Fred Leuchter osoitti vuoden 1988 tutkimuksessaan, että Auschwitzin väitettyjä kaasukammioita ei ole voitu käyttää, eikä todistettavasti myöskään ole käytetty, joukkomurhien suorittamiseen. Tämä sai Puolan valtion Auschwitz-museon hälytystilaan, ja he tilasivat krakovalaisen Jan Sehn-Instituutin teknisen tutkimuksen asiantuntijalta, prof. Jan Markiewiczilta, vastatutkimuksen, jolla tahdottiin kumota Leuchterin tutkimus. Markiewicz ei siis ollut kemisti lainkaan!
Markiewiczinkin oli määrä – kuten Leuchterin – ottaa Auschwitzin ja Birkenaun eri rakennuksista ja raunioista näytteitä ja tutkia niistä kemiallisesti syanidijäämät. Nämä syanidiyhdisteet ovat jäämiä syaanivedystä, joka on Zyklon B:n vaikuttava aine, ja Zyklon B puolestaan on se myrkky, jolla Auschwitzin ja Birkenaun ”kaasukammioissa” väitetään joukkomurhia tehdyn ja jolla myös täidentorjuntahuoneissa hävitettiin pilkkukuumetta levittäviä täitä vaatteista ja muista tarvikkeista.
Näiden täidentorjuntahuoneiden ja -rakennusten seinämissä on runsaasti läiskittäistä sinerrystä, joka johtuu syaanivedyn käytön jälkeensä jättämistä rautasyanidijäämistä. Värinsä takia tätä rautasyanidia (eli ferrosyanidia) kutsutaan berliininsineksi tai preussinsineksi. Preussinsini on pysyvä yhdiste, joka ei hajoa; se pysyy kiinni niin kauan kuin aine, jossa se on kiinni, on olemassa. Siksi preussinsini näkyy yhä kaikkien näiden täidentorjuntahuoneiden seinämissä. Läiskittäisyys johtuu maasta nousevan kosteuden ja siihen liuenneiden rautayhdisteiden liikkeistä seinämissä, kunnes ne pysähtyvät ja muodostavat seinämiin absorboituneen syaanivedyn kanssa preussinsineä.
Ryhtyessään tutkimaan näitä syanidijäämiä Markiewicz ja hänen tutkijatoverinsa (Gubala ja Labedz, ensimmäisessä tutkimuksessa myös Trzcinska) valitsivat menetelmän, joka ei lainkaan havaitse tätä ferrosyanidia! He tutkivat vain muita, ei-pysyviä syanidiyhdisteitä, ja ilmoittivat tuloksensa kaliumsyanidimilligrammoina 100 grammaa näytemateriaalia kohti (eivätkä normaaliin tapaan kokonaissyanidimilligrammoina näytemateriaalikiloa kohti; tästä tarkemmin Germar Rudolfin kirjassa ’Auschwitz Lies’, s. 45-67).
Syy tällaisen menetelmän valintaan oli puolalaisten mukaan se, etteivät he, kuten he itse sanoivat, voineet ymmärtää, kuinka syaanivety synnyttää seinämissä ferrosyanidia. He eivät siis ryhtyneet tutkimaan asiaa, koska eivät ymmärtäneet, kuinka preussinsineä muodostuu! Germar Rudolf oli kuitenkin selittänyt asian heille jo aiemmin.
Krakovan huijarijoukko – huijauksesta näet on kyse - tutki sitten näitä näytteitä, joista ei analysoitu ensinkään ferrosyanidia vaan muuta syanidia, ja he saivat tulokseksi, että tätä muuta jäämää löytyy sekä väitetyistä kaasukammioista että täidentorjuntahuoneista, ja tästä he vetivät sen johtopäätöksen, että holokausti on tapahtunut. Kyseessä on törkeän luokan huijaus. Markiewicz kuoli v. 1997, ja muut kaksi huijaria ovat olleet visusti hiljaa sen jälkeen kun heidän huijauksensa paljastettiin. Germar Rudolf, joka on kemisti, osoittaa em. ”Auschwitz Lies” -kirjan luvussa ”Polish Pseudo-Scientists” (eli ”Puolalaiset valetiedemiehet”) heidän petoksensa.
Krakovan valetiedemiesten tutkimus julkaistiin v. 1994, mutta jo sitä ennen (v. 1990) he olivat tehneet eri menetelmällä aiemman tutkimuksen, joka vahvisti Leuchterin tutkimuksen tuloksen: täidentorjuntahuoneiden seinämistä löytyi yli 1000 kertaa enemmän ferrosyanidia kuin väitettyjen kaasukammioiden seinämistä! Heidän tutkimuksensa siis alun perin vahvisti sen, että holokaustia ei ole voinut tapahtua. Siksi he vaikenivat tästä ensimmäisestä tutkimuksesta ja muuttivat tutkimusmenetelmää yllä kuvatulla tavalla. Kuitenkin v. 1991 heidän alkuperäinen tutkimuksensa vuoti rehellisten ihmisten käsiin ja se julkaistiin mm. Journal of Historical Review-lehdessä samana vuonna:
http://www.ihr.org/jhr/v11/v11p207_Staff.html
Auschwitz-Birkenaun Kremojen ”kaasukammioiden” seinämissä ei ole ensinkään preussinsineä! Jokainen voi todeta tämän, sillä Birkenaun rauniot ja seinät ovat jäljellä, Kremoista IV ja V:kin ainakin sementtilattia tai betonilattia. Auschwitz I:täkään (kantaleirin Kremaa) ei ole rakennettu uudelleen, sitä on vain ”ehostettu”. Väitetyt kaasukammiot eivät siis ole voineet olla Zyklon B-kaasukammioita!
Sen sijaan täidentorjuntahuoneiden seinämissä on selvä sinerrys! Niissä on käytetty Zyklon B:tä, ei ihmisten vaan pilkkukuumetta levittävien täiden tuhoamiseen. Näissä seinämissä syaanivety ja rautayhdisteet ovat reagoineet ja muodostaneet preussinsineä.
Tämä berliininsini-asia tuli esiin hyvin v. 1977 Saksassa (Wiesenfeldissä Baijerissa), kun paikallista kirkkoa kunnostettiin. Edellisenä vuotena kirkkoon oli laitettu uudet rappaukset, ja muutama viikko sen jälkeen (kun rappaus oli vielä tuoretta) koko kirkko oli käsitelty Zyklon B:llä matojen hävittämiseksi puurakenteista. Pian alkoi kaikkialle rappaukseen ilmaantua sinisiä läiskiä, ja seuraavana vuonna kaikki piti repiä alas. Kemiallinen analyysi paljasti, että kyseessä oli berliininsini. Tässä tapauksessa riitti yksi käsittely, kun olosuhteet olivat sopivat (kostea ja lievästi emäksinen laasti).
Krakovan ryhmän tutkimukset joka tapauksessa osoittivat, että ns. ”kaasukammioiden” seinämät imevät syaanivetyä kymmenen kertaa paremmin kuin täidentorjuntahuoneiden seinämät. Kuitenkin kokonaissyanidimäärä Leuchterin ja Rudolfin tutkimusten mukaan on täidentorjuntahuoneiden seinämissä 1 000 – 13 500 kertaa suurempi kuin ”kaasukammioiden” seinämissä. Vähäiset määrät ”kaasukammioiksi” väitetyissä ruumishuoneissa ovat Rudolfin mukaan merkityksettömiä, sillä tulokset eivät ole toistettavissa (vähäiset määrät ovat artefaktoja, johtuen monista Rudolfin esittämistä syistä, mm. karbonaattien häiritsevästä vaikutuksesta). Tieteellisesti on Rudolfin mukaan oikein sanoa, että seinämissä ei ole lainkaan syanidijäämiä.
Valitessaan analyysimenetelmän, joka ei havaitse berliininsineä, puolalaiset tekivät tieteellisen huijauksen. Heidän oli väkisin saatava tulos, joka osoittaa yhtä suurta syanidimäärää ”kaasukammioissa” ja täidentorjuntahuoneissa, ja he valitsivat menetelmänsä sellaiseksi, että toivottu tulos tuli. Väärän menetelmän valintaa he eivät ole mitenkään perustelleet, kun sitä on kysytty. On vain kierrelty, että he eivät voi ymmärtää, kuinka ferrosyanidi seinämissä HCN:n (syaanivedyn) vaikutuksesta syntyy. He jättävät tutkimatta juuri sen, mitä etsitään!
Germar Rudolfin mukaan puolalaisten menetelmä ei ole vähimmässäkään määrin tieteellinen. Rudolf toteaa (The Auschwitz Lies, s. 45-67), että Markiewiczin asiatuntemattomuus näkyy myös hänen lausunnoistaan: Tämä puolalainen ei tiedä, että berliininsini on pysyvä yhdiste tai että hiilidioksidi liukenee vain vähäisessä määrin veteen ja tuskin muodostaa tällöin hiilihappoa lainkaan (jonka Markiewicz väittää syntyvän ja hajottavan sitten syanidisuoloja ja vähentävän preussinsinimuodostusta). Markiewicz myönsi, ettei heidän menetelmänsä havaitse berliininsineä. Täidentorjuntahuoneiden seinämien syanidista 99,9% on muodossa, jota puolalaismenetelmä ei havaitse!
Rudolf kertoo Markiewiczin kanssa käymänsä kirjeenvaihdon perusteella, että puolalaisilla oli avoimesti poliittinen päämäärä: heidän oli pakko saada ”sopiva” tulos. Heidän tavoitteenaan oli vain revisionistien - lähinnä Leuchterin - kumoaminen. Siksi tutkimuksesta tuli farssi. Jos ei ymmärrä jotain asiaa, niin onko se syy olla tutkimatta sitä? Markiewicz ei edes yrittänyt hakea selitystä sille, että täidentorjuntahuoneiden seinämissä oli paljon ferrosyanidia ja sinisiä läiskiä. Näytteitä otettiin uudelleen, että saataisiin ”sopiva” tulos. Valittiin väärä menetelmä, jossa ei tutkittu kokonaissyanidin määrää vaan suljettiin tutkimuksesta ulos se, mistä oli kyse. Rudolf lopettaa toteamalla, että Markiewiczin tutkimuksessa on kyse huijauksesta. Puolalainen tutkimus on hänen mukaansa ”yksi 1900-luvun suurimmista tieteellisistä huijauksista”.
Leuchterin tutkimustulos on kiistämätön: ferrosyanidia on täidentorjuntahuoneiden seinämissä yli 1000 kertaa enemmän kuin ”kaasukammioiden” seinämissä. Tutkittuaan Auschwitzin, Birkenaun ja Majdanekin ”kaasukammioita” Leuchter toteaa:
Näissä paikoissa ei ole ollut teloituskaasukammioita - - Tutkittujen paikkojen väitetyt kaasukammiot eivät ole voineet toimia eivätkä nyt voi toimia teloituskaasukammioina.Leuchter on tutkinut myös Dachaun, Mauthausenin ja Hartheimin vastaavat rakennelmat ja toteaa, ettei niissä ole ollut kaasukammioita. Pressac-kumouksensa lopuksi Leuchter toteaa:
(Auschwitz-Birkenaun) Kremat I, II, III, IV ja V eivät olleet laitoksia, joissa olisi tapettu ihmisiä kaasulla, eikä niissä ollut sellaiseen tarkoitettuja huoneita.Leuchter-raportissa oli tietenkin puutteita ja korjattavia asioita, koska Leuchterilla oli vain kaksi viikkoa (!) aikaa laatia raporttinsa eikä hänellä ollut historiallisen taustan tuntemusta (Leuchter laati raporttinsa Zündel-oikeudenkäyntiä varten). Ydinasia Leuchterilla kuitenkin on oikea: ei ollut kaasukammioita eikä holokaustia. Germar Rudolf laati oman raporttinsa korjatakseen Leuchterin raportin puutteet, ja kaikki revisionistit myöntävät Leuchterin raporttiin kiireessä jääneet puutteet. Kuitenkin juuri Leuchterin kemialliset tutkimustulokset Rudolfin tutkimus vahvisti. Puutteet on nyt korjattu kirjassa Leuchter, Faurisson, Rudolf: The Leuchter Reports, jossa ovat kaikki Leuchterin neljä raporttia ja ensimmäisen raportin puutteiden korjaukset alaviitteinä. Leuchterin raportti tunnustetaan pioneerityöksi. Se tuhosi ”holokaustin”.
31.1.2008
