Varsovan gheton "kapina"

Saksalaiset päättivät v. 1942 luopua Varsovan ghetosta ja siirtää siellä olleet juutalaiset ja sotatarviketeollisuuden Lublinin alueelle ja kauemmas itään. Suurin osa gheton juutalaisväestöstä siirrettiin vuoden 1942 puolella, ja loppuja muutamaa kymmentä tuhatta juutalaista alettiin siirtää vuoden 1943 alkupuolella. Juutalaiset ryhtyivät kuitenkin vastarintaan, ja saksalaisten oli pakko käyttää voimatoimia gheton tyhjentämiseksi.
Varsovan gheton juutalaiset pakkosiirrettiin Kenraalikuvernementin (Saksan miehittämän Puolan alueen) alueella sijainneiden kauttakulkuleirien kautta osaksi työvoimaksi Saksan sotateollisuuteen, osaksi kauemmas itään. Osa siirrettiin myös suoraan kauttakulkuleirien ohi.

Seuraavassa ensin oma kirjoitukseni Varsovan gheton tyhjentämisen suorittaneen Jürgen Stroopin raportista (PS-1061) ja gheton juutalaisten kuljetuksista ja lopussa professori Robert Faurissonin artikkeli ”Varsovan gheton ‘kansannousu’ – juutalainen kapina vai saksalainen poliisioperaatio?” 

Stroop-raportista ja kuljetuksista

Lähteenä alla olevassa Carlo Mattognon ja Jürgen Grafin kirja "Treblinka: Extermination Camp or Transit Camp?" sekä itse Stroop-raportti.

http://vho.org/GB/Books/t/

http://www.holocaust-history.org/works/stroop-report/jpg/strp001.jpg

Tapahtumat Varsovan ghetossa on asetettava puitteisiinsa. Käydessään Varsovassa tammikuussa 1943 Himmler määräsi ghettoon sijoitetut asetehtaat ja muut sotilaallisesti tärkeät yritykset siirrettäviksi itään Lublinin alueen leireihin (mm. Majdanekiin). Myös tehtaiden koneet ja juutalaistyöntekijät oli siirrettävä. Heti oli siirrettävä 8 000 juutalaista työntekijää ja 15.2. mennessä lisäksi 15 000.

2.2.1943 Varsovan alueen SS- ja poliisipäällikkö Ferdinand von Sammern ilmoitti kirjeitse Himmlerille:

Ei ainoastaan Többen und Schultz -firmaa vaan myös kaikkia muitakin – yhteensä 8 firmaa, joissa on noin 20 000 juutalaista työntekijää – ollaan siirtämässä Lublinissa sijaitsevaan keskitysleiriin.

Stroopin raportin mukaan tuolloin pakkosiirrettiin 6500 juutalaista.

31.3.1943 tri Max Horn ja Ostindustrie GmbH:n (OSTI:n) johtaja Odilo Globocnik ilmoittivat Majdanekin keskusrakennusviraston päällikölle:

Reichsführer-SS:n (Himmlerin) määräyksen johdosta järjestyksenpitosyistä ja juutalaisen työvoiman määrän lisäämiseksi tärkeät Varsovan ghetossa olevat aseteollisuuden yritykset, joissa on juutalaista työvoimaa, täytyy siirtää niin nopeasti kuin mahdollista. Siirto tapahtuu Poniatowaan, Trawnikiin ja Lubliniin siellä jo oleviin rakennuksiin.

Juutalaiset ryhtyivät vastustamaan tätä siirtämistä. Ghetto oli siis vielä neljä vuotta sodan alkamisen jälkeen niin voimissaan, että se saattoi ryhtyä tällaiseen kapinointiin.

Luonnollisesti saksalaiset joukot puuttuivat asiaan ja marssivat 19.4.1943 ghettoon. Neljän viikon (19.4.-16.5.1943) taisteluiden aikana tulipaloissa ja räjäytyksissä kuoli 5000 – 6000 juutalaista ja 7000 juutalaista sai surmansa taisteluissa tai vastarinnan vuoksi suoritetuissa teloituksissa. Muut n. 49 000 vangittua juutalaista vietiin rautatieasemalle, ja heistä n. 42 000 lähetettiin Lubliniin ja 6929 T II:een (tämän jälkimmäisen luvun Stroop ilmoittaa 24.5.1943 esimiehelleen [Krügerille] laatimassaan lisäselvityksessä). ”T II” ilmeisesti viittaa Treblinkaan.

Koko asian luonne paljastuu jo Stroopin 16.5.1943 laatiman raportin otsikosta: ”Varsovassa ei ole enää juutalaisten asuinaluetta!” Saksan politiikkana oli siirtää juutalaiset itään, ja siksi ghettoja purettiin.

Tähän varsinaiseen raporttiin (koskee aikaa 19.4.-16.5.1943) on siis liitetty tuo Krügerin 21.5.1943 Stroopilta pyytämä ja tämän 24.5.1943 laatima lisäselvitys, jossa Stroop kirjoittaa:

6929 juutalaista tuhottiin (vernichtet wurden) kuljettamalla heidät T II:een, niin että yhteensä 13 929 juutalaista tuhottiin (7000 taisteluissa kuollutta tai teloitettua kapinallista + 6929 T II:een lähetettyä).

Saksalaiset eivät siis nähtävästi voineet tai halunneet tuhota näitä 6929 vihollista Varsovassa vaan siirsivät heidät sitä varten 80 kilometrin päähän Treblinkaan. Jokainen sotajoukko tuhoaa sodassa aktiiviseen vastarintaan nousevat viholliskapinalliset, ainakin aktiiviset taistelijat.

Kuljetuksia T II:een tapahtui Stroopin päiväraporttien mukaan kolmena päivänä: 26.4, 12.5 ja 13.5.1943. Stroopin 25.4. antamasta raportista käy ilmi, että tuona päivänä otettiin kiinni 1690 juutalaista. Hän kertoo, kuinka juutalaisten itsensä mukaan heidän joukossaan oli laskuvarjomiehiä ja rikollisia, joille toimitettiin aseita tuntemattomasta paikasta. Hän sanoo, että tuolloin saatiin vangittua hyvin suuri osa gheton rikollisista ja alhaisimmista aineksista (a very large part of the bandits and lowest elements of the ghetto). Noiden 1690:n ulkopuolella 274 juutalaista oli jo ammuttu Varsovassa, mutta pimeän tultua teloittamiset oli lopetettu. Stroop ilmoittaa yrittävänsä järjestää kuljetuksen T II:een seuraavaksi päiväksi, muuten aamulla suoritetaan likvidointi (andernfalls die Liquidierung morgen durchgeführt wird). 26.4. hän raportoi, että kyseinen kuljetus T II:een tapahtui.

Stroopin ilmoitus ei sano, että jos kuljetus T II:een järjestyy, kuljetettavat teloitettaisiin T II:ssa. Ilmoitus sanoo vain, että kuljetus T II:een ja teloitus Varsovassa ovat vaihtoehtoja (“andernfalls”); tapahtuu jompi kumpi. Ei myöskään sanota, likvidoidaanko kaikki 1690 vai vain osa. Jos kuitenkin välttämättä tahdotaan ilmoitus tulkita niin, että myös T II:ssa tapahtuisi teloitus, niin sekin olisi tapahtumien valossa ymmärrettävää. Ehkä jopa kaikki nuo Stroopin mainitsemat 6929 todella teloitettiin T II:ssa (Treblinkassa), eikä siinä ole mitään ihmeellistä, mutta Stroopin raportti ei pakota tällaiseen tulkintaan.

Jos muutaman tuhannen kapinallisjuutalaisen teloitus siirrettiin Treblinkaan, se ei tarkoita sitä, että Treblinka olisi ollut tuhoamisleiri. Kyseessä olisi ollut rangaistustoimenpide, ei kansanmurhatoimenpide. Sitä paitsi on käynyt ilmi, että Varsovassa pidätettyjen joukossa oli sellaisia, jotka oli jo aiemmin vangittu ja lähetetty Treblinkaan. He olivat karanneet ja tulleet, usein aseita mukanaan, takaisin ghettoon. He eivät siis pelänneet Treblinkaan uudelleen lähettämistä.

Stroop-raporttiin on syytä tehdä seuraava selvennys. Stroopin 16.5.1943 (= operaation viimeinen päivä, joten alla oleva luku 56 065 on lopullinen yhteismäärä) antaman päiväraportin yhteydessä sanotaan:

Niiden juutalaisten kokonaismäärä, jotka on otettu kiinni (erfassten) ja osoitettu tuhotuiksi (nachweislich vernichteten), nousee yhteensä 56 065:een.

Tätä ei saa tulkita niin, että kaikki 56 065 juutalaista ”osoitettiin tuhotuiksi.” Kyseessä on kaksi ryhmää, ”tuhotut” ja ”siirrettäviksi kiinni otetut” (Stroop 23.4. 1943: zur Verlagerung erfasst), ja niiden yhteismäärä on tuo 56 065. Grafin & Mattognon kirja osoittaa tämän mainiosti taulukon muodossa. Itse päiväraporteissaan Stroop puhuukin aluksi tai-sanaa käyttäen ”kiinni otetuista tai tuhotuksi osoitetuista”, esimerkiksi 28.4.43: ”kiinni otettujen tai tuhottujen juutalaisten määrä nousee yhteensä 33 401:een”; myöhemmin hän sisällyttää ”kiinni saatuihin” ”tuhotut” ja tarkoittaa ”kiinni otettujen kokonaismäärällä” elävänä ja kuolleena kiinni otettujen yhteismäärää.

Stroopin raporttiin ja muihin Stroopin selvityksiin liittyy niin useita epäselvyyksiä, että herää epäilys peukaloinnista. Sodan jälkeen juutalaisilla ja voittajavaltioilla oli käytössään laitteet (saksalaiset kirjoituskoneet; kopiointimenetelmät, joiden yhteydessä tekstiä voitiin muuttaa, jne.), joilla väärentäminen saattoi tapahtua helposti. Kuten yllä olevasta alemmasta linkistä käy ilmi, Stroopin päiväraportit ovat kaukokirjoitinsähkeiden kopioita (Abschrift), joissa on yhden henkilön vahvistus. 24.5.1943 toimitetun lisäselvityssähkeen kopiossa sen sijaan ei ole minkäänlaista vahvistusta! Siinä ei ole kenenkään allekirjoitusta, joten se on oikeudessa kelpaamaton dokumentti. Muita epäselvyyksiä ovat seuraavat:

Epäselvyys 1. On olemassa kolme Stroopin esittämää ilmoitusta siitä, mitä yllä mainituille 56 065 juutalaiselle tapahtui. Päiväraportissaan 16.5.1943 Stroop ilmoittaa:

Kiinni otettujen ja todistettavasti tuhottujen juutalaisten kokonaismäärä nousee yhteensä 56 065:een.

Lisäselvityksessään 24.5.1943 Stroop ilmoittaa:

56 065 kiinni otetun juutalaisen kokonaismäärästä noin 7 000 tuhoutui entisellä juutalaisella asuinalueella toteutetussa suuroperaatiossa. Kuljettamalla T II:een tuhottiin 6 929 juutalaista, niin että yhteensä 13 929 juutalaista tuhottiin. Näiden 56 065:n lisäksi tuhoutui räjähdyksissä ja tulipaloissa arviolta 5 000 – 6 000 juutalaista.

Valallisessa lausunnossaan 24.2.1946 Stroop ilmoittaa:

Sen jälkeen kun ihmiset, yhteensä 50 000 – 60 000, oli tuotu ulos ghetosta, heidät vietiin rautatieasemalle. Nämä ihmiset olivat turvallisuuspoliisin täydessä kontrollissa, ja kuljetus Lubliniin oli sen vastuulla (PS-1061; IMT Vol. XXXIII, s. 202).

Päiväraportin mukaan 56 065 koostui (siirrettäviksi) kiinni otetuista ja todistettavasti tuhotuista (toisaalta käy ilmi, että näitä oli 7 000, joten kiinni otettuja oli n. 49 000). Lisäselvitys ilmoittaa näistä 49 000 vangitusta, että 6 929 heistä tuhottiin “kuljettamalla T II:een”, joten eloon jäi n. 42 000. Kun Stroop sitten puhuu valan sitomana, hän ilmoittaa, että kaikki 56 065 olivat elävinä kiinni otettuja ja että heidät kaikki kuljetettiin Lubliniin (ei siis ketään T II:een).

Epäselvyys 2. Lyhennys “T II”, jolla ilmeisesti tarkoitetaan Treblinkaa, esiintyy Stroopin raportissa neljä kertaa ja lisäksi kerran raporttiin liitetyssä lisäselvityksessä. Kohdat ovat seuraavat:

Päiväraportti 25.4.1943: Koska tuli pimeä, välittömään likvidointiin ei enää ryhdytty. Yritän saada aamuksi junan T II:een, muuten aamulla suoritetaan likvidointi.

Päiväraportti 26.4.1943: Tällä hetkellä (siirtoa varten) kiinni otetuista juutalaisista ei ole ketään enää Varsovassa. Edellä mainittu kuljetus T II:een tapahtui.

Päiväraportti 12.5.1943: Täältä nyt lähtevät juutalaiskuljetukset ohjataan tänään ensimmäisen kerran T II:een (Die nunmehr von hier abgehenden Judentransporte werden erstmalig heute nach T. II geleitet). Eikö siis kuljetusta 26.4. tapahtunutkaan?

Päiväraportti 13.5.1943: Nyt vangitut juutalaiset ohjataan vain T II:een (tuona päivänä vangittiin 561 juutalaista).

Lisäselvitys 24.5.1943: 56 065 kiinni otetun juutalaisen kokonaismäärästä noin 7 000 tuhoutui entisellä juutalaisella asuinalueella toteutetussa suuroperaatiossa. Kuljettamalla T II:een tuhottiin 6 929 juutalaista, niin että yhteensä 13 929 juutalaista tuhottiin.

Kuljetusten aikamääriin liittyvän ristiriidan lisäksi ristiriitaa on myös T II:een kuljetettavien lukumäärissä. 25.4. kiinni otettuja ja 26.4. T II:een kuljetettavia juutalaisia oli 1690, 12.5. kiinni otettuja oli 663 ja 13.5 kiinni otettuja 561. Korkeintaan T II:een niin ollen siirrettiin operaation aikana 2914 juutalaista. Kuinka Stroop siis voi ilmoittaa lukumääräksi 6929?

Epäselvyys 3. Yllä kävi jo selville, että operaation aikana Varsovan ghetosta löytyi sellaisia henkilöitä, jotka oli aiemmin jo lähetetty Treblinkan leiriin. He olivat karanneet sieltä ja jopa palasivat aseistettuina ghettoon, joten he eivät mitenkään pelänneet joutua mahdollisesti Treblinkaan uudelleen. Tämä viittaa siihen, ettei Treblinka ollut mikään tuhoamisleiri ja ettei edes näitä oletettavasti syystä teloitettavia teloitettu siellä. Se osoittaa myös, ettei ainakaan kaikkia Stroopin ilmoittamia 6 929 juutalaista teloitettu T II:ssa.

Esimerkiksi Varsovan gheton juutalaisasukas Samuel Zylbersztajn ilmoitti, että hänet toimitettiin Treblinkaan 30.4.1943 ja lähetettiin sieltä samana päivänä edelleen Majdanekin keskitysleiriin yhdessä 307 muun juutalaisen kanssa (lähde tälle ja seuraaville esimerkeille Mattogno & Graf: Treblinka – Extermination Camp or Transit Camp?, s. 281-288). Toiset 356 juutalaista siirrettiin Treblinkasta Majdanekiin 13.5.1943. Juutalaiset historioitsijat Tatiana Berenstein ja Adam Rutkowski toteavat, että Varsovan ghetosta saapui Lubliniin 30 000 – 40 000 juutalaista, monet kuljetuksissa, jotka kulkivat Treblinkan kautta, jossa eroteltiin työkyvyttömät työkykyisistä. John Demjanjukin USA:sta luovuttamiseen liittyvien oikeudenkäyntien yhteydessä jotkut todistajat kertoivat 1979 ja 1980 pidetyissä kuulusteluissa kokemuksistaan: yksi oli siirretty huhtikuussa 1943 Varsovasta Treblinkaan. Seuraavana päivänä hänet siirrettiin Majdanekiin. Toinenkin viipyi Treblinkassa vain päivän. Kolmas siirrettiin huhtikuussa 1943 Varsovasta Treblinkaan, jossa hän viipyi yhden päivän ja sai sitten siirron Majdanekiin 180 muun juutalaisen kanssa. Düsseldorfin oikeus totesi päätöksessään 3.9.1965, että Treblinkasta usean tuhannen ihmisen sanotaan saapuneen muihin leireihin.

Epäselvyys 4. Päiväraportissaan 16.5.1943 (operaation päättymispäivänä) Stroop ilmoittaa, että hän esittää loppuraportin operaatiosta 18.5.1943 SS- ja poliisijohtajien kokouksessa. Kuitenkin Stroopin raportin alussa on loppuraportin kaltainen yhteenveto, joka on päivätty jo 16.5.1943. Koska operaatio päättyi tuona päivänä vasta illalla (klo 20.15) Varsovan synagogan tuhoamiseen, on epäselvää, kuinka Stroop on voinut ehtiä kirjoittamaan laajasta aineistosta raportin jo samana päivänä! Olisiko päiväys liitetty vasta myöhemmin ja olisiko koko Stroopin raportti väärennös, jossa totuuteen (jota lienee hyvin paljon) on sekoitettu valhetta? Epäselvää on myös, miksi Stroopin esimies olisi 21.5.1943 pyytänyt vielä lisäselvitystä, jos Stroop jo 18.5.1943 esitti loppuraportin. Onko siis lisäselvitys 24.5.1943 väärennös; sehän on lisäksi vain kopio, jossa ei ole kenenkään vahvistusta? Myös raflaavat otsikot (pääotsikko ja raportin alkuotsikko) viittaavat mahdolliseen propagandistiseen alkuperään. Tässä ei ole tarkoitus väittää Stroopin raporttia kokonaan arvottomaksi, kuitenkin lukuisat epäselvyydet olisivat selvä aihe suorittaa raportista puolueeton asiantuntijatutkimus.

Lopuksi on syytä antaa puheenvuoro Stroop-raportille itselleen. Siitä käyvät ilmi ne syyt, joiden vuoksi tuhoamisia tapahtui ja täytyi tapahtua.

Stroop kertoo aluksi, että jo vuosisatoja idässä on juutalaisille määrätty omia asuinalueita, koska väestöä haluttiin suojella juutalaisilta. Varsovaankin tällaista alettiin suunnitella jo helmikuussa 1940, mutta asia unohdettiin. Kun sitten kesällä 1940 Ranskan sotaretken jälkeen sotajoukkoja tuli runsaasti Varsovan seudulle, katsottiin joukkojen ja väestön terveydentilan varjelemisen vuoksi välttämättömäksi perustaa juutalaisille oma erillinen asuinalue. Varsovan ghetto perustettiin syksyllä 1940, ja sinne asettui asumaan 400 000 juutalaista. Kokoa ghetolla oli n. 400 ha (kokoluokkaa 2 km x 2 km).

Varsovan ghetossa juutalaisilla oli itsehallinto heidän omissa asioissaan, ja ghettoa johti juutalaisneuvosto. Saksalaiset puuttuivat asioihin vain silloin, kun asiat koskivat saksalaisia itseään. Juutalaisilla oli oma poliisilaitos, joka kuitenkin toimi saksalaisen ja puolalaisen poliisin alaisuudessa.

Pian kuitenkin Stroopin mukaan kävi selväksi, että turvallisuustilanne vaati juutalaisten poistamista Varsovan kaupungista. Ensimmäinen juutalaisten poissiirtäminen tapahtui 22.7.- 3.10.1942, jolloin pakkosiirrettiin 310 322 juutalaista. Tammikuussa 1943 siirrettiin lisäksi 6500 juutalaista. Samassa kuussa Himmler vieraili Varsovassa ja antoi yllä esitetyn määräyksensä Varsovan gheton asetehtaiden ja muiden sotilaallisesti tärkeiden yritysten siirtämisestä koneineen ja työntekijöineen Lubliniin.

Tämän määräyksen toteuttaminen osoittautui vaikeaksi, koska sekä yritysten johtajat että juutalaiset ryhtyivät kaikin mahdollisin tavoin vastustamaan siirtoa (in jeder denkbaren Weise widersetzten). SS- ja poliisipäälliköt päättivät silloin kolmipäiväiseksi suunnitellussa suuroperaatiossa siirtää yritykset väkisin. Stroop tuli tämän suuroperaation johtoon 19.4.1943.

Alue eristettiin ulkopuolelta. SS-joukkojen vahvuus oli 16 esimiestä ja 850 miestä, järjestyspoliisin vastaavasti 6/165, turvallisuuspalvelun (SD) 2/48, Trawniki-miesten (ulkolaisia) 1/150 ja Wehrmachtin 6/49 (10 cm:n haupitsi, liekinheitin, pioneereja, lääkintäupseeri, 3 it-tykkiä 2,28 cm, yksi ranskalainen panssarivaunu ja 2 panssaroitua ajoneuvoa). Yhteensä joukkoja siis 31/1262.

Annan tässä samalla ne vahvuudet, jotka saksalaisilla oli keskimäärin päivää kohden tässä neljän viikon operaatiossa: Waffen-SS 9/821, järjestyspoliisi 11/763, turvallisuuspoliisi 3/32, vierasmaalaisten Trawniki-miesten pataljoona 2/335 ja Wehrmacht 4/98. Yhteensä keskimäärin 29/2049.

Juutalaisia alueella oli n. 60 000, ja lisäksi siellä oli suuri määrä puolalaisia ammattirikollisia (Banditen).

Saksalaisia kaatui koko aikana 16 miestä (mukana yksi puolalainen poliisi), haavoittuneita oli 85 (mukana 6 puolalaista poliisia).

Heti kun saksalaiset 19.4.1943 klo 6.00 astuivat ghettoon, he joutuivat järjestelmällisen tulituksen kohteeksi. Saksalaisten panssarivaunua vastaan heitettiin polttopulloja (Molotovin cocktaileja), ja se syttyi kaksi kertaa tuleen.

Saksalaiset vetäytyivät hetkeksi ja operaation johtoon tuli Stroop. Kello 8.00 hän astui ghettoon joukot hajautettuina eri taistelulohkoille, ja aluetta alettiin haravoida läpi. Vastaansa he saivat jälleen tuliylläkön, mutta se ei ollut niin voimakas kuin ensimmäinen, ja alueen haravointia voitiin jatkaa. Juutalaiset joutuivat pakenemaan katoilta ja muilta korkeilta paikoilta kellareihin, bunkkereihin ja viemäreihin. Illalla eräs juutalainen taisteluryhmä ryhtyi kiivaampaan vastarintaan konekiväärin kanssa, mutta se lyötiin. Haravoinnin yhteydessä saatiin kiinni vain 200 juutalaista, ja bunkkereista saatiin esiin 380 juutalaista.

Saksalaiset havaitsivat, että juutalaisilla oli runsaasti bunkkereita, joissa he piileskelivät. Lisäksi heitä oli viemäriverkostossa. Juutalaiset liikkuivat vastarintapesäkkeestä toiseen ja pakenivat ullakkojen ja maanalaisten käytävien kautta.

Seuraavana päivänä tuhottiin vastarintapesäkkeitä. Löytyi 9 bunkkeria, joiden asukit ryhtyivät vastarintaan, jolloin bunkkerit räjäytettiin (juutalaisten tappioita ei voitu tarkistaa). Kiinni otettiin 505 juutalaista, jotka siirrettiin Poniatowoon työhön. Erään asuntoblokin saksalaista isännöitsijää pyydettiin kehottamaan blokin 4000 juutalaista lähtemään blokista vapaaehtoisesti, mutta vain 28 juutalaista noudatti kehotusta! Silloin Stroop päätti voimakeinoin tyhjentää blokin tai räjäyttää sen. Päivän saaliina oli polttopulloja, käsikranaatteja, ammuksia ja sotilasasuja. Löydettiin myös miinoja.

Kolmantena päivänä (21.4.1943) Stroop haravoi läpi mainitun blokin, jolloin saatiin kiinni vain 60 juutalaista. Löytyi useita bunkkereita ja maanalaisia käytäviä. Blokissa oli Stroopin mukaan 700 – 800 juutalaista, mutta suurinta osaa heistä ei saatu kiinni, koska he liikkuivat vikkelästi piilopaikasta toiseen näiden käytävien kautta. Saksalaiset räjäyttivät ne käytävät, jotka löysivät, ja sytyttivät koko blokin tuleen. Vasta kun tulipalon vuoksi oli pakko, juutalaiset tulivat esiin, ja heidät evakuoitiin heti muualle. Muualta ghetosta saatiin kiinni 5200 juutalaista, jotka vietiin rautatieasemalle muualle siirrettäviksi. Bunkkereita räjäytettiin. Tulitaisteluissa tuhottiin 80 bandiittia. Juutalaisilla oli paljon räjähteitä. Havaittiin juutalaisten naisten taisteluorganisaation (Halutzen-järjestön) jäseniä. Saaliiksi saatiin kivääreitä, pistooleita, käsikranaatteja, räjähdyspommeja ja –kranaatteja ja hevosia. Yön tapahtumista Stroop kertoo, että palavista rakennuksista, kellareista ja muista piilopaikoista tuli yhä juutalaisia. Heitä hyppäsi alas ikkunoista, osa jo liekkeihin syttyneinä, tai he yrittivät laskeutua alas lakanoista tekemillään köysillä. Läpi yön rakennuksista ammuttiin. 5300 juutalaista otettiin kiinni ja kuljetettiin muualle.

Näiden kolmen päivän aikana saksalaiset saivat gheton siinä määrin haltuunsa, että juutalaiset eivät enää pystyneet suurempaan vastarintaan. Mutta heitä oli vaikea ottaa kiinni.

Juutalaiset pyrkivät puolalaisten ammattirikollisten kanssa asettumaan ghettoon niin lujasti kuin mahdollista, ja he jopa nostivat taistelun merkiksi juutalaisen ja puolalaisen lipun erään rakennuksen katolle. Saksalaiset hakivat kuitenkin liput pois.

Ghetossa sijainneita sotatarvikeyhtiöitä ja muita sotatalouden kannalta tärkeitä yhtiöitä kehotettiin nopeasti siirtämään toimintansa ghetosta pois, etteivät juutalaiset jatkuvasti voisi käyttää niiden tiloja hyväkseen. Suoritettiin yhtiöiden katselmus, ja tässä yhteydessä havaittiin suuri sekasorto. Stroop sanoo, ettei ole mahdollista olla suurempaa sekasortoa kuin mikä Varsovan ghetossa oli. Kaikki oli juutalaisten ulottuvilla. Heillä oli kemiallisia aineita räjähdysaineiden valmistamista varten, samoin esimerkiksi Wehrmachtin pukuja ja tarvikkeita. Omistajat eivät valvoneet liikkeitään, ja niin juutalaiset pystyivät jopa itse näissä yrityksissä valmistamaan räjähteitä itselleen. Juutalaisilla oli näissä yrityksissä jopa vastarintapesäkkeitä. Joitakin pesäkkeitä ei saatu tuhottua muuten kuin polttamalla koko rakennus, koska juutalaiset eivät suostuneet vapaaehtoisesti tulemaan ulos.

Hämmästyttävästi monet yhtiöiden johtajat eivät tienneet, paljonko heillä oli juutalaisia töissä. Heidän antamansa luvut eivät pitäneet paikkaansa. Sotatarvikeyhtiöiden asuinrakennuksissa asui rikkaita juutalaisia, jotka olivat naamioituneet työntekijöiksi ja viettivät rakennuksissa ylellistä elämää perheineen. Stroop sai kuulla, että omistajat järjestivät juominkeja juutalaisten kanssa, ja naisistakin puhuttiin.

Gheton tyhjentäminen kuitenkin jatkui. 22.4.1943 palavista ja jo poltetuista rakennuksista löytyi yhä juutalaisia. Eräästä rakennuskompleksista saksalaisia tulitettiin, jolloin rakennukset sytytettiin tuleen ja useita pakenevia ammattirikollisia ammuttiin. 180 juutalaista otettiin kiinni pihoilta. Vastarintaa esiintyi ja bunkkereita räjäytettiin. Kaiken kaikkiaan otettiin kiinni 1100 juutalaista, ja vastarinnan vuoksi 230 juutalaista ammuttiin. 15 bunkkeria räjäytettiin. Saaliiksi saatiin tuona päivänä 80 polttopulloa.

23.4. Stroop toteaa, että juutalaisten toiminta on kavalaa ja ovelaa. Eräästä rakennuskompleksista tulitettiin gheton saartorenkaan miehiä, jolloin nämä rakennukset sytytettiin tuleen. Juutalaiset olivat palavissa rakennuksissa viimeiseen asti ja ampuivat saksalaisia jopa karbiineilla (lyhyillä ratsuväen kivääreillä). Yhtä kuorma-autoa vastaan heitettiin palopullo ja räjähdyspommeja. Havaittiin, että juutalaisia pakeni viemäreiden kautta gheton ulkopuolelle. Himmleriltä tuli käsky, että Varsovan ghetto on tyhjennettävä kovin ja tiukoin ottein (Am 23.4.1943 erging vom Reichsführer-SS über den Höheren SS- und Polizeiführer Ost in Krakau der Befehl, die Durchkämmung des Ghettos in Warschau mit grösster Härte und unnachsichtlicher Zähigkeit zu vollziehen). Tämän käskyn johdosta Stroop päätti tuhota juutalaisen asuinalueen polttamalla rakennukset.

24.4. saksalaiset alkoivat tottua juutalaisten juoniin ja luihuun kamppailuun etenkin etsiessään bunkkereita, ja siksi juutalaisia alettiin saada kiinni suurempia määriä. Jälleen rakennuksia jouduttiin juutalaisten vastarinnan vuoksi sytyttämään tuleen, ja juutalaiset vasta viime tingassa hyppäsivät ikkunoista ja parvekkeilta kadulle heitettyään sitä ennen kadulle vuodevaatteita ja muita pehmusteita. Juutalaiset tekivät aina aseellista vastarintaa, ja erääseen rakennukseen pioneerit pääsivät vasta konekivääritulen suojassa. Gheton ulkopuolelle asetettiin kylttejä, joissa kiellettiin tulemasta ghettoon. Joka tulee, se ammutaan (ghettoon tuli rikollisia, jotka toimittivat juutalaisille aseita).

25.4. jouduttiin edelleen vastarinnan vuoksi räjäyttämään bunkkereita ja polttamaan taloja. Kiinni otetut juutalaiset ilmoittivat, että ghetossa on laskuvarjomiehiä ja rikollisia, jotka toimittavat aseita. Saksalaiset totesivat, että gheton juutalaisilla on huomattavat omaisuudet. Laiton ammusvarasto räjähtää.

26.4 Stroop raportoi, että useita taloja poltettiin. Tämä on hänen mukaansa ainoa keino, jolla roskaväki (Gesindel) ja rikolliset saadaan esiin. 27.4. havaittiin jälleen, että juutalaiset tulittavat viimeiseen asti. Palavista taloista he hyppivät kadulle samaan tapaan kuin ennenkin. Juutalaispäälliköitä alkaa tulla esiin, ja hyppiessään alas palavista rakennuksista he herjaavat Saksaa ja Hitleriä ja kiroavat saksalaisia sotilaita. 28.4. vastarintaa edelleen, paikoin rajuja tulitaisteluita.

29.4. räjäytettiin suuri bunkkeri, jossa nähtävästi oli ammusvarasto, koska se räjähti voimakkaasti. 30.4. erästä rakennusta vastaan taisteltaessa tarvittiin tykki. 1.5. Stroop toteaa, että edelleenkään bunkkereista ei tulla vapaaehtoisesti ulos. Suuri joukko juutalaisia saadaan kiinni viemäreistä. 3.5. aseellista vastarintaa loppuun saakka, välillä juutalaiset (jopa naiset) tulittavat ase molemmissa käsissä. 6.5. aseellista vastarintaa ja tulitaisteluita, samoin seuraavana päivänä. 8.5. tuhottiin suuri juutalaisjohtajien bunkkeri, jossa oli noin 200 ihmistä. Vastarintaa juutalaiset tekivät pistoolein ja konekiväärin ja heittämällä käsikranaatteja.

10.5. Turvallisuuspalvelu tuhosi gheton ulkopuolella erään verstaan, jossa oli valmiina n. 10 000 räjähdyspommia ja paljon ammuksia. 11.5. löytyi iso bunkkeri, jossa oli 12 huonetta, oma viemäri, vesi ja kylpytilat miehille ja naisille erikseen. 13.5. raju tulitaistelu erään bunkkerin tyhjentämisen yhteydessä. 14.5. juutalaisia savustettiin viemäreistä ulos. 15.5. jälleen tulitaisteluita. Juutalaisen hautausmaan kappeli, ruumishuone ja muut rakennukset tuhotaan. 16.5. suuroperaatio päättyy Varsovan synagogan räjäyttämiseen.

Kiinni otettujen juutalaisten ja ammuttujen juutalaisten yhteismäärä oli koko ajalta (19.4. – 16.5.1943) Stroopin mukaan 56 065 (ammuttuja näistä 7564). Kiinni otetut vietiin rautatieasemalle, ja heidät kuljetettiin Lubliniin (Stroop 24.2.1946 valallisessa lausunnossa).

Bunkkereita löytyi koko aikana 631, siis keskimäärin yksi bunkkeri gheton jokaista 80 m x 80 m suuruista aluetta kohti. Kivääreitä saatiin saaliiksi 9, pistooleita 59, lisäksi saaliiksi saatiin useita satoja käsikranaatteja, polttopulloja, räjähdyspommeja, helvetinkoneita ja suuri määrä räjähdysaineita ja ammuksia. Stroopin mukaan aseita olisi ollut paljon enemmänkin, mutta niitä ei kaikkia saatu, koska jouduttiin käyttämään savupommeja ja bunkkereiden räjäyttämisiä ja koska juutalaiset hävittivät aseensa ennen kiinnijoutumistaan. Ghetto tuhottiin niin perusteellisesti, että vain 8 rakennusta jäi pystyyn.

Varsovan ghetto oli todellisuudessa suuri bunkkeriverkosto, jossa juutalaiset asuivat. Useita niistä oli niin vaikea löytää, että ne löytyivät usein vasta kun joku kiinni otettu juutalainen osoitti niiden sijainnin. Useat olivat maan alla, ja useat olivat myös isoja ja niissä oli vesijohdot, WC ja sähkö, joskus jopa suihkutilat. Lisäksi bunkkerit oli yhdistetty viemäreihin, joita pitkin juutalaiset pääsivät liikkumaan kaikkialla ghetossa maan alla, ja niiden kautta he myös pyrkivät gheton ulkopuolelle. Viemäreiden lisäksi oli maanalaisia käytäviä.

Juutalaiset olivat saaneet saksalaisilta vuoden 1942 jälkipuoliskolla rakennustarpeita, jotta he rakentaisivat niistä pommisuojia itselleen, mutta he rakensivatkin niistä suunnattoman määrän bunkkereita tehden koko ghetosta taistelupesäkkeen.

Koska juutalaiset eivät antautuneet vapaaehtoisesti, heidät täytyi väkisin kaivaa esiin bunkkereista, kellareista, ullakoilta ja viemäreistä. Bunkkereiden asukkaat tekivät säännönmukaisesti vastarintaa, jolloin bunkkerit jouduttiin räjäyttämään ja syntyi suuri määrä kuolonuhreja. Juutalaisten esiin savustamiseksi rakennukset täytyi sytyttää tuleen. Stroopin arvion mukaan tulipaloissa ja bunkkereiden räjäytyksissä kuoli n. 5000 – 6000 juutalaista.

Aktiiviseen vastarintaan ryhtyneet, esimerkiksi ne, jotka ryhtyivät tulitaisteluun, teloitettiin. Ne, jotka antautuivat, pakkosiirrettiin muualle Himmlerin päätöksen mukaisesti. Stroop toteaa, että mitä kauemmin vastarinta kesti, sitä kovemmiksi tulivat Waffen-SS:n, poliisin ja Wehrmachtin otteet.

Stroop lopettaa raporttinsa toteamalla, että 17.5.1943 alkaen Varsovan entinen ghetto siirtyy poliisin vastuulle.

Varsovan gheton juutalaisten myöhemmästä kohtalosta tiedetään, että heitä kuljetettiin itään ja Kenraalikuvernementin alueen työleireihin. Esimerkiksi Saksan Valko-Venäjän komissaari Wilhelm Kube puhuu kirjeessään 31.7.1942 tuhannesta Varsovan ghetosta Minskiin tulleesta juutalaisesta. Informacja Biezaca –lehti kertoi 17.8.1942, että 2000 taitavaa työntekijää on saapunut Varsovan ghetosta Smolenskiin, toinen 2000 Malaszewicziin. 30.5.1943 Bobruiskiin saapui junalla 960 Varsovan juutalaista, toinen lähetys saapui 28.7.1943. Varsovan gheton juutalaiset lähettivät paljon postikortteja sukulaisilleen idän työleireistä (Bialystok, Pinsk, Bobruisk, Brzezc, Smolensk, Brest Litovsk, Minsk).

Kirja Berenstein & Rutkowski: ’Zydzi w obozie koncentracijnym Majdanek’ (1941 – 1944) kertoo, että 30 000 – 40 000 Varsovan gheton juutalaista siirrettiin Lubliniin osaksi Treblinkan kautta, jossa tapahtui valikointi.

Puolalaisen historioitsija Zofia Leszczynskan mukaan Varsovan gheton juutalaisista 14 000 päätyi Poniatowoon, 6000 Trawnikiin, 800 Budzyniin ja 16 000 Majdanekiin (Transporty wiezniow do obozu w Majdanku; Zeszyty Majdanka IV, 1969, s. 194).

T. Mencelin toimittaman kirjan ”Majdanek 1941-1944” (s. 447 s.) mukaan Varsovasta saapui Majdanekin leiriin seuraavat kuljetukset (tiedoissa on aukkoja): 27.4.1943 3496 henkilöä; 28.4., 30.4., 1.5., 2.5., 3.5. ja 14.5. kuljetukset, joissa kuljetettavien määriä ei tiedetä; 8.5. 861 miestä; 9.5. 895 miestä; 10.5. 875 miestä.

Juutalaisten kuljetuksista lisää kirjoituksessani “Juutalaisia siirrettiin itään”;

http://vilaurio.blogspot.com/2008/04/juutalaiset-siirrettiin-itn-ei-leireill.html  

Robert Faurisson: Varsovan gheton ‘kansannousu’ – juutalainen kapina vai saksalainen poliisioperaatio?

Suomennokseni professori Robert Faurissonin artikkelista ”The Warsaw Ghetto ’Uprising’; Jewish Insurrection or German Police Operation?” (Journal of Historical Review 2/1994, s. 2-5). Viitteet löytyvät linkistä;

http://www.ihr.org/jhr/v14/v14n2p2_Faurisson.html

Joka vuosi huhtikuun 19. päivän vaiheilla media ja poliitikot muistavat tapahtumaa, jota he kutsuvat Varsovan gheton ”kansannousuksi” tai ”kapinaksi.” [1] Sanomalehtien kertomuksissa asia on saanut yhä laajemmat ja vertauskuvallisemmat mittasuhteet. Holokaustijuhlallisuuksissa New Yorkissa huhtikuussa 1993 Amerikan varapresidentti Al Gore sanoi:

Varsovan gheton tarina on pyhä meidän ajallemme. [2]

Tosiasiassa tämä “tarina” on legenda, joka vain osittain perustuu historiallisiin tosiasioihin.

Ei tapahtunut mitään kapinaa. [3]

Näin sanoo Marek Edelman, joka oli erään aseistetun juutalaisen ryhmän johtaja ghetossa. Hän lisäsi:

Emme edes valinneet päivää; saksalaiset määräsivät sen tulemalla ghettoon löytääkseen viimeiset juutalaiset.

Edelman sanoi myös, ettei aseisiin tarttuneita juutalaisia ollut koskaan enempää kuin 220 (toiset arviot juutalaisten ghettotaistelijoiden määrästä liikkuvat useasta sadasta jopa kahteen tuhanteen. Joka tapauksessa vain hyvin pieni osa gheton väestöstä osallistui taisteluihin). [4]

Edelmanin sanat vahvistaa Yitzhak Zuckerman, toinen aseistautuneen juutalaisen pääryhmän johtaja ghetossa. Zuckerman on määritellyt juutalaistaistelijoiden “taistelupäämäärän” seuraavasti:

Pyrimme organisoimaan puolustuksen, emme kansannousua. Kansannousussa aloite on kapinoijilla. Me pyrimme vain puolustamaan itseämme; aloite oli täysin saksalaisilla. [5]

Tämä ei ollut koko yhteisön kansannousu vapauden saavuttamiseksi tai pakkosiirtojen vastustamiseksi. Pikemminkin se oli vain joidenkin nuorten juutalaisten reaktio, jotka nähdessään saksalaisten joukkojen tunkeutuvan heidän turvapaikkaansa taistelivat ensin vastaan, sitten kolmantena päivänä yrittivät turhaan paeta ja lopuksi piiritettyinä ryhtyivät pitkäaikaiseen aseelliseen vastarintaan. [6]

Koko tapahtumaa tulisi mieluummin kutsua saksalaiseksi poliisioperaatioksi kuin Varsovan juutalaisten “kansannousuksi” tai “kapinaksi.” – - Sen ymmärtämiseksi, mitä tapahtui Varsovan ghetossa huhti-toukokuussa 1943, on tärkeää tietää, miksi saksalaiset päättivät ryhtyä poliisioperaatioon. Kaupungin ”juutalaisalueella” eli ”ghetossa” oli 36 000 virallisesti rekisteröityä asukasta sekä, hyvin todennäköisesti, yli 20 000 salaista asukasta. [7] Ghetto oli tavallaan kaupunki kaupungissa; sitä johtivat “juutalaisneuvosto” (Judenrat) ja juutalainen poliisilaitos, jotka toimivat yhteistyössä saksalaisten miehitysviranomaisten kanssa myös juutalaisia ”terroristeja” vastaan. Useat tuhannet juutalaistyöntekijät ahersivat gheton työpajoissa ja tehtaissa valmistamassa Saksan sotaponnisteluiden kannalta elintärkeitä tuotteita.

Sen jälkeen kun Neuvostoliitto oli tehnyt ensimmäisen ilmahyökkäyksensä Varsovan keskustaan 21.8.1942, kaikkialle kaupunkiin, myös ghettoon, rakennettiin saksalaisten määräyksestä pommisuojia asukkaiden suojaksi. Saksalaiset toimittivat juutalaisille sementtiä ja muita tarvikkeita näitä suojia varten, jotka legenda on muuttanut ”hirsibunkkereiksi” (blockhouses) ja ”bunkkereiksi” (bunkers). [8] Tämä “maanalainen pako- ja piilopaikkaverkosto” oli niin laaja, että erään huomattavan holokaustihistorioitsijan mukaan...

...lopulta jokaisella gheton juutalaisella oli oma paikkansa jossakin gheton keskiosaan rakennetussa suojassa. [9]

Pienet aseistautuneet juutalaisryhmät, joissa oli yhteensä alle 220 henkilöä, olivat aktiivisia. Tärkein niistä oli ”Juutalainen taisteluorganisaatio” (JCO), jonka jäsenet olivat enimmäkseen noin 20-vuotiaita nuoria miehiä. Sen ”yleiset taisteluohjeet” mainitsivat ”terroriteot” juutalaista poliisia, juutalaisneuvostoa ja Werkschutzia (tehtaiden ja työpajojen suojelupalvelua) vastaan. Tämä JCO:n ohje totesi nimenomaan:

Yleisesikunta laatii keskeisen toimintasuunnitelman, sabotaasi- ja terrorisuunnitelman vihollista vastaan. [10]

Nämä ”taistelijat” tai ”terroristit” käyttivät siis ”sabotaasia ja terroria” juutalaisen ghettopoliisin, juutalaisneuvoston virkailijoiden ja työpajojen vartijoiden uhkaamiseen. [11] ”Terroristit” myös käyttivät hyväkseen gheton voimakasta teollisuus- ja talouselämää uhkailemalla ja kiristämällä kauppiaita ja muita asukkaita, jopa pitämällä heitä vankeina kodeissaan lunnaita vastaan. He kykenivät ostamaan aseita Varsovaan sijoitetuilta sotilailta, jotka, kuten kauas etulinjojen taakse sijoitetut sotilaat muuallakin, palvelivat usein sekalaisissa yksiköissä huonosti koulutettuina ja huonosti motivoituneina. Ghettojen ”terroristit” tekivät myös murhaiskuja saksalaisia joukkoja ja juutalaisia avustajia vastaan.

Ghetto tuli yhä epävakaammaksi. Sen vuoksi puolalainen väestö alkoi suhtautua sen olemassaoloon yhä vihamielisemmin, ja saksalaiset puolestaan pelkäsivät, että se voi vaarantaa kaupungin tärkeän roolin sotateollisuuden rautatiekeskuksena ja paikkana, jonka kautta itäiselle rintamalle kuljetettiin joukkoja. Himmler päätti sen vuoksi siirtää juutalaisväestön sekä työpajat ja tehtaat Lublinin alueelle ja hävittää gheton rakentamalla sen paikalle puiston. Aluksi saksalaiset yrittivät taivuttaa juutalaiset vapaaehtoisesti hyväksymään siirron, mutta “terroristit” kieltäytyivät hyväksymästä sitä, koska he tiesivät siirron myötä menettävänsä taloudellisen perustansa ja liikkumisvapautensa. Kaikin tavoin he vastustivat sitä, kunnes 19.4.1943 Himmlerin määräyksestä alkoi poliisioperaatio jäljellä olevien juutalaisten evakuoimiseksi voimakeinoin.

Kello kuusi aamulla SS-eversti Ferdinand von Sammern-Frankeneggin johtamat joukot tunkeutuivat ghettoon tukenaan yksi ainoa telaketjuilla kulkeva kulkuneuvo (kaapattu hyökättäessä Ranskaan) ja kaksi panssariautoa. Aluksi ”terroristit” eli sissit tarjosivat sinnikästä vastarintaa haavoittaen 16 saksalaista SS-miestä, kuutta ukrainalaista (ns. ”askareita”) ja kahta puolalaista poliisia. Yksi puolalainen poliisi sai surmansa. [12]

Himmler, joka kovasti halusi välttää kuolonuhreja, suuttui. Heti samana aamuna hän vapautti von Sammern-Frankeneggin komentajan paikalta ja korvasi hänet SS-kenraali Jürgen Stroopilla. Stroop sai määräyksen suorittaa operaatio hitaasti kuolonuhrien määrän minimoimiseksi, ja hän teki niin seuraavalla tavalla: joka aamu joukot tunkeutuivat ghettoon, tyhjensivät rakennukset asukkaista ja käyttivät savupommeja (ei myrkkykaasua) ajaakseen ulos pommisuojissa piileskelevät juutalaiset; rakennukset tuhottiin, kun ne oli ensin tyhjennetty. Joka ilta joukot sulkivat gheton, niin ettei kukaan voinut paeta yön aikana.

Kahakat kestivät huhtikuun 19. päivästä toukokuun 16. päivään, joten operaatio vaati kaiken kaikkiaan 28 päivää. Kolmantena päivänä monet juutalaiset aseistautuneet taistelijat yrittivät paeta, ja useimmat heistä ammuttiin tai vangittiin. Toisin kuin jotkut huhut kertovat, saksalainen osasto ei koskaan pyytänyt ilmatukea gheton tuhoamiseksi, eikä operaatiossa tapahtunut ilmapommituksia.

Juutalaisten kuolonuhrien määrää ei tiedetä. [13] Usein mainittu luku 56 065 on itse asiassa pidätettyjen juutalaisten määrä. Suurin osa näistä siirrettiin muualle, monet Treblinkan kauttakulkuleiriin, josta heidät kuljetettiin Majdanekiin (Lublin). [14] Saksalaisia kuoli operaatiossa 16 (tässä on mukana yksi puolalainen poliisi).

Ei ole syytä epäillä juutalaisen vastarinnan rohkeutta ghetossa tai koko toimenpiteen traagista luonnetta, kun siviiliväestö joutui keskelle erilaisten heterogeenisten saksalaisten yksikköjen ja kaikkialle ghettoon levittäytyneiden pienten juutalaississiryhmien välistä ristitulta. Toisin kuin jotkut suureelliset propagandaväitteet kertovat, se, mikä tapahtui, oli kaukana mistään ”apokalyptisestä” kansannoususta, jollaiseksi eräs kirjoittaja hiljattain on kutsunut sitä [15], varsinkin kun ajatellaan niitä kymmeniä tuhansia siviilien ja sotilaiden kuolemia, jotka tapahtuivat noiden samojen 28 päivän aikana taistelukentillä eri puolilla maapalloa ja Britannian ja Amerikan ilmavoimien suorittamissa eurooppalaisten kaupunkien pommituksissa. [16]

19.4.2008