1. Syyskuussa 1944 saksalaiset kutsuivat Punaisen Ristin Auschwitz-Birkenaun keskitysleiriin, koska liittoutuneiden propaganda julisti, että saksalaiset tuhoavat leireissä juutalaisia myrkkykaasulla. Punaisen Ristin delegaatio sai täysin vapaasti keskustella juutalaisten ja kenen tahansa kanssa, myös leirin yhteyteen majoitettujen englantilaisten sotavankien ja leirissä työssä käyvien vapaaehtoisten siviilityöntekijöiden kanssa, joita leirissä oli varsinaisten asukkien ja sotarikollisten lisäksi. Nämä ryhmät työskentelivät toistensa yhteydessä, joten he tiesivät toistensa asioista.
Delegaatit tutkivat leirin huolellisesti, eivätkä he havainneet mitään kaasutuksiin viittaavaa. He tiedustelivat kaikilta ryhmiltä, myös siviilityöntekijöiltä ja englantilaisilta, tiesivätkö he mitään "moderneista suihkuista", joissa internoituja kaasutettaisiin ryhmissä, kuten propaganda väitti. Ei kukaan, ei yksikään juutalainen, ei yksikään englantilainen, ei yksikään siviilityöntekijä eikä kukaan muukaan tiennyt sellaisista mitään. Delegaatit eivät löytäneet mitään "kaasukammioita". Raportissaan he joutuivat toteamaan, ettei Auschwitzissa ole kaasukammioita.
Sodan jälkeen Punainen Risti ja Vatikaani haastattelivat leireillä olleita, eivätkä asukit puhuneet kaasukammioista mitään (Punaisen Ristin dokumentti nro 9925, kesäkuu 1946).
Kolmiosaisessa raportissaan (Geneve, 1947) Punainen Risti toteaa keskitysleireistä: ei ole mitään todisteita kansanmurhasta.
Vuonna 1956 Punainen Risti arvioi tutkimustensa perusteella, että toisessa maailmansodassa kuoli Euroopassa kaikista syistä (taudit, epidemiat, vanhuus, pommitukset, tappamiset) n. 300 000 juutalaista. Myöhemmin Punainen Risti asetti kuolleille ylärajan: toisen maailmansodan aikana Euroopassa on voinut kuolla korkeinaan 1-1,5 miljoonaa juutalaista. Historioitsija David Irving on arvioinut, että ehkä vain 100 000 juutalaista kuoli sodassa tappamalla (olivat lähinnä saksalaisia vastaan taistelleita partisaaneja).
Maailman juutalaiset, Vatikaani, Punainen Risti ja saksalaiset eivät tienneet mitään juutalaisten joukkomurhista, koska sellaisia ei tapahtunut. Saksalla oli olemassaolonsa ollessa uhattuna muutakin tekemistä kuin murhata juutalaisia ja sitten salailla sitä.
2. Prof. Arthur Butz on kirjoittanut kirjan "The Hoax of the Twentieth Century" (”1900-luvun suurin huijaus”). Esitellessään tätä kirjaa prof. E. L. Hebden Taylor toteaa (Christian News Encyclopedia, s. 1093):
Butz osoittaa, että useimmat niiden todistajien kertomuksista, jotka väittävät nähneensä kaasutuksia, ovat mielikuvitusta. Pilkkukuume, jota liittoutuneet tuhoamalla täydellisesti Saksan huoltoyhteydet sodan viime päivinä edistivät, aiheutti noin miljoonan juutalaisen kuoleman toisessa maailmansodassa. Mitä Zyklon B:hen tulee, se oli tavallinen hyönteismyrkky, jota käytettiin pilkkukuumetta levittävien täiden tuhoamiseen. Auschwitzin "kuolemanhaju" tuli keinokumia valmistavien tehtaiden hydrausprosessista.Taylor kertoo sitten eräästä TV-keskustelusta, jossa Butz totesi, ettei yksikään löydetty natsidokumentti viittaa tuhoamispolitiikkaan;
...ei ole uskottavaa, että niin valtavaa tuhoamisohjelmaa olisi voitu toteuttaa panematta jotakin paperille. Laaja-alaiset toimet tuottavat väistämättä paperia puhtaasti teknisistä syistä, eivätkä toimenpiteet kulje ilman sitä; insinöörit, rakentajat ja muut ammattimiehet tarvitsevat paperidokumentteja töitään varten. Kuitenkaan ei ole olemassa paperidokumentaatiota kaasukammioiden rakentamisesta juutalaisten tuhoamista varten. Mutta krematorioiden suunnittelusta ja rakentamisesta on olemassa runsaasti tällaisia dokumentteja.Kun Butzilta kysyttiin, mitä varten krematorioita rakennettiin, hän vastasi:
Niiden avulla taisteltiin pilkkukuumetta vastaan.Fil. tri Austin App kertoo Butzin kirjasta seuraavaa (Christian News Encyclopedia, s. 1096):
Tunnettu tiedemies, apulaisprofessori Arthur Butz, on suunnannut koneenrakennusta ja tietojenkäsittelyoppia koskevan koulutuksensa sen väitteen tutkimiseen, että Kolmas valtakunta olisi suunnitellut ja toteuttanut Euroopan juutalaisten joukkomurhan. Tri Butz ei spekuloi eikä luota sekundaarisiin lähteisiin, hän analysoi dokumentteja - - Perusteellisen ja objektiivisen tutkimuksensa lopussa Butz sanoo: "Euroopan juutalaisia ei tuhottu eikä Saksa yrittänytkään tuhota heitä. Saksa pakkosiirsi tietyn ihmismäärän, ja nämä ihmiset siirrettiin lopulta uudelleen liittoutuneiden ohjelman mukaisesti. Juutalaiset kärsivät sodan aikana siitä, että heitä kuljetettiin itään ja heidän omaisuuttaan takavarikoitiin, ja ennen kaikkea he kärsivät paljon olosuhteista, jotka liittyivät Saksan tappioon. Ehkä miljoona heistä kuoli. Jokainen Euroopassa kärsi sodan aikana, etenkin Keski- ja Itä-Euroopan kansat. Ne, jotka kärsivät eniten, olivat häviäjät, saksalaiset (ja itävaltalaiset), jotka menettivät 10 miljoonaa sotatoimissa, liittoutuneiden pommituksissa, sodanjälkeisessä neuvostoterrorissa, sodanjälkeisessä sotavankityössä Neuvostoliitossa ja Ranskassa ja puolalaisten ja muiden toimeenpanemissa karkotuksissa, joissa heitä karkotettiin kotimaistaan hyvin brutaaleissa olosuhteissa ja kostonhimoisissa miehitystoimissa vuosina 1945-1948."App kertoo Butzin myös osoittaneen, ettei mitään tuhoamisohjelmaa ollut olemassa:
Butz sanoo myös, että hänen arvionsa miljoonasta juutalaisuhrista on todennäköisesti liian korkea ja että se pitää sisällään ne, jotka kuolivat vanhuuteen ja sairauteen, ne, jotka laillisesti teloitettiin partisaaneina, ja ne, jotka tuhoutuivat neuvostovallan alaisuudessa.
Saksan keskitysleirit olivat sitä, mitä saksalaiset sanoivatkin niiden olevan, turvallisuus- ja työleirejä, eivät kuolemanleirejä. Saksalaiset Einsatz-joukot, jotka toimivat itärintaman takana, käsittivät n. 3000 miestä, joiden tehtävänä oli kukistaa partisaaneja eikä suinkaan teloittaa juutalaisia vain siksi, että nämä olivat juutalaisia.
Prof. A. R. Butzin "The Hoax of the Twentieth Century" vakuuttaa jokaisen lukijan siitä, että Kolmas valtakunta ei tuhonnut juutalaisia eikä koskaan suunnitellutkaan sellaista. Kuuden miljoonan taru on sodanaikaista kauhupropagandaa.Earl Denny kertoo eräästä Butzin julkisesta esiintymisestä 21.10.1977 (Spotlight 1.5.1978):
Tri Butz syytti harvinaislaatuisessa julkisessa esiintymisessään ihmisten herkkäuskoisuutta siitä, että väite, että "Hitler tappoi 6 miljoonaa juutalaista", on saanut laajan yleisen hyväksynnän. Hänen esiintymisensä on harvinaislaatuinen, koska hänen kollegansa välttelevät häntä ja koska häntä ja hänen henkeään on uhattu sen jälkeen kun hänen kirjansa, jossa hän väittää, ettei natsi-Saksalla ollut suunnitelmaa tuhota juutalaiset fyysisesti, oli julkaistu. Butz sanoo, että monet ihmiset uskovat tähän legendaan yhdenmukaisuuden pakon, en-tahdo-olla-erilainen-asenteen, vuoksi ja koska he vain olettavat, "ettei kukaan kerro sellaisia valheita" ja että sen niin ollen täytyy olla totta.The Institute for Historical Review esittelee myös Butzin kirjan ja toteaa, että Butz osoittaa siinä, kuinka sodanjälkeisiä sotarikosoikeudenkäyntejä lavastettiin ja kuinka todisteita tehtiin väärentämällä.
Butzin mukaan väitteen kuudesta miljoonasta uhrista esittivät sionistit vuoden 1942 lopulla ja vuonna 1943. Sionistipropagandaa johti rabbi Wise, siihen aikaan sekä American että World Jewish Congressin johtaja. Alkuaan sionistien motivaatio esittää tällainen tuhoamisväite liittyi vaatimukseen, että brittien tulee avata Palestiina juutalaisten maahanmuutolle.
Butzin mukaan Nürnbergin oikeudenkäynti oli laiton; se pantiin toimeen ex post facto-lailla, ja siksi niillä, jotka järjestivät oikeudenkäynnin, ei ollut ennalta tunnustettua tuomiovaltaa. Oikeudenkäynnin henkilötodistuksia ei voida pitää luotettavina niissä laittomissa ja hysteerisissä oloissa, joissa oikeudenkäynti käytiin - - todistuksia voitiin pakottaa eri tavoin. Dokumentit olivat liittoutuneiden, Saksan vihollisten, kontrollissa. Vain sellaisia dokumentteja käytettiin, joita syyttäjäpuoli piti "relevantteina".
Saksalaiset dokumentit eivät puhu mistään tuhoamispolitiikasta. Ne puhuvat "lopullisesta ratkaisusta", mutta sillä saksalaiset tarkoittivat juutalaisten karkottamista Euroopasta. Vielä Butz sanoo, että Punaisen Ristin raportit eivät pidä yhtä tuhoamistarinan kanssa. Vatikaanin raportitkaan eivät tue sitä. Juutalaisten päiväkirjoissa tai juutalaisneuvostojen raporteissa ei puhuta mistään tuhoamisohjelmasta. Missä siis on todellinen todiste? Butz sanoo, ettei sellaista ole, ja siksi kyseessä on "the Hoax of the Twentieth Century", "1900-luvun suurin huijaus."
Religious News Service kertoo 18.2.1977 Butzin kirjasta:
Tri Butz väittää, että holokaustitarina perustuu naurettavalle informaatiolle. Sionistien järjestämä kampanja on levittänyt tarinaa siitä, että natsit murhasivat juutalaisia. Auschwitzin kuolemat johtuivat luonnollisista syistä. Lääkkeitä ja ruokaa oli vähän.Christian News sanoo 7.5.1990:
Butzin mukaan "tuhoaminen" on propagandahuijaus. Auschwitz-tarina on ”pelkkä valhe, joka koostuu valapattoudesta, väärennöksistä, tosiasioiden vääristelyistä ja asiakirjojen vääristä tulkinnoista”.3. Juutalainen historioitsija Samuel Gringauz toteaa holokaustin "todistajista":
Holokaustista "pelastuneiden" muistelmat ja kertomukset ovat suurimmaksi osaksi pelkkää naurettavaa jaarittelua, kirjoitusmaanista liioittelua, dramaattisten tehokeinojen käyttöä, liiallista mahtipontisuutta, harrastelijamaista filosofointia, teennäistä tunteilua, tarkistamattomien juorujen kertomista, ennakkoluuloja ja yksipuolista hyökkäilyä tai puolustelua (Jewish Social Studies, tammikuu 1950, Vol. 12, s. 65).Niinpä vuonna 1960, kun virallisesti tunnustettiin, ettei Saksan maaperällä olleissa leireissä ollut kaasukammioita tai joukkomurhia, tuhannet näitä koskevat todistukset mitätöitiin, niillä ei ollut mitään uskottavuutta eikä todistusarvoa. Ei ole mitään syytä epäillä, etteivätkö asiat olisi samoin Puolan maaperällä olleiden leirienkin suhteen.
4. Auschwitz-oikeudenkäynnin (Frankfurtissa 1960-luvulla) jälkeen oikeus valitti lausunnossaan:
Oikeudelta puuttuivat lähes kaikki keinot, joita normaalisti käytetään murhaoikeudenkäynneissä kuvan saamiseksi siitä, mitä tosiasiallisesti tapahtui. Ei ollut uhrien ruumiita, ei ruumiinavauksia, ei asiantuntijoiden lausuntoja kuoleman syystä ja ajankohdasta, ei johtolankoja murhaajista, ei murha-aseita jne.Oikeus siis virallisesti sanoo, ettei Auschwitzissa ollut kaasukammioita (murha-aseita) ja ettei saksalaisten syyllisyydestä ole mitään viitteitä (”johtolankoja”).
5. K. C. Gleason sanoo (Journal of Historical Review, talvi 1984), että informaatio, joka koski juutalaisten joukkomurhaa toisessa maailmansodassa, ymmärrettiin lännessä sodan aikana kauhupropagandaksi:
Liittoutuneiden johto ei suhtautunut siihen vakavasti, ei myöskään liittoutuneiden tiedustelu; ei Amerikan yleisö eikä Englannin yleisö; eivät Amerikan juutalaiset eivätkä edes Euroopan juutalaiset - - Massiivinen ja perusteellinen mutta vähän luettu v. 1981 julkaistu tutkimus Britannian sodanaikaisesta tiedustelusta, "the British Intelligence in the Second World War", tukee vahvasti käsitystä, etteivät brittiläiset yhdistäneet sitä, mikä osoittautui satunnaisiksi juutalaisten ampumisiksi, mihinkään joukkomurhaan - - Ja eräs entinen OSS:n (Office of Strategic Services, USA) agentti, joka toimi Euroopassa, kertoi hiljattain lausunnossaan, että OSS sai ennalta tiedon saksalaisten suihkukoneiden kehittämisestä, natsien yrityksistä kehittää ydinase, V-1 ja V-2 ohjuksia koskevista salaisuuksista ja Hitleriä vastaan suunnatusta salaliitosta. Nämä olivat hyvin salaisia asioita Kolmannessa valtakunnassa. Vaikka OSS olisi saanut vain sanallista informaatiota suunnitellusta juutalaisten tuhoamisesta, tiedon siitä pitäisi löytyä monista sodanajan Euroopan tiedusteluraporteista. Sitä ei löydy. On päinvastoin täysin selvää, ettei amerikkalaisten agenttien raporteissa ole mainintoja Euroopan juutalaisten tuhoamista koskevista kertomuksista tai uskoa sellaisiin. Jos huhut tuhoamisesta, jonka sanottiin olevan yleistä leireissä, olisivat olleet uskottavia, agenttien raporteista olisi tullut ilmetä shokki ja huoli. On selvää, että leirien työntekijöiden määrän äkillinen vähentyminen olisi loogisesti herättänyt epäilyjä heidän hävittämisestään. OSS kuitenkin sai paljon tietoa keskitysleirien roolista Saksan sotaponnisteluissa; itse asiassa se tuli siihen tulokseen, että todistusaineisto Saksan syyttämiseksi tuhoamisohjelmasta on riittämätön.6. Juutalainen Raul Hilberg myönsi Zündel-oikeudenkäynnissä v. 1985, ettei yksikään tieteellinen tutkimus ole koskaan todistanut natsien kaasukammioiden olemassaoloa.
Euroopan vallattujen kaupunkien juutalaisneuvostoilla ei ollut mitään vihiä mistään saksalaisten suunnitelmista tuhota heidän väkensä fyysisesti. Ja näin asia oli kaikkialla natsien hallitsemassa Euroopassa. Ranskan, Hollannin, Tanskan, Kreikan, Unkarin ja muiden maiden juutalaiset käyttäytyivät tavalla, joka osoitti epäuskoa tähän sen ajan mielikuvitukselliseen juoruun. Kaikkein dramaattisin todistus, jopa todiste, siitä, että nämä väitteet hylättiin yleisesti, on kuitenkin se yksinkertainen tosiasia, että läpi sodan juutalaiset nousivat vastarintaa tekemättä "uudelleenasutusjuniin".
Amerikan ja muiden liittoutuneiden maiden juutalaisjärjestöt osoittivat samanlaista haluttomuutta suhtautua vakavasti tarinoihin, joita virtasi "vanhasta maasta". Kyllä, useimmat olivat nähneet lehtikirjoituksia natsien juutalaisia kohtaan harjoittamasta julmuudesta, ja kyllä, miehityksen alla elävien sukulaisten sana vahvisti, että juutalaisten olot olivat ankarat. Kuitenkaan minään hetkenä Amerikan tai Britannian juutalaiset eivät lähteneet mihinkään laajaan, määrätietoiseen ja koordinoituun yritykseen pelastaa heidät, eivätkä he ryhtyneet edes protestoimaan.
7. Germar Rudolf kirjoittaa toimittamansa kirjan ”Dissecting the Holocaust” sivulla 37:
Omassa luvussaan ilmakuvien ammattitulkitsija John Clive Ball esittää tärkeimmät ilmakuvat Treblinkasta, Babi Jarista ja Auschwitz-Birkenausta ja osoittaa, ettei väitteitä näissä paikoissa tapahtuneista joukkomurhista voida ilmakuvista vahvistaa, vieläpä, että ilmakuvat suurimmaksi osaksi osoittavat ne vääriksi.Tuossa "omassa luvussaan" Ball toteaa:
Tähän mennessä yksikään ilmakuva ei vahvista väitettyä juutalaisten joukkomurhaa missään Saksan miehittämän Euroopan kolkassa toisen maailmansodan aikana. Lisäksi ilmakuva-analyysi osoittaa vääräksi väitteen, että "natsit" olisivat tahtoneet pitää väitettyjen tuhoamisleirien tapahtumat salassa. Monissa tapauksissa ilmakuvat osoittavat selvästi, että joitakin tapahtumia, joista silminnäkijät ovat todistaneet, sellaisia kuin Unkarin juutalaisten tuhoamista tai Babi Jarin joukkoteloituksia, ei todellisuudessa lainkaan tapahtunut.8. Silminnäkijätodistusten arvioinnin asiantuntija prof. Elisabeth Loftus (itse juutalainen) kertoo silminnäkijätodistusten todistusarvosta:
Kaikista todistuskategorioista nämä ovat kaikkein epäluotettavimpia maailmanlaajasta mediamainonnasta ja holokaustiaihetta ympäröivästä hyvin latautuneesta ilmapiiristä johtuen.9. Germar Rudolf:
Niiden rakennusten tutkimus, joita on väitetty käytetyn joukkokaasutuksiin, on osoittanut, ettei Auschwitzin väitetyissä "pääkaasukammioissa" - pääleirin krematorion ruumishuoneessa ja krematorioiden II ja III ruumishuoneissa - ole havaittavissa, mistä tai millä tavalla myrkkykaasua olisi tuotu sisään. Reiät, jotka nykyisin katossa näkyvät, on tehty sinne sodan jälkeen. Jos tätä havaintoa ei kumota, tämä yksin tekee joukkokaasutukset täysin mahdottomiksi.10. Tohtori William B. Lindsey, joka oli toiminut 33 vuotta tutkijakemistinä Dupont-yhtiössä, todisti vuoden 1985 Zündel-oikeudenkäynnissä, että Auschwitzin kaasutustarina on teknisesti mahdoton. Tutkittuaan huolellisesti paikan päällä Auschwitzin, Birkenaun ja Majdanekin "kaasukammiot" hän ilmoitti:
Olen tullut siihen johtopäätökseen, ettei ketään tapettu tieten tahtoen tai tarkoituksellisesti Zyklon B:llä tällä tavalla. Pidän sitä täysin mahdottomana (The Globe and Mail, 12.2.1985, s. M3).11. Juutalaiset eivät ole ainoita, joiden kohtalo toisessa maailmansodassa natsien käsissä on ollut tutkimuksen kohteena. Jehovan todistajien kohtalon tutkimusta voidaan verrata juutalaisten kohtalon tutkimukseen.
Ruotsalaisen Jehovan todistaja Ditlieb Feldererin juutalaistaustainen äiti pakeni poikansa kanssa vuoden 1942 paikkeilla Italiaan ja siirtyi sieltä myöhemmin Ruotsiin. Sodan jälkeen Felderer ryhtyi tutkimaan, mitä tapahtui niille Jehovan todistajille, jotka kieltäytyivät Hitlerin aseista, heitähän sanottiin tuhotun 60 000. Hän tutki heidän kohtaloaan yhteisönsä päätoimiston arkistoissa New Yorkissa, samoin monissa muissa maissa, mm. Skotlannissa ja Ruotsissa, ja tuli siihen tulokseen, että vain 203 Jehovan todistajaa oli teloitettu, ei 60 000.
Hän alkoi epäillä myös juutalaisholokaustia ja ryhtyi tutkimaan myös sitä, ja päätyi havaintoon, että sekin oli petos. Hän teki n. 30 matkaa Puolaan ja kävi keskitysleireissä satoja kertoja. Hänen vaimonsa oli vietnamilaiselta vaikuttava filippiiniläinen, ja tämä seikka helpotti hänen liikkumistaan kommunistimiljöössä. Felderer vertasi CIA:n v. 1979 julkistamia ilmakuvia omiin havaintoihinsa ja kykeni yksityiskohtaisesti osoittamaan, kuinka rakenteita oli sodan jälkeen Auschwitzissa muuteltu "kaasutuksia" tukevaan suuntaan. Hän paljasti mm. valesavupiipun, johon kuitenkaan ei ollut hormiyhteyttä, ja "kaasukammion" katon valeaukot, jotka oli hakattu sinne jälkeenpäin ja joita väitettiin sitten Zyklon B:n annosteluväyliksi.
Felderer oli todistajana v. 1988 Zündel-oikeudenkäynnissä Kanadassa (Zündeliä syytettiin holokaustin kieltävän kirjallisuuden levittämisestä), ja siellä hän antoi todistuksen, ettei saksalaisilla ollut kaasukammioita. Felderer osoitti, etteivät juutalaiset kirjoittajat, esim. Raul Hilberg, olleet koskaan käyneet tutkimassa "kuolemanleirejä", joista he kirjoittivat. Enimmäkseen he lainailivat toisiltaan ja ylistivät sitten toisiaan. Hän kertoi myös, että Auschwitzissa oli uimahalli, tanssisali ja konserttitalo.
Myöhemmin Felderer irtaantui Jehovan todistajista, ja nämä väittävät yhä, että tuhansia Jehovan todistajia tuhottiin keskitysleireissä.
12. Fil.tri, prof. Austin App (LaSalle College, USA) kuvaa sodanjälkeisiä tapahtumia omaelämäkertateoksessaan "German-American Voica for Truth and Justice". Hänen mukaansa todellinen holokausti olivat saksalaisten joukkomurhat sodan jälkeen. Nämä joukkomurhat olivat todellisia päinvastoin kuin juutalaisten valheholokausti. Kirjansa sivulla 262 App kertoo, että puolalaiset ja neuvostoliittolaiset karkottivat Sleesiasta, Tsekkoslovakian sudeettialueilta ja Baltiasta 15 miljoonaa saksalaista, joista 2,5 miljoonaa murhattiin matkalla. Heidät myös ryöstettiin ja raiskattiin massaraiskauksissa. Jaltalla ja Potsdamissa Amerikan presidentit, Stalin, Churchill ja Attlee antoivat tähän valtuutuksen. Saksalaisia on kohdeltu sodan jälkeen kuin heillä ei olisi mitään oikeuksia. Heidät on jopa pakotettu rankaisemaan niitä, jotka kieltävät holokaustin, vaikka mitään holokaustia ei tapahtunut. He siis rankaisevat oman valheellisen nöyryytyksensä kieltämisestä.
App sanoo, että 6 miljoonan juutalaisholokausti on historian röyhkein valhe. Kaikkialla vallitsee germanofobinen epärehellisyys.
13. Juutalainen Joseph Burg sanoo, että holokausti on "hirvittävä valhe". Paul Rassinier sanoo: "Holokaustiväite on historiallinen valhe, kaikkien aikojen traagisin ja kauhein huijaus". Arthur Butz sanoo, että holokausti on "1900-luvun suurin huijaus". Prof. Robert Faurisson sanoo, että holokausti on "historiallinen valhe".
13.2.2008
