Treblinkan kauttakulkuleiri, joka sijaitsi Kenraalikuvernementin (keskisen Puolan, jota Saksa hallinnoi mutta ei ollut liittänyt itseensä) itäosassa, toimi kesästä 1942 kesään 1943, ja leiri suljettiin sen jälkeen tarpeettomana, koska sotatilanteesta johtuen juutalaisten siirtäminen itään tyrehtyi. Neuvostoliiton haltuun entisen leirin alue joutui vuosi myöhemmin, elokuussa 1944.
Treblinkassa itään (tai alueen työleireihin) siirrettävät puhdistettiin täistä, jotka levittivät vaarallista pilkkukuumetta (joka siis uhkasi myös saksalaisia). Täiden tuhoamista varten Treblinkassa, kuten muissakin kauttakulkuleireissä, oli suihkulaitos suihkussa käymistä varten. Vaatteet puhdistettiin täistä kuumalla höyryllä, kuumailmalla tai hyönteismyrkky Zyklon B:llä. Myös hiukset leikattiin täiden tuhoamiseksi.
Tuo täidentorjuntaprosessi toimi niin, että leiriin tulijat tulivat ensin "likaiselle alueelle", ja siitä he siirtyivät erityistä kulkuväylää pitkin täidentorjuntalaitokseen, jossa käytiin suihkussa ja jossa vaatteet puhdistettiin. Puhdistautumisen jälkeen saattoi päästä vain "puhtaalle alueelle", koska jos täistä puhdistetut olisivat palanneet likaiselle alueelle, jossa täitä oli runsaasti, he olisivat jälleen saaneet täit kimppuunsa ja koko puhdistautumisprosessi olisi ollut turha. Puhtaalla alueella juutalaiset siirtyivät sitten puhtaisiin juniin, jotka kuljettivat heidät niihin kohteisiin, joihin heidät oli määrätty.
Tämä prosessi oli omiaan synnyttämään epätietoisuutta ja pelkoa, vaikka juutalaisille kyllä selvästi ilmoitettiin, että he ovat kauttakulkuleirissä, jossa heidän täytyy puhdistautua, ja että matka jatkuu pian eteenpäin. Näytti oudolta, että ihmisiä meni tuota likaisen ja puhtaan alueen välistä kulkuväylää pitkin johonkin, mutta eivät koskaan palanneet. Leirissä olijat eivät nähneet, että ihmiset vain puhdistettiin ja sitten toimitettiin eteenpäin. Tämä synnytti huhuja.
Nämä epätietoiset huhut ja arvailut olivat syy siihen, että vähitellen kehittyi tarina, että nuo "johonkin" hävinneet ihmiset tuhotaan. Syntyi lukemattomia tarinoita siitä, että Treblinka olisi ollut kauhea tuhoamisleiri, jossa kaikki tuhottiin. Täidentorjuntalaitoksessa, jossa siis oli suihkutilat ja vaatteiden puhdistustilat, olisi ollut "kaasukammioita", joissa ihmisiä tuhottiin ja "juutalaista rotua yritettiin hävittää". Näitä huhuja liikkuu edelleenkin, ja kokonaiset hallitukset uskovat niihin.
Nykyinen virallinen holokaustihuhu on se, että noissa "kaasukammioissa" ihmisiä tuhottiin dieselmoottorin pakokaasulla. Tuhottuja olisi ollut vajaa miljoona. Murhatut olisi sitten haudattu maahan mutta myöhemmin keväällä 1943 kaivettu ylös ja poltettu "jälkien hävittämiseksi". "Kaasukammioita" olisi ollut ensin "vanhassa rakennuksessa" kolme (koko 4 x 4 m) ja sitten loka-marraskuussa 1942 valmistuneessa "uudessa rakennuksessa" kymmenen (koko 8 x 4 m).
Näihin "kaasukammioihin" liittyy, koska perätön huhu ei voi olla koherentti, epäloogisuus, joka on hyvä todeta. Virallisen holokaustihuhun mukaan "vanhassa rakennuksessa" tuhottiin n. 694 000 ihmistä lokakuun 1942 loppuun mennessä ja sitten "vanhassa" ja "uudessa" rakennuksessa marraskuun 1942 alun jälkeen yhteensä vielä n. 187 000 ihmistä. "Kaasukammioiden" pinta-ala nousi 7,66-kertaiseksi (48 neliömetristä 368 neliömetriin) mutta "kaasutettavien" määrä laski 3,7 kertaa pienemmäksi. "Kaasukammioiden" käyttöaste laski siis 3,5 %:iin (100 % jaetaan [7,66 x 3,7]:llä), mikä tarkoittaa sitä, että uudet "kaasukammiot" olivat täysin tarpeettomia (lähde: Germar Rudolf: Lectures on the Holocaust, s. 277).
Virallisen holokaustihuhun ilmoittama murha-ase, dieselmoottorin pakokaasu, on sekin osoitus koko tarinan huhuluonteesta. Dieselpakokaasulla ei näet voi suorittaa joukkomurhia, koska se ei sisällä riittävästi häkäkaasua (eli hiilimonoksidia, CO). Tämä todistaa sitovasti, ettei Treblinka ole voinut olla tuhoamisleiri. Dieselpakokaasusta tarkemmin kirjoituksissa ”Dieselpakokaasulla ei voi suorittaa joukkomurhia” (suomeksi) ja "The Diesel Gas Chambers: Ideal for Torture - Absurd for Murder" (englanniksi, Friedrich Paul Berg).
Murhametodia koskevat huhut ovat ajan mittaan olleet varsin kirjavia. Jo tämä kirjavuus osoittaa, ettei tunneta varmasti mitään yksittäistä murhametodia ja että koko tarina on pelkkä huhu. Näitä huhuja on tarkastellut mm. IHR:n (Institute for Historical Review) johtaja Mark Weber artikkelissaan ’Avoin kirje Mark Herbenerille 15.4.1987’, ja poimin hänen kuvauksistaan seuraavat:
Eräässä OSS:n (the Office of Strategic Services, USA; CIA:n edeltäjä) taltioimassa ”silminnäkijätodistuksessa” sanotaan:
Juutalaiset tapettiin yleensä vesihöyryllä eikä myrkkykaasulla, kuten ensin epäiltiin.The New York Times raportoi 8.8.1943, että jo 2 miljoonaa juutalaista on tapettu Treblinkassa vesihöyryllä. Nürnbergin oikeudenkäynnissä USA:n syyttäjät tukivat tätä ”höyryteoriaa”. Todisteena heillä oli Puolan hallituksen raportti 5.12.1945 (USA-239), jonka mukaan juutalaisia tapettiin leirissä tukehduttamalla heidät höyrykammiossa. Tämän Nürnberg-dokumentin allekirjoitti YK:n sotarikoskomission puolalaisedustaja tri Cyprian (PS-3311; IMT blue series, Vol. 32, s. 152-158).
Juutalainen Samuel Rajzman todisti Nürnbergissä, että juutalaiset tukehdutettiin kuoliaiksi koneella, joka pumppasi kuolemankammiosta ilman pois.
Pian sodan jälkeen juutalainen ”Black Book” (New York) kertoo (s. 407):
Treblinkan on täytynyt tuhota 3 miljoonaa henkilöä.Sen mukaan saksalaiset käyttivät myrkkykaasua ja höyryä (näillä 10 000 murhaa päivässä), yleisimmin kuitenkin metodia, jossa ilma pumpattiin pois kammiosta suurilla erikoispumpuilla.
Kun Nürnbergissä käytiin oikeutta Saksan keskitysleirien tarkastusviraston ja SS:n taloushallinnollisen keskusviraston päällikköä Oswald Pohlia vastaan (tapaus nro 4), USA:n tuomari Michael Musmanno ilmoitti, että Treblinkassa tapettiin kaasulla, höyryllä ja sähkövirralla (NMT green series, Vol. 5, s. 1133). Siteeratessaan Nürnberg-dokumenttia PS-3311 hän lausui:
Kun kammiot oli sullottu täyteen, ne suljettiin ilmatiiviisti ja höyry laskettiin sisään.Tarina Treblinkan joukkotuhoista perustuu pelkästään todistajanlausuntoihin, ja se on tietenkin tehnyt asiasta villin propagandakentän. Mitään materiaalisia tai dokumentaarisia todisteita joukkotuhosta ei ole olemassa. Leiristä ei ole jäänyt juuri mitään konkreettista jäljelle (kuten ei myöskään Belzecin, Sobiborin ja Chelmnon leireistä).
Seuraavassa esittämäni perustuu pääosin Carlo Mattognon ja Jürgen Grafin kirjaan Treblinka: Extermination Camp or Transit Camp?
http://vho.org/GB/Books/t/
Virallisen holokaustihuhun mukaan Treblinkassa 700 000 – 900 000 dieselpakokaasulla murhattua hävitettiin savuna ilmaan (kaasutus - hautaus - ylöskaivaminen - polttaminen).
Lähes miljoonan ihmisen hautaaminen joukkohautoihin olisi vaatinut suuren tilan. Joukkohaudoissa kuutiometrillä on yleensä kahdesta kuuteen ruumista, ja jos lasketaan yläkanttiin kuuden ruumiin mukaan, 860 000 ihmisen (yleisimmin mainittu luku) hautaaminen vaatisi tilaa noin 145 000 kuutiometriä (tässä esittämäni laskut ovat kirjan "Lectures on the Holocaust" sivulta 285). Todistaja E. Rosenberg on ilmoittanut Treblinkan joukkohautojen kooksi 120 x 15 x 6 m eli 1800 neliömetriä ja 10 800 kuutiometriä (käytännössä Germar Rudolfin mukaan 8 300 kuutiometriä seinien kaltevuuden ja haudan peittämiseen tarvittavan puolen metrin kerroksen vuoksi). Olisi tarvittu 17 Rosenbergin hautaa ja pinta-alaa 30 600 neliömetriä eli n. kolme hehtaaria (17 x 1800 neliömetriä). Hautojen ympärille syntyneet maakasat olisivat vaatineet Rudolfin mukaan 3,4 hehtaarin alueen ja tarvittava työskentelytila (2 m hautojen ympärillä) yhden hehtaarin alueen. Tilaa olisi tarvittu 7,4 hehtaaria (3 ha + 3,4 ha + 1 ha).
Leirin "tuhoamisalue" oli kuitenkin kooltaan vain 1,4 hehtaaria, joten joukkohaudat eivät olisi mahtuneet sinne. Kuitenkin siellä niiden on väitetty sijainneen!
Virallinen holokaustihuhu kertoo, että maaliskuussa 1943 nämä ruumiit kaivettiin sitten ylös ja poltettiin huhti- ja heinäkuun välillä (122 päivän aikana) primitiivisissä polttogrilleissä, jotka oli rakennettu rautatiekiskoista. Krematorioita Treblinkassa ei ollut, mikä on, polttamiset huomioon ottaen, merkillinen asia. Juuri Treblinkassahan niitä olisi tarvittu!
Polttamisen syyksi on ilmoitettu yritys peittää jäljet: Himmler kuulemma oli helmi-maaliskuussa 1943 käynyt leirissä ja ihmetellyt, miksi 700 000 juutalaisen ruumiita ei ole poltettu; hän olisi sitten määrännyt ylöskaivamiset ja polttamiset. Himmlerin käynnistä ei kuitenkaan ole mitään todisteita.
Todistajien mukaan polttogrillejä oli kaksi kappaletta, kooltaan 3 x 30 metriä (grillien alla on sanottu olleen 76 cm:n korkuinen tila puita varten), ja niissä on täytynyt polttaa siis 7000 ruumista joka päivä (860 000 jaettuna 122:lla), 3500 kummassakin. Polttaminen vaatii rautatiekiskoarinan lisäksi puuta ruumiskerrosten väliin, ja Germar Rudolfin laskelmien mukaan joka päivä ruumis- ja puurovion korkeus olisi ollut 27 metriä (ruumiit yhteensä 9 m + puut yhteensä 18 m), mutta se olisi eläinten polttamisista saadun kokemuksen mukaan palanut viikon, joten jokaviikkoisen kokon olisi täytynyt olla 189 metriä korkea (7 x 27 m)! Kaksi 189 metriä korkeaa kokkoa palamassa ”salaisessa” Treblinkassa yötä päivää kuukausien ajan! Liittoutuneiden tiedustelukoneet olisivat ottaneet näystä tuhansia ilmakuvia! Tuollaisia polttamisia ei mitenkään ole voinut tapahtua.
Mitä polttamisissa syntyvälle tuhkalle sitten tapahtui? Paljonko sitä ylipäätään olisi tullut? Germar Rudolf ja Carlo Mattogno (yllä mainituissa kirjoissa) ovat tutkineet asiaa. Jos uhrien määräksi oletetaan 860 000 ja ylös kaivettujen ruumiiden painoksi arvioidaan 45 kg, tuhkaa tuli n. 2000 tonnia, tilavuudeltaan 3915 kuutiometriä. Puuta olisi tarvittu 137 000 tonnia (3,5 kiloa yhtä ruumiin kiloa kohti), ja siitä olisi tullut tuhkaa 11 000 tonnia, tilavuudeltaan 32 241 kuutiometriä. Lisäksi on otettava huomioon hautoja avattaessa syntyvä "ylimääräinen" irtomaa (ylös kaivettu maa muuttuu harvemmaksi), laskelmien mukaan 15 000 kuutiometriä.
Yhteensä tuhkaa ja maata olisi siis 3 915 + 32 241 + 15 000 = 51 156 kuutiometriä. Leirin ”tuhoamisalue” (1,4 ha) olisi peittynyt 3,6 metriä korkean tuhka- ja maakerroksen alle! (”tuhoamisalue” oli kooltaan 188 x 110 x 174 x 52 m; koko leiri taas oli kooltaan 14 ha, mitat 472 x 468 x 372 x 248 m; The Revisionist 1/2004 Faurisson: Treblinka. An exceptional Guide; Rudolf: Lectures on the Holocaust, luku 3.5.4).
Ruumiita poltettaessa jää aina palamattomia luunkappaleita ja hampaita, joten jos holokaustihuhun viralliset edustajat haluavat todistaa Treblinkan "holokaustin", heidän tulisi hieman kaivaa Treblinka maaperää ja tuoda sieltä esiin heidän väitteidensä edellyttämät miljoonat hampaat ja kymmenet miljoonat luunkappaleet.
Mitä itse periaatteeseen tulee, että suuri määrä ruumiita kaivetaan ylös haudoista ja samat hautakuopat täytetään sitten poltettujen tuhkalla, hampailla ja luunkappaleilla, niin joku voisi pitää sitä vähämielisenä toimintana. Kyllä tuhka puhuu puolestaan, varsinkin luunkappaleilla ja hampailla höystettynä.
Mark Weber ja Andrew Allen kirjoittavat artikkelissaan ”Treblinka” (JHR, Vol. 12, s. 133; http://ihr.org/jhr/v12/v12p133_Allen.html):
Alueelta, jolla kaasukammioiden on väitetty olleen, komission (puolalaiskomissio tutki Treblinkaa v. 1945) 30 kaivajan ryhmän sanotaan löytäneen ihmisten jäännöksiä, osittain mätänemistilassa, sekä epämääräisen määrän tuhkaa. Koskematon hiekkamaa tuli vastaan maksimissaan 7,5 metrissä, jolloin kaivaminen lopetettiin. Puolalainen saksalaisrikosten tutkimuskomissio raportoi, että suuri määrä hiekkaan sekoittunutta tuhkaa ja lukuisia ihmisluita, joissa usein oli mätänevää kudosta, löytyi viiden eekkerin (= kahden hehtaarin) hautaamisalueelta, kun paikkaa tutkittiin pian sodan jälkeen.Neuvostoliittolaiset tutkivat Treblinkan aluetta elokuussa 1944 eivätkä löytäneet pienintäkään todistetta siitä, että leiri olisi ollut tuhoamisleiri. He joutuivat toteamaan:
Polttamattomien ihmisjäännösten löytyminen ei ole sopusoinnussa sen usein toistetun väitteen kanssa, että sellaiset jäännökset tuhottiin perinpohjaisesti. Merkittävää on, ettei yksikään puolalaisraportti määrittele leirin alueelta löytyneiden ihmisjäännösten määrää, ruumiitten lukumäärää tai tuhkan määrää, mikä viittaa siihen, ettei todisteita sadoista tuhansista uhreista löydetty. - - Ei ole olemassa vakavasti otettavaa tai pakottavaa todistusaineistoa siitä, että Treblinka olisi ollut joukkotuhoamiskeskus, jossa satoja tuhansia juutalaisia surmattiin järjestelmällisesti. Päinvastoin, luotettavat raportit, jotka kertovat juutalaisten kuljettamisesta Treblinkasta itään Venäjältä vallatuille alueille, se, ettei leiriä pyritty salaamaan eivätkä sen turvallisuustoimet olleet kovin tiukkoja, ja sen alueen pieni koko, johon ruumiit on väitetty haudatun, tämä kaikki osoittaa, että se oli transitkeskus.
Tällä hetkellä on vaikea löytää jälkiä näistä polttopaikoista.He löysivät ainoastaan kolme isompaa hautaa, joissa oli yhteensä 305 ruumista, ja 13 yksittäistä hautaa. Ihmisiä tietenkin kuoli Treblinkassa, esim. pilkkukuumeeseen, ja nämä haudattiin maahan.
Puolalaiset siis tutkivat alueen uudelleen marraskuussa 1945, eivätkä hekään löytäneet mitään joukkohautoja, eivät myöskään laajoja tuhkakerroksia tai kaasukammioiden perustuksia paikoista, joissa todistajat ilmoittivat kaasukammioita olleen. He löysivät vain koskematonta maata, joitakin palamattomia ruumiinosia, keittiötarvikkeita, kolikkoja, joitakin dokumentteja ja jonkin verran tuhkaa. Loppulausunnossaan tutkimusryhmän johtaja Lukaszkiewicz totesi:
Suurella todennäköisyydellä entisen leirin alueelta ei löydy joukkohautoja enää nykyisin... (Thomas Dalton: Debating the Holocaust, s. 118).He raportoivat myös pommikraatereista. Niitä ei kuitenkaan näy vuoden 1944 ilmakuvissa. Leiri joutui venäläisten haltuun elokuussa 1944, ja marraskuussa 1944 otetussa ilmakuvassa pommikraatereita ei vielä näy, joten venäläisten on täytynyt pommittaa aluetta itse. On esitetty otaksuma, että etäämmällä sijaitsevan rangaistusvankilaitoksen haudoista on tuotu Treblinkan ”tuhoamisleirille” ruumiita ja sitten aluetta on pommitettu, jotta levällään olevat ihmisjäännökset herättäisivät kauhua ja antaisivat uskottavuutta tuhoamistarinalle. Rangaistusleirin hautoja oli näet revitty auki ja hautojen vierustoilla oli ruumiita.
Puolalaisten tutkimusraportin allekirjoittivat tuomari ja valtionsyyttäjä. He siis vahvistivat, ettei alueella ole joukkohautoja eikä jälkiä kaasukammioista.
Tuollaiset suuret polttamiset eivät mitenkään olisi voineet pysyä salassa, sillä leiri ei ollut mitenkään salainen eikä piilossa. Mark Weber kertoo, että 2.12.1941 Saksan hallitseman Puolan hallituksen virallinen tiedotuslehti Amtlicher Anzeiger ilmoitti saksan ja puolan kielellä ”Treblinkan työleirin” perustamisesta. Saksalainen dokumentti 7.7.1942 myös puhuu ”Treblinkan työleiristä”. Kyseessä ei ollut ”tuhoamisleiri”.
Treblinkasta sodan aikana otetuista ilmakuvista näkyy selvästi, että leiri oli avoimella paikalla. Noin kilometrin päässä on pikkukaupunki Wolka Okraglik, ja leirin ympärillä oli viljeltyjä peltoja. Maantie ja rautatie kulkevat 300 metrin päästä, ja niistä on avoin näkymä leiriin. ”Tuhoamistoimia” ei olisi voitu pitää salassa. Kaiken lisäksi todistajat (esim. S. Willenberg ja A. Krzepicki) ovat kertoneet, että leirin asukkien ja paikallisen väestön välillä oli vilkas kanssakäyminen (kaupantekoa jne.).
Toukokuussa 1944 otetussa ilmakuvassa itse leirissä näkyy enää vain viisi rakennusta tai rakennuksen perustusta (syksyllä 1943 saksalaiset sulkivat leirin). Merkkejä joukkohaudoista tai polttorovioiden maaperään jättämiä arpia ei näy. Ilmakuvia tutkinut John Ball toteaa, että niissä ei ole pienintäkään viitettä, että Treblinka olisi ollut tuhoamisleiri.
Myös väitetyt uhriluvut ovat hatusta vedettyjä. Virallisen holokaustihuhun edustajien esittämien lukujen 700 000 ja 900 000 perusteluksi on esitetty se, että v. 1965 Düsseldorfin oikeus totesi Nykyhistorian instituutin johtaja tri Helmut Krausnickin raportin mukaisesti, että Treblinkassa tapettiin ainakin 700 000 ihmistä. Vuonna 1969 sama oikeus nosti tuon luvun 900 000:een sen jälkeen kun tri Wolfgang Scheffler oli esitellyt "uutta todistusaineistoa".
Mitä Krausnickiin tulee, niin Carlo Mattogno ja Jürgen Graf ovat yllä mainitussa kirjassaan (s. 100-101) osoittaneet, että hän oli kyhännyt tuon luvun kasaan lähtemällä siitä määrästä, joka Stroopin raportin mukaan lähetettiin Varsovan ghetosta Treblinkaan (kuitenkaan raportti ei mainitse Treblinkaa tässä erikseen): vuonna 1942 n. 310 000 ja tammi-toukokuussa 1943 19 000 (tässä raportti puhuu kuitenkin vain vuoden 1943 tammikuun 6500 kuljetetusta; Varsovan gheton kapinan yhteydessä Treblinkaan kuljetettiin lisäksi 7000 vangittua), yhteensä 329 000. Tämä luku ei ole ensinkään dokumentein vahvistettu, eikä Stroopin raportti edes mainitse Treblinkaa, puhuu vain yleisesti ”uudelleenasutetuista”. Lukuun 329 000 Krausnick on lisännyt niiden lukumäärän, jotka Treblinkaan hänen arvionsa mukaan tuotiin muualta, ja ilmoittaa luvuksi 271 000. Tämän hän kuitenkin vetää hatusta, eikä sillä ole mitään todellisuuspohjaa (hän yrittää perustaa arvionsa kuljetusjunien lukumäärään, mutta sitä lukua ei tiedetä). Laskettaessa yhteen 329 000 ja 271 000 saadaan tasan 600 000. Sitten Krausnick jälleen summassa lisää vielä 100 000 (hänen mukaansa esim. ”muulla tavalla kuljetettuja”) ja päätyy lukuun 700 000.
Schefflerin tutkimusta, jota on sanottu ”asiantuntijalausunnoksi”, ei tiettävästi ole koskaan julkaistu. Kuitenkin Schefflerin ja Ino Arndtin artikkeli ”Organisierter Massenmord an Juden in nationalsozialistischen Vernichtungslagern” (Vierteljahreshefte für Zeitgeschichte 2/1976, s. 127) paljastaa, ettei lukumäärä perustu mihinkään uuteen dokumenttiin vaan pelkkään arvottomaan lukuakrobatiaan suureksi osaksi tuntemattomilla tekijöillä (junien lukumäärä ja kapasiteetti, kuljetusajanjakso jne.).
Luvuilla ei siis ole mitään pohjaa. Lisäksi on mieletöntä olettaa johonkin leiriin kuljetetut automaattisesti tapetuiksi. Tutkimuksissa ei osoiteta yhdenkään juutalaisen kuolleen järjestelmällisen tuhoamisen uhrina!
Treblinkan ”kauheuksien” päätodistajan, SS-mies Kurt Gersteinin, ”tunnustukset”’ on osoitettu (Henri Roques väitöskirjassaan) absurdeiksi ja valheellisiksi ja sen vuoksi epäluotettaviksi (ks. kirjoitus ”Belzec”).
Jotkut dokumentit osoittavat, että junilla tuli juutalaisia Treblinkaan ja sen jälkeen junat lähtivät tyhjinä tai soralastissa takaisin. Tämän perusteella holokaustihistorioitsija Raul Hilberg on esittänyt nämä dokumentit todisteiksi siitä, että juutalaisia tuhottiin Treblinkassa! Dokumentit eivät kuitenkaan viittaa sellaiseen. Treblinka oli työ- ja kauttakulkuleiri, ja sen kautta juutalaisia ohjattiin itään, muihin keskitysleireihin ja eri työkohteisiin. Mark Weber ja Arthur Butz (kirjan ’The Hoax of the Twentieth Century’ tekijä) ovat yhtä mieltä siitä, että Treblinka oli sekä työleiri että transitleiri juutalaisten kuljettamiseksi itään NL:lta vallatuille alueille; Treblinka sijaitsikin lähellä Puolan ja NL:n rajaa.
Krausnickilla ja Schefflerillä olisi kuitenkin ollut käytettävissään luotettavia ja tarkkoja lähteitä. Saksalainen tilastoasioiden päällikkö Korherr laati tilastollisen raportin Himmlerille keväällä 1943, ja siinä (luku V, luettelon kohta 4) Korherr toteaa, että vuoden 1943 alkuun mennessä juutalaisia oli kuljetettu itäisistä provinsseista kauemmaksi ”Venäjän itään” 1 449 692, näistä 1 274 166 Kenraalikuvernementin leirien (Majdanek, Treblinka, Sobibor ja Belzec) kautta ja 145 302 Warthegaun alueen leirien (Chelmno) kautta. Nämä leirit olivat vilkkaita kauttakulkuleirejä, ja niiden kautta juutalaisia siirrettiin eteenpäin valikoinnin, täidentuhoamistoimien ja junanvaihdon (raideleveyskin muuttui) jälkeen.
Treblinkan osuus käy ilmi brittien nappaamasta SS-Sturmbannführer (majuri) Höflen raportista (sähke) SS-Obersturmbannführer (everstiluutnantti) Heimille 11.1.1943:
Salainen valtionasia! Turvallisuuspol. päällikölle, toimitettava SS Obersturmbannführer (everstiluutnantti) HEIMILLE, KRAKOVA. Asia: kahden viikon raportti, toimenpide REINHART. Viite: radiosähke sieltä. Saapuneita 31.12.42 mennessä, L 12761, B 0, S 515, T 10335, yhteensä 23611. Tilanne… 31.12.42, L 24733, B 434508, S 101370,T 71355, yhteensä 1274166. LUBLININ SS- ja poliisipäällikkö, Sturmbannführer (majuri) HÖFLE.Sähkeessä L tarkoittaa Lublin-Majdanekia, B Belzeciä, S Sobiboria ja T Treblinkaa. Treblinkan kohdalla sähkeen napanneille briteille näyttää tulleen virhe luvun ”71355” kohdalla: sen pitäisi olla 713555, jotta saataisiin yhteissumma 1 274 166, jonka Korherr-raporttikin ilmoittaa.
Vuoden 1942 loppuun mennessä siis Treblinkan kautta oli kulkenut 713 555 juutalaista. Heitä ei tuhottu, vaan he kulkivat Treblinkan "kautta" (kuten Korherrin raportti sanoo) eteenpäin.
Alussa jo mainittiin, että väitetty "tuhoaminen" ja väitetyt "kaasukammiot" olivat todellisuudessa täistä puhdistautumista ja täidentorjuntalaitos. Todistajat ovat kertoneet, että tulijat menivät ensin pukuhuoneeseen ja sitten peseytyivät suihkuhuoneessa. Heidän vaatteensa puhdistettiin täistä täidentuhoamishuoneessa höyryn, kuumailman tai Zyklon B:n avulla.
Se kymmenen "kaasukammiota" käsittänyt rakennus, joka todistajien mukaan myöhemmin rakennettiin, oli todennäköisesti Zyklon B:llä toimiva täidentorjuntarakennus. Huoneiden vastakkaisilla puolilla oli kuvausten mukaan ovet, ja tämä on ymmärrettävä niin, että toisella puolella oli ”likainen puoli” ja toisella puolella ”puhdas puoli”. Esimerkiksi todistaja S. Rajzman puhuu ”Cyklon-kaasusta” Treblinkassa. Kurt Gersteinin tehtävä ja käynti liittyivät todennäköisesti näiden uusien Zyklon B-täidentorjuntahuoneiden suunnitteluun, rakentamiseen tai toimintaan, sillä hän oli tämän alan huomattava asiantuntija Saksassa.
Puhdistautumisen jälkeen matka jatkui. Silberscheinin raportti kertoo, että välittömästi pakkosiirtolaisten saavuttua Treblinkaan heille kerrottiin, että he jatkavat matkaansa ”työhön itään”.
Düsseldorfin oikeus lausuu tuomiossaan v. 1965, että leiriin saapuneita Varsovan juutalaisia tervehdittiin seuraavalla puheella:
Huomio Varsovan juutalaiset! Olette nyt kauttakulkuleirissä, josta matka jatkuu johonkin työleiriin. Epidemioiden estämiseksi vaatteet ja matkatavarat on luovutettava desinfioitaviksi. Kulta, rahat, ulkomainen valuutta ja korut on luovutettava kuittia vastaan tiskillä. Ne luovutetaan takaisin kuittia vastaan. Kaikkien saapuneiden on peseydyttävä suihkussa ennen kuin matka jatkuu (Carlo Mattogno, Jürgen Graf: Treblinka: Extermination Camp or Transit Camp?, s.292-293).Silberscheinin raportin mukaan tämän puheen jälkeen pakkosiirtolaiset jaoteltiin ammattien mukaan. Asemalla oli tätä varten toimisto, johon jokaisen saapujan oli mentävä ja ilmoitettava ammattinsa.
Puheen, jaottelun ja ilmoittautumisen jälkeen ihmiset vietiin leiriin, ja ensimmäiseksi heidät toimitettiin suihkuun. Suihkun jälkeen he menivät leirialueelle, jossa oli miesten leiri, naisten leiri ja lasten leiri. Lehti nimeltä Informacja biezaca kertoi 17.8.1942, että 5.8.1942 Treblinkassa oli 40 000 juutalaista, mikä osoittaa, että pakkosiirtolaiset internoitiin suihkun jälkeen.
Suuri epidemiavaara – vuonna 1942 tilanne oli tulossa jo kriittiseksi - saneli sen, että pakkosiirtolaiset ja heidän vaatteensa oli puhdistettava täistä ennen matkan jatkumista itään.
Virallisen holokaustihuhun edustaja Samuel Willenberg, joka esiintyy myös Suomen Opetushallituksen holokaustikirjan ”Kertokaa siitä lapsillenne” (kirj. Bruchfeld ja Levine) sivulla 95, kuvaa rakennukset ja leirin toiminnan kuitenkin aivan toisin. Piirroksessaan hän puhuu ”kaasukammiorakennuksesta”, ”joukkohaudoista” ja ”lähes miljoonan ihmisen tuhoutumisesta"!
Kuitenkaan Willenberg ei koskaan ollut nähnyt mitään ”kaasukammioita”, ”joukkohautoja” tai ”tuhottuja ihmisiä”! Hän kuuli niistä virallisen holokaustihuhun yhdeltä levittäjältä, Jankiel Wiernikiltä! Kyseessä ovat siis kuulopuheet. Kirjassaan ”Surviving Treblinka” (s. 125-126) Willenberg kuvaa tapaamisiaan Jankiel Wiernikin kanssa, jolta hän sai tietää Treblinkan ”tuhoamisalueella” olevista ”kaasukammioista”. Willenbergin tekstistä käy selville, ettei hänellä ollut mitään omakohtaista tietoa Treblinkan ”tuhoamisalueesta”. Tämä taas merkitsee sitä, ettei hän koskaan ollut käynyt Treblinkan ”tuhoamisalueella”.
Costas Zaverdinos kertoo artikkelinsa ”Suppressing Debate about Auschwitz: The Rudolf Case, Irving’s Lost Libel Suit and the Future of Revisionism” (JHR 5/2000) viitteessä 181, että v. 1997 tämä Willenberg eräässä BBC:n televisio-ohjelmassa kuvasi Treblinkan tapahtumia aivan kuin olisi itse ollut todistamassa niitä. Esimerkiksi hän kuvasi, kuinka saksalaiset huusivat ”nopeasti, nopeasti”, kun ukrainalaiset työnsivät uhreja ”kaasukammioihin”. Paikan päällä Treblinkassa käydessään hän kertoi, että sillä 200 x 300 m suuruisella alueella, jolla hän sillä hetkellä seisoi, oli edelleen haudattuna 850 000 juutalaista (kuitenkin, kuten yllä todettiin, sen ”tuhoamisalueen” pinta-ala, jolla joukkohautojen on väitetty olleen, oli vain 1,4 hehtaaria, eli n. 100 m x 140 m!). Hän sanoi, että haudat kaivettiin kaivinkoneella. Polttamisia ei hänen mukaansa tapahtunut. Willenberg puhuu vastoin sitä virallisen holokaustihuhun pyhää totuutta, että ruumiit kaivettiin ylös ja poltettiin. Kaikkein karkeimman virheen Willenberg tekee kuitenkin siinä, ettei Treblinkan maaperästä ole löytynyt hänen väittämiään 850 000 ruumista.
Opetushallituksen kirjassa olevat Willenbergin piirros ja kuvaus Treblinkasta ovat siis pelkkää holokaustihuhua.
Willenbergin kirjassa on kuva mainitusta kaivinkoneesta (joka todennäköisesti kuitenkin sijaitsi muutaman kilometrin päässä sijaitsevassa Treblinkan rangaistusvankileirissä) nostamassa maata (ei ruumiita). Silti kuvateksti sanoo:
Kaivinkone nostamassa ruumiita polttamista varten.Tässä Willenberg puhuu siis toisin kuin yllä mainitussa televisio-ohjelmassa, jossa hän kertoi, ettei polttamisia tapahtunut ja että 850 000 ruumista ovat vielä maassa; kaivinkoneen roolikin oli vain siinä, että sillä kaivettiin joukkohaudat.
Willenberg on tullut tunnetuksi myös siitä, että hän kertoo erään alastoman tytön hypänneen 2,74 metriä (9 jalkaa) korkean piikkilanka-aidan yli.
Treblinkasta eteenpäin siirrettyjen juutalaisten kohtalosta tarkemmin kirjoituksessa ”Juutalaisia siirrettiin itään”:
http://vilaurio.blogspot.com/2008/04/juutalaiset-siirrettiin-itn-ei-leireill.html
Jerusalemissa toimivan Yad Vashem-instituutin edustaja kertoi tutkija Ingrid Weckertille 10.7.1985:
Olemme tienneet kauan, ettei mitään "Treblinkan tuhoamisleiriä" ole koskaan ollut olemassa. Israelilaiset tiedemiehet, historioitsijat ja geologit ovat useaan otteeseen tutkineet todistajien kuvaamia paikkoja, eikä heidän yksityiskohtaisissa tutkimuksissaan ole tullut esiin pienintäkään viitettä, että leiri olisi ollut tuhoamisleiri. Sellainen leiri ja siellä sattuneet tapahtumat olisivat välttämättä jättäneet jälkiä, jotka voitaisiin havaita. Mutta sellaisia jälkiä ei ole. Todellinen ongelma Treblinkan suhteen ovat silminnäkijätodistukset.Ingrid Weckert kertoo tästä Yad Vashemin antamasta lausunnosta artikkelissaan ”The Gas Vans: A Critical Assessment of the Evidence”, kohta 4.3. (kirjassa Germar Rudolf [ed.]: Dissecting the Holocaust, s. 239):
http://vho.org/GB/Books/dth/fndwagon.html
27.1.2008
