Yksi holokaustihuijauksen paljastamisen kärkinimistä Euroopassa on ranskalainen dokumenttianalyysin professori Robert Faurisson. Tutkimustensa myötä hän on tullut myös kaasukammioiden asiantuntijaksi.
Truth in Press -järjestön haastattelussa (Spotlight 1.9.1990) Faurisson rajasi asiantuntemuksensa näin:
Olen perehtynyt kaasukammioihin, dokumentteihin sekä kirjallisiin todistuksiin ja tunnustuksiin.Hän kutsuu Auschwitzin (pääleirin) kaasukammiota "vitsiksi" ja sanoo, ettei väitettyä ihmisten joukkotuhoamista siinä ole voinut tapahtua.
Faurisson mainitsee haastattelussa Zyklon B:n valmistajan antamat varoitukset Zyklon B:n käytöstä (Zyklon B on hyönteismyrkky, jota kaasutuksissa väitetään käytetyn; vaikuttava aine syaanivety). Valmistaja varoittaa, että syaanivetykaasua on "vaikea tuulettaa", koska se takertuu pintoihin. Se voi tappaa kulkeutumalla (varsinkin kostean) ihon läpi ja on erittäin tulenarkaa. Huoneeseen, jossa syöpäläisten tuhoaminen on suoritettu, ei voi mennä ennen kuin 20 tuntia on kulunut tuuletuksen aloittamisesta, silloinkin vain varustautuneena kaasunaamariin, jossa on oltava erityisfiltteri "J". Tällöinkin huoneessa tulisi pysyä vain noin minuutin ajan kaasupitoisuuden mittausta varten, eikä mitään rasittavaa toimintaa saa suorittaa (hikoilu lisäisi kaasun kulkeutumista ihon läpi).
Varoituksista käy selvästi ilmi, että syaanivedyn käyttö täiden ja pilkkukuumemikrobien tuhoamiseen tai minkä tahansa eliön tuhoamiseen rakennuksista tai huoneista, jotka epidemiologisista syistä täytyy desinfioida, on pitkä ja äärettömän vaarallinen prosessi. Vaikka Zyklon B on arvokas lääketieteellisissä sovellutuksissa, se on aivan liian vaarallinen ja tehoton käytettäväksi ihmisten joukkotuhoamiseen. Faurisson toteaa, että jos joukkotuhoamista varten rakennettaisiin kaasukammio, se olisi helppo tunnistaa sellaiseksi.
Sitten hän kertoo Auschwitzin päällikkö Rudolf Hössin "tunnustuksesta" (saatu kiduttamalla). Hössin mukaan ovi kaasukammioon, jossa oli tuhansia uhreja, avattiin puolen tunnin kuluttua kaasuttamisesta ja kammiota alettiin tuulettaa. Ruumiita alettiin heti kantaa ulos. Höss sanoo myös, että kantajat kantoivat ruumiita ulos "tupakoiden ja syöden samaan aikaan". Faurisson ihmettelee:
Vain puolen tunnin kuluttua alettiin kantaa ulos ruumiita, jotka olivat täynnä kaasua, syöden ja polttaen tupakkaa? Onko mahdollista syödä ja polttaa ottamatta pois kaasunaamaria? Onko mahdollista polttaa, kun erittäin räjähtävää kaasua tulvii usean tuhannen ruumiin keuhkoista ja onkaloista? Mahdotonta! Vielä viikon päästä kaasutuksesta huoneeseen meneminen ilman kaasunaamaria tappaa! Tuo tunnustus on vain tekaistu sepitelmä, valhe.Faurisson kertoo käyneensä eri keskitysleireissä ja sanoo, ettei hän ole nähnyt murhakaasukammioita missään. Hän on nähnyt ainoastaan pieniä desinfiointikammioita, joita käytettiin vaatteiden ja muun materiaalin desinfioimiseen. Hän sanoo, että hänelle näytetty Auschwitzin kaasukammio olisi tuhonnut koko leirin, saksalaiset ja kaikki muutkin, jos sitä olisi koskaan käytetty.
Faurissonin mukaan saksalaiset olivat aivan liian tehokkaita käyttääkseen vaarallista Zyklon B:tä murhatarkoituksiin. Todennäköisesti he olisivat käyttäneet palelluttamista tai tukehduttamista, jotka ovat nopeita, vaarattomia ja halvempia keinoja, ja ruumiit olisi voitu käsitellä ja poistaa tehokkaasti ja nopeasti.
Faurisson kertoo edelleen, että hän on tutkinut jokaisen tunnetun dokumentin, joka on julkaistu, eikä ole löytänyt vielä yhtäkään tuhoamismääräystä eikä edes viittausta tuhoamisiin. Hän lainaa J-P Kremerin päiväkirjaa:
Ei pidä paikkaansa, että Auschwitz olisi tuhoamisleiri - - Auschwitzissa pilkkukuume tuhosi kokonaisia katuja (päiväkirjaote syys-lokakuulta 1942, jolloin oli epidemiapiikki; Kremer toimi jonkin aikaa Auschwitzissa lääkärinä).Faurisson on tutkinut tuhansia dokumentteja ja kertoo, että ihmiset valikoivat niistä kohtia, irrottavat ne asiayhteydestään ja käyttävät niitä sitten johonkin muuhun. "Kaasutuksista" kertovista "tunnustuksista" Faurisson sanoo:
Olen käynyt läpi jokaisen sentin noista huoneista ja todennut, että on mahdotonta, että kaasutuksia olisi voinut tapahtua kerrotuilla tavoilla.Lopuksi Faurisson sanoo tekevänsä tutkimustyötä vain totuuden vuoksi.
Mielestäni jokaisen pitäisi arvostaa totuutta ja tarkkuutta.Ranskalaisessa Le Monde-lehdessä julkaistussa artikkelissaan (julkaistu myös Spotlight-lehden holokaustinumerossa 24.12.1979) Faurisson sanoo:
V. 1945 virallinen historiankirjoitus vakuutti, että "kaasukammioita" oli Saksassa, Itävallassa, Elsassissa ja Puolassa. 15 vuotta myöhemmin, v. 1960, se korjasi vakuutustaan: niitä olikin vain Puolassa. Tämä vuoden 1960 korjaus mitätöi ne tuhannet todistukset ja "todisteet", jotka oli annettu Oranienburgin, Buchenwaldin, Bergen-Belsenin, Dachaun, Ravensbrückin ja Mauthausenin "kaasutuksista". Puolan "kaasukammiot" - lopulta tämäkin on myönnettävä - eivät olleet sen todellisempia. Natsismi on mennyt - tervemenoa - ja sen Führer. Se mitä nyt on jäljellä, on totuus. Olkaamme rohkeita ja julistakaamme sitä. Se, ettei kaasukammioita ollut, on hyvä uutinen poloiselle ihmiskunnalle -, hyvä uutinen, jota on väärin estää pääsemästä julkisuuteen.Spotlight 13.10.1980, Faurisson:
Ennen vuotta 1960 uskoin itse kaasukammioissa toteutettuihin massiivisiin murhiin. Luettuani Rassinieria aloin epäillä. Pohdittuani asiaa 14 vuotta ja tutkittuani sitä sitten innokkaasti neljä vuotta tulin vakuuttuneeksi siitä, että olen tekemisissä historiallisen valheen kanssa.
Olen käynyt Auschwitzissa, jossa näytetään "uudelleen rakennettua kaasukammiota" (Auschwitz I) ja joitakin krematorioiden ja kaasukammioiden jäännöksiä (Birkenau). Struthofissa (Elsassissa) ja Majdanekissa (Puolassa) olen tutkinut rakennuksia, joiden väitetään olevan "alkuperäisiä kaasukammioita". Olen analysoinut tuhansia dokumentteja varsinkin Pariisin Contemporary Jewish Documentation -keskuksessa, asiakirjoja, pikakirjoituskopioita, valokuvia ja kirjallisia todistuksia. Olen väsymättä ahdistanut spesialisteja ja historioitsijoita kysymyksilläni. Olen etsinyt, mutta turhaan, edes yhtä internoitua tai vankia, joka kykenisi todistamaan minulle, että hän on todella omin silmin nähnyt "kaasukammion." En missään nimessä tahtonut petollista todistusten runsautta, olisin tyytynyt yhteen todistukseen. En koskaan löytänyt sellaista todistusta. Päinvastoin, olen löytänyt paljon vääriä todistuksia. Lisäksi olen löytänyt vaikenemista, kiusaantuneisuutta, vihamielisyyttä ja lopulta myös herjauksia, loukkauksia ja väkivaltaa.
Olen tutkinut tieteellisesti syaanivetyhappoa (Zyklon B:n vaikuttava aine). Voin vakuuttaa, että kaikki kertomukset kaasutuksista - varsinkin Auschwitzissa - ovat täysin mahdottomia aineellisista, fysikaalisista ja kemiallisista syistä. Esimerkiksi syaanivetyhappoa, joka on tulenarkaa ja räjähtävää, ei voi käyttää krematoriouunien lähistöllä.La Suisse 13.10.1986, Faurisson:
Auschwitziin tehtiin 32 tiedustelulentoa vuoden aikana, ja vakoilua oli paljon. Oli valokuvia ja paljon informaatiota. Raportit paljastivat liittoutuneille tarkkoja yksityiskohtia Auschwitz-kompleksista, ei ainoastaan tehtaista vaan myös itse leireistä. He tiesivät kaikkien insinöörien nimet ja jokaisen rakennuksen käyttötarkoituksen. He huomasivat jokaisen savupatsaan. Jokainen veturi, jokainen kuorma-auto, jokainen aktiviteetin merkki oli tärkeä. OSS-väki (OSS oli CIA:n edeltäjä; Faurissonin haastattelu tapahtui USA:ssa) tiesi, ettei siellä ollut tuhoamisrakennuksia, epätavallista savua tai ihmisjonoja Kremojen lähellä. Jos kaasutuksia, murhia, olisi tapahtunut, OSS olisi tiennyt siitä.
Saksalaiset eivät tappaneet ketään myrkkykaasulla, mutta tämä väite keksittiin, jotta saksalaisille annettaisiin syyllisyydentunto ja he maksaisivat korvauksia.Lehti jatkaa:
Faurisson ilmaisi ajatuksen, että ihmisten usko kaasukammioihin on uskonnollista luonteeltaan eikä siinä jää epäilylle mitään sijaa.Reinhold Goetjen 3.12.1984 (Christian News 7.5.1990, s. 22):
Kun Faurisson oli julkaissut tutkimuksensa, kahdeksan eri organisaatiota nosti häntä vastaan syytteen muun muassa valehtelemisesta. Ranskan Korkeimman Oikeuden edessä Faurisson pyysi syyttäjiään esittämään edes yhden todisteen. He eivät voineet esittää yhtäkään todellista todistetta siitä, että Auschwitzissa olisi joskus ollut kaasukammio, tai siitä, että hän olisi valehdellut. Ranskan Korkein Oikeus päätti, ettei Faurissonia voi syyttää valehtelusta.The Journal of Historical Review, talvi 1986-87, sisältää Faurissonin artikkelin ”How the British Obtained the Confessions of Rudolf Höss”, ja Faurisson sanoo siinä:
Hössin tunnustukset ovat vääriä. Ne on saatu Hössiltä kiduttamalla, mutta vasta v. 1983 saatiin selville kiduttajien henkilöllisyys ja kidutuksen laatu - - Vahvistus saatiin, kun Englannissa julkaistiin kirja (Rupert Butler: "Legions of Death", 1983), joka kertoo pääkiduttajan nimen (eräs juutalaista alkuperää oleva brittikersantti) ja kuvaa Hössin pidättämisen olosuhteita ja hänen kolmannen asteen kuulusteluaan.The Journal of Historical Review, kevät 1989, Faurissonin artikkeli ”My Life as a Revisionist”:
Voittajat eivät esittäneet Nürnbergin oikeudenkäynnissä eivätkä myöhemmissä samanlaisissa oikeudenkäynneissä yhtäkään todistetta rikollisesta aikeesta tai yhtäkään raporttia rikoksessa käytetystä aseesta tai yhtäkään ruumiinavauskertomusta rikoksen yhdestäkään uhrista. Tässä olemme tekemisissä valtavan mittaluokan rikoksen kanssa; kuitenkaan kukaan ei näytä löytäneen rikollista aietta, asetta tai yhtäkään ruumista. Voittajat tyytyivät vahvistamattomiin tunnustuksiin ja todistuksiin ilman ristikuulustelua asioiden fyysisestä laadusta. - - Vuoden 1945 ja vuoden 1987 välillä, Barbien tapaus mukaan luettuna, yksikään lakimies ei uskaltanut tarttua härkää sarvista. Yksikään heistä ei vaatinut, että syyttäjäpuoli todistaisi kansanmurhan tapahtumisen ja kaasukammioiden olemassaolon.Tässä artikkelissa Faurisson kertoo myös holokaustitahojen joutuneen haaksirikkoon, koska heidän on ollut pakko tunnustaa, ettei kukaan ole löytänyt yhtäkään (saksalaisten tai liittoutuneiden) dokumenttia, joka tukisi heidän väitteitään:
1. Ei ole olemassa määräystä tuhota juutalaiset.Artikkelissaan Faurisson kertoo myös juutalaisesta Raul Hilbergistä, joka todisti Zündel-oikeudenkäynnissä v. 1985:
2. Ei ole suunnitelmaa sellaisen tuhoamisen suorittamisesta.
3. Ei ole keskusorganisaatiota, joka koordinoisi sellaisen suunnitelman toimeenpanon.
4. Ei ole budjettia; mitään ei kuitenkaan voida tehdä ilman rahaa tai luottoja.
5. Ei ole kontrollielintä; kuitenkin sodassa olevassa maassa kaikkea täytyy kontrolloida.
6. Ei ole asetta, sillä ei ole olemassa asiantuntijatutkimusta rikoksessa käytetystä aseesta, teloituskaasukammiosta tai teloituskaasuautosta.
7. Ei ole ruumista, sillä kenelläkään ei ole ruumiinavauskertomusta, joka todistaisi, että joku on tapettu myrkkykaasulla.
8. Ei ole todistusta rikoksen uudelleen lavastamisesta, vaikka Ranskassa murhan selvittämiseen liittyy tavallisesti uudelleenlavastus rikoksen tapahtumapaikalla.
9. Ei ole todistajaa, joka kykenisi kestämään ristikuulustelun rikoksen varsinaisista materiaalisista näkökohdista, koska Toronton oikeudenkäynnissä, jossa joku ensimmäistä kertaa uskalsi suorittaa sellaisen ristikuulustelun, paras "todistaja" joutui häpeään.
10. Ei ole vahvistettua tunnustusta, koska Gersteinin ja Rudolf Hössin tunnustusten, kun niitä lopullisesti on analysoitu, on osoitettu olevan vailla arvoa eikä niitä ole mahdollista puolustaa (ei edes sellainen kuin Raul Hilberg).
Hilberg saapui oikeudenkäyntiin ilman dokumentteja, ilman muistiinpanoja, luottaen vain maineeseensa. Doug Christien ristikuulustelussa hänet kuuden miljoonan teorioineen paljastettiin huijariksi. Hilbergissä kohtasimme miehen, joka oli saavuttanut maailman huomattavimman historioitsijan maineen omalla tutkimusalallaan tutkimatta kertaakaan 37 vuoteen yhtäkään keskitysleiriä - - Hilberg - - mitätöitiin täysin.
13.2.2008
