1. Saksalainen sotilas Thies Christophersen, joka on kirjoittanut kirjan ”Auschwitz. Truth or Lie” (1973), oli kumiteollisuuteen (Auschwitzissa valmistettiin tekokumia) liittyvän tutkimusryhmän mukana Auschwitzissa koko vuoden 1944. Hän kirjoittaa kirjassaan:
Olin Auschwitzissa tammikuusta joulukuuhun 1944. Sodan jälkeen kuulin väitteitä juutalaisten joukkomurhista, ja olin hyvin hämmästynyt. Huolimatta kaikista annetuista todistuksista ja median raporteista tiedän, ettei sellaisia kauheuksia koskaan tapahtunut - - Ihmettelin, kuinka nopeasti ihmiset olivat halukkaita hyväksymään ja uskomaan tarinoita näistä joukkokaasutuksista ilman minkäänlaista vastarintaa - - Koko aikana, jonka olin Auschwitzissa, en havainnut mitään, mikä olisi vähäisimmässäkään määrin viitannut mihinkään joukkomurhiin kaasukammioissa.Christophersenin vaimo sai vapaasti tulla leiriin, joten siellä ei ollut mitään salattavaa. Myös hänen äitinsä kävi kesällä 1944 leirissä. Muidenkin siviilityöntekijöiden sukulaiset saivat vapaasti tulla leiriin. Asukkeja kohdeltiin hyvin, ja jos oli hyvä käytös, saattoi päästä jopa bordelliin. Kerran viikossa internoiduille järjestettiin elokuvaesityksiä. Myös jumalanpalveluksia järjestettiin, ja internoidut harrastivat teatteria ja esittivät näytelmiä. Kesällä 1944 Christophersen kävi kuuntelemassa tohtori Mengelen pitämää tieteellistä esitelmää (sellaisiakin siis järjestettiin!). Syyskuussa 1944 hän näki, kuinka Punaisen Ristin tutkimusryhmä sai vapaasti tutkia Auschwitz-Birkenaun leirin. Christophersen jopa havaitsi, että monet internoidut rukoilivat Saksan voittoa!
Kerran SS-vartija potkaisi erästä naistyöntekijää, ja Christophersen ryhtyi nuhtelemaan potkaisijaa. Tämä sanoi, että nainen oli sanonut häntä ”natsisiaksi”, mutta vartija oli ensin loukannut naista. Christophersen teki ilmoituksen vartijan käytöksestä, ja tämä lähetettiin rangaistuspataljoonaan Danzigiin. Tämä nosti suuresti Christophersenin suosiota leiriläisten keskuudessa.
Sodan jälkeen Christophersen luki ruotsalaisen Einar Åbergin laskelmia, joissa todetaan, että v. 1938 maailmassa oli 15 688 259 juutalaista (World Almanac of American Jewish Committee) ja vuonna 1948 the New York Timesin mukaan 18,7 miljoonaa. Jos kuusi miljoonaa tuhoutui, niin hän ihmetteli, oliko väkiluvun mahdollista nousta 10 vuodessa 9,7 miljoonasta 18,7 miljoonaan. Siksi hän alkoi tutkia asiaa ja kirjoitti kirjan. Zündel-oikeudenkäynnissä 1988 hän todistajana kutsui kaasukammioväitteitä ”huijaukseksi.” Christophersen ihmettelee suuresti, miksi saksalaiset uskovat näihin väitettyihin joukkomurhiin.
2. Wilhelm Stäglich (tuomari; kirjoittanut kirjan Der Auschwitz Mythos, 1979) kuului Auschwitzin lähistöllä sijainneisiin ilmatorjuntajoukkoihin (suojasivat tehtaita, joissa leirin internoidut työskentelivät). Tehtäviensä vuoksi hän joutui vuoden 1944 heinä-syyskuussa käymään leirissä useita kertoja. Hän ei havainnut mitään kaasutuksiin viittaavaa ja sanoo, että leiri oli hyvin hoidettu ja hyvin organisoitu, ja hän näki siellä lukuisia työpajoja. Asukkaita ei kohdeltu huonosti. Stäglich toteaa, että Auschwitzissa tapahtuneeksi väitetystä joukkotuhoamisesta ei ole pienintäkään todistetta. Hän on myös osoittanut lukuisia "todistuksia" epäluotettaviksi (kuvaa mm. erään korulavastuksen).
3. Auschwitzin viimeinen päällikkö (1944 alusta lähtien) Richard Baer on tietenkin avaintodistaja. Häntä ei saatu perääntymään väitteestään, että koko sinä aikana, jonka hän oli Auschwitzissa, hän ei nähnyt kaasukammioita eikä tiennyt mitään sellaisten olemassaolosta. Baer pidätettiin joulukuussa 1960, ja hän kuoli äkillisesti 17.6.1963 tutkintovankeudessa (51-vuotiaana), juuri ennen Auschwitz-oikeudenkäynnin alkua Frankfurtissa. Kaksi viikkoa tätä ennen hän oli saanut lääkärinlausunnon, jossa hänet todettiin terveeksi. Baerilta 2,5 vuoden aikana saatuja lausuntoja ei luettu oikeudenkäynnissä, koska hän kielsi kaasukammiot. On olemassa vahvoja viitteitä siitä, että Baer myrkytettiin kuoliaaksi vankilassa.
4. Kirjan "The Holocaust Story and The Lies of Ulysses" tekijä (kirja koottu hänen teoksistaan) ranskalainen Paul Rassinier (k. 1967) oli natsien vastustaja, pasifisti, sosialisti ja juutalaisia puolustava historioitsija ja maantieteen opettaja. Hän oli vankina Buchenwaldin keskitysleirissä ja sen sivuleirissä Dorassa lokakuusta 1943 lähtien sodan loppuun. Keskitysleiriin hän joutui vastarintatoimintansa vuoksi.
Kun Rassinier sodan jälkeen kuljetettiin Saksasta Ranskaan, hän oli fyysisesti niin heikko, että hänet täytyi kotiuttaa paareilla. Sodan jälkeen hän ei totuuden rakastajana voinut sietää keskitysleireistä kerrottuja valheita, esim. väitteitä myrkkykaasulla tappamisista, ja siksi hän alkoi tutkia asiaa. Tutkimustensa tuloksen hän tiivistää näin:
Holokaustiväite on historiallinen valhe, kaikkien aikojen traagisin ja kauhein huijaus.Keskitysleirissä ollessaan hän ei koskaan nähnyt mitään "kaasukammioita", ja myöhemmin hän tutkimustensa perusteella tuli vakuuttuneeksi siitä, ettei missään muussakaan keskitysleirissä ollut kaasukammioita.
Ensin Rassinier kirjoitti pienen kirjasen, jossa hän torjui kaasukammiovalheen. Tällöin holokaustitahot alkoivat vainota häntä, koska hän uskalsi vastustaa heidän väitteitään. Hän julkaisi sitten uuden kirjan ja sitten vielä yhden. Lopulta hänen vastustajansa myönsivät v. 1960, ettei Saksan maaperällä olleissa leireissä ollut kaasukammioita (he sanoivat, että niitä oli vain Puolan maaperällä olleissa leireissä). Mutta jos kaikki todistukset ja tunnustukset Saksan maaperällä olevien "kaasukammioiden" suhteen olivat vääriä ja "kaasukammiorakennukset" kokonaan muuta kuin väitettiin, mikä sitten osoitti Puolan maaperällä olevia "kaasukammioita" koskevat todistukset ja tunnustukset oikeiksi ja siellä olevat "kaasukammiorakennukset" aidoiksi? Hän jatkoi tutkimus- ja julkaisutyötään ja jopa tarjoutui puolustuksen todistajaksi joissakin sotarikosoikeudenkäynneissä. Elämänsä loppupuolella Rassinier kirjoitti kaksi kirjoitusta, joissa hän tuomitsi Auschwitz-oikeudenkäynnin ja Jerusalemissa pidetyn Eichmann-oikeudenkäynnin.
IHR:n (The Institute for Historical Review) johtaja Mark Weber kertoo Rassinierista, että tämä on holokaustirevisionismin veteraani (revisionismi tarkoittaa "tarkistamista"; holokaustirevisionismi pyrkii siis oikaisemaan ”holokaustia” koskevaa historiankirjoitusta totuudenmukaiseksi):
On vaikea kuvitella kellään olevan suurempaa moraalista auktoriteettia haastaa holokaustiteoria. Muut ovat rakentaneet Rassinierin laskemalle perustalle (Christian News Encyclopedia, s. 2909).Wilhelm Stäglich kertoo Rassinierista, että omista kokemuksistaan huolimatta tämä historioitsijana hylkäsi sodanjälkeisen keskitysleirikirjallisuuden "pidäkkeettömän liioittelun". Rassinier mm. kertoi entisestä keskitysleiritoveristaan pappi Renardista. Renard oli kirjoittanut Buchenwald-kertomuksessaan:
Näin tuhansien ja taas tuhansien menevän suihkuihin, joista virtasi veden sijasta kaasu.Kun Rassinier sitten alkuvuodesta 1947 kertoi tälle, ettei Buchenwaldissa ensinkään ollut kaasukammioita, kuten jokaisen tämän leirin internoidun on täytynyt tietää, Renard vastasi:
Aivan, mutta tämä on kuvaannollista puhetta, ja koska näitä asioita tapahtui jossakin, ei asialla ole väliä.Stäglich toteaa:
Jos tämä pappismies, jolle totuudenrakkauden olisi tullut olla mitä arvokkain asia, häpeämättömästi kohteli totuutta tuollaisella kevytmielisyydellä ja uskoi, että hän saattoi esittää sellaista, minkä tiesi valheeksi, "kuvaannollisena puheena" vain siksi, että se vastasi senaikaisia huhuja, niin mitä on ajateltava muista "kaasutusten" todistajista, joista useimmat eivät yltäneet papin tasolle älykkyyden tai moraalisten edellytysten suhteen?Christian News 7.5.1990 kertoo:
Rassinier paljasti monen "holokaustista pelastuneen" valheet. Rassinier kirjoittaa: "Mitä lukuihin tulee, todistajat ovat sanoneet ja kirjoittaneet täysin mahdottomia asioita. Mitä tulee surmaamistapoihin, asia on samoin. Keskitysleirikirjallisuus kokonaisuudessaan on pahantahtoisten juorujen ristiriitainen kokoelma."Pierre Hofstetter kirjoittaa Rassinierin kirjan johdannossa:
Paul Rassinierin väitteet, ettei natseilla ollut suunnitelmaa suorittaa juutalaisten kansanmurhaa, ettei ollut mitään virallisesti päätettyä "kaasulla tuhoamista" ja ettei natsien käsissä kuollut kuutta miljoonaa juutalaista, ovat tietenkin harmittaneet "hovihistorioitsijoita", tavanneet heidät niin sanoakseni käsi keksipurkissa heidän epärehellisessä tieteellisyydessään, kuten myös koko sionistista valtaryhmää, joka on rakentanut Israelin valtion "kuuden miljoonan myytin" varaan.Sodan jälkeen Paul Rassinier valittiin Ranskan Kansalliskokoukseen, jossa hän heikon terveytensä vuoksi ehti toimia vain vuoden. Vastarintatoimintansa vuoksi hänelle myönnettiin Ranskan korkein kunniamerkki.
5. Juutalainen rabbi Josef G. Burg (= Ginsburg) todisti 81-vuotiaana Zündel-oikeudenkäynnissä vuonna 1988 (Zündel oli syytteessä holokaustin kieltävän kirjallisuuden levittämisestä). Christian News (CN) 7.5.1990 kertoo hänestä seuraavaa (s. 12):
Burg oli romanianjuutalainen Talmudin tutkija. Vuonna 1941 natsit siirsivät hänet ja hänen perheensä juutalaisreservaattiin Ukrainaan. Siellä heidät ja muut juutalaiset jätettiin oman onnensa nojaan, ja monet heistä menehtyivät. Burg toteaa: "Auschwitzissa ja muissa keskitysleireissä olevilla juutalaisilla oli paremmat oltavat, koska heille annettiin ravinto, asunto ja heistä pidettiin huolta."Heti sodan päätyttyä v. 1945 Burg tutki Auschwitzin ja Majdanekin leirit ja etsi erityisesti kaasukammioita, mutta ei löytänyt ainuttakaan. Burg oli vakuuttunut, että jatkuva holokaustimyytin julistaminen aiheuttaa yhä enenevässä määrin vihaa juutalaisia kohtaan. Hän sanoi:
Tarkoitukseni on saada aikaan sovinto saksalaisten ja juutalaisten välille. Nykyisinkin on sionisteja, jotka toimivat juutalaisten etuja vastaan, mutta vain harva juutalainen tietää tätä.Burg oli päässyt perehtymään asiaan myös seuraamalla Nürnberg-oikeudenkäyntiä.
Todistuksessaan Burg sanoi, että syy siihen, että hän oli tullut todistamaan, oli se, että hän tahtoo osoittaa, että juutalaisten joukossa on sellaisia, jotka eivät katso saksalaisten syyllistyneen mihinkään holokaustiin. Hän sanoi edelleen, ettei ollut olemassa suunnitelmaa eikä määräystä tuhota juutalaisia ja ettei yksikään juutalainen kuollut kaasukammiossa. Hän ilmoitti ehdottomasti kiistävänsä niiden juutalaisten valaehtoiset todistukset, jotka väittävät, että juutalaisia heitettiin palaviin uuneihin elävinä. Hän totesi, että senlaatuiset todistukset olisivat mahdottomia rabbioikeuden edessä, mutta normaalissa (pakana-)oikeudessa sellaiset todistukset ovat mahdollisia, koska vala, joka niissä rutiininomaisesti annetaan, ei ensinkään sido juutalaisia. Burg sanoi, että sionistien asenne perustuu Ben Gurionin julistukseen:
Koko maailma on Israelia vastaan, siksi kaikkien israelilaisten täytyy olla koko maailmaa vastaan.Burg oli tutkinut asioita monta vuotta, ja Zündel-oikeudenkäynnissä häneltä kysyttiin:
Uskotteko, että saksalaiset tuhosivat kuusi miljoonaa juutalaista toisen maailmansodan aikana?Hän vastasi:
En.Sitten häneltä kysyttiin:
Oliko olemassa suunnitelma likvidoida juutalaiset vain siksi, että natsi-Saksassa oli juutalaisia 1933-1945?Hän vastasi jälleen:
Ei.Kysymys:
Oliko Auschwitzissa, Majdanekissa tai jossakin muussa saksalaisten "tuhoamisleirissä" kaasukammioita juutalaisten tuhoamiseksi?Hän vastasi:
Ei missään. Saksan hallitsemassa Euroopassa ei ollut tuhoamisleirejä.Kysymys:
Oliko Lodzin ja Varsovan ghettojen tarkoitus tuhota juutalaisia?Jälleen hän sanoi:
Ei.Kysymys:
Miksi ghettojen juutalaiset olivat yhteistyössä natsien kanssa?Burg vastasi:
Koska heidän sielunveljensä sionistit johdattivat heitä; sionistit olivat yhteistyössä natsien kanssa.Kysyttäessä juutalaisten menetyksiä sodassa, Burg lainasi juutalaista Center for Contemporary Jewish Documentation -keskusta, joka oli antanut luvuksi 1 485 292 juutalaista.
CN jatkaa:
Mainittu sionistien ja natsien välinen yhteistyö näyttää tuottaneen hyviä tuloksia. Natsit olivat kiinnostuneita pääsemään eroon juutalaisista, ja sionistit tarvitsivat juutalaisia maahanmuuttajia Palestiinaan. Yksistään v. 1934 yli 120 000 juutalaista lähti Saksasta mukanaan paljon omaisuutta. Tämä suunnitelma sopi sionisteille, koska nämä juutalaiset menivät Palestiinaan. Mutta suunnitelmia, joiden mukaan juutalaisia siirtyisi muihin maihin, sionistit sabotoivat. Sionisteja ei kiinnostanut yksikään juutalainen, joka ei mennyt Palestiinaan.Kommentoidessaan 31.3.1988 Zündel-oikeudenkäyntiä Toronto Star -lehti kertoi Burgista seuraavaa (lehti oli haastatellut häntä):
Burgin mukaan toinen maailmansota oli sionistien salajuoni Israelin valtion synnyttämiseksi. Burg ilmoittaa itsensä sionismin vastustajaksi ja sanoo: "Maailman sionistijohtajat olivat valmiita uhraamaan Euroopan koko juutalaisväestön sionistisen valtion hyväksi. Oli tehtävä kaikki Israelin valtion luomiseksi, ja se oli mahdollista vain maailmansodan avulla. Wall Street (’suuri rahamaailma’) ja suuret juutalaiset pankkiirit rahoittivat sodankäyntiä. Sionistit ovat myös syy siihen, että juutalaisviha kasvaa nykyisin.”Lehti jatkaa kertomalla, että juutalaisista vanhemmista syntynyt Burg vietti sodan keskitysleirissä, vaikka hänellä oli passi liikkua vapaasti. Burg sanoo:
Yksittäiset ulkomaiset etniset ryhmät hyökkäsivät juutalaisia vastaan, mutta natsihallinnolla ei ollut mitään organisoitua yritystä tuhota juutalaisia. Saksalaisia on väärin syytetty juutalaisten murhaamisesta.Burgin mukaan sionistien uhreja ovat myös juutalaisten suuri enemmistö, eivät ainoastaan palestiinalaiset. Hän kertoo sionistijohtajien ajavan omia päämääriään välittämättä siitä, että synnyttävät antisemitismiä ja jopa sotia.
Lopuksi lehti toteaa, että poliittinen sionismi ja sen edistäjät ovat juutalaisten todellisia vihollisia. Sionistit tuhoavat juutalaisten ihmissuhteet muihin ihmisiin ja vievät myös heidän rahansa.
IHR:n johtaja Mark Weber kuvaa omassa kirjoituksessaan Burgin todistusta oikeuden edessä näin:
81-vuotias Joseph Burg todisti kiivaalla äänellä, että holokaustiväite on hirvittävä valhe, kiivaammin kuin kukaan muu (CN 6.6.1988).Sionistit hakkauttivat iäkkään Burgin, ja hän joutui olemaan sairaalassa 3 kuukautta.
6. Sodan päättymishetkien ”vapauttajat” ja valokuvaajat ovat myös merkittäviä todistajia. Esillä on ollut paljon valokuvia sodan lopussa joistakin keskitysleiristä löytyneistä ruumiskasoista ja riutuneista juutalaisista. Nämä olivat suureksi osaksi liittoutuneiden omaa aikaansaannosta. Saksa oli koko sodan ajaksi asetettu nälkäsaartoon, ja liittoutuneet olivat tuhonneet saksalaisten huoltoyhteydet. Liittoutuneet olivat kieltäytyneet yhteistyöstä humanitaaristen järjestöjen kanssa. Kun Saksa sodan loppuvaiheissa siirsi suuren määrän itäisten leirien internoituja läntisiin leireihin, näissä alkoivat kulkutaudit (varsinkin pilkkukuume) toden teolla riehua. Mutta saksalaisilla ei ollut ruokaa, juomaa eikä lääkkeitä tarpeeksi, ja niin suuri joukko kuoli sodan kaoottisina viime hetkinä nälkään ja kulkutauteihin. Näitä liittoutuneiden, epidemioiden ja nälän tappamia ja riuduttamia nämä kuvat siis ovat.
Kuitenkin on olemassa paljon filmejä ja valokuvia keskitysleirien terveistä asukkaista. Sodan lopussa he riemuitsevat, naureskelevat kaduilla ja heittävät riemuissaan lakkiaan ilmaan. Näitä ei juurikaan näytetä missään, näytetään vain ruumiskasoja tauteihin kuolleista sekä riutuneita lavereillaan.
USA:n armeijan Buchenwaldia koskevasta raportista 24.4.1945 käy ilmi ihmetys "sangen merkillepantavasta" seikasta:
Leirin "vapauttajat" löysivät tullessaan suuren joukon lapsia, jotka juoksentelivat, pitivät meteliä ja leikkivät!Asiasta kertoo Mark Weber (CN 20.9.2004):
Sodan epäsuorien uhrien rinnalla oli paljon terveitä asukkeja. B. M. Kelway, amerikkalaistoimittajien ja -julkaisijoiden ryhmän jäsen, tarkasteli Buchenwaldia pian USA:n otettua sen haltuunsa. Hän raportoi, että "monet sadoista asukkaista, jotka näimme, näyttivät terveiltä, mutta toiset, jotka kärsivät punataudista, pilkkukuumeesta, tuberkuloosista ja muista sairauksista, olivat eläviä luurankoja" (the Washington Star 29.4.1945, s. A1, A7).Paljonpuhuvia ovat insinööri Dürrfeldin, Auschwitzin Buna-tehtaan väliaikaisen johtajan, Monowitzista (Auschwitz III:sta) vuosina 1942-1944 ottamat valokuvat. Monowitz oli laaja teollisuusalue, joka käytti Auschwitz I:n ja Birkenaun (= Auschwitz II:n) vankeja työvoimanaan. Monowitzissa itsessään asui myös vankeja, mutta he olivat Neuvostoliiton alueelta eikä heillä ollut raitapukua. Siellä oli myös siviilityöntekijöitä Saksasta ja muista maista.
Valokuvissa näkyy Auschwitz I:n ja Birkenaun vankeja raitapuvuissaan työskentelemässä ulkopuolelta tulleiden siviilityöntekijöiden kanssa, mikä puhuu salaista tuhoamisohjelmaa vastaan. Jos vangit saavat vapaasti kulkea siviilityöntekijöiden keskuudessa, joukkomurhat eivät voi pysyä salassa. Valokuvissa näkyy myös terveyskeskus, jonka edessä on hoitaja ja lapsia, ja yhdessä kuvassa raitapukuisesta vangista ollaan ottamassa röntgenkuvaa. Kuvissa näkyy myös hammaslääkärin vastaanotto, ukrainalainen kuoro, orkesteri ja yhdessä jopa vankeja harrastamassa miekkailua.
Dürrfeld sanoo, että Auschwitz oli kunnollinen paikka, jossa vangit saattoivat vapaa-aikanaan harrastaa mm. miekkailua, nyrkkeilyä ja uintia. Dürrfeld ei koskaan epäillyt, että Auschwitzissa olisi ollut kaasukammioita.
7. Prof. Robert Dollinger on myös todistaja, joka sanoo, ettei Auschwitzissa ollut koskaan mitään kaasukammioita. Dollinger, joka natsiaikana kuului Tunnustuskirkkoon ja joutui sen tähden natsien vankilaan, kertoo, että hänen veljensä toimi hotellityöntekijänä Auschwitzissa neljän vuoden ajan sodan aikana eikä tämä koko aikana kuullut mitään mistään kaasukammioista. Hän luotti veljeensä ja oli vakuuttunut siitä, ettei tätä mitenkään ole voitu puijata. Prof. Dollinger perusti Saksaan "Historianväärennöstä vastaan toimivan maailmanliiton" (Christian News Encyclopedia, s. 2908).
8. Hitlerin puheita muistiin merkinnyt pikakirjoittaja Henry Picker (Hitlers Tischgespräche) on kirjannut ylös mm. seuraavat todistukset (lähde: W. Stäglich: Der Auschwitz Mythos). 27.1.1942 Hitler sanoi:
Juutalaisten täytyy pakata ja hävitä Euroopasta. Menkööt Venäjälle.Edelleen 24.7.1942:
Kun tämä sota on ohi, pidän tiukasti kiinni siitä, että juutalaisten on lähdettävä ja muutettava Madagaskarille tai johonkin muuhun juutalaiseen kansallisvaltioon.Juutalaisia ei tuhottu eikä ollut tarkoituskaan tuhota.
9. Hitlerin sihteeri Traudl Junge on tietenkin tärkeä todistaja. Tämä useita vuosia Hitlerin sihteerinä toiminut nainen muistaa Hitlerin "ystävällisenä isähahmona". Hänestä tehty dokumenttifilmi "Blind Spot: Hitler's Secretary" esitettiin Berliinin kansainvälisillä filmifestivaaleilla helmikuussa 2002.
Junge kertoo, että hän kuuli Hitlerin "rikoksista" vasta sodan jälkeen, ja hän ei voinut sanoa muuta kuin että hän on nähtävästi ollut eristettynä natsiterrorista, vaikka oli läheisessä kontaktissa Hitleriin. Hän kertoo, että Hitler ja muut natsijohtajat eivät juuri koskaan maininneet sanaa "juutalaiset" niissä tapaamisissa, joissa hän oli läsnä.
Elämä Hitlerin sisäpiirissä oli harmitonta ja ilmapiiri oli rauhallinen - paitsi kaoottisina loppupäivinä.Hän kertoo Hitlerin loppuvaiheessa sanoneen "Kaikki on ohi" ja antaneen hänelle viimeisen tahtonsa.
Koko sinä aikana, jonka hän oli Hitlerin palveluksessa, hän ei koskaan kuullut natsijohtajien keskustelevan juutalaisten joukkotuhoamisesta.
Minulla ei koskaan ollut tunnetta, että hänellä olisi ollut tietoisia rikollisia päämääriä - - Kukaan ei koskaan puhunut tällaisesta aiheesta, ei ainakaan meidän (sihteereiden) läsnäollessamme.Keskitysleireistä hän muistaa puhutun vain silloin, kun Himmler kertoi Hitlerille Berghofissa, että "leirien johto on pätevissä käsissä".
10. Kaksi naistodistajaa. IHR:n johtaja Mark Weber kirjoittaa IHR-lehtisessä http://www.ihr.org/leaflets/auschwitz.shtml:
Eräs itävaltalainen nainen, Maria Vanherwaarden, todisti Toronton oikeudenkäynnissä maaliskuussa 1988 keskitysleirikokemuksistaan. Hänet oli internoitu Auschwitz-Birkenauhun v. 1942, koska hänellä oli suhde puolalaiseen pakkotyöläiseen. Hänen ollessaan junamatkalla leiriin eräs mustalaisnainen kertoi hänelle ja muille, että heidät kaikki tullaan tappamaan kaasulla Auschwitzissa.11. Eräät kirjat. Walter Laqueurin kirja The Terrible Secret kertoo sivulla 169, että ne Auschwitzin internoidut, jotka olivat kärsineet rangaistuksensa, vapautettiin ja palautettiin kotimaihinsa. Jos Auschwitz todella olisi ollut huippusalainen tuhoamisleiri, saksalaiset eivät varmasti olisi vapauttaneet asukkeja, jotka tiesivät, mitä leirissä tapahtui.
Marian ja muiden naisten saavuttuaan leiriin heidän käskettiin riisuutua ja mennä suihkuun suureen betonihuoneeseen, jossa ei ollut ikkunoita. Kauhistuneet naiset olivat varmoja, että nyt he kuolevat. Mutta sitten, kaasun sijaan, suihkuista tulikin vettä. Auschwitz ei ollut mikään lomakeskus, Maria sanoi. Hän näki monen internoidun kuolevan kulkutauteihin, varsinkin pilkkukuumeeseen, ja joku harva teki itsemurhan. Mutta hän ei nähnyt mitään, mikä olisi viitannut massatappamisiin, kaasutuksiin tai minkäänlaiseen tuhoamisohjelmaan (todistus Toronton oikeudenkäynnissä 28.3.1988. Toronto Star 29.3.1988, s. A2).
Eräs juutalainen nainen, nimeltään Marika Frank, saapui Auschwitz-Birkenauhun Unkarista heinäkuussa 1944, jolloin väitteiden mukaan 25 000 juutalaista kaasutettiin kuoliaiksi ja poltettiin krematoriossa. Hänkin todisti sodan jälkeen, ettei hän kuullut eikä nähnyt mitään mistään "kaasukammioista" koko sinä aikana, jonka hän oli siellä. Hän kuuli kaasutuskertomuksista vasta myöhemmin (Sylvia Rothchild [toim.]: Voices from the Holocaust, s. 188-191).
Ulsterin yliopiston emeritusprofessori Richard Lynn lausui 5.12.2005 (lähde: Truth at Last, numero 465, huhtikuu 2008):
Olen tarkistanut Churchillin teoksesta "The Second World War", ja asia on todella niin, ettei siinä kertaakaan mainita natsien "kaasukammioita", juutalaisten "kansanmurhaa" tai "kuutta miljoonaa" juutalaista sodan uhria. Tämä on hämmästyttävää. Kuinka tämä on selitettävissä? Eisenhowerin "Crusade in Europe" on 559-sivuinen kirja, Churchillin kuusiosaisessa "Second World War" -teoksessa on yhteensä 4448 sivua, de Gaullen kolmiosaisessa "Memoirs de guerre" -teoksessa 2054 sivua. Tässä vuosina 1948-1959 kirjoitetussa tekstimassassa, jossa on yhteensä 7061 sivua (johdanto-osat eivät mukana), ei ole minkäänlaista mainintaa natsien "kaasukammioista", juutalaisten "kansanmurhasta" tai "kuudesta miljoonasta" juutalaisesta sodan uhrista.Selitys siihen, ettei näissä kirjoissa puhuta mitään ”kaasukammioista”, ”juutalaisten kansanmurhasta” tai ”kuudesta miljoonasta tuhotusta juutalaisesta”, on tietenkin se, ettei kaasukammioita ollut olemassa eikä tapahtunut mitään kuuden miljoonan juutalaisen kansanmurhaa.
12. Lopuksi muutama juutalaislausunto. Sionistilehti La Terre Retrouvee (Pariisi) julkaisi 15.12.1960 (nimettömänä, siis lehden toimituksen omana työnä) artikkelin Adolf Eichmannin lähestyvästä oikeudenkäynnistä ja sen valmisteluista. Artikkelissa esitettiin myös Tel-Avivin World Center of Contemporary Jewish Documentation” -keskuksen johtaja tri A. Leon Kubovyn (juutalainen) näkemys Eichmannista. Lehti kirjoitti:
Tutkittujen dokumenttien perusteella näyttää Kubovyn mukaan siltä, että Eichmann on henkilökohtaisesti vastuussa Euroopan juutalaisten hävittämisestä. Vaikka ei ole olemassa Hitlerin, Himmlerin tai Heydrichin allekirjoittamaa dokumenttia, jossa puhuttaisiin juutalaisten tuhoamisesta, ja vaikka sanaa "tuhoaminen" ei esiinny Göringin Heydrichille lähettämässä kirjeessä, jossa käsitellään juutalaiskysymyksen "lopullista ratkaisua", on olemassa lähes viisisataa Eichmannin allekirjoittamaa kirjettä, jotka osoittavat, että nimenomaan hän on vastuullinen joukkomurhan organisoinnista, joukkomurhan, jota hänelle ei määrätty vaan ainoastaan vihjattiin.Alkuperäisenä tämä kohta löytyy klikkaamalla TÄSTÄ (Des documents…). Ranskalainen Paul Rassinier huomasi tämän lehtiartikkelin ja oivalsi heti, ettei todellakaan ole olemassa mitään Hitlerin määräystä tuhota juutalaiset ja että jutut Wannseessa tehdystä tuhoamispäätöksestä ovat perättömiä. Ja jos syyllinen on Eichmann, kuinka syyllisiä ovat sitten Nürnbergin kansainvälisessä sotilastuomioistuimessa tuomitut Saksan johtajat? Kirjoissaan Rassinier sitten toi yleisempään tietoisuuteen tämän Kubovyn lausunnon (esim. TÄÄLLÄ, TÄÄLLÄ ja TÄÄLLÄ [viite 8]); myös eräässä julkaisemattomassa kirjeessään vuodelta 1962 (TÄÄLLÄ). Jos joku haluaa etsiä Rassinierin maininnat suoraan hänen kirjoistaan, niin kirjasta ”The Real Eichmann Trial” (3. p. 1983) maininta löytyy sivuilta 93 ja 95 ja kirjasta ”The Holocaust Story and the Lies of Ulysses” (1978) sivulta 226 ja sivun 285 viitteestä 8.
Juutalainen Simon Wiesenthal kirjoitti vuonna 1975, ettei Saksan maaperällä ollut tuhoamisleirejä (Books and Bookman, huhtikuu 1975, s. 5). Juutalaisten Rudolf Vrban ja Raul Hilbergin todistukset ja perustelut romahtivat totaalisesti Zündel-oikeudenkäynnissä vuonna 1985. Paljastui mm., ettei keskitysleireistä kirjoittanut Hilberg ollut kertaakaan käynyt tutkimassa keskitysleirejä. Vuonna 1989 israelilainen historioitsija Jehuda Bauer sanoi Auschwitzin uhrien väitetystä lukumäärästä, että tuo neljä miljoonaa on tietoinen myytti. Juutalainen historioitsija ja professori Arno Mayer (Princeton) on todennut, että Auschwitzissa ihmisiä menehtyi enemmän sairauksiin ja muihin ”luonnollisiin” syihin kuin tappamisiin.
13.2.2008
