisia 21 000, miehiä 15 000), ja näistä ”noin 15 000 on työkyvyttömiä” (Nürnberg-dokumentti NO-021. NMT green series, Vol. 5, s. 384-385). Pohlin kirje seuraavassa osoitteessa:

http://www.mazal.org/NO-series/NO-0021-G02.htm

Työkyvyttömät olivat elossa.

Urbaninkin tieto elokuun 21. päivältä 1944 itse asiassa kertoo, että työkyvyttömät olivat elossa. Vielä tammikuussa 1945, kun leiri joutui neuvostoliittolaisten haltuun, siellä vielä olleista 578 Unkarin juutalaisesta ikäluokkaan 1-10 vuotta kuului 29 ja ikäluokkaan 11-14 vuotta 52 juutalaista; yli 60-vuotiaitakin oli 12.

Jos Auschwitziin oli 21.8.1944 mennessä tullut Unkarista 111 278 työkykyistä juutalaista (ks. yllä), niin kolmasosasäännön mukaan työkyvyttömiä tuli samaan aikaan 222 556, jolloin pakkosiirrettävien kokonaismääräksi tulee 333 834.

Nykytiedon valossa ei ole mahdollista selvittää täsmällisesti, kuinka ja milloin työkyvyttömiä Unkarin juutalaisia kuljetettiin Auschwitzista eteenpäin. Ferenczyn raportista (29.5.1944) käy kuitenkin ilmi, että kuljetukset jatkuivat Auschwitzista eteenpäin heti kun valikointiprosessi oli suoritettu. Työkykyiset lähetettiin, kuten yllä todettiin, eri leireihin tai eri firmoihin työvoimaksi, ja Auschwitz Albumin kuvista, jotka kuvaavat Birkenaussa kulkevia ja lepääviä Unkarin työkyvyttömiä juutalaisia, voidaan päätellä, että hekin odottivat matkan pikaista jatkumista (heillä on matkatavarat mukanaan).

Samuel Crowell kertoo Himmlerin ilmoittaneen, että Auschwitzin ulkopuolella on eri keskitysleireissä 30 000 yli 50-vuotiasta juutalaista. Bergen-Belsenissä oli ainakin kaksi leiriä työkyvyttömille Unkarin juutalaisille. Auschwitzista saapui Theresienstadtin leiriin (Böömissä) 1150 työkyvytöntä Unkarin juutalaista, ja näistä 12 oli kuollut sodan loppuun mennessä. Buchenwaldissa oli työkyvyttömiä juutalaisia; siellä oli esimerkiksi leiri noin tuhannelle eri maista saapuneelle lapselle. Strasshofissa Itävallassa 21 000 Unkarin juutalaista eli ”perheleireissä” 175 asuinalueella. Ja olihan Auschwitzissa itsessäänkin 30 000 työkyvytöntä Unkarin juutalaista.

Joka tapauksessa Szabolcs Szita kertoo, että Unkarin juutalaisia oli ”joka puolella”: hän luettelee peräti 520 paikkaa (joista 386 erilaisia leirejä), joissa Unkarin juutalaisia oli. Szitan mukaan monet olivat saapuneet Auschwitzin kautta.

Samuel Crowell painottaa myös, että edes Veesenmayerin ja Ferenczyn antamat tiedot Unkarista pakkosiirrettyjen määrästä eivät välttämättä ole viimeinen totuus. Kuten yllä todettiin, varsinaiset kuljetuslistat ovat tällä hetkellä tavoittamattomissa. Lukumääriä koskevat tiedot ovat todennäköisesti peräisin juutalaisneuvostoilta, ja nämä ovat saattaneet laskea pakkosiirtoihin Unkarin sisällä tapahtuneita siirtoja leiristä toiseen (lähemmäs rajaa). Veesenmayerin ja Ferenczyn luvuilla (438 000 ja 435 000) ei siis ole mitään verifioitavaa dokumentaarista pohjaa.

Tässä yhteydessä on paikallaan mainita myös keskitysleirien tarkastusviraston päällikkö SS-kenraali Richard Glücksin tilastot, jotka jonkin verran poikkeavat Mattognon esittämistä luvuista. Glücks oli vastuussa pakkosiirroista.

http://www.tbrnews.org/Archives/a2037.htm

http://www.heretical.com/miscella/rudolf.html

http://vilaurio.blogspot.com/2008/07/auschwitzissa-kuoli-60-421-juutalaista.html

Glücksin mukaan touko-lokakuussa 1944 Unkarista tuotiin Auschwitziin 23 117 juutalaista ja Auschwitzista siirrettiin eteenpäin muihin leireihin 21 527 Unkarin juutalaista. Lokakuun 1944 jälkeen heitä oli Auschwitzissa 1590.

Unkarin juutalaisia tuotiin Auschwitziin toukokuussa 8548, kesäkuussa 3981, heinäkuussa 6543, elokuussa 3881, syyskuussa 163 ja lokakuussa 1, yhteensä 23 117.

Unkarin juutalaisia siirrettiin Auschwitzista muihin leireihin toukokuussa 2963, kesäkuussa 5934, heinäkuussa 9630, elokuussa 1500, syyskuussa 1300 ja lokakuussa 200, yhteensä 21 527.

Lähde: Venäjän keskusarkisto CSA No. 187603: Roll 285-1943-44: Frames 019-852-Roll 286-1945: Frames 001-329.

Mitä ilmeisimmin tässä ovat kyseessä Auschwitziin rekisteröidyt Unkarin juutalaiset, joita Mattognon mukaan oli vähän alle 29 000 ja joita hän yllä sanoo olleen 21.8.1944 leirissä vielä noin 27 500 (heitäkin siirrettiin muihin leireihin; Glücksin mukaan heitä oli lokakuun 1944 jälkeen leirissä enää 1590).

Kuriositeetin vuoksi mainittakoon virallista historiankirjoitusta edustavan Raul Hilbergin mielipide, että kaiken kaikkiaan Unkarin juutalaisia tuhoutui toisessa maailmansodassa vain 180 000 (Hilberg: Die Vernichtung der europäischen Juden, s. 1300). Tässä ovat mukana kaikki kuolemat Auschwitzin ulkopuoleltakin (sotatyöpalvelu, Strasshof, loka- marraskuun 1944 pakkosiirtomarssi rajalle rakentamaan linnoituksia jne.). Suomen Opetushallituksen arvio on huomattavasti korkeampi (420 000).

Birkenaun krematoriot

Holokaustitahojen mukaan touko-heinäkuussa 1944 Auschwitz-Birkenaussa kaasutettiin yli 420 000 Unkarin juutalaista kuoliaaksi ja ruumiit poltettiin Birkenaun krematorioiden tuhkausuuneissa; koska poltettavien ruumiiden määrä ylitti krematorioiden kapasiteetin, ruumiita olisi poltettu myös polttokuopissa. Krematoriot siis tämän mukaan toimivat täydellä kapasiteetilla poltettaessa murhattujen Unkarin juutalaisten ruumiita.

Carlo Mattogno on kuitenkin kumonnut tämän käsityksen kirjoituksessaan "Die Leichenkeller der Krematorien von Birkenau im Lichte der Dokumente" (osa II). Birkenaun krematoriot eivät olleet ylikuormitettuja Unkarin juutalaisten tähden. Birkenaun sairaalasta ja sairastuvista kuljetettiin päivittäin leirissä kuolleiden ruumiita krematorioiden ruumishuoneisiin (eli niihin väitettyihin "riisumishuoneisiin" ja "kaasukammioihin") tuhkausta varten. Maaliskuussa 1943 varuskuntalääkäri Wirths vaati hankittaviksi kahdet katetut käsirattaat ruumiiden kuljettamiseksi sairaalasta krematorioon, ja luonnollisesti hän sai tahtonsa läpi. Vielä toukokuun lopussa, keskellä Unkarin juutalaisten tulvaa, hän kirjoitti:

Keskitysleiri Auschwitz II:n leirien sairastupiin kertyy päivittäin luonnostaan tietty määrä ruumiita, joiden kuljetus krematorioihin on tosin määrätty ja tapahtuu kaksi kertaa päivässä, aamuisin ja iltaisin....

Birkenaun krematorioiden ruumishuoneet olivat siis käytettävissä ruumishuoneina aina, aamuisin ja iltaisin, mikä olisi ollut mahdotonta, jos ne olisi, kuten väitetään, muutettu "riisutumishuoneiksi" ja "kaasukammioiksi" juutalaisten tuhoamista varten. Ei siis voi pitää paikkaansa, että ruumishuoneet olisivat olleet riisumis- ja kaasuttamiskäytössä. Ruumishuoneissa oli leirin ruumiit.

Referoin Carlo Mattognon kirjoitusta hieman yksityiskohtaisemmin:

20.3.1943 leirin lääkäri Wirths oli pyytänyt, että on järjestettävä kahdet kärryt ruumiiden kuljettamiseksi Birkenaun sairaalasta krematorioon (tuolloin Birkenaussa oli vasta Krema II käytettävissä), ja 31.7.1943 SS:n hygieniaviraston päällikkö, SS-eversti Mrugowski antoikin määräyksen, että ruumiit on kuljetettava krematorioiden (tuolloin muutkin Kremat olivat jo valmistuneet) ruumishuoneisiin kahdesti päivässä, aamulla ja illalla. Tämä määräys koski kaikkia krematorioita. Niiden ruumishuoneet (siis ne väitetyt ”kaasukammiot”) olivat kaiken aikaa käytettävissä ruumishuoneina. Ruumishuoneiden pääasiallinen funktio oli juuri se, mikä niiden funktio onkin, toimia ruumishuoneina. Ne eivät olleet ”kaasukammioita”.

22.5.1944 Auschwitzissa pidettiin kokous, jossa olivat mukana WVHA:n osastopäällikkö, Auschwitzin entinen komentaja Rudolf Höss, SS:n Sleesian rakennustarkastusviraston päällikkö Bischoff, Auschwitzin päällikkö Baer ja päärakennusviraston päällikkö Jothann. Jothann laati kokouksesta 23.5.1944 muistion, ja siinä sanotaan:

Kokous kutsuttiin koolle sen määrittämiseksi, mihin paikkaan ja minkä kokoisina pyydetyt (pyytäjänä leirin lääkäri Wirths; perusteena hygieniasyyt) ruumishuoneet rakennetaan. Kävi ilmi, että niiden liittäminen nykyiseen asemakaavaan on ongelmallista. Jos ruumishuoneiden rakentamiselle täytyy saada tilaa, ainakin osa käymälä- tai pesuparakeista täytyy purkaa. Nykyisessä tilanteessa on kuitenkin vaikea tulla toimeen ilman niitä. Everstiluutnantti Höss viittaa siihen, että nykyisen ohjeen mukaisesti ruumiit on haettava pois joka päivä aamuisin siihen tarkoitukseen varatulla kuorma-autolla; jos tätä ohjetta noudatetaan, ruumiiden määrä ei voi nousta ja sen takia ei ole välttämätöntä rakentaa mainittuja ruumishuoneita. Höss esittää tämän mukaisesti, että ko. ruumishuoneita ei rakenneta.

Lääkäri Wirths ei kuitenkaan pysähdy tähän, ja 25.5.1944 hän kirjoittaa Hössille:

Heinäkuun 20. päivänä 1943 toin Auschwitzin päärakennusviraston tietoon, että Auschwitz II:n naisten leirissä ja rakennuslohko II:n leireissä ei ole vielä betoni- tai tiiliruumishuoneita ja että niiden rakentaminen on pikaisesti tarpeen, koska käytössä olevat puuvajat ovat täysin epäsopivia ruumiiden säilyttämiseen epidemiavaaran vuoksi ja koska rotat pääsivät tulemaan niihin. Virheellisesti säilytetyt ruumiit houkuttelevat aina rottia. Auschwitz II:n leirien sairasosastoilla kertyy päivittäin ruumiita tietty määrä. Vaikka niiden kuljetus krematorioihin on järjestetty ja tapahtuu kaksi kertaa päivässä, aamuisin ja iltaisin, tapahtuu kuitenkin, että kulkuneuvojen tai polttoaineen puuttumisen vuoksi ruumiista ei huolehdita 24 tuntiin. Hygieniasyistä ja epidemioiden ehkäisemiseksi jokaisessa sairaalassa on ruumishuone ruumiiden lyhytaikaista säilytystä varten sitä mukaa kuin niitä kertyy. Normaalisti yleisissä sairaaloissa sairasvuoteiden määrä ei ylitä 500:aa, mutta internoiduille tarkoitetuilla sairasosastoilla sairasvuoteiden määrä nousee keskimäärin 3000 – 4000:een. Mielestäni on sen vuoksi täysin selvää, että lukuisille ruumiille täytyy olla käytössä asianmukainen säilytystila. 20.7.1943 ja kaikissa sitä ennen Auschwitzin päärakennusvirastolle osoittamissani kirjeissä olen pyytänyt vain ruumishuoneiden varaamista, en koskaan nimenomaan sitä varten rakennettavia rakennuksia tai vajoja, ja pyydän, että ryhdytään toimiin sellaisten ruumishuoneiden saamiseksi, koska ne ovat välttämättömiä. Muuten minun on pakko kääntyä esimiesteni puoleen, ettei nykyinen epähygieeninen ruumiiden säilytys vakavalla tavalla vaarantaisi koko leiriä tartuntatauti-hygieenisessä suhteessa. Liitän oheen luonnoksen, joka kuvaa ruumishuonetta. Sellaisia huoneita tarvitaan pikaisesti internoitujen sairasosastolla naisten leirissä ja rakennuslohkon II alaleireissä a, b, e ja f.

Nämä dokumentit kumoavat täydellisesti väitteet, että Birkenaun krematorioilla olisi ollut rikollinen tarkoitus. Mikään ei viittaa krematorioiden rikolliseen käyttöön. Sellainen olisi suuresti lisännyt niitä hygienia- ja saniteettiongelmia, joista leirin lääkäri puhuu.

Tämä tosiasia, että ruumiita kuljetettiin Kremojen ruumishuoneisiin kahdesti päivässä, kumoaa kokonaan sen väitteen, että näissä Kremoissa olisi tapahtunut joukkomurhia (juuri noita ruumishuoneita on väitetty kaasukammioiksi). Yllä havaittiin, että 22.5.1944 leirin komentaja Höss puhuu voimassa olevasta määräyksestä kuljettaa ruumiit pois joka aamu. Wirths sanoo tarkemmin vielä 25.5.1944, että ruumiita oli määrätty kuljetettavaksi krematorioihin kahdesti päivässä. Siis vielä toukokuun lopussa 1944 tuo määräys oli voimassa.

Ja juuri tuolloin, toukokuun puolivälissä 1944, alkoivat oletetut Unkarin juutalaisten kuljetukset Auschwitziin. Ensimmäisen kuljetuksen sanotaan saapuneen Auschwitziin 17.5.1944, ja 22.5.1944, päivänä, jolloin yllä mainittu kokous pidettiin, yli 62 000 Unkarin juutalaisen sanotaan jo saapuneen leiriin. Näistä 41 000:n on väitetty tulleen kaasutetuksi, ja tällöin Birkenaun Kremat muka olisivat käyneet riittämättömiksi, niin että ruumiita täytyi polttaa kuopissakin. Tällöin Birkenaun Kremat olisivat olleet pysyvästi täynnä uhreja, mutta kuinka Höss sitten olisi muistuttanut määräyksestä kuljettaa niiden rekisteröityjen internoitujen ruumiit, jotka kuolivat leirissä, kahdesti päivässä krematorioihin? Tämä, että ruumiita tuli kuljettaa kahdesti päivässä krematorioihin, kumoaa sen, että Unkarin juutalaisia olisi kaasutettu niissä.

Tuhottiinko Unkarin juutalaiset?

Holokaustitahojen mukaan työkyvyttömät Unkarin juutalaiset kaasutettiin hengiltä Birkenaun Kremojen ("Krema" on se koko rakennus, jossa sijaitsivat ruumishuoneet, krematoriouunit ja muut tilat) ”kaasukammioissa” ja toukokuussa 1944 uudelleen käyttöön otetussa bunkkeri 2:ssa ja poltettiin sitten Kremojen polttouunien kammioissa ja polttokuopissa, joita oli krematorioalueella ja bunkkeri 2:n alueella. Satojen tuhansien Unkarin juutalaisten ruumiit ylittivät krematorioiden kapasiteetin, ja siksi kuulemma ruumiita oli pakko polttaa myös polttokuopissa ulkona. Bunkkeri 2:ta ei kuitenkaan koskaan ollut olemassa murhakaasukammiona, ks. kirjoitus "Anny Horowitz" (Opetushallituksen holokaustikirjan arvostelu, osa 2, luku 12), joten siellä ei ole voitu kaasuttaa ketään.

Suomen virallisen historiankirjoituksen mukaan Auschwitzin tuhoamisleiriin karkotettiin 42 päivän aikana 420 000 Unkarin juutalaista, joita kaasutettiin hengiltä jopa 12 000 hengen päivävauhtia. Nähtävästi siis myös tuo tuhoamistyö oli ohi 42 päivässä.

Jos Birkenaun krematoriot olisivat toimineet täydellä kapasiteetilla 42 päivän ajan, kuinka monta ruumista niissä olisi ehditty tuhkata?

Kremoissa II ja III oli 15 polttokammiota kummassakin, ja Kremassa V oli 8 polttokammiota (Krema IV oli todennäköisesti koko vuoden 1944 poissa käytöstä; pääleirin Krema I ei tuolloin toiminut enää krematoriona). Krematoriouunien polttokammioita oli siis käytössä 38.

Koska yhden ruumiin tuhkaamiseen menee noin tunti ja koska vuorokaudessa krematoriouuneja voitiin käyttää maksimissaan 20 tuntia (neljä tuntia meni huoltoihin ja siivoukseen), Birkenaun Kremoissa oli mahdollista tuhkata 42 vuorokaudessa enintään 31 920 ruumista (42 x 38 x 20). Loput 388 080 ruumista olisi täytynyt hävittää polttokuopissa.

Carlo Mattogno on tutkinut tätä polttamisasiaa kirjassaan ”Auschwitz: Open Air Incinerations”, ja seuraavassa esittämäni perustuu siihen.

Holokaustitahojen kertomus on ollut seuraava: Niitä unkarinjuutalaisia, joita ei voitu polttaa krematorioissa, poltettiin 5000 ruumiin päivävauhdilla krematorioiden lähellä sijaitsevissa polttokuopissa. Toiset 5000 poltettiin bunkkeri 2:n lähellä olevissa kuopissa. Kesällä 1944 yhteispolttokapasiteetti nousi 20 000 ruumiiseen päivässä (Auschwitz-museon historiallisen tutkimuksen johtaja Franciszek Piper kirjoituksessaan ”Gas Chambers and Crematoria”; kirjassa I. Gutman, M. Berenbaum [toim.]: ”Anatomy of the Auschwitz Death Camp”, s. 173 s.).

Mattogno toteaa, että tällaisia yleisiä heittoja lukuun ottamatta virallinen historiankirjoitus ei osaa sanoa mitään täsmällistä näiden polttokuoppien mitoista, sijainneista tai lukumääristä. Puolalais-neuvostoliittolainen komissio raportoi keväällä 1945 (Auschwitz joutui neuvostoliittolaisille tammikuussa 1945), että Krema V:n alueella kaasulla surmattujen ruumiita poltettiin kolmessa roviossa. Insinööri Roman Dawidowski sen sijaan ilmoitti teknisessä raportissaan 26.9.1946, että Unkarin juutalaisia poltettiin krematorioiden ohella Krema V:n lähistölle kaivetussa kuudessa valtavassa polttokaivannossa ja että myös bunkkeri 2 aktivoitiin ja sen kaivannot avattiin uudelleen.

Krematorioiden ”Sonderkommandojen” entiset juutalaisjäsenet ovat luonnollisesti antaneet lausuntoja, ovathan he ”silminnäkijöitä”. Polttokuoppien lukumääräksi Kreman V vieressä Henryk Tauber ilmoitti ensin neljä, sitten viisi, S. Jankowski kaksi, Szlama Dragon viisi, S. Bendel kolme ja F. Müller viisi. Henryk Mandelbaumin polttokuoppien mitat (edelleen siis Krema V:n vieressä) ovat 30-35 x 15 m (syvyys puuttuu), Jankowskin 20 x 2 x 2 m, Dragonin 25 x 6 x 3 m, Bendelin 12 x 6 x 1,5 m, Müllerin 40-50 x 8 x 2 m, Rosenblomin (joka ei ilmoita sijaintia) 10 x 5 x 2 m. Polttokapasiteetit ovat hurjia ja täysin toisistaan poikkeavia: Tauberilla 400 kussakin ”roviossa” 2 päivässä, Mandelbaumilla 1500-1800 kussakin kaivannossa 1-2 päivässä, Jankowskilla 2000 yhdessä kaivannossa (aika puuttuu), Dragonilla 5000 viidessä kaivannossa päivässä, Bendelillä 1000 kolmessa kaivannossa yhdessä tunnissa, Müllerillä 1200 kussakin kaivannossa 5-6 tunnissa, Rosenblomilla 2000 2-3 tunnissa.

Joissakin kertomuksissa on omia erikoisuuksia: Tauberin ja Mandelbaumin mukaan Krema V:stä johti polttokuopille raiteet, joita pitkin ruumiita siirreltiin pienissä vaunuissa. Nyiszlin mukaan Krema V:n vieressä ei ollut polttokuoppia lainkaan. Mandelbaumin kuvaamassa polttokuopassa oli kymmenen kerrosta, kussakin kerroksessa puita ja 150-180 ruumista . Mattognon mukaan tällainen kokko olisi ollut kymmenen metriä korkea. Paisikovicin mukaan Krema V:n pihaan kyllä oli haudattu ruumiita, mutta ne kaivettiin myöhemmin ylös ja poltettiin itse krematoriossa. Müllerin mukaan Krema V:n pihalla oli 60 x 15 m suuruinen sementtipäällysteinen tasanne, jossa ihmisjäänteet jauhettiin pienemmiksi.

Jos sitten siirrytään Kreman V pihalta ”bunkkeri 2:n” maastoon, niin siellä M. Nyiszli ilmoittaa olleen kaksi polttokuoppaa, samoin Paisikovic. Müller ilmoittaa lukumääräksi neljä, Chasan yksi. Nyiszlin kuoppien mitat ovat 45 x 5,5 x 3 m ja Paisikovicin 30 x 6 m (toisen kerran 30 x 10 m). Chasan ilmoittaa kuopan syvyydeksi neljä metriä. Nyiszlin kuopan kapasiteetti oli 5000 ruumista kussakin kaivannossa päivässä. Nyiszli ilmoittaa myös, ettei bunkkeri 2 ollut kaasukammio vaan riisuutumishuone. Hänen mukaansa uhrit ammuttiin ja poltettiin sitten kokoissa.

Tällainen kirjavuus vie viralliselta historiankirjoitukselta pohjan pois. Sen edustajista Jan Sehn puhuu peräti ”kuudesta isosta polttokuopasta”, Danuta Czech puhuu eräässä kirjoituksessaan (”Das KL Auschwitz als Vernichtungslager”) ”viidestä kuopasta” Kreman V vieressä ja bunkkeri 2:n avaamisesta; koko leirin kokonaispolttokapasiteetiksi hän ilmoittaa 24 000 ruumista vuorokaudessa, josta Kremojen osuus 8000/vrk ja polttokuoppien osuus 16 000/vrk. Tunnetussa Kalendarium-teoksessaan hän kuitenkaan ei puhu asiasta juuri mitään. Pressac ilmoittaa Krema V:n alueella olleen kolme polttokuoppaa ja bunkkeri 2:n alueella kaksi.

Tosiasia on, että tuhkauksia suoritettiin ulkona kesällä 1944. Esimerkiksi 28.6.1944 eräs ministeriölähetystö raportoi, että heidän kulkiessaan krematorion ohi siellä ilmeisesti käytettiin rovioita ruumiiden tuhkaamiseen. Roviot ovat kokkoja, jotka ovat maan pinnalla, eivät polttokuopissa. Pohjavesi oli Krema V:n kohdalla 1,2 metrin korkeudella, joten siellä voitiin kaivaa vain alle metrin syvyisiä polttokuoppia, vedessähän ei voi polttaa. Tämä seikka karsii monta yllä esitettyä kuvausta pois. Kauttaaltaan Birkenaussa (myös bunkkeri 2:n alueella) pohjavesi oli 30-120 cm syvyydessä. Muutenkaan ihmisruumiita ei voi polttaa kuopissa, sillä palaminen ei onnistu hapenpuutteen vuoksi.

Tähän polttamisasiaan liittyy pari mielenkiintoista valokuvaa. Ne on otettu nähtävästi elokuun lopulla Krema V:n ovelta, ja ottaja on todennäköisesti ollut joku Birkenaun vastarintaliikkeen jäsen (puhutaan esim. ”Alexista”, mutta hänestä ei ole olemassa tarkempia tietoja). Kuvat esittävät ruumiiden polttamista Kreman V pihalla. Taustalla on n. 50 neliömetrin suuruinen palamisalue, ja ruumiita on etualalla n. 30-40. Ruumiiden keskellä liikkuu (kahdesta kuvasta yhteenlaskettuna) kahdeksan siviiliasuista miestä, ja reunalla näkyy vartija. Molempia kuvia on jostain syystä voimakkaasti retusoitu, niin että ruumiit ovat suureksi osaksi epämuotoisia, myös joitakin mieshahmoja on retusoitu, niin että eräällä näyttää olevan kaksi kyynärpäätä toisessa kädessä. Kyseessä lienee kuitenkin alun perin aivan oikea kuva, ja kyseessä on muutaman kymmenen leirissä kuolleen tuhkaus.

Sama kuvaaja on kuvannut myös ulkoilmakylpyä, jossa etualalla kolme alastonta naista ”juoksee” (todellisuudessa, kun kuva käännetään suoraan, yksi vain ottaa askeleen ja muut kävelevät normaalisti) ja taustalla on muita ihmisiä. Naisten sanotaan ”juoksevan kaasukammioon”.

Tätäkin kuvaa on voimakkaasti retusoitu, ja kuvaa otettaessa kameraa on liikutettu niin, että tausta ja sen tapahtumat ovat tulleet epäselviksi. Kuvasta on olemassa ainakin kolme eri versiota. Kun kuvaa tutkitaan, havaitaan, etteivät naiset ”juosseet” kaasukammioon vaan poispäin siitä - Krema V jää heidän taakseen. He ovat Krema IV:n eteläpuolella olevan lammikon rannalla, ja naiset liikkuvat kohti lammikkoa. Naisvartaloista näkyy, että he ovat nuoria ja työkykyisiä, ja siksi nähtävästi kuvan eri versioissa kasvoja ja vartaloita on yritetty retusoida vanhemmiksi, jotta näyttäisi siltä, että he ovat vanhoja ja siten tuhottavia.

Kuvassa näkyy, kun tarkkaan katsoo, kaksi suurta vesitynnyriä, ja kaksi henkilöä kaataa niihin astioista vettä. Erään siitä oikealla olevan henkilön kädessä on vesiastia, ja vielä selvemmin erään siitä vielä enemmän oikealla olevan henkilön kädessä (astiasta vuotaa vettä). Kyseessä on aivan oikea ja todellinen ulkoilmakylpy. Tällainen on nähtävästi järjestetty sen vuoksi, että lähellä olevan keskussaunan suihkuissa oli tungosta (tuohon aikaan leiriin tuli paljon Lodzin gheton juutalaisia). Kuvassa ei siis juosta kaasukammioon, siinä peseydytään.

Kuvien alkuperää on selostanut v. 1985 Alter Fajnzylberg, joka on esiintynyt monilla muillakin nimillä. Hän kertoo olleensa läsnä, kun kuvia otettiin, ja kuvaajaksi hän kertoo edellä mainitun ”Alexin”. Fajnzylberg kuvaa lausunnossaan myös Kreman V polttokuoppia. Hänen mukaansa niitä oli kaksi, ja kumpaankin mahtui 2000 ruumista. Polttokuoppien mitat olivat 20 x 2 x 2 m. Ruumiit asetettiin puukerroksen päälle, ja sitten päälle ladottiin uusia ruumis- ja puukerroksia, ja Mattognon laskelmien mukaan kasan korkeudeksi tulisi 40 metriä.

Ilmakuvat ovat tietenkin myös tärkeä tiedonlähde. Mattogno käy läpi Mark van Alstinen, Carroll Lucasin ja Nevin Bryantin ilmakuvalausuntoja, ja toteaa, että van Alstine on harrastelija, joka löysi kuvista, mitä holokaustitahot tahtoivat hänen löytävän, Lucas oli ammattilainen CIA:sta, joka havaitsi 31.5.1944 otetusta ilmakuvasta Krema V:n edestä nousevan savupatsaan, ja NASA:ssa työskentelevällä Bryantilla oli käytössään alan viimeisin tekniikka (kuvien digitaalinen tulkinta). Bryantilta lausunnon pyytäneet Sherman ja Grobman eivät mainitse kirjassaan mitään suurista ”polttokuopista”! Toisin sanoen: niitä ei ilmakuvissa näy. Sen sijaan he puhuvat paljon Bryantin muista löydöksistä, esim. ihmisjonoista, joita kuvista ei paljain silmin erota.

Mitä ilmakuvat kertovat? Mattognolla on käytössään seuraavina seitsemänä ajankohtana otetut ilmakuvat (kaikki vuodelta 1944): 31.5.; 26.6.; 8.7.; 20.8.; 23.8.; 25.8. ja 13.9.Vain 20.8.1944 otetussa ilmakuvassa näkyy jonkin krematorion savupiipusta nousevan savua; siinä Krema III:n piipusta nousee paksu ja selvä savupatsas. Missään muussa kuvassa krematorioiden savupiipuista ei tule savua, ts. ne ovat inaktiivisia eikä polttotoiminta ole käynnissä. Myöskään 20.8. otetussa kuvassa muiden krematorioiden savupiipuista ei nouse savua.

Koko ilmakuvasarjassa vain yhdessä ilmakuvassa krematorion piipusta nousee savua, siinäkin vain yhden krematorion savupiipusta.

Entä nouseeko savua Krema V:n pohjoispihalta? Kyllä. Savua nousee 31.5., 8.7., 20.8. ja 23.8. otetuissa kuvissa, siis neljässä ilmakuvassa. 31.5. otetussa kuvassa näkyy savupatsas, ja savuava alue on n. 50 neliömetrin suuruinen, eikä siinä voi palaa enempää kuin 60-70 ruumista. Tuolloin Unkarin juutalaisten virta Auschwitziin oli huippukohdassaan, mutta ilmakuvat eivät paljasta mitään unkarinjuutalaisten polttoinfernoa. Krematorioiden savupiipuista ei näy ensinkään savua, ts. ne eivät ole toiminnassa.

Holokaustitahot ovat väittäneet, että polttokuopissa ruumiita poltettiin yötä päivää. Tämä ei kuitenkaan ollut mahdollista, sillä leiriin oli ilmahyökkäysten varalta määrätty pimennys jo joulukuussa 1943 (Standortbefehl 55/43 15.12.1943, leirin komentaja Liebehenschel).

Entä nouseeko savua bunkkeri 2:n alueelta? Ei nouse yhdessäkään kuvassa. ”Bunkkeri 2:ksi” väitetty rakennus näkyy, mutta mikään ei viittaa siihen, että siinä olisi ollut ”kaasukammio”. 31.5.1944 otetussa kuvassa on tuuhea aita rakennuksen alueelle tulevan tien päässä, joten uhreja tuovan kuorma-auton olisi täytynyt pysähtyä aidan kohdalle ja uhrien olisi täytynyt jotenkin kulkea aidan läpi ja sitten pihan läpi ”kaasukammioon”, mutta tämä on mieletön ajatus siirtymiseen liittyvän karkaamis- ja tulitaisteluvaaran (jos vangit saavat käsiinsä aseita) vuoksi.

Kuitenkin juuri täällä ja juuri tuolloin todistaja Paisikovic oli kuulemma paikalla, kun kaksi suurta polttokuoppaa roihusi yötä päivää tuhoten ruumiita, Piperin mukaan jopa 5000 yhden vuorokauden aikana! Juuri tuolloin kuorma-autojen olisi pitänyt tuoda paikalle 1000 tonnia polttopuuta päivässä ja viedä pois 94 tonnia polttamisessa syntyvää tuhkaa.

Mutta tuossa 31.5. otetussa ilmakuvassa (tai missään muussakaan ilmakuvassa) ei näy savua, ei liekehtiviä kuoppia eikä muitakaan kuoppia eikä kuorma-autoja. Aitakin esti kuorma-autojen liikkumisen. Ei näy siitä riisumisrakennusta, josta Paisikovic puhui. Ei näy rakennuksen läheisyydessä parakkeja, näkyy ainoastaan kolme tasoitettua aluetta (joista kahdelle myöhemmin pystytettiin parakki). Kuvissa ei näy mitään merkkejä tuhoamistoiminnasta, ja koko paikka vaikuttaa täysin hylätyltä, kuten aitakin osoittaa.

Bunkkeri 2:n maastossa on nykyisin kaksi kuoppaa, joista toinen on vesiallas. Toinen on 25 x 5 metrin suuruinen kaivanto. Tätä ei kuitenkaan näy ilmakuvissa 31.3.1944, 21.12.1944 eikä 19.2.1945, joten kuoppa on sodanjälkeiseltä ajalta. Sodan aikana ”bunkkeri 2:n” maastossa ei ollut joukkohautoja eikä polttokuoppia.

23.8.1944 otetussa ilmakuvassa bunkkeri 2:n alueella näkyy kaksi parakkia (näkyvät jo 26.6. otetussa ilmakuvassa), samoin uusi tie leiristä parakkien välistä portin kohdalle. Aitaan on raivattu läpikulkuväylä.

Todistajien lausunnoista todettakoon, että Nyiszli ei puhu mitään riisumisparakista tai -parakeista, Paisikovic puhuu yhdestä riisuutumisrakennuksesta ja Müller puhuu kolmesta parakista.

Molemmat parakit näkyvät vielä marraskuun 29. päivänä otetussa ilmakuvassa. Saksalaiset olivat tarkkoja parakkien käytössä, joten jos ”kaasutukset” ja polttamiset päättyivät, kuten esim. vastarintaliikkeen edustaja Stanislav Klodzinski 30.8.1944 sanoo, elokuun lopussa, niin miksi parakit olivat paikalla vielä marraskuussa?

Ilmakuvat osoittavat, ettei bunkkeri 2:n ympäristössä tapahtunut mitään epäilyttävää toimintaa. Mikä siis oli parakkien tarkoitus? Mikään tunnettu dokumentti ei puhu niistä, mutta todennäköisesti ne liittyivät Unkarin juutalaisten pakkosiirtoihin. He toivat mukanaan runsaasti omaisuutta (näkyy valokuvista), ja ehkä parakit oli tarkoitettu hätävarastointia varten, kun omaisuus piti saada jonnekin katon alle; nämä juutalaisethan jatkoivat sitten pikapuoliin matkaansa muihin leireihin. Parakit olivat lähellä, vain noin 200 metrin päässä keskussaunasta.

Mainitussa 23.8.1944 otetussa ilmakuvassa näkyy Krema V:n pohjoispihalta nouseva savupatsas. Kuitenkin polttopaikka on 30 metriä lännempänä kuin 31.5. otetun kuvan polttopaikka. Tämä ilmakuva vastaa tarkoin edellä käsiteltyjä kahta valokuvaa, jotka esittävät ruumiiden polttamista Krema V:n pihalla. Polttoalue on kooltaan n. 50 neliömetriä, ja tämä uusi polttopaikka näkyy jo 8.7. otetussa ilmakuvassa. Krema V:n pihalla oli niin ollen kaksi polttopaikkaa, joita käytettiin vuorotellen.

Elokuun 20. päivänä otetussa ilmakuvassa siis Krema III:n savupiipusta nousee paksu savu. Tästä voidaan vetää se johtopäätös, että jos krematorion piipusta ei nouse savua, krematorio on inaktiivinen (ei ole toiminnassa). Dokumenteista käy selville, että kun Unkarin juutalaisia saapui Auschwitziin, Birkenaun Kremoissa suoritettiin koko ajan korjauksia. Polttotoiminta oli vaurioittanut kaikkien neljän krematorion savupiippujen ja hormien tiilirakenteita (korjaajaksi saapui niiden toimittaja ja rakentaja Koehler-firma). Myös polttouuneissa, ainakin niiden ovissa, oli vaurioita. Kun ilmakuva 31.5. otettiin, kaikki neljä krematoriota olivat korjattavina ja siksi niiden savupiipuista ei nouse savua.

20.8.1944 otetussa ilmakuvassa savua nousee siis sekä Krema III:n savupiipusta että Kreman V pohjoispihalta, mutta Danuta Czechin Kalendariumin mukaan tuolloin ei tapahtunut ihmiskaasutuksia, joten polttoihin ei liity mitään rikollista toimintaa. Lisäksi näissä ulkona suoritetuissa tuhkauksissa tuhkattiin vain 60-70 ruumista vuorokaudessa, joten ne eivät ole missään suhteessa Piperin julistamiin päivittäisiin 10 000 ruumiin polttamisiin kuopissa.

Yhteenvetona voidaan todeta, että ilmakuvissa näkyy Krema V:n pihalla 50 neliömetrin suuruinen savualue sekä yksi savupatsas Krema III:n savupiipusta 20.8.1943. Ilmakuvissa ei näy kuoppien kaivamisten synnyttämiä maakasoja, polttopuukasoja, kuorma-autoja, raiteita, sementillä päällystettyä aluetta eikä bunkkeri 2:n alueella savua tai polttokuoppia.

Kuitenkin niitä pitäisi näkyä, jos massapolttamisia tapahtui. Mattogno laskee, että aikavälillä 17.5.-31.5.1944 Auschwitziin saapui 184 049 Unkarin juutalaista, joista 73% eli 134 300 oli työkyvyttömiä. Holokaustitahojen mukaan nämä 134 300 surmattiin ”kaasukammioissa”. Mattognon mukaan Birkenaun krematorioiden teoreettinen maksimaalinen polttokapasiteetti oli 1104 ruumista vuorokaudessa, joten mainittujen 15 vuorokauden aikana niissä voitiin polttaa maksimissaan 16 600 ruumista. Hän kuitenkin huomauttaa, että koska kaikki Kremat olivat tuolloin korjattavina, luku ei todellisuudessa pidä paikkaansa. Loput 117 700 (134 3000 – 16 600) olisi täytynyt polttaa ”polttokuopissa” tai rovioissa 15 vuorokauden aikana. Vuorokaudessa olisi täytynyt polttaa 7850 ruumista.

Koska pohjavesi tuli vastaan jo reilun metrin syvyydessä, kuoppien syvyys ei voinut olla yli metrin. Tällöin käytännössä polttamistavaksi tuli rovio: ruumiit asetettiin puiden päälle ja puut sytytettiin palamaan. Kuoppien pinta-alan olisi täytynyt olla 5900 neliömetriä eli seitsemän kertaa Kremojen IV ja V lattiapinta-ala (tai 11 Mandelbaumin polttokuoppaa, 19 Paisikovicin polttokuoppaa, 39 Dragonin polttokuoppaa, 82 Bendelin polttokuoppaa, 118 Rosenblomin polttokuoppaa tai 147 Jankowskin polttokuoppaa). Ajatus, että tällaista roviota olisi voitu ruokkia heittämällä siihen jatkuvasti lisää ruumiita, ei pidä paikkaansa, sillä kuumuuden vuoksi roviota ei voinut mennä niin lähelle, että siihen olisi päästy heittämään ruumiita. Ilmakuvissa täytyisi bunkkeri 2:n tai Krema V:n alueella näkyä polttokuoppia, joiden pinta-ala olisi 5900 neliömetriä. Sellaisia ilmakuvissa kuitenkaan ei näy.

Kuoppien reunoilla pitäisi näkyä niiden kaivamisten synnyttämät maakasat. Kasoissa olisi täytynyt olla 5900 kuutiota maata tai enemmänkin, koska ylös kaivettu maa muuttuu harvemmaksi. Mattognon mukaan maakasoja olisi täytynyt näkyä ilmakuvissa 6500 kuutiota. Sellaisia maakasoja ilmakuvissa kuitenkaan ei näy.

Polttopuuta olisi tarvittu 1570 tonnia joka päivä, määrä, joka pinottuna olisi ollut 50 x 35 x 2 m, suurempi pinta-ala siis kuin Kremojen IV ja V pinta-alat yhteensä. Yksi junan tavaravaunu saattoi kuljettaa 25 tonnia, joten vaunuja olisi tarvittu 63 joka päivä. Tällaisia puukasoja ilmakuvissa kuitenkaan ei näy.

Tuhkaa olisi syntynyt 148,3 tonnia joka päivä (puutuhkaa 125,6 tonnia + 22,7 tonnia ihmistuhkaa). Holokaustitahojen mukaan tuhka kuljetettiin kuorma-autoilla Vistula-jokeen, joten kuljetukseen olisi tarvittu kymmeniä kuorma-autoja. Sellaisia ilmakuvissa kuitenkaan ei näy.

Mattognon laskelmien mukaan kuorma-autokaluston käyttämisen olisi täytynyt muuttua 3,5-kertaiseksi Unkarin juutalaisten tuhoamisen ja polttamisen vuoksi, mutta dokumenttien mukaan kaluston käyttömäärät pysyivät tavanomaisella tasolla.

Voidaan siis todeta, ettei virallinen historiankirjoitus osaa sanoa mitään täsmällistä polttokuoppien määristä, sijainneista tai kapasiteeteista. Myös silminnäkijätodistukset antavat näistä seikoista ristiriitaisia tietoja. Lisäksi ilmakuvat kumoavat täysin näiden ”silminnäkijätodistajien” lausunnot. Kesällä 1944 tuhkauksia suoritettiin ulkona, mutta paljon vaatimattomammassa määrin kuin holokaustitahot väittävät. Säilyneet valokuvat esittävät tällaista tuhkausta, ja polttoalueen dimensiot ovat vaatimattomat. Kuorma-autokaluston käyttö oli täysin normaalilla tasolla.

Mattogno lausuu lopuksi:

Tarinalla, että Unkarin juutalaisia olisi kaasutettu ja poltettu Birkenaussa, ei ole historiallista pohjaa. Se on yksinkertainen propagandatarina, joka on keksitty ja rakennettu niiden todellisten mutta vähäpätöisten ja satunnaisten tuhkausten pohjalle, joissa tuhkattiin rekisteröityjä asukkeja Krema V:n pihalla.

Muistettakoon sekin, että syyskuussa 1944 Punaisen Ristin delegaatio sai vapaasti tutkia Auschwitz-Birkenaun leirin eikä löytänyt mitään, mikä olisi viitannut tuhoamisiin, eikä kukaan puhunut heille sellaisista.

Krematoriot olivat vapaasti nähtävissä sekä leirin ulkopuolelta että leirin sisäpuolelta. Aivan leirin vieressä olleet pellot olivat vuonna 1944 viljeltyjä, ja pelloilta, teiltä ja ympäristön maalaistaloista oli täysin vapaa näkymä leiriin. Joukkotuhoamista ei mitenkään olisi voitu pitää salassa.

Juutalaiset saivat asianmukaista hoitoa 

Juutalaiset pyrittiin - epidemioiden riehuessa - kaikin tavoin pitämään hengissä ja työkykyisinä. Reichsführer-SS Heinrich Himmler reagoi tietoonsa tulleisiin lukuisiin kuolemiin keskitysleireissä kirjoittamalla 16.12.1942 kiireellisen kirjeen SS:n taloushallinnollisen keskusviraston (WVHA:n) päällikölle Oswald Pohlille:

On ehdottomasti ryhdyttävä toimenpiteisiin kuolleisuuden vähentämiseksi keskitysleireissä parantamalla ravitsemusta ja, mikäli mahdollista ja tarpeellista, työoloja. Leirien komentajat asetetaan henkilökohtaiseen vastuuseen tästä (facsimile painettu teoksessa ”Obozy hitlerowskie na ziemiach polskich 1939-1945”. Panstwowe Wydawnictwo Naukowe, Varsova 1979, s. 135-136); 

http://www.vho.org/GB/Books/dth/fndWeber.html (kohta 1.4).

Tämän seurauksena Pohlin alainen, keskitysleirien tarkastusviraston päällikkö (leirien komentajien suora esimies) Richard Glücks, lähetti 28.12.1942 keskitysleirien lääkäreille (ja kopiona tiedoksi leirien komentajille) salaisen direktiivin (ohjekirjeen), jossa todetaan aluksi, että viimeaikaisissa kuljetuksissa eri leireihin 136 000 tulijasta noin 70 000 oli kuollut ja ettei sellaisen kuolleisuuden vallitessa koskaan päästä Reichsführer-SS:n (Himmlerin) vaatimiin leirivahvuuksiin. Kirje jatkuu:

Leirien lääkäreiden on kaikin käytettävissä olevin keinoin alennettava kuolleisuutta eri leireissä. Paras keskitysleirilääkäri ei ole se, joka uskoo, että hänen täytyy pitää yllä tarpeetonta ankaruutta, vaan se, joka opastamalla ja keskustelemalla pitää eri työtyhmien työkyvyn korkeimmalla mahdollisella tasolla. Keskitysleirien lääkäreiden tulee entistä useammin valvoa vankien ravinnonsaantia ja yhteistyössä hallintoelinten kanssa tehdä parannusehdotuksia leirien komentajille. Nämä eivät kuitenkaan saa jäädä vain paperille, vaan leirien lääkäreiden tulee valvoa niitä säännöllisesti. Lisäksi leirien lääkäreiden on huolehdittava siitä, että työoloja eri työpaikoissa parannetaan mahdollisimman paljon. Sen vuoksi on tarpeellista, että leirien lääkärit tarkastavat työpaikat paikan päällä ja hankkivat tietoa työolosuhteista. Reichsführer SS (Himmler) on määrännyt, että kuolleisuutta on ehdottomasti alennettava (Nürnberg-dokumentti PS-2171, liite 2; NC&A red series, Vol. 4, s. 833-834).

Glücks antoi pontta asialle huomauttamalla keskitysleirien komentajille 20.1.1943:

Kuten olen jo tähdentänyt, keskitysleirien kuolleisuutta on alennettava kaikin mahdollisin keinoin (Nürnberg-dokumentti NO-1523; NMT green series, Vol. 5, s. 372-373).

Lokakuun 26. päivänä 1943 suurimpien leirien komentajille antamassaan salaisessa käskyssä Pohl määräsi erityistoimenpiteitä sen varmistamiseksi, että internoitujen terveys ja tuottavuus säilyvät (Bundesarchiv, Koblenz, Bestand SS-Wirtschafts-Verwaltungshauptamt. Signatur NS 3/386). Jokaisen komentajan, hän kirjoitti, tuli henkilökohtaisesti huolehtia siitä, että tämä direktiivi tulee hänen leirinsä johtavan hallintoviranomaisen ja leirin ylilääkärin tietoon, joiden tuli antaa kuittaus sen saamisesta. Kopio määräyksestä tuli lähettää Himmlerille.

Pohlin direktiivi alkoi painottamalla leirien tärkeyttä sotaponnisteluissa:

Kahden viime vuoden aikana tekemämme työn ansiosta keskitysleirit ovat nyt ratkaisevan tärkeä tekijä asetuotannossa. Tyhjästä olemme rakentaneet vertaansa vailla olevat asetehtaat.

Aikaisempina vuosina, silloisen kasvatuksellisen ja kuntouttavan tarkoitusperän vallitessa, ei ollut tärkeää, tekivätkö vangit tuottavaa työtä. Nyt kuitenkin vankien työtuotanto on tärkeä, ja kaikki komentajien, virkamiesten ja lääkäreiden toimenpiteet tulee suunnata ennen kaikkea vankien terveyden ja tuottavuuden ylläpitämiseen.

[- -]

Tässä suhteessa seuraavat asiat ovat tärkeitä:

1. Työntekoon sopiva ja tarkoituksenmukainen ravinto.

2. Sopiva ja tarkoituksenmukainen vaatetus.

3. Kaikkien luonnollisten keinojen käyttäminen hyvän terveydentilan ylläpitämiseksi.

4. Kaiken tarpeettoman ponnistelun välttäminen, ellei tuottavuuden ylläpitäminen suoraan vaadi sellaista.

Sitten Pohl mainitsi joitakin erikoistoimenpiteitä vankien terveyden ja hyvinvoinnin parantamiseksi:

Keskipäivän lounaan tulee koostua – ei laihasta sopasta, vaan kiinteistä, tukevista ruoista.

Lisäruoan ottamiseen on kannustettava.

Ateriointi ja kunnollinen ruoansulatus vaativat lepoa. Sen vuoksi aterioiden aikana tulisi olla riittäviä lepotaukoja. Ei tarpeettomia marsseja. Ruoka tulee tuoda ihmisten luo, ei ihmisiä ruoan luo.

Lämpimän ruoan lisäksi vaatetusta tarvitaan pitämään keho lämpimänä ja suojaamaan sitä kylmältä. Tämä on erityisen tärkeää niiden vankien kohdalla, jotka työskentelevät ulkona.

Tulee huolehtia siitä, että yöaikaan saadaan ainakin seitsemän kahdeksan tunnin häiriötön uni.

Nimenhuudot tulee pitää niin lyhyinä kuin mahdollista.

Pohl mainitsi myös, että sairaiden vankien tuli sairaaloissa saada erikoisruokavalio heidän terveytensä palauttamiseksi ja että hyvästä työstä ja hyödyllisistä ehdotuksista vankeja tuli palkita bonuksilla.

Vaikka tällaisia toimenpiteitä ei aina toteutettu niin kuin oli määrätty, nämä korkea tason direktiivit eivät jääneet ilman vaikutusta.

Pohl raportoi Himmlerille syyskuussa 1943, että leirien kuukausittainen kuolleisuus oli laskenut kesän ja syksyn 1942 noin kymmenestä prosentista elokuun 1943 noin kolmeen prosenttiin. Hän totesi:

Kuolleisuuden väheneminen johtuu pääasiassa siitä, että pitkään vaaditut hygieeniset toimenpiteet on nyt suoritettu ainakin suurimmaksi osaksi.

Himmler kiitti Pohlia tämän työstä ja ilmaisi uskonsa, että tilanne muuttuu vieläkin paremmaksi, kunhan parempi viemäröinti ja paremmat saniteettitilat saadaan rakennettua. (Nürnberg-dokumentti PS-1469).

Saksalaisten keskitysleirisääntöjen mukaan leireihin tulijoille oli pidettävä perusteellinen lääkärintarkastus, ja jos oli syytä, heidät oli asetettava karanteeniin. Sairaat tulijat täytyi tutkia jo saapumispäivänä, ja tarvittaessa heidät oli ohjattava sairaalaan. Lääkäreiden oli valvottava ravinnonsaantia, ja puutteista tuli ilmoittaa leirin komentajalle. Niille, jotka siirrettiin muihin leireihin, oli pidettävä lääkärintarkastus (Rules and Regulations for the Concentration Camps. Anthology. Inhuman medicine, Vol. 1, Part 1. Warsaw: International Auschwitz Committee 1970, s. 149-151; S. Paskuly [toim.]: Death Dealer, s. 216-217).

Leireissä ei tapettu, niissä yritettiin epätoivoisesti ja suurella vaivalla pelastaa juutalaisten ja muiden internoitujen henki. Zyklon B:tä käytettiin vaatteiden puhdistamiseen täistä. Täiden hävittämiseksi tulijat riisuttiin, suihkutettiin, heidän tukkansa leikattiin ja heidän vaatteensa käsiteltiin Zyklon B:llä. Tämä hyönteismyrkky pelasti lukemattomien juutalaisten hengen.

Auschwitz-museossa on tiedot 15 706 internoidusta (lähes kaikki juutalaisia), jotka heinäkuun 1942 ja kesäkuun 1944 välillä saivat lääkärinhoitoa Auschwitz III:n (Monowitzin) sairaalassa.

Toukokuusta 1943 lähtien Birkenaun (Auschwitz II:n) koko rakennuslohko III:ea alettiin - osana laajempaa Birkenaun hygieenisten olojen parannusohjelmaa - rakentaa valtavaksi sairaalaleiriksi vankeja varten (ks. yllä mainittu Mattognon artikkeli "Birkenaun leirin synty ja tehtävät"). Parakkeja tähän sairaalaleiriin suunniteltiin 183 (mm. kirurgiaa, röntgeniä ja hoitoa, apteekkia, juuri leikattuja potilaita, vakavasti sairaita potilaita ja tavallisia sairaita varten). 31.5.1944 pystyssä oli 63 parakkia, mutta sitten suuri Unkarin juutalaisten virta sotki nämä sairaalaleirisuunnitelmat. Rakennuslohko III:sta tuli näiden juutalaisten kauttakulkuleiri, ja sairaalaleirihanke jäi kitumaan, kunnes siitä syyskuussa 1944 luovuttiin kokonaan.

Artikkelissaan "Die Deportation ungarischer Juden von Mai bis Juli 1944" Carlo Mattogno kertoo, että työkyvyttömät Unkarin juutalaiset saivat asianmukaista lääkärinhoitoa Birkenaussa. Mattognon siteeraama raportti (GARF 7021-108-32, s. 76) on kesäkuun 28. päivältä 1944, ja se sisältää tietoja näille unkarinjuutalaisille annetusta terveydenhoidosta ja lääketieteellisestä hoidosta.

Raportin mukaan hoitoa oli saanut 3138 Unkarin juutalaista. Hoidon aiheina olivat: kirurgiset tapaukset 1426, ripuli 327, ummetus 253, angiina 79, sokeritauti 4, sydämen vajaatoiminta 25, scabies 62, keuhkokuume 75, flunssa 136, ihottuma 268, muu 449. Erikseen infektiosairaudet: tulirokko 5, sikotauti 16, tuhkarokko 5, erysipelas 5.

4.9.2008